mihin asti kaveruus on ok toisen sukupuolen kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pikkasen mustis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pikkasen mustis

Vieras
Olen aina ollu perkeleen mustasukkainen, nyt ollut pääsemässä siitä vähän eroon mutta kuitenki kaivertaa!

Tapasin upean miehen, jolla on paljon naispuolisia kavereita (tämä vanha tuttu kuvio). Olemme seurustelleet vasta kolme kuukautta, mutta hän on sanonut olevansa kanssani ehdottoman tosissaan, ja minulle on tullut hänestä todella luotettava ja rehti kuva. Häntä itseään on aiemmassa suhteessa petetty, joten haluan uskoa ettei hän tekisi ikinä samoin minulle.

Minua kuitenkin kaivelee nämä hänen kaverinaisensa! :D On minullakin toki miespuolisia kavereita eli ei pitäisi olla mitään syytä! Mutta esim. yksi heistä on sinkku ja selkeästi hitusen ihastunut tähän mieheen, he ovat käyneet aiemmin paljon lenkillä yhdessä ja muut ovat luulleet heitä pariksi jne. Tää tyttö on tosi kaunis. Ja viestittelee miehelle usein. Hän kuitenkin tietää tämän miehen seurustelevan nykyään kanssani...
En ole asiasta alkanut mitään kuittailemaan miehelle koska ei tavallaan pitäisi olla mitään syytä alkaa nalkuttaa. Enkä haluaisi rajoittaa häntä tapaamasta kavereitaan koska selvästi pitää tätä naista sellaisena yhä ja näkeekin häntä melko usein.

Mulla on kuitenkin vähän typerä olo ja kamppailen tässä tunnemylläkässä itsekseni, en halua olla kaverisuhteiden tiellä ja puhua tästä miehelle mutten myöskään tykkää että minun miestä kukaan toinen vokottelee. :D Yrittäjiä nimittäin varmasti tulee olemaan, hän kun on tosi komea pakkaus (ja lisäksi vielä mahottoman tolkkupäinen...<3).
 
Mulla on kuitenkin vähän typerä olo ja kamppailen tässä tunnemylläkässä itsekseni, en halua olla kaverisuhteiden tiellä ja puhua tästä miehelle mutten myöskään tykkää että minun miestä kukaan toinen vokottelee. :D Yrittäjiä nimittäin varmasti tulee olemaan, hän kun on tosi komea pakkaus (ja lisäksi vielä mahottoman tolkkupäinen...<3).


Jos sun miehes todella on hyvännäköinen tai viehättävä muiden silmissä, niin flirttaililjoita ja vieraiden naisten hymyjä tulet aina näkemään Mutta ei ne mitään merkkaa, meinaan, että ei hymyt ja flirtti tarkoita sitä, että haluaisi kammeta kohteen petiinsä tai itselleen, se on aika normireaktio, kun kohtaa miellyttävän ihmisen. Koita siis tehdä sille mustasukkaisuudellesi jotain, muuten tuhoat suhteen heti alkumetreillä.
 
Viimeksi muokattu:
Parhaiten saat suhteen tässä vaiheessa loppumaan mustasukkaisuudella. Joko luotat mieheen tai et luota.

Mieti itse, jos hän näkyttäisi sinun mieskavereistasi ja kuvittelisi että peuhaat niiden lakanoissa. Kuinka kauan jaksaisit kuunnella sellasta, ja elää miehen kanssa joka ei luota suhun pätkän vertaa. Se on kuule helvetin loukkaavaa. Oikeesti.
Mieti sitäkin haluatko että se viihtyy sun kanssa vai on sun kanssa sksi että sinä haluat kirjahyllyyn komistuksen.

Jos joku sitä miestä vokottelee ja se lähtee niiden mukaan, niin tiedätpähän ettei se sitten susta välittänyt. Parempi tässä vaiheessa kuin vasta viiden vuoden kuluttua kun on yhteiset asunnot ja lapset ym. Sitä paitsi se on jo kolunnut lakanat niiden kaverinaisten kanssa jos on kolutakseen.

Suhteenne on tosiaan alkuvaiheessa. Olet vain ihastunut. Vuoden kuluttua saatat miettiä mitä ihmettä siinä tyypissä edes näit. Taikka ylipäätään näet asiat realistisemmassa valossa etkä jaksa olla enää msutasukkanen turhista.
 
Kannattaa tosiaan miettiä, mitä se mies saa sen daamin seurasta. Hän lähtee mieluummin lenkille tämän toisen naisen kuin sinun kanssasi? Ymmärrän mustasukkaisuutesi.

Flirttailulle et voi mitään, mutta mies voi sille, miten hän käyttäytyy. Flirttiin voi toki vastata, mutta tehdä myös selväksi, että seurustelee.

Kannattaa sanoa jo nyt miehelle, tuo yksi suhde häiritsee sinua. Kerro, miltä sinusta tuntuu. Hiljaisuudellasi hyväksyt sen täysin. Sinä ja poikaystäväsi määrittelette, mitä on sallittua ja mikä ei.

Vähän jää tuntuma, että olet törmännyt naistenkeräilijään, jolla on hyvät puhelahjat. Vakuuttelee hetkessä, että sinä olet tärkeä. Miten se näkyy tekoina? Miten se näkyy siinä, että hän viihtyy seurassasi? Että hän arvostaa toiveitasi?

Mikä teitä kahta yhdistää? Sinun tarpeesi saada komea mies vierelle?
 
ei ei, nyt on ihan väärä käsitys siitä että haluaisin vain komean miehen vierelleni, se on minulle vaan yksi extra lisää hänessä! :) Mies on siis täysin kunnollinen, kiltti ja rehellinen suomalaismies, ei ollenkaan mikään peluri vaikka ehkä näyttääkin vähän sellaiselta kun on tumma ja raamikas. Hän on hirmu ihana, meillä on samanlaisia kiinnostuksen kohteita, samantapaiset suunnitelmat tulevaisuuden ja perheen suhteen, kaikki siis ok! :)

Sinkkuaikanaan hän vain on juoksennellut paljon baareissa (käy niissä yhä kaverijätkiensä kanssa ja se on mulle ok, ei nyt muuta elämää pidä lopettaa parisuhteen takia). Ja käynyt niissä myös kaverimimmien kanssa. Olen vain mustis ja se on ihan minun syytäni, eihän miehellä ole oikeastaan osaa eikä arpaa siihen. Ja kateellinen tuolle nätille kaveritytölle. :D Kertoohan tämä tietty siitäkin etten ihan täysillä luota mieheeni kun pelkään hänet menettäväni... ja sen verran hänelle sanoin että pelottaa että hän lähteekin jonkun toisen matkaan, mistä hän sitten vähän loukkaantui...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap. tässä..;11323454:
Olen vain mustis ja se on ihan minun syytäni...kertoohan tämä tietty siitäkin etten ihan täysillä luota mieheeni kun pelkään hänet menettäväni./QUOTE]

Totta. Mustasukkaisuus on vain ja ainoastaan sinun syytäsi. Edes aiheesta ei kannata olla mustasukkainen, sillä se on vain ja ainoastaan sinun oma tunteesi. Eikä koskaan korjaa mitään. Jos et kykene täysillä luottamaan, ongelma palaa alkujuurilleen. Olet mustasukkainen, koska et kykene täysillä luottamaan.

Tylysti mulla on yksi ainoa neuvo: Hanki hyvä itsetunto.
 

Similar threads

E
Viestiä
21
Luettu
1K
Perhe-elämä
Mymmelin äiti
M
V
Viestiä
13
Luettu
2K
P
A
Viestiä
12
Luettu
8K
Perhe-elämä
vierailija42
V

Yhteistyössä