Mikä arjessa yllätti, kun menit töihin ja miehestä tuli koti-isä?

[äiti töihin]

Mikä siis arjessa yllätti sinut, entä miehen? Mikä oli rankkaa? Mikä ei? Miten mies viihtyi, miten itse? Oliko kotivanhemmuus helppo/raskasta? Entä työn ja lasten yjteensovittaminen? Ennakkoluulot?

Erityisesti kiinnostaa monilapsisten perheiden kokemukset ja jos kuopus on vielä vauva.

 

[äiti töihin]

up

 

["vieras"]

se miten harmistunut olin kun mies pärjäsikin alkutahmeuksien jälkeen hienosti. Nimenomaan se että harmitti kun harmitti :ashamed: Olisin kai halunnnut olla korvaamaton...

Ja miten isä UHRAUTUI kun äiti samassa tilanteessa on vaan itse mukavuudenhaluinen jäädessään kotiin.

 

["..."]

[QUOTE="vieras";25964244]se miten harmistunut olin kun mies pärjäsikin alkutahmeuksien jälkeen hienosti. Nimenomaan se että harmitti kun harmitti :ashamed: Olisin kai halunnnut olla korvaamaton...

Ja miten isä UHRAUTUI kun äiti samassa tilanteessa on vaan itse mukavuudenhaluinen jäädessään kotiin.[/QUOTE]

Saman huomasin, nimittäin tuon uhrautumisen. IHan samanlaista valitusta, nalkutusta ja ruikutusta, kuin mitä aina naisten suusta kuulee, tyyliin "sä oot koko päivän saanu levätä ja mennä omias, ja nyt et voi yhtä kuppia tiskata"...

Ja kyllä sitä sellaista pientä kateuden tunnetta välillä koki, kun lapste ja isä saivat päivän touhuta keskenään kotosalla, kun äiti oli töissä.

Mutta kokonaisuutena tosi positiivinen kokemus, teki varmasti hyvää niin äitille, isälle kuin ennen kaikkea isän ja lasten suhteelle.

 

[alkuper]

Mäkin pelkään tuota harmitusta. Ja sitä että, kun toisinaan mulla kotona on raskaita päiviä, niin entä jos miehellä ei olekaan?

 

["..."]

Mä menin töihin kun lapsi oli alle 1,5 vuotias ja mies jäi hänen kanssaan muutamaks kuukaudeks kotiin. Meillä lapsi alko nukkumaan kunnolla yöt vasta parivuotiaana, että olihan siinä oma jaksamisensa. Mies kyllä "kyllästy" melko nopeeta, hän kaipas enemmän fyysistä tekemistä ja "oikeeta" työtä kun vaan kotona lapsen kanssa olemista. Hyvin nuo pärjäsivät, vaikka kyllä mua harmitti aamusin lähtee töihin, kun mies ja lapsi sai jäädä kotosalle..

 

["Piika-äiti"]

Aloin opiskella kevennetysti kun toinen lapsistamme oli 4 kk ja esikoinen 2 v 2 kk ja mies oli täysin koti-isänä.

Suurin yllätys oli ympäristön rajut reaktiot siihen, kun "jätin" isä hoitamaan kahta pientä lasta. Ja siinä vuoden 1994 lama-ajan tilanteessa miehelle ei ollut edes olemassa realistisia työllistymismahdollisuuksia.

 

[unity]

Yllätti kun mies pärjäsi lapsen (8kk) kanssa niin hyvin. Hieman itkeskeltiin aamulla perään, mutta muuten päivät sujuivat hyvin.

Pitkät 8 tunnin työpäivät oli rankkoja, kun lasta ehti nähdä niin vähän illalla. Nyt kuuden tunnin työpäivät ja on todella mukavaa. Saa käydä töissä (eli saa päiviin muutakin ajateltavaa) ja ehtii/jaksaa silti vielä olla lapsen kanssa. Mies viihtyi suht hyvin, mutta illalla halusi kyllä sitten tehdä jotain muuta eikä hoitaa vauvaa. Rankkoja ne päivät oli hänellekin joskus.

 

["Esikoisen äiti"]

Isäkuukauden aikana ainakin vaikutti, että lapsen isä oli tehokkaampi kotitöissä kuin minä, ehkä juuri siksi ettei yrittänytkään olla joka sekunti täydellinen kasvattaja.

Eli isä pisti lapsen syöttötuoliin kököttämään ja katsomaan läppäristä videoita samalla kun raivasi keittiön, siinä missä minä käytin tiskikoneen tyhjennykseen kaksi tuntia, kun annoin lapsen auttaa ja ojentaa joka lusikan minulle pariin kolmeen kertaan.

Eikä tuo tuntunut lasta haittaavan, vaikka ei saanutkaan hurjasti virikkeitä tai raitista ulkoilmaa joka päivä.

