Mikä hemmetin "menovaihe" jos nuorena tulee vanhemmaksi?

["Horuksen silmä"]

Mitä siihen entiseen aikaan tulee, niin silloin naisille ei sallittu sitä menovaihetta. Sehän oli moraalisesti väärin. Naisen paikka oli vaimona, äitinä ja naimisiinkin piti mennä neitsyenä.
Nykyihmisillä se menovaihe USEIMMITEN kuuluu normaaliin kasvuun. Ja jos sitä ei nuorena käy lävitse,, niin sitten se iskee vähän myöhemmin. Toki on poikkeuksia joita se "nuoruuden eläminen" ei koskaan kiinnosta. Ja sitten on se toinen ryhmä, joka tulee nuorina äidiksi ja sitten jossain vaiheessa huomaavat että hitto vie jäi koko nuoruus väliin.

 

[muuttanut]

Ja näitä tapauksia on PALJON, itse tunnen useammankin. Näissä perheissä äiti oli parikymppisenä oikea ÄITI ja kotihiiri ja sitten neljäkymppisenä oikea puuma.

Niin totta. Eikä tossa mitään pahaa ulkopuolisen silmin olekaan. Mut jokainen voi miettiä että miltä tuntuu jos äiti alkaakin pokailla itsesi ikäisiä miehiä...Tai yleensäkin käyttäytyä kuin eläisi nuoruuttaan uudestaan. Kuten sanoin ulkopuolista se ei haittaa, mutta jos olet hänen lapsi, se voi todellakin aiheuttaa jos jonkinmoisia tunteita, pahojakin sellaisia.

Olkoon lapset kuinka aikuisia tahansa, äiti on kuitenkin äiti (ja isä isä, unohtamatta). He ovat jollain muotoa minusta edeleen vastuussa teoistaan myös lapsille. Vaikka isäni ei juonnut alkoholia kun olin pieni ja kun asuin kotona, hänen nykyinen alkoholismi satuttaa suuresti... Noin esimerkkinä. Ennen lapsia et ole vastuussa kenellekään muulle kuin itsellesi. Lasten syntymän jälkeen olet aina vastuussa muillekin.

 

[Ksantippa S.]

Minä uskon, että ihminen kasvaa todella paljon 20-40-vuotiaana. Se on sitten yksilöllistä, että mihin suuntaan kasvu tapahtuu, ja millä tavalla perhe kulkee niissä vaiheissa mukana.

Itse olin parikymppisenä todella ekstrovertti, kaikki maailman asiat ja maat ja ihmiset piti kokea kerralla. Nykyään olen siihen verrattuna melkoinen kotihiiri, ja tietyssä mielessä epävarmempi ihminen kuin nuorempana. Jollakulla toisella voi se ulospäinsuuntautunut ja itsevarma vaihe tulla kolme- tai neljäkymppisenä, eikä se noin yleisesti kerro mitään suuntaan tai toiseen ihmisen kypsyydestä tai kelvollisuudesta vanhemmaksi.

Sitten on varmaan erikseen niitä ihmisiä, jotka ovat täysin "valmiita" jo kaksikymppisinä, eikä mitään muutosta tapahdu. Se on harvinaista ja minun mielestäni pikkuisen surullista.

 

[Orion-]

Mulla ois ollu tässä aikaa sille menovaiheelle, mutta sitä ei oo näkyny. Enempi on kiinnostanu perheen saaminen. Joskus ois kyllä kiinnostanu lähteä baariin tms mutta ei oo yksin huvittanu mennä kun ei ukkoakaan kiinnosta. Eipä tuo harmita, tuskin oisin lopulta kuitenkaan sielä viihtyny... Jos joskus tulee menovaihe, ni sitte tulee ja järjestetään aikaa mennä hetkittäin, turhapa sitä nyt on sen kummemmin miettiä.

 

["elämää"]

Mä olen aina inhonnut rafloja ja niiden ilmapiiriä. En todellakaan jaksa olla siellä örveltävien känniääliöiden keskellä. Mä olen käynyt raflassa viimeksi 20-vuotiaana ja seuraava kerta tulee, jos jostain syystä ihan pakko on mennä. Ei nimittäin voisi vähempää kiinnostaa.

Olen nyt 33-vuotias, lapset ovat 11v, 7v ja 4v. Kaikilla lapsilla on sama isä (joka nyt 37v) ja yhdessä olemme edelleen. Me jaamme mieheni kanssa hyvin pitkälle samanlaisen arvomaailman ja miehenikään ei käy kavereittensa kanssa raflassa kuin tyyliin kerran vuodessa. Meidän ja ystäväpiirimme elämä kulkee siinä mielessä ilmeisesti hieman toisenlaisia teitä enemmistöön(?) verrattuna. Lähdemme mieluummin suunnistuskisoihin/metsäretkille/luontopolulle/muuten vain ulkoilemaan koko perheen voimin tai yhdessä ysäväperheen kanssa. Meillä kumpikin saa mennä omia menojaan sen verran kuin haluaa, ne menot eivät koskaan ole olleet ongelma. Lähinnä nuo menot liittyvät sitten urheilukisoihin.

Koskaan ei ole tarvinnut ihmetellä sitä, että mies olisi kadonnut muutamaksi päiväksi omille teilleen tai ettei hän osallistuisi millään tavoin kodin- ja lastenhoitoon. Miehen kanssa käymme kaksin syömässä, leffassa tms. pari kertaa vuodessa. Tulevaisuudessa haluaisin käydä myös oopperassa, se kun kuulemma on sellainen juttu, että sitä joko rakastaa tai vihaa. Mä haluan nähdä kumpaan puoliskoon itse kuulun. Olisi upeaa myös päästä livenä kuuntelemaan jotain pianovirtuoosia. Sellainen odotus mulla tulevaisuudelta on, että kun lapset ovat hieman isompia, niin voisimme miehen kanssa käydä kaksin juuri siellä syömässä, leffassa, konserteissa tai oopperassa vähän nykyistä useammin, vaikkapa kerran parissa kuukaudessa.

 

[vieras.]

Varmaan johtuu siitä, että lapsettomilla parikymppisillä se menovaihe kuuluu tuohon ikään ja rauhallisempi kausi ( ja sitä kautta lapset ) tulee sitten kolme-nelikymppisenä. Tästä johtuen ei sitten ehkä osata kuvitella perheellisen parikymppisen elävän sitä seesteisyysvaihetta, vaan ajatellaan että tuollakin raukalla varmasti ihan hirveät menohalut vaikka on pallo jalassa. Itse en usko kyseisen ajattelutavan lähtevän niinkään biologiasta, vaan kulttuurillisista lähtökohdista, ja erilaisten meno- ja kotihiirikausien olevan todellisuudessa vaihtelevia läpi elämän. Ei ne menohalut iän mukana vähene, ne vain muuttavat muotoaan. Menevällä, aikuisten lasten nelikymppisellä äidillä ja "nuoruuttaan eläneellä" lapsiperhearkea nykyisin elävällä nelikymppisellä on puntit aika tasan, vain järjestys on eri omine pienine plussineen ja miinuksineen. Tärkeintä on, että yksilötasolla tekee oikean valinnan.

Näissä ääri-mielipiteissä kiinnostava ja toistuva ristiriita onkin, että vakuutellaan nelikymppisen olevan vielä nuori mitä tulee lastentekoon mutta aikansa elänyt nauttimaan "vapaasta elämästä" - ja päinvastoin. Käsittääkseni 40-vuotias on 40-vuotias on 40-vuotias lasten iästä riippumatta...

 

[jjujjjuu]

Taitaa olla kuitenkin vähemmistönä ne, jotka sitten lapset saatuaan joskus viisikymppisenä juoksee pubeissa pokaamassa nuoria miehiä.

 

[aihetta sivuten]

[QUOTE="jeps";22317840]Toisilla varmaan on siitä lapsensaannista sellainen käsitys, että sitten kun se lapsi maailmaan tulee, niin koko muu elämä loppuu aivan totaalisesti, et missään nimessä saa käydä tuntia pidempää missään ilman lasta, jos jätät lapsen isälle ja menet itse vaikka kaupungille ostoksille, niin lapsi saa traumoja kun isänäs hoitaa, ei voi kuvitellakkaan, että joskus lapsi voi olla isovanhemmilla yön tai kaksi, lapsihan tuntee itsensä hyljätyksi.[/QUOTE]

Mutta tämähän se palstan mukaan on ainoa sallittu tapa toteuttaa vanhemmuutta, tissi vauvan ja vielä taaperoikäisenkin suussa 24/7. "Ei vauvan äidin tarvitsekaan päästä joka viikko harrastamaan." ja "Jos parisuhde ei kestä sitä, että kahdenkeskistä aikaa ei ole, ei siihen suhteeseen tulisi lapsia tehdä ollenkaan."

 

["minna"]

Mä olen tullut äidiksi 20-vuotiaana. Nyt olen 26-vuotias. Mulla ei ole koskaan ollut mitään menovaiheita, edes silloin 18-vuotiaana mulla ei ollut kiinnostusta ravata baareissa ja olla kännipäissäni. Kuinkahan kauan mun pitäis odottaa, että se menovaihe tulee ja vasta sitten saada nämä lapset. Mä en kylläkään ole jumittautunut kotiin, vaan käyn yksin shoppailemassa, reissuissa ja myös yhdessä miehen kanssa käydään jossain. Tiedä sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta en mä elä niin, että en tee lapsia vielä, ku vasta ku mun menovaihe on ohi.

 

[ok]

Mä en myöskään tiedä, mikä on menovaihe. Mä olen aatellut, et on normaalia käydä kahdestaan elokuvissa ja ulkona syömässä tai ulkomaanmatkalla.

Täällä palstalla useimmille "meneminen", "rentoutuminen", "viihteellä olo" ja "tuulettuminen" meinaa ryyppäämistä.

 

[Leukistinen aksolotli]

Täällä palstalla useimmille "meneminen", "rentoutuminen", "viihteellä olo" ja "tuulettuminen" meinaa ryyppäämistä.

No, sitten täytyy sanoa, ettei sellanen kuulu mun elämäntyyliin ollenkaan.

 

[leijona76]

No, sitten täytyy sanoa, ettei sellanen kuulu mun elämäntyyliin ollenkaan.

Eikä mun. Ei oo kuulunu eikä nytkään vois vähempää kiinnostaa. Itse ajattelen että mitään en ois menettäny vaik laps ois tullu sillon parikymppisenä.

 

[Leukistinen aksolotli]

Eikä mun. Ei oo kuulunu eikä nytkään vois vähempää kiinnostaa. Itse ajattelen että mitään en ois menettäny vaik laps ois tullu sillon parikymppisenä.

Mä olin vielä 18 kun lapsi syntyi. Alusta asti me ollaan miehen kanssa oltu paljon yhdessä ja käyty syömässä ja leffoissa ja meillä on ollut menoja. Mutta ei tommosia alkoholimenoja.

 

[Ksantippa S.]

Täällä palstalla useimmille "meneminen", "rentoutuminen", "viihteellä olo" ja "tuulettuminen" meinaa ryyppäämistä.

Eikä vain palstalla. Juuri tässä jokunen päivä sitten yksi tuttavani siunaili, mitä järkeä minun on siunatussa tilassani mennä baariin kuuntelemaan bändiä, kun en kumminkaan pysty juomaan. Varmaankin kysymyksessä on jokin mystinen kurkku-korva-yhteys, joka on jäänyt minulta ihan kokonaan ymmärtämättä. Eli luulen kuuntelevani, vaikka oikeasti en kuule mitään.

 

[Peesi, kolme lasta]

Mä en myöskään tiedä, mikä on menovaihe. Mä olen aatellut, et on normaalia käydä kahdestaan elokuvissa ja ulkona syömässä tai ulkomaanmatkalla.

Lapset ovat kaikessa ykkösenä ja lasten ehdoilla arkikin kulkee, enkä tosiaan näe että se on lapsilta pois, että joskus äiti käy yksin illanvietossa. Olen aina käynyt, käyn nykyäänkin ja tulen käymään elämäni loppuun asti neljän seinän ulkopuolella ihmisten keskellä erilaisissa sosiaalisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa, usein siellä yökerhossakin. Vastoin perisuomalaista tyyliä, menemisiini ei liity kännääminen tai alkoholi yleensä laisinkaan, sillä en lähde tuulettumaan päihdyttääkseni itseäni, vaan nauttimaan ja rentoutumaan toistenkin ihmisten keskelle.

 

[endie2]

mä tulin äidiksi 21.kai se on suht nuorena.
ja kyllä mä tykkään käydä edelleen omien kavereiden kanssa istumassa iltaa, ottamassa viiniä,laulamassa karaokea ja menemällä baariin tanssimaan. se on minusta hauskaa.
tykkään myös käydä mieheni kanssa kaksin leffassa ja syömässä ja istumalla iltaa kotosalla.

mitään varsinaista menovaihetta ei kai ole ollutkaan, vaan tasasta menoa ja menemättä jättämistä. ehk halusin vaan tuoda esiin että ei noi aina sulje toisiaan pois. että joko se olis joko baariin menoa ja ryyppäämistä tai oman kullan kainalossa olemista.

