Mikä äitiydessä ärsyttää?

[tylsistynyt]

Kysymys tuli jo otsikossa, mikä sinua itseäsi ärsyttää äitiydessä ja saa pinnan kiristymään? Mitä vain äitiyteen liittyvää.

Itseäni ottaa välillä pahastikin päähän aliarviointi ja leimaaminen sen perusteella, että näytän nuorelta, niiltäkin jotka tietävät oikean ikäni.
Toinen se, että löytyy äitejä, jotka ei millään yritä ymmärtää muita toimintatapoja lasten hoidossa tai kasvatuksessa kun omansa, ollaan niin täydellistä ja oikein toimivaa.
Näitähän löytyy.

Pahoittelen vähän negatiivista ketjua

 

[Anatolia]

Vastuun painavuus. Se ärsyttää (tai ei ehkä ärsytä, mutta ei tunnu kovin kivalta) joskus.

Ja huoli. Lapsi pitää niinsanotusti päästää maailmalle, ja se on joskus kamalaa. Kun ei voi vieressä seistä ja valvoa, vaan pitää luottaa siihen, että kyllä se pärjää.

 

[MorbidMama]

Äitiys itsessään, se että ihminen määritellään lapsen saamisen jälkeen lähinnä äitiyden perusteella. Mä haluaisin olla ensisijaisesti minä, ihminen ja yksikkö, en lapseni jatke.

Kuulostaako itsekkäältä?

 

["kuutamo"]

mua ärsyttää lähinnä se että monetkaan ei ymmärrä sitä että mennään lapsien ehdoilla, se ainainen arvostelu äitiydestä, teit niin tai näin aina teet väärin

 

["vaimo"]

Se, että vaikka itse olisi kipeä tai väsynyt, on arkea silti pyöritettävä. Se, että liian harvoin saa olla vain itselleen. Se, kun palaa pinna ja tulee huudettua lapsille. Ne tilanteet kun on koettanut kaikkensa antaa ja järkätä mukavan vapaapäivän oheistoimintoineen ja lapset vaan tappelee.

Onneksi noita yllä mainittuja hetkiä on suht' harvoin. Pääosin rakastan olla äiti ja olen onnellinen.

 

[äitimyytti]

Äitimyytti, johon ahdetaan - halusitpa tai et. Välillä haluaisin, että minua ei määriteltäisi äidiksi vaan vanhemmaksi - en ehkä osaa selittää aukeavasti

 

["vieras"]

Muuten ei ehkä kummemmin ärsytä mikään paitsi se että kun on itse flunssassa tai muuten kipeä niin ei saa koskaan rauhassa levähtää ja tervehtyä vaan väsyneenä hoidat sit hommat kuten ennenkin. Ai että on pitkiä päiviä....

 

[korvatulppa]

"yääääääväyäyäyyyyyyyääääääääääääääääääääääääääää!!!"

 

["Vieras"]

[QUOTE="vieras";27163708]Muuten ei ehkä kummemmin ärsytä mikään paitsi se että kun on itse flunssassa tai muuten kipeä niin ei saa koskaan rauhassa levähtää ja tervehtyä vaan väsyneenä hoidat sit hommat kuten ennenkin. Ai että on pitkiä päiviä....[/QUOTE]

Aivan samaa sanomassa! Mä uhkasin lähteä hotelliin sairastamaan, ens kerralla ehkä sen teenkin.

 

[varmaan se]

kun joutuu kohtaamaan omat heikkoutensa

 

[..]

Se, että vaikka olis jalat ja kädet poikki ja pääkin kipeä niin lapset täytyy silti saada ruokittua, puettua jne. Jatkuva vastuu ja saatavilla oleminen välillä ärsyttää. Tai ehkä enemmänkin väsyttää kuin ärsyttää.

 

[Aamuäree]

Kun teoria ja käytäntö ei kohtaa.