 

["vieras"]

Suht hyvin meni. Ja menee edelleen. Puhtaustaso laski reilusti, se oikeastaan harmittaa vieläkin, mutta olen aika hyvin hillinnyt itseni. Mies kokkaa, pyykkää ja siivoaa. Kokkailu on kympin luokkaa, samoin pyykkäys. Siivouksesta annan seiska miinus. Mies ei vain huomaa uhkaavaa kaaosta ja sekasortoa. Jotenkin isommat lapset tuntuu välillä olevan liian vapaasti ties missä ja siitä muistuttelen.

 

[alkuper]

Kitos kokemuksista! Pärjäämistä en jännitä, lähiinnä hermojen kestävyyttä ja omaa korvattavuuttani.

 

["vieras"]

Kitos kokemuksista! Pärjäämistä en jännitä, lähiinnä hermojen kestävyyttä ja omaa korvattavuuttani.

Sun pitää lähteä ihan sillä asenteella, että ne pärjää kyllä. Ja että ne voi pärjätä paremmin. Meillä mies pärjää mua paremmin lasten kanssa. Se ei säädä ja höösää, se antaa niiden olla ja elää. Minä pyrin samaan, mutta härregyyd se on vaikeaa.

Toisaalta, ihme, että nuo on kaikki hengissä. Niin jotenkin rennosti ne täälä on. Esim. minä en uskalla lähteä neljän kanssa uimaan. Mies lähtee, eikä ressaa yhtään. Minä en laittais sellasia semipieniä rinteeseen yksin hissiin yms, mies laittaa ja luottaa, että ne pärjää. Tai tökkää lumilautailevalle nelivuotiaalle vauhdit ja huutaa perään, että jarruta ennen seinää. Huoh. Onneksi en ole ollu näkemssä kaikkea.

Tai kun 10kk istuu täydessä ammeessa, leikkii onnellisena leluillaan, mies ajaa partaansa selin lapseen ja kuulemma nostaa esn ylös aina, kun kuuluu mulahdus. MEGAHUOH.

 

[alkuper]

[QUOTE="vieras";25964568]Sun pitää lähteä ihan sillä asenteella, että ne pärjää kyllä. Ja että ne voi pärjätä paremmin. Meillä mies pärjää mua paremmin lasten kanssa. Se ei säädä ja höösää, se antaa niiden olla ja elää. Minä pyrin samaan, mutta härregyyd se on vaikeaa.

Toisaalta, ihme, että nuo on kaikki hengissä. Niin jotenkin rennosti ne täälä on. Esim. minä en uskalla lähteä neljän kanssa uimaan. Mies lähtee, eikä ressaa yhtään. Minä en laittais sellasia semipieniä rinteeseen yksin hissiin yms, mies laittaa ja luottaa, että ne pärjää. Tai tökkää lumilautailevalle nelivuotiaalle vauhdit ja huutaa perään, että jarruta ennen seinää. Huoh. Onneksi en ole ollu näkemssä kaikkea.

Tai kun 10kk istuu täydessä ammeessa, leikkii onnellisena leluillaan, mies ajaa partaansa selin lapseen ja kuulemma nostaa esn ylös aina, kun kuuluu mulahdus. MEGAHUOH.[/QUOTE]

Kuulostaa oikeasti ihan mahtavalta! Kiitos!

 

[meah]

Mikä siis arjessa yllätti sinut, entä miehen?
-Ei mikään yllättänyt varmaan kumpaakaan sen kummemmin. Kyllä meistä kumpikin suurinpiirtein tiesi, mitä se arki on töissä ja kotona.

Mikä oli rankkaa? Mikä ei?
-Kaikki ja ei mikään päivästä ja tilanteesta riippuen. Ei ole mielestäni asia, joka ainakaan meillä olisi sidonnainen kotivanhemman sukupuoleen.

Miten mies viihtyi, miten itse?
-Hyvin viihtyy kumpikin meistä edelleen.

Oliko kotivanhemmuus helppo/raskasta? Entä työn ja lasten yjteensovittaminen?
-Siis minulle vai miehelle? En osaa analysoida, se on elämää. Elämä on välillä raskasta ja välillä ei ollenkaan. Niin kotona ollessa, kuin työssä käydessäkin.

Ennakkoluulot?
-Ehkä jo se jonkun mainitsema, että koti-isä on jotenkin sankari ja jalustalla, verrattuna kotiäitiin.
Ja se, että mä en jotenkin ole riittävän hyvä äiti, kun olen sillä lailla hylännyt vauva(t) isän niskoille ja painunut duuniin.
Mutta ei näihin mitenkään kamalan paljon ole kyllä törmännyt, ainakaan IRL.

Erityisesti kiinnostaa monilapsisten perheiden kokemukset ja jos kuopus on vielä vauva.
-Lapsia meillä on 4. Kuopus ei enää ole vauva. Mutta oli 2kk ikäinen silloin, kun mies jäi koti-isäksi.
Jo toista kertaa siis, ekan kerran mies koti-isäili reilun puolivuotta silloin, kun toka lapsi oli 4kk-10kk.