Mihin käytänteisiin ja konkreettisiin asioihin uskot kasvatuksessasi?

["Piika-äiti"]

Eli kun mietit omia ratkaisujasi äitinä, niin mihin tekoihin ja toimiin sinä kasvattajana uskot? Yhden pienen lapsen vanhemmille kysymys on varmaan vähän hankala hahmottaa, mutta kun katson itse miltei 20 vuotta taaksepäin, niin näen jo paljon selvemmin mihin meillä on uskottu ja mihin uskotaan.

Ensimmäinen on se, että miehelleni ja minulla on ollut itsestään selvää, että lasten on saatava sisaruksia, sisarukset hiovat ja kasvattavat toisiaan. Noita onkin siunautunut teinitrio ja iltasarja, yhteensä viisi.

Sitten uskomme pitkään kotihoitoon. Teinitrio meni kotoa eskariin ja yksi heistä ei käynyt edes eskaria. Samaan pyrimme pientenkin kanssa. Laman aikaan 90-luvun alussa oli hyvä olla koti-isä tai -äiti, sillä töitä ei kertakaikkiaan ollut, Prisman kassaksikin oli tulossa jonollinen merkonomeja. Nyt olemme yrittäjiä ja voimme työmääräämme ja -aikojamme säädellen pitää lapset kotona.

Uskomme myös harrastuksiin ja harrastusyhteisöihin. Kun monen perheen lapset harrastavat yhdessä ja kasvavat yhdessä, myös perheet tutustuvat. Lapsilla on tätä kautta maailmassaan muitakin aikuisia ja aikuisille on tarjolla vertaistukea niinä päivinä kun teinien huoneessa ujeltaa äidin tärykalvoon villeiltä tuntuvat tuulet.

Ja kyllä me erityisesti uskotaan näköjään sanataide- ja musiikkiharrastukseen ja siihen että ne toimivat terapia-, itseilmaisu- ja murheenpoistomekanismeina teinien huonoina päivinä. Jos olisin feisbuukissa voisin perustaa jonkun Rumpuja teineille -liikkeen.

 

[luv]

kuulostaa tosi hyvältä. itsekin uskon hyvään tekemiseen, rakkaisiin läheisiin, siihen että lapsi tuntee olevansa osa jotakin, tärkeä, merkityksellinen. että pystyy ymmärtämään maailmaa lapsen saappaista ja luomaan omaa minuutta etsimällä, että on aikaa ajatella ja olla, turvallisia rutiineja, ja tehdä luovia, omia asioita, yksin ja yhdessä. Vaikeitten asioitten kohdalla uskon että Jumala lohduttaa lapsia kasvamaan surun ja menetyksenkin kohdalla, vaikka elämä ei olekaan särötöntä. Saadaan surra ja iloita ja tuntea turvaa.

 

[Huspati Huta]

Olen ollut äiti nyt 17 ja puoli vuotta, kahta poikalasta tässä on isommiksi saateltu. Minulla ei ole ollut mitään kiveenkirjoitettuja kasvatusperiaatteita, enemmänkin on menty tilanteen mukaan. Ennen kaikkea olen halunnut olla äiti, jonka lapset ovat olleet ikänsä mukaan täysivaltaisia ihmisiä, ihan pienestä asti. Heillä on saanut olla tunteensa ja tuulensa. En ole halunnut "uskoa" uhman käsitteeseen, vaan siihen että ihmisellä on hyviä ja on huonoja päiviä, voivat ne olla pitempiäkin vaiheita, joissa sukset on maailman kanssa ristissä, mutta siihen, että moni asia kuitataan sillä, että no sillä on uhmaikä, en ole halunnut mennä. Lopputulos on varmaan aika sama tosin.

Luottamus, se on myös tärkeä asia, eikä niinkään siltä pohjalta, että luottamus pitää ansaita. Tai ehkä sitten, kun sen menettää, se pitää ansaita uudelleen, mutta alusta alkaen, on olemassa perusluottamus, jota ylläpidetään fiksulla käytöksellä ja pyritään siihen, ettei sitä menetetä.