Se, kun joku toinen TIETÄÄ aina paremmin mitä just mun pitäis tehdä ja ennenkaikkea mitä mä olen tehnyt väärin. :headwall: Mun tekis mieli heittää sellaisia neuvojia perunalla.

 

["aapee"]

Nyt alkaa helpottaa tunnontuskat. Jotenkin kuvittelin olevani yksin noitten juttujen kanssa. Ei, en siivoa jos tuntuu että taju lähtee ja selkä räjähtää yhtäaikaa ylös noustessa vaikka kuinka olenkin äiti.

 

[neljäs_tulossa]

Lähinnä se, ettei voi kesken päivää istahtaa sohvalle ison karkkipussin kanssa ja katsoa aikuisten leffaa. Tai voi, jos ajaa lapset johonkin ja piilottaa jälkensä..

Se, kun joskus on niin voimaton esimerkiksi lasten sairastaessa, kun ei voi tehdä toisen oloa paremmaksi. Se, että tuputtaa lapsille pipoja ja hanskoja koulumatkalle juuri kuten äitini aikoinaan.

 

["Hei"]

Se, että toiset äidit ja mummut katsovat tarpeelliseksi ja oikeutetuksi arvostella omaa tapaani olla äiti.
Se, että päivät on pitkiä ja usein myös yksinäisiä.
Se, että ei voi aloittaa mitään projekteja ennen kun mies on kotona, kun ei ole mitään mahdollisuutta keskittyä niihin rauhassa.

 

["mimosa"]

Eniten varmaan just se että äidin pitäisi olla tietynlainen, lapsi on kaikki kaikessa ja sinulla ei saisi olla enää elämää etkä ole enää mitään. Jos teet jotain missä lapsi ei ole sijalla 1 niin olet itsekäs äiti jolla ei saisi olla lapsia, tai ainakin näin palstan mukaan

 

[ex-nuori äiti]

Äitimyytti täälläkin.

Tulin nuorena äidiksi ja vaikka olin hieman pihalla, en ollut mikään teini eikä minulla ollut apuna ketään naispuolista sukulaista tms., joka olisi opastanut vauvanhoidossa tai kertonut kokemuksiaan. Sitten muut naiset mm. neuvolassa ja sossussa nakkelivat niskojaan ja etenkin vanhemmat naiset tykkäsivät maireasti vittuilla päin namaa- osaa heitoista en ymmärrä tänäkään päivänä.

Minulla kesti todella kauan oppia olemaan äiti omalla tavallani, koska olin herkässä tilassa ja jokainen tuntui tietävän parhaiten, miten juuri minun vauvaani hoidetaan. Esim. en halunnut nukuttaa vauvaa parvekkeelle, koska yläkerran naapurin lapsi heitteli sinne usein leluja ja vieressä oleva naapuri taas tupakoi- silti kun tulin kotiin, kodinhoitaja oli laittanut vauvan parvekkeelle koisimaan. Tämäntyyppistä "ylikävelyä" tapahtui koko ekan vauvavuoden ajan ja yhdessä vaiheessa kuvittelin jo, etten osaa yhtään mitään. Olisin kaivannut tukea ja kannustavaa opastamista, mutta sain lähinnä holhoamista ja aliarvioivaa käytöstä.

Myöhemmin tajusin, että niin kauan kun yritin tehdä asiat muiden mukaan (sanomista löytyi jopa siitä, että heräsimme vauvan kanssa lähemmäs yhdeksää emmekä kahdeksaa!), masennuin enkä saanut aikaiseksi mitään. Vasta kun kaikenmaailman meille pakotetut tukitoimet loppuivat (ikäni + tukiverkon puutteen vuoksi saimme ne), aloin päästä jaloilleni ja tajuamaan jotain.

 

[Ken guru]

Muiden äitiydessä ärsyttää sellaiset äidit, jotka laittavat lapsensa koko ajan kaikessa edelle. Eli kun käy kylässä, niin lapset saavat keskeyttää koko ajan, ja aivan kaiken mahdollisen huomion. Samon jos puhuu puhelimessa jonkun ädin kanssa, niin on tosi ärsyttävää että joku kolme, neljävuotias saa päättää että äiti lopettaa nyt puhelun kun hän tarvitsee kaiken huomion.

Omassa, se valtava vastuu mikä lapsista on, ja jatkuva huoli. Ei se aina ärsytä, mutta raskasta on kyllä joskus.

 

["eeee"]

Mä haluan olla muutakin kuin äiti. Mutta sitä pidetään jostain syystä toisinaan kovin itsekäänä tapana ajatella. En ymmärrä miksi. Lapset on mulla aikansa lainassa. Heistä tulee kuitenkin aikuisia ja alkavat kulkea omia polkujaan. Minä jatkan elämääni. Meidän elämä ympyrät on hetken yhdessä. Mutta ne eroavat hiljalleen ja sitten toivottavasti sivuavat vielä toisiaan.

Jos ihminen elää pelkästä äitiydestä - mitä sinulla sitten on kun se sarka loppuu? Mikä on minuutta ja osaako sen aikuisen ihmisen nähdä erillisenä, ei pelkästään omana lapsena?

 

[Yhdessä hoidetaan, joo...]

Äitimyytti, johon ahdetaan - halusitpa tai et. Välillä haluaisin, että minua ei määriteltäisi äidiksi vaan vanhemmaksi - en ehkä osaa selittää aukeavasti

Tavallaan vähän samaa, kun mua ärsyttää, että äiti on kuitenkin viime kädessä aina vastuussa lapsesta. Vaikka isä on alusta lähtien ollut periaatteessa tasavertainen hoitaja, enkä itse ole mitään neuvonut tms. niin silti äidin pitää aina olla se, joka hoitaa tietyt asiat. Tarkistaa vaatteet ja tarvikkeet, ostaa uusia, varaa neuvolat ym.

Isä myös ottaa omaa aikaa niin paljon helpommin kuin äiti - tämä varmaan omakin vika, kun en osaa, enkä halua olla lapsesta erossa kahta yötä kauemmin, kun taas mies voi olla vaikka pari viikkoa reissussa (ja pitää sitä suorastaan perustuslaillisena oikeutenaan). Kyllähän äiti hoitaa...

 

[en jaksais]

Muiden äitiydessä ärsyttää sellaiset äidit, jotka laittavat lapsensa koko ajan kaikessa edelle. Eli kun käy kylässä, niin lapset saavat keskeyttää koko ajan, ja aivan kaiken mahdollisen huomion. Samon jos puhuu puhelimessa jonkun ädin kanssa, niin on tosi ärsyttävää että joku kolme, neljävuotias saa päättää että äiti lopettaa nyt puhelun kun hän tarvitsee kaiken huomion.

Omassa, se valtava vastuu mikä lapsista on, ja jatkuva huoli. Ei se aina ärsytä, mutta raskasta on kyllä joskus.

Joo, olin lauantaina äitikaverin luona kylässä ja lähdin kyllä jo vajaan tunnin jälkeen, kun en jaksanut kuunnella tekoitkua vääntävää 3-vuotiasta, joka roikkui äidissään kiinni ja kiljui vähän väliä. Äiti yritti jämäkästi kieltää jotain, mutta antoi samantien periksi. Helvetin rasittavaa katsottavaa. Vaikea oli puhua mistään kun kesken lauseen äidin pää kääntyy kullanmuruun, joka kiskoo vaikka hiuksista saadakseen huomion itseensä kesken meidän aikuisten keskustelun.

 

["Anniina"]

Sellaiset äidit TODELLA ärsyttää jotka tekevät ensin vaikkapa 4 lasta ja sitten syöttävät heille ROSKARUOKAA koska lapset tykkää(!) ja ei osata ja/tai jakseta tehdä terveellistä..lapset pois ja ämmä hoitoon ja vähän äkkiä!

 

[Echo]

[QUOTE="vaimo";27163656]Se, että vaikka itse olisi kipeä tai väsynyt, on arkea silti pyöritettävä. Se, että liian harvoin saa olla vain itselleen. Se, kun palaa pinna ja tulee huudettua lapsille. Ne tilanteet kun on koettanut kaikkensa antaa ja järkätä mukavan vapaapäivän oheistoimintoineen ja lapset vaan tappelee.

Onneksi noita yllä mainittuja hetkiä on suht' harvoin. Pääosin rakastan olla äiti ja olen onnellinen.[/QUOTE]

Jep, nämä. Jos ei ole lapsia ja jos sairastuu, niin saa töistä saikkua ja pääsee kotiin toipumaan, mutta jos on lapsia ympärillä illalla niin ei siinä paljoa huilita. Varsinkin mahataudissa lastenhoito on aika mahtavaa, ja miehellä työkiireitä tietysti just silloin. :kieh:
Nyt onneksi alkaa nuo hoitojutut vähentyä lasten kasvaessa, mutta nyt on alkanut se huoli siitä, miten nuo pärjää kerhossa, hoidossa, eskarissa, koulussa...

 

[nämä asiat]

Kaikki se vaaleanpunainen ja hengenköyhä asioiden kaunistelu. Oikeastihan vanhemmuus on kuitenkin aika raadollista ja rankkaakin. Samoin raskausaika ja synnytys.

Typerät, odotetut käyttäytymismallit liittyen siihen, miten idiootiksi ja henkisesti jälkeenjääneeksi pitääkään muuttua, kun tulee äidiksi. Koskee kaikkea äidin, ja vain äidin, tekemistä ja olemista, puhetavasta pukeutumiseen. Persoonallisuuden tulee muuttua kokonaisvaltaisesti.

Lapsen nostaminen kaiken keskipisteeksi siten, että lopulta koko elämä on ihan mahdotinta elää, kun 24/7 pitäisi oikeaoppisesti käyttää virikkeelliseen puuhasteluun lapsen kanssa, tai lapsen unen valvomiseen, tai imettämiseen, tai ihan vain lapsen katseluun. Lapsi ei vaan voi olla osa elämää.


On paljon muitakin, mutta näihin olen itse viimeksi törmännyt, kun tulin äidiksi puoli vuotta sitten.

 

[hpes]

Kaikki se vaaleanpunainen ja hengenköyhä asioiden kaunistelu. Oikeastihan vanhemmuus on kuitenkin aika raadollista ja rankkaakin. Samoin raskausaika ja synnytys.

Typerät, odotetut käyttäytymismallit liittyen siihen, miten idiootiksi ja henkisesti jälkeenjääneeksi pitääkään muuttua, kun tulee äidiksi. Koskee kaikkea äidin, ja vain äidin, tekemistä ja olemista, puhetavasta pukeutumiseen. Persoonallisuuden tulee muuttua kokonaisvaltaisesti.

Lapsen nostaminen kaiken keskipisteeksi siten, että lopulta koko elämä on ihan mahdotinta elää, kun 24/7 pitäisi oikeaoppisesti käyttää virikkeelliseen puuhasteluun lapsen kanssa, tai lapsen unen valvomiseen, tai imettämiseen, tai ihan vain lapsen katseluun. Lapsi ei vaan voi olla osa elämää.


On paljon muitakin, mutta näihin olen itse viimeksi törmännyt, kun tulin äidiksi puoli vuotta sitten.

Niin samaa mieltä. Mä en voi käsittää miksi lapsen tulee syntyä keskipisteeksi? Miksi ei osaksi elämää? Koska sitä hän tulee olemaan suuren osan elämäänsä, yksi ihminen muiden joukossa. Ei suinkaan maailman kaikkeuden napa.

h