Mihin riittää tuo 60 tai 70 euroa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja joulumuori
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

joulumuori

Vieras
isolla perheellä? Kyseessä siis tuo hyvän joulumielen lahjakortti. Mutta oikeesti, jos on iso perhe, niin mitä sillä saa? Lisänä joo ihan kiva, mutta ihmetyttää, että niitä jaetaan 1 / talous, oli perheen koko mikä tahansa. Siis 2 lapsinen perhe saa sillä koko joulun ruuat, mutta entäs ystäväperheeni, jossa on 7 lasta? Heilläkin tosi tiukkaa. Mutta eihän tuo 60 tai 70e riitä heille juuri mihinkään. Tämä vaan mietin, kun ehdotin neuvolaan ko perhettä saajaksi tuollaisele kortille.
 
osaa sanoa, riippuu perheestä ja siitä, miten esimerkiksi tuo ruokahomma heillä pelaa. Minä teen meidän viisihenkisessä perheessä lähes kaikki ruuat itse alusta alkaen ja meillä tuo 70e riittää melkein viikon ruokatarpeisiin. Maitoja toki pitää täydentää.

Kyllä mä väittäisin, että tuolla rahalla saa ostettua melko pitkälti jouluruuat myös tuon kokoisessa perheessä, mikäli tekee laatikot itse (tyyliin ostaa porkkanapussin, lanttuja jne. ja tekee alusta alkaen itse).
 
mä en sitä hae, koska sain kakkaa niskaani kun edes puhuin siitä.. meillä se kortti olisi ollut 70e lasten lahjoihin, koska tällä hetkellä tilanne on se että omille lapsille ei jää "lahjarahaa". se 70e olis ollu ruokakassata vapaat joulu hömpöttelyyn. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja En:

Samaa asiaa ihmeteltiin palstalla myös vuosi sitten. Niinpä otin kynän ja paperia mukaani kauppaan ja kirjoitin ylös, mitä kaikkea sillä rahalla jouluruokia varten sai. Ja sillä sai isollekin perheelle melkein kaikki jouluruuat. Nyt vaan on vuodessa ruuan hinta noussut niin paljon, että tuskin riittäisi enää suurperheen joulupöydän sapuskoihin.

Alkuperäinen kirjoittaja n:

tästä mä päättelisin et sulle on tärkeempää se mitä muut puhuu susta,ku se että lapses sais jouluna lahjoja.
 
Se muistaakseni keittiönoita tai joku muu vakkarivakkari teki sellaisen ostoslistan citymarkettiin, jossa koko jouluruokapitopöytä hommattiin mll-avustuksella. Teki sen siis esimerkiksi narisijoille, joille mikään apu ei ole tarpeeksi. Meillä kun e ole rahaa paljon niin 50? riittää viikon ruokiin äiti+3lasta, viimeviikolla meni 30?. Että kyllä sillä kortilla saa ihan kivasti kahden päivän sapuskat isollekin porukalle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja En:
Kyllä mä väittäisin, että tuolla rahalla saa ostettua melko pitkälti jouluruuat myös tuon kokoisessa perheessä, mikäli tekee laatikot itse (tyyliin ostaa porkkanapussin, lanttuja jne. ja tekee alusta alkaen itse).
Samaa asiaa ihmeteltiin palstalla myös vuosi sitten. Niinpä otin kynän ja paperia mukaani kauppaan ja kirjoitin ylös, mitä kaikkea sillä rahalla jouluruokia varten sai. Ja sillä sai isollekin perheelle melkein kaikki jouluruuat. Nyt vaan on vuodessa ruuan hinta noussut niin paljon, että tuskin riittäisi enää suurperheen joulupöydän sapuskoihin.

Näinhän se on. Mä just mietin myös, että mä en edes tiedä, miten paljon kinkku maksaa, kun meillä ei sitä syödä. Se saattaa tehdä jo yllättävän ison loven tuohon summaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja tripptrapp:
Alkuperäinen kirjoittaja n:
mä en sitä hae, koska sain kakkaa niskaani kun edes puhuin siitä.. meillä se kortti olisi ollut 70e lasten lahjoihin, koska tällä hetkellä tilanne on se että omille lapsille ei jää "lahjarahaa". se 70e olis ollu ruokakassata vapaat joulu hömpöttelyyn. :)

tästä mä päättelisin et sulle on tärkeempää se mitä muut puhuu susta,ku se että lapses sais jouluna lahjoja.

lapset saa kyllä sukulaisilta paketit. itse olisi kiva myös muistaa. on niitä köyhempiäkin perheitä, joille se oikeasti tulee tarpeeseen. ja kyllä joo, minua suunnattomasti harmitti ne puheet mitä täällä viime ketjussani oli. meidän pitäisi muuttaa pois kodistamme ja myydä auto (mikä tarkoittaisi sitä että mies joutuisi jäämään töistä pois sekä koulusta joka on eri paikkakunnalla) mieluumin nuukailen joulunakin, kuin miellytän palstalaisia heittäytymällä ympärivuotiseksi sosiaalihuollon asiakkaaksi, ja "hakemalla" sitä 70e avustusta. :)
hyvää joulua kaikille!
 
Sillä saa vaikka ruuat.
- lanttua (tehdään laatikoksi itse)
- porkkanaa, puuroriisiä ja maitoa (laatikko taas)
- perunaa (laatikko)
- ruisjauhoa (ja porkkanalaattikkoa varten keitetty puuro -> karjalanpiirakat)
- punajuuria, omenaa, suolakurkkua (porkkana ja peruna jo edellä ) -> rosolli
- pieni kinkku loppurahoilla

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Sillä saa vaikka ruuat.
- lanttua (tehdään laatikoksi itse)
- porkkanaa, puuroriisiä ja maitoa (laatikko taas)
- perunaa (laatikko)
- ruisjauhoa (ja porkkanalaattikkoa varten keitetty puuro -> karjalanpiirakat)
- punajuuria, omenaa, suolakurkkua (porkkana ja peruna jo edellä ) -> rosolli
- pieni kinkku loppurahoilla

No ei tuo taida kuitenkaan enää kinkkuun riittää mutta saahan noi muut
 
Alkuperäinen kirjoittaja n:
mä en sitä hae, koska sain kakkaa niskaani kun edes puhuin siitä.. meillä se kortti olisi ollut 70e lasten lahjoihin, koska tällä hetkellä tilanne on se että omille lapsille ei jää "lahjarahaa". se 70e olis ollu ruokakassata vapaat joulu hömpöttelyyn. :)

Höpöhöpö,tottakai otat rahan vastaan. Ne on katsonut teidän perheelle sen kuuluvan. Jos kunnassanne ei tällä hetkellä ole kipeämmin sitä tarvivaa niin antavat sen jollekkin kenellä menee paremmin kuin teillä. Me saamme myös sen,vaikka raha ei niin tiukilla olekkaan,mutta olen todella kiitollinen ja aion sen ehdottomasti ottaa.
 
Siis saahan tuolla 70? nyt jotain isollekin, vaikka 7 lapsisellekin perheelle.
Kyllä esim 10?/lapsi saa jo ihan kivan lahjan esim turtlesin, barbin, palapelilaukun tai pyjaman ja jos rahat on tiukilla niin kai sellainen iso perhe joka rahan saa niin ottaa sen mielellään vastaan.
Vai pitäskö sitä rahaa olla 700? avustuksena,et joillekin kelpais?

Isojen lasten piti lähteä exän luo jouluksi, mutta eivät haluakaan kun meillä on niin ihanaa! Jouluaatto siivotussa kodissa ilman kiirettä minnekään on ihan luksusta. Kaikki huolet unohtuu.

Aamupala: ruisleipää ja teetä. Lounas: uunipuuro ja sekametelisoppa tai marjakiisseli, kumman lapset haluaa. Jouluillallinen: olen ostanut pakkaseen myyntipäiväalesta possun fileen, sen kanssa laitetaan pottuja, herneitä, valmiit lanttu ja imelletty perunaloora (käytän ajan lahjojen ompelemiseen ennemmin kuin ruuanlaittoon, kun en kokkaamisesta yhtään tykkää), pieniä karjalanpiirakoita+päälisiä, joku hyvä kastike, salaattia, suolakeksejä+valkohomejuustoa+viinirypäleitä. Jälkiruoka: suklaamousse tai hedelmäsalaatti jäätelöllä. Pöydältä napsittavaksi omenoita, pähkinöitä, myslikakkaroita, pipareita ja pikkuleipiä. Piimää, glögiä, kahvia ja lapsille coca-colaa. Jos en saa mll-avustusta tänä vuonna, niin pystyn säästämään jouluruokaan kuluvan summan alkukuun muista ruokamenoista. Pahempi homma on tuo loma, silloin kun lapset eivät saa kouluruokaa. Meillä se näkyy kyllä rahapussissa joten joululahjatoivelistalla on tähtisädetikut, nakkipaketti, suolakurkut ja kermaviilipurkki perunasalaattiin uuttavuotta varten. Mll voisi jakaa myös 10?vaippapakettilahjakortteja, sekin ilahduttaisi, mutta ehkä joululomalla ehtii kestoillakin kun on ipanat apuna ripustamassa pyykkiä!

Ja kiitos heille, jotka vievät niitä paketteja mll-joululahjakeräykseen. Lapset saivat tosi mukavat lahjat: Penaali ja pieni legosetti pojalle joka oli silloin 10v ja eskarilaistyttö sai Nalle Puh-koulutarvikesetin. Oli hyvät paketit ja iloiset lapset. Saivat he tietenkin muutakin, mutta kummatkin olivat ihan liikuttuneita siitä, että tuntemattomat ihmiset haluavat antaa ihan oikeita lahjoja tuntemattomille lapsille. Muistavat lahjat vieläkin. Lahjan arvo kasvoi siitä, että se välitti lapsille uskoa siihen, että maailmassa on jotain perustavanlaatuista hyvää näkymättömissä koko ajan; että on ihmisiä jotka välittävät muista, varsinkin pienistä ihmisistä, vaikka heillä ei ole mitään velvollisuutta siihen. Poika ei ollut ensin uskoa, että miten se lahja voi olla ihan oikeasti hyvä, kun yleensä kaikki ilmaiseksi tai halvalla saatu tuottaa vaan pettymyksen.

Oikein hyvää joulun odotusta kaikille!
 
Inflaatio on nyt vuoden aikana syönyt rahan arvoa valtavasti, joten kun viime vuonna sai 60 euroa, sillä sai paljon enemmän kuin tänä vuonna vastaavalla summalla. Ei pitäisi valittaa, mutta...
 
Minä otin suoraan yhteyttä mll-toimistoon ja tein kattavan tulo/meno selvityksen ja sain sieltä suoraan sen. Neuvolan kautta niitä kai tavallisesti jaetaan, mutta olin raskaana ollessani ihan jäissä kun mies oli just jättänyt, etten pystynyt puhumaan neuvolassa mistään muusta kuin painostani.
 
Yhteistyössä