K
Kristiina
Vieras
Siis kun mulla on rakas ystävä joka on tällä hetkellä aika ahdistunut. Puheidensa perusteella (vuosien mittaan) olen saanut sen käsityksen että miehensä ei juurikaan kotona tee mitään, tai no, pelaa pleikkaria kyllä, ikää yli 40-v.
Miehensä käy kavereineen mökillä vähintään kerran kahdessa kuukaudessa, siis niin että ystäväni jää lasten ja koirien kanssa kotiin. Tämä ystäväni taas ei oikeastaan koskaan mene mihinkään ilman lapsia. Esimerkiksi jos lähtee koiranäyttelyyn niin ainakin yksi lapsista on mukana, lapsia on kolme.
Nykyään meillä on valitettavasti välimatkaa useita satoja kilometrejä enkä pysty olemaan ystäväni tukena kuten ennen. Päivittäin olemme yhteydessä sähköpostein kyllä.
Hiljattain ehdotin että voisin esikoiseni kanssa ajaa heille joku viikonloppu kun miehensä olisi taas menossa viikonlopun viettoon mökille kavereineen. Ajattelin että ystäväni ilahtuisi, tehtäisiin yhdessä ruokaa, lenkkeiltäisiin koirien kanssa, shoppailtaisiin hiukan, saunottaisiin ja istuttaisiin iltaa kaikessa rauhassa, ilman miehiä. Meidän esikoiset ovat saman ikäisiä, hyviä ystäviä keskenään, olleet ihan taaperoista asti, nyt jo 11 vuotiaita.
Ystäväni tietää että kun olen kylässä niin tosiaan teen osani töistä enkä odota mitään palvelua, päin vastoin. Otan yleensä oman ilmapatjan yms mukaan että en mielestäni aiheuta lisää töitä.
Kuitenkaan ystäväni ei ole innostunut ehdotuksesta, ei ota sitä puheeksi ollenkaan, en viitsi tyrkyttää seuraani mutta kieltämättä tulee tunne että häntä ei seurani kiinnosta. Ihan aluksi katsoi kalenterista että mitkä viikonloput eivät sovi, sitten kun esitin viikonloppua mikä oli sopivien joukossa niin ei enää kommentoinut mitenkään.
Ilahtuisitko sinä ystävästä jos tuntisit olosi masentuneeksi?
Anteeksi pitkä sepustus, paljon vain asia pyörinyt mielessäni enkä sattumoisin voi ystäväni kanssa tästä puhua.
Miehensä käy kavereineen mökillä vähintään kerran kahdessa kuukaudessa, siis niin että ystäväni jää lasten ja koirien kanssa kotiin. Tämä ystäväni taas ei oikeastaan koskaan mene mihinkään ilman lapsia. Esimerkiksi jos lähtee koiranäyttelyyn niin ainakin yksi lapsista on mukana, lapsia on kolme.
Nykyään meillä on valitettavasti välimatkaa useita satoja kilometrejä enkä pysty olemaan ystäväni tukena kuten ennen. Päivittäin olemme yhteydessä sähköpostein kyllä.
Hiljattain ehdotin että voisin esikoiseni kanssa ajaa heille joku viikonloppu kun miehensä olisi taas menossa viikonlopun viettoon mökille kavereineen. Ajattelin että ystäväni ilahtuisi, tehtäisiin yhdessä ruokaa, lenkkeiltäisiin koirien kanssa, shoppailtaisiin hiukan, saunottaisiin ja istuttaisiin iltaa kaikessa rauhassa, ilman miehiä. Meidän esikoiset ovat saman ikäisiä, hyviä ystäviä keskenään, olleet ihan taaperoista asti, nyt jo 11 vuotiaita.
Ystäväni tietää että kun olen kylässä niin tosiaan teen osani töistä enkä odota mitään palvelua, päin vastoin. Otan yleensä oman ilmapatjan yms mukaan että en mielestäni aiheuta lisää töitä.
Kuitenkaan ystäväni ei ole innostunut ehdotuksesta, ei ota sitä puheeksi ollenkaan, en viitsi tyrkyttää seuraani mutta kieltämättä tulee tunne että häntä ei seurani kiinnosta. Ihan aluksi katsoi kalenterista että mitkä viikonloput eivät sovi, sitten kun esitin viikonloppua mikä oli sopivien joukossa niin ei enää kommentoinut mitenkään.
Ilahtuisitko sinä ystävästä jos tuntisit olosi masentuneeksi?
Anteeksi pitkä sepustus, paljon vain asia pyörinyt mielessäni enkä sattumoisin voi ystäväni kanssa tästä puhua.
Vaikka ovatkin mulle rakkaita, mutta jotenkin olo ei vain ole sellainen että jaksaisi 
tietää että välität.