Vähän sama kuin kunnioitus, usein kuulee sanottavan, että se pitää ansaita. Ei minusta, se on se mistä lähdetään, perheessä ihmiset kunnioittavat toisiaan, ottavat huomioon, ovat ystävällisiä ja auttavaisia. Jos joku mokaa, voi tulla lommo, mutta sen saa oikaistua, kun näyttää, että osaan minä olla.

 

[aamuntorkku]

No mä uskon omassa kasvatuksessani selkeisiin rajoihin, jotka on selviä kaikille (siis vanhemmille, isovanhemmille ja lapsille). Mä uskon, että rajat ja rutiinit luovat lapselle turvaa.

Mä uskon läsnäoloon ja lapsen kuunteluun. Ja siihen, että lapset kokevat, että me vanhemmat (ja isovanhemmat) ollaan aidosti kiinnostuttu lastenkin jutuista/mielipiteistä. (Tämä ei tosin tarkoita silti sitä, että lapsi saa kaiken periksi.)

Harrastukset ja ystävät arvotan myös korkealle, mutta mä pidän myös tärkeänä sitä, että me vanhemmat osaamme lukea lapsesta, milloin hän on liian väsynyt ja tarvitsee taukoa. Nykyajan kiire ahdistaa myös lasta, vaikka hän ei sitä aina sanoiksi osaisikaan pukea.

Siinäpä jotain

 

[Koivunkäpy]

siihen että lapsenkin on hyvä saada näyttää tunteensa, myös ne -ei iloiset ja ihanat-
lastakin pitää kuunnella eikä jyrätä vanhemmanoikeudella itsevaltiaana (tämä näkyy meillä vaatteissa sekä ruuassa)
Ystävät. kuinka moni aikuinen haluaa olla illat kotona ilman että näkee ystäviä?
kolmosluokkalaiselle harrastus kolmena päivänä on maksimi. no, yks harrastus on sellainen että voi viedä koko vkl.
LAHJONTA toimii hyvin vaikka siivoustilanteessa

 

[Anatolia]

Maalaisjärki.

Rajat, mutta järkevät sellaiset. Ei kielletä kaikkea kivaa silkasta periaatteesta.

Vastuuta ja vapautta ikätasoisesti. Ei lapsista pidä kasvattaa avuttomia. Lapsella pitää olla päätösvaltaa itseään koskevissa asioissa, ikätasolle sopivasti. Lapsella on oltava velvollisuuksia ja oikeuksia, ikätasolle sopivasti.

Kunnioitusta. Lapsilta vanhemmille ja vanhemmilta lapsille. Lapsi ei ole idiootti, vaan lapsi ymmärtää todella paljon, joten lapselle ei kannata puhua kuin idiootille tai olettaa että ei lapsi tajua sitä tai tätä. Jos lapsi haluaa olla yksin ja omassa rauhassa, se on sallittua. Lasta ei kuulu kasvattaa nolaamalla ja nöyryyttämällä.

Lasta ei voi kehua tai hemmotella pilalle. Mutta lapsen voi pilata säästämällä kehuja ja hemmottelua.

Vain huono, laiska vanhempi turvautuu fyysiseen kurittamiseen. Fiksut vanhemmat pärjäävät muillakin keinoilla.

 

["Piika-äiti"]

Ihan uskomattoman hienoja ajatuksia ja näkemyksiä.

Mietin tuota uhma-käsitettä. Onko meidät sitten jotenkin tosiaan opetettu uskomaan siihen, että muutamina ikä- tai herkkyyskausina lapsen kehitystehtävä on oppia tahtomaan ja kasvattaa sitä tahtoaan, määrämisvaltaansa ja opetella päätöksentekoa vai ovatko nämä herkkyyskaudet ja uhmaiät vain ja ainoastaan uskon asia kuten Huspati Huta kirjoitti.

Virkeä näkökulma Huspatilla, kun tässä nyt seuraan tuota melkein2vuotiasta joka silloin tällöin heittäytyy niille sijoille kirkumaan, ja tulkintani mukaan alta kulmainsa seuraa miten reagoin hänen tahtomisopintoihinsa.

 

[nosto]

nosto