Mikä ihmisiä vaivaa!?!?!?

[AAARGH!]

Oih ihan pakko ventiloida johonkin: onko muitakin "pieniä ihmisiä" kuin minä, joita ottaa ihan tajuttomasti kajuuttaan ihanien, rakastavien ja hyväätarkoittavien ihmisten kommentointi?!? Odotan ensimmäistä, ikää yli kolmekymmentä - ja yht'äkkiä tuntuu että joka kiven alta ryömii milloin mikäkin puolituttu neuvomaan ja tietämään että "kyllä ne sun harrastukset sit loppuu kun vauva on syntynyt" ja jakelee infoa tyyliin "osta sit vaippoja vauvalle!" (ja tämä tarina on tosi!) Ihan kuin täyspäinen aikuinen ihminen olisi yht'äkkiä totaalinen imbesilli. Ja sävy koko ajan jotenkin negatiivis-varoitteleva, että älä nyt vaan sekuntiakaan kuvittele että kivaa olisi. Jotenkin sitä kuvittelisi että ihmiset tsemppaisi odottajaa, jos pakko nyt jotakin on ylipäätään pyytämättä tulla kommentoimaan - mitä sillä koikkumisella oikein tavoitellaan? Jos tulee koliikkivauva niin tulee, eletään sitten sen mukaan...kyllä siitä sitten selviää varmaankin JOS se tilanne tulee. Ja sitä riittää ja riittää ja riittää...alkuraskaudesta sitä tuli paljon, välissä se loppui mutta nyt tässä laskettu päivä käsillä saa ihan TOSISSAAN katsella että mihin aikaan esim. haluaa kauppaan laittautua että välttäisi enimmät sessiot. En ole aiemmassa elämässä törmännyt ilmiöön, että ulkopuoliset ottaa niin voimakkaasti kantaa omaan elämään ja olen ollut ihan hämmästynyt tilanteesta. Tiedän, että tarkoitus ei ole paha - ja aika jännittävää että samat ihmiset usein puhuu miehelle kuitenkin ihan eri sävyyn. Että se paska-oksennus-valvomis-elämän loppumis-"sitten sinä et enää sitä ja tätä" -osasto on mulle varattu, se "ai kun kivaa ja jännää" miehelle...

 

[Elina1]

Sama on huomattu, onneksi se on kerralla ohi, kakkosta odottaessa ei enää tule juurikaan kommentteja vaikka voisihan niitäkin tulla tyyliin "helppoahan se on yhden lapsen kanssa kulkea vaikka kaupungilla, mutta sitten kun niitä on kaksi niin ei enää pystykään käymään lasten kanssa missään muualla kuin leikkipuistossa" tms. Kyllä noitakin kommentteja jonkin verran kuulee mutta aika vähän... Koita kestää!

 

[Maijustiina]

Asutkohan ap kovinkin pienellä paikkakunnalla, kun ei voi kauppaan mennä neuvojien pelossa? Noh, kaikenlaisia pikkusieluja löytyy. Ehkä kannattais vastata samalla mitalla niin ihmiset vähän miettis mitä puhuu. Esim. jos joku vanhempi tantta kommentoi vaippashowta niin sanot vaan että "sama on kohta sullakin edessä kun alkaa pidätys- ja liikuntakyky heikkenee!" hih

 

[yhden äiti]

Mua ärsyttää monen kommentit, että ensimmäinen lapsi on se harjoituskappale. Ihan kuin vieläkään en olisi oikeasti ÄITI, kun minulla on vain yksi lapsi. Montako niitä pitää olla, että voin sanoa itseäni äidiksi? Ja meille ei enempää lapsia taida tullakaan.

 

[Toiska]

Samaan oon törmännyt kun ap:kin. Toinen raivostuttava asia on noin "odotus" -, "vauva"- ym- alan lehdet, joiden artikkelien mukaan lapsen saatuaan, koko sun aiempi elämä vaihtuu vauvan itkuun, lopahtaneeseen seksielämään ja totaaliseen itsesi unohtamiseen. Unohtamatta viittä ensimmäistä vuotta, jolloin ei saa edes nukkua kun tunnin kerrallaan. Niiden paskajuttujen perusteella mä olisin jättänyt lapset tekemättä (nyt tulossa jo kolmas), koska se lehtien tarjoama elämä vaikuttaa ihan KAMALALTA. Onneks luin niitä vasta viime aikoina... mä en tosiaan oo tiennytkään kuinka perseellään mun elämä on

Mä oon saanut nukkua yöni hyvin, lapset ovat sairastelleet ihan siedettävästi ja olen saanut olla oma itseni, enkä oksennukselle haiseva rupsahtava "äiti", joka itsensä kieltäytymisen sädekehä pään päällä ripottelee tuhkaa päälleen. Mun täytyy nyt myös tunnustaa, et meidän molempia tyydyttävä sänkyelämä on kokenut ainoastaan lyhyitä katkoksia lasten syntymän jälkeen. Yhtälailla MIEHEN väsymykseen kun omaanikin vedoten.
Kaikki muka hyvää tarkoittavat imetysutelut olen jättänyt jopa "epäystävällisesti" kommetoimatta, vedoten siihen että se on mun oma asiani, miten lapseni ruokin enkä siitä ala muille tilittämään.
Lapseni ovat ihan tavallisia, ihania ja hyviä että huonoja päiviä omaavia ihmisiä ja mulla on kiva perhe.

toivon kaikille vauvaa odottaville ruusuisia odotuksia vauva-arjesta koska sitä se jopa voi olla Sun ja perheesi elämä on just niin ihanaa ja mukavaa kun itsellesi annat luvan. Muille se ei kuulu pätkääkään, eikä sun tartte "suorittaa" muiden antamien ohjeiden mukaan.

Jos tulee paskoja päiviä, niin niitä tulis ilman lapsiakin. Ei se elämä sen kummaliisempaa oo lapsen kanssa kun aikuisten elämä ilman lapsia.

 

[sepä se!]

Kiitos Toska kirjoituksestasi, siitäpä tuli vallan hyvälle mielelle! Saman tyyppisiin kommenteihin olen törmännyt minäkin, kuin edelliset ja ihmettelen sitä kovasti. Ja pahimpia mustan maalaajia ovat yllättäen juuri ne henkilöt jotka vuosien varrella muistutti lapsettomuudestamme ja siitä kuinka "epäkelpoja" olimme ilman lapsia ja että emme edes elä "todellista elämää" kun emme hanki lapsia! Ja kun kyse ei ollut edes omasta valinnasta... Tosin se muistuttelu loppui siihen kun sanoin totuuden tilastamme. Mutta kas kas, nyt kun lapsi on tuloillaan, on alkanut valtava vouhkaaminen siitä kuinka "ääni muuttuu kellossa" kun lapsi ilmaantuu maailmaan. Ja miten nyt on hyvä naureskella ja kannattaa nauttia viime hetkistä, sillä sen jälkeen elämää ei ole -tyyliin. Siis ihan käsittämätöntä shittiä! Mikä tällaisia ihmisiä (naisia) oikein riivaa??!!

 

[sepä se!]

anteeksi, kirjoitusvirhe, Toiska siis, ei Toska....

 

[äiti06]

Mullekin jopa yksi lastenlääkäri kertoi, että hällä on kolme lasta, joista se viimeinen on oikea mallikappale. Syö, nukkuu, ei kitise, kasvaa käyrillä, jne... Että "se kokemus opettaa" ja "ensimmäinen on aina harjoituskappale".

Tuli sellainen olo, että en osaa vielä hoitaa lastani, koska se on ensimmäiseni! Olisi ollut kivempi jos lääkäri olisi sanonut jotain positiivista ja rohkaisevaa nuorelle huolestuneelle äidille, eikä ylimielisenä naureskellut, tyyliin että "kyllä sä vielä opit".

 

[tiipii...]

Mä olin myös ekan odotuksen kanssa helisemässä noiden "vieraiden" neuvoja ja manauksia kuunnellessani. Nyt kun odotan toista, en aio kertoa kenellekkään, ennenkuin on pakko, jotta säästyn edes jonkin aikaa siltä paasaukselta .

Vauvan hoito puolella on muutes tätä sivuava keskustelu: Aivan kauheeta ja raskasta...

 

[Ihanat lapset]

Lapsen saaminen on kuitenkin ihana asia ja niitä elämän onnellisimpia asioita. Ei siltä aina vaikuta kun jotkut suhtautuvat kaikkeen niin negatiivisesti.

 

[Elina1]

En usko, että sen sanonnan miten "ensimmäinen on harjoituskappale" on tarkoitus mitenkään väheksyä yhden lapsen äitiyttä. Itse oon sanonut itsellenikin esikoisen kanssa erinäisiä asioita oppineena, että toivottavasti toisen kanssa ei tarvitse ihan kaikkia samoja juttuja kantapään kautta kokeilla, esikoisen kanssa tuli monta kertaa kyllä sählättyä kun ei ollut paljon kokemusta, joten lapsi on joutunut kyllä kirjaimellisesti olemaan harjoituskappaleena (uskon sen kyllä korvautuvan sillä, että on saanut vanhempien jakamattoman huomion, joten eiköhän tuostakin ihan täyspäinen tule...) Itse oon pitänyt siis sanontaa enemmänkin lohduttavana, tyyliin "ei kukaan ole seppä syntyessään", "tekemällä oppii", jne.. Mutta tietysti sellaisille, joilla tuo lapsenhoito sujuu heti alusta alkaen mallikelpoisesti, voi tietty olla loukkaavaa, jos joku sanoo heidän lastaan harjoituskappaleeksi...

 

[mami5]

Samoilla ajatuksilla kuin Elina1, neljä vanhinta "harjoituskappalettani" ovat jo koululaisia ja kolme heistä murrosiässä, iltatähteni 1.6v hoidossa/kasvatuksessa on jo selvät rutiinit sekä tavat, äitiyttä olen opetellut neljän vanhimman kanssa heidän kasvaessaan ja nyt tunnen osaavani jo kasvattaa iltatähdenkin ilman omaa kasvamistani

 

[Alkuperäinen]

Kiitos emp ja symp kommenteista kaikille! Toiskan viesti oli ihanan lohdullinen

Ja niistä "harjoituskappaleista": onhan se lapsen kanssa olo varmaan helpompaa sitten kun sen on kerran oppinut, ja kun on omaa kokemusta jo asiasta niin ei varmaan jokatampion mussutuksetkaan niin hetkauta! Mutta sinänsä, yksiä elämän suuria ja pieniä harjoituskappaleita kai tässä ollaan joka iikka siihen asti että peräseinään kopsahdetaan. Luoja minua liian aikaiselta "valmistumiselta" varjelkoon...

Ja en minä sitä etteikö ne vaikeudet kuuluisi ja saisi elämään kuuluakin. Ei mun mielestä maailma jakaannu "helppoon" ja "epämiellyttävään". Mutta yhtä harvoin kai se pelkkä negatiivinen on koko totuus mistään asiasta! Ja kun omaa kokemusta ei vielä ole, on tietystikin haavoittuvainen kaikelle niskaan kaadettavalle. Mutta se vaan on niin, että ihmiset ei mene pilalle siitä että niitä rohkaisee ja tuo asioiden valopuoliakin esille! Eikä se ainainen masentaminen ole mikään palvelus, ainakaan siