Mikä äitini motiivi oikein on? Mitä voisin sanoa hänelle? Miksi näin?

["car"]

On mullakin tuommoinen ihana äiti... ote kuin kuristajakäärmeellä. En varmaan pääse irti ennen kuin hän kuolee, jos sittenkään. Hän on sairas ja ripustautuu minuun, arvostelee ja vaatii jne. En pysty nakkaamaan sairasta vanhaa ja yksinäistä ihmistä pois. Toivottavasti minä en ole hänen kuvansa.

 

["vieras"]

Millä perusteella te teette aloittajan äidistä narsistin? Joo, hän on itsekeskeinen, narsistista vammaa on - mutta varsinainen narsistihan ei tunnista huonouttaan, kun taas aloittajan äiti taistelee sitä vastaan pysyttelemällä muodin tasalla ja huolehtimalla raivokkaasti, ettei tytärkään putoaisi kelkasta. Millä tapaa sellaisen ihmisen silittely olisi väärä hanke?

Ai narsistia ei kiinnosta vaatteet? Narsisteja nimenomaan kiinnostaa ulkonäkö erittäin paljon, jos ovat siihen taipuvaisia (ruumiillinen vrt. älyllinen narsisti) ja lasten ulkonäkö myös, etteivät häpäise narsistia. Narsismi on pohjimmiltaan itsetuntovamma ja narsisti tuntee myös alemmuutta (jota sitten hoidetaan kehuilla, huomiolla ym. , käytetään termiä narsistinen lähde).

 

[lievemmän tapauksen tytär]

[QUOTE="vieras";28364095]Ai narsistia ei kiinnosta vaatteet? Narsisteja nimenomaan kiinnostaa ulkonäkö erittäin paljon, jos ovat siihen taipuvaisia (ruumiillinen vrt. älyllinen narsisti) ja lasten ulkonäkö myös, etteivät häpäise narsistia. Narsismi on pohjimmiltaan itsetuntovamma ja narsisti tuntee myös alemmuutta (jota sitten hoidetaan kehuilla, huomiolla ym. , käytetään termiä narsistinen lähde).[/QUOTE]

Niin, mutta se alemmuus on niin hyvin peitossa, ettei siihen oikein itsekään pääse käsiksi. Narsisti varmasti koreilee asioilla, vaikka sitten vaatteilla. Mutta aloittajan äiti taitaa peitellä vaatteilla huonouttaan ihan tietoisesti.

Tämä maahan on täynnä naisia, jotka häpeävät lapsiaan ja yrittävät terottaa näille, miten suuri välimatka heidän ja naapurin maijan välillä vallitsee. koska jos omat lapset eivät sitä eroa ymmärrä, niin äidin logiikan mukaan he eivät ole tarpeeksi motivoituneet kuromaan sitä umpeen tai ainakin väistämään syrjään, jotta eivät joudu vertailtavaksi. Äidin mielestä ainoa asia joka tekee hänestä itsestään ollenkaan kelvollisen yleisessä mittapuussa, on hänen tiukka yrityksensä. Siksi tuskallinen itsetietoisuus on hänen huonoutensa perineille lapsille välttämätön, näkökyvyn kaltainen lahja.

Raivokkaista vastauksista näkyy kyllä, miten pahaa tuollainen äiti tekee. Mutta näkyy myös se, että äidin litistävä vaikutus tosiaan lyttää tyttäret, ja äiti näyttäytyy suurempana hirviönä kuin onkaan. Luuletteko sitten tulevanne onnellisiksi, jos potkaisette ratsua perseelle ja kirmaatte toiselle puolelle maata asumaan, ja tyydytte siihen? Ette vaikuta siltä.

 

["heh"]

[QUOTE="Hanna";28363363]Eli äitini on kautta aikojen vertaillut minua aina muihin. Kaikki muut ovat aina olleet kaikinpuolin parempi, kauniimpia, fiksumpia ja heidän valintansa ovat olleet järkevämpiä.
Nyt kun olen aikuinen, hän edelleen ohjeistaa mua valtavasti. Esimerkiksi nyt, kun rakennamme taloa ja hän siitä paljon kyselee, niin ohjeita satelee. Tänään kerroin, että suurensimme suunnitteluvaiheessa talon ikkunoita suuremmiksi, niin heti tuli perään puhelu, jossa äiti kertio, että isot ikkunat eivät ole enää muotia ja mun pitää pienentää ne. Kerroin, että rakastan isoja ikkunoita ja luonnonvaloa, eikä mua kiinnosta ovatko ne muotia vai ei. Hetken päästä kuitenkin soitti ja kysyi, olenko jo ilmoittanut edustajallemme, että emme otakaan isoja ikkunoita. Tämä siis esimerkkinä vaan. Toimii usein juuri noin.

Aina kun menen hänen luokse, niin on jotakin valitettavaa. Olen lihonut (oikeasti olen laihtunut 10kg syksystä, mutta äitini silmissä olen kuulemma lihonut). Näin on aina ollut. Mun paino ja ryhti ovat kiinnostaneet häntä aivan liikaa. Vaikka joku tokaisisi mulle, että olempas laihtunut, niin äiti saattaa huudahtaa metrin päästä "NO EI KYLLÄ OLE" (vaikka olisinkin).

Usein myös sanoo kaikkea tyyliin " Voi osta nyt uudet kengät. Nuo polvisaappaat eivät ole enää muotia" "Voi leikkaa säkin sellainen tukka, kuin Pirjolla" "voi ota nyt tuon liisan vaatteista mallia säkin."

ARGH. Suoraan sanottuna.[/QUOTE]

Heh. Onko meillä sama äiti?
Lihomisesta huomauttelee tosin mun miehelle, mutta muuten mun ryhti ja paino kiinnostaa, eli en saa olla hänen mielestä liian laiha. samoin hiukset, ym

 

["vieras"]

Huomaan yhteneväisyyttä omaan edesmenneeseen mummooni. Vaikka hän muuten olikin kaikinpuolin ihana mummo ja olin hänelle kaikkikaikessa, silti häneltä välillä tuli kummallisia "piikkejä" asiaan jos toiseen. Olen ymmärtänyt, että ainakin hänen ikäpolvensa ihmisille oli tyypillistä kasvattaa omia lapsiaan näin, etteivät pääse ylpistymään. Palautetaan maanpinnalle nopeasti jos on yhtään liikaa kehuttu. Ja myös tietynlaiseen häpeään ja toisten vertailuun kasvattaminen. Uskon, että mummoni tapauksessa osaltaan hänen omaa huonoa itsetuntoaan, mutta toisaalta uskoa siihen, että kunnon kasvattajan täytyyy lapsistaan tehdä nöyriä kaikin puolin.

 

["Vieras"]

Oma äitini oli samanlainen. Nyt kommentointi vähhentynyt hieman sen jälkeen kun aloin nähdessämme kysymään ensimmäisenä että mikäs nyt on vialla?
Kommentointi oli juuribulkonäkööni tai kotiini liittyvää, milloin oli kirjavat vaatteet, milloin liian tummat hiukset.. Milloin kotini oli sotkuinen tai siellä oli tunkkainen ilma...
Aloin siis kysyä aina jos tuli kylään, että mikäs nyt on huonosti kotonani tai minussa? Ihmetteli aina että miten niin? Sanoin sitten että ainahan elämässäni on joku asia huonosti kun aina niistä mainitset.. Huomauttelu on loppunut hiljalleen.

Ap, anna äidillesi kynä ja paperia kun tulee käymään. Pyydä häntä kirjoittamaan siihen kaikki viat sinusta ja uudesta kodistasi. Jos kysyy miksi niin sano vain ettet nyt jaksa kuunnella kaikkia virheitäsi. Saattaa loukkaantua mutta auttaa.. Ehkä

 

[Birgitte]

Ensinnäkin, kaikki sympatia sinulle ap. En usko, että äitisi on narsisti, niin kuin tuolla yllä joku epäili, mutta uskon, että äitisi on kokenut itse samanlaista kohtelua kuin sinä koet nyt äitisi puolelta. Uskon, että äidilläsi on eräänlainen käytösongelma, josta hän ei pääse yli, eikä välttämättä edes tiedosta asiaa. Jos hän tiedostaisi sen, ja myöntäisi itselleen mitä on sinulle sanoillaan tehnyt, hän voisi käytöstään myös muuttaa. Ikävä puoli tässä on se, että monille tuolla tavoin käyttäytyvälle ihmiselle tuottaa nimenomaan suuren suuria ongelmia tuo virheittensä näkeminen ja myöntäminen, koska virheet myöntäessään hän antautuu arvostelun alle, eikä hänen itsetuntonsa välttämättä arvostelua murtumatta kestä.

Mitäs jos kirjoittaisit äidillesi pitkän kirjeen, jossa kertoisit avoimesti kaikki ne negatiiviset tunteet, joita äitisi on sinussa aikojen saatossa herättänyt ja miten pahasti hän on sinua käytöksellään loukannut. Sen jälkeen kirjoita äidillesi kirje, jossa kerrot avoimesti niistä ihanista asioista, joita äitisi on eteesi tehnyt ja asioista, joista olet kiitollinen. Erota hyvät ja huonot asiat täysin eri kirjeisiin. Älä lieventele sanojasi kummassakaan kirjeessä. Lähetä kirjeet äidillesi ja katso, miten käytös muuttuu. Jos ei muutu mitenkään, voit lohduttautua sillä, että ainakin olet saanut purkautua asiasta. Ainakin äiti tietää.

Lisään vielä, että kirjeet kannattaa lähettää samaan aikaan tai niin, että positiivinen kirje saavuttaa äitisi ensimmäisenä.

 

[Neljän Äiti]

Siis tekö jolla on tuollainen äiti, otatte vaan vastaan kaiken paskan??
Jos minulle joku puhuisi noin lähtisin menemään, enkä olisi yhteydessä. Vähintään sanoisin heti ensimmäisen piikin jälkeen ettei todellakaan kiinnosta mielipiteesi minusta tai asioistani.
Itselläni on myös ikävä äiti (muttei mitenkään voi verrata näihin em) enkä ole tekemisissä, kuin silloin kun on pakko. Jos alkaa haukkumaan tms, olen vielä harvemmin tekemisissa.