 

[hp]

Eräälle tutulle iski joku menovaihe esikoisen syntymän jälkeen, vaikka ikää on 36v. Käsittääkseni lapsikin oli hedelmöityshoitojen tulos ja kauan toivottu. Siitä huolimatta lapsi näkee enemmän isovanhempiaan ja isäänsä kuin äitiään, jolla on kaikenlaisia omia menoja lähtien jokaviikkoisista baarireissuista ja tyttöjen illoista.

 

["vieras"]

Eiköhän se menovaihe tule ennemminkin ihan sen takia että pikkulapsivaiheen jälkeen ylipäätään PÄÄSEE lähtemään vapaammin. Ei sillä ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa onko ennen lapsia juhlinut paljon vai ei.

 

[Mummeliisa]

Minä en tajua minkä takia vanhemmat menee örveltämään baariin lasten ollessa pieniä muutenkaan. Ehkä joku saa iloa siitä.

No ei kai se meneminen kaikille tuollaista ole.
Minä ainakin miellän "menemiseksi" sen että käydään teatterissa, elokuvissa, konserteissa, festareilla, näyttelyissä ja joskus varojen salliessa pidemmillä matkoillakin.
Jos "menovaihe" on baarikeskeistä niin sitten joudun korjaamaan lausuntoani ja toteamaan että 44 ikävuoteen mennessä ei ole vielä moista hinkua tullut.

 

[Non compos mentis]

Sain lapset 21 ja 23 vuoden iässä. Kävin yhdellä "rock" -keikalla 25-vuotiaana, join limua. Siinä se mun menovaihe.

 

[se joku]

Mulla ei ole perkele mitään menovaihetta, mutta just nyt haaluaisin että nuo kullanmurut olisivat viikon josain muualla kuin täälllä kotona.

 

[kimma]

Ihan kuin se meneminen tarkoittais vaan kämäsissä lähiöpubeissa ördäämistä...
Mä ainakin reissasin ja rokkasin (erikseen ja yhdessä), koin ja ihmettelin, tein virheitä, elin opiskeluelämää, kokeilin erilaisia asioita ja ihmisiä, VAIKKA vakiinnuin sitten jo melko nuorena. Ja vaikka elämä on nyt huomattavasti tasaisempaa, on mukaan tullut vanhojen asioiden lisäksi uusia, ulkomailla elämistä jne, järjestetään silti kaikenlaista jännää kaveriporukalle, lapsineen kaikkineen. Välillä mukana alkoholia, välillä ei. Itse ainakin kieltäydyn menemästä siihen kastiin että elämä loppuu kun kersat pukkaa maailmaan. Tottakai se muuttuu ja välillä on todella staattista, mutta ei ikuisesti. Jos olisin hommannut lapset kakskymppisenä, elämäni olisi ollut hyvin hyvin toisenlaista. Itse olen iloinen että tuli pahimmat juoksut juostua ja erehdykset tehtyä, nyt voi hyvillä mielin ottaa seesteisemmin ja nauttia värikkäistä muistoista, tehden tietysti uusia.

 

[Hei mummeliisa!]

mitä toi "toistaiseksi nuorimman" tarkoittaa, vieläkö meinaat tehdä vauvoja?

 

["vieras"]

Mä en taas ymmärrä miksei sais mennä?

Mä haluan vetää lärvit joskus ja haluan mennä ihmisten ilmoille, tavata porukkaa jonka kanssa mun ei tartte vaihtaa sanaakaan lapsen asioista..Mä en ihan oikeesti millään pysty käsittää kuinka se lapsi tai lapsen psyyke siitä kärsii jos äiti käy illan heilumassa jossain ja lapsi on hyvässä hoidossa eikä sen tartte kännistä äitiään nähdä?

Mikä ihme siinä on et kaiken tollasen pitäis loppua kun saa lapsia?Onhan se toki eri asia jos juoksee joka viikonloppu jossain, mutta miksei sitä sillontällön saisi tehdä?

Näin juuri! Ei kaikkien ole pakko örveltää, mutta antakaa niiden örveltää jotka haluavat. Ei se ole niin vaarallista.

 

[Mummeliisa]

mitä toi "toistaiseksi nuorimman" tarkoittaa, vieläkö meinaat tehdä vauvoja?

Toivomme iltatähteä, mutta kuten iästäni huomaat niin alkaa olla pienenevät mahdollisuudet sen saamiseksi. Vielä ei kuitenkaan olla heitetty toivoa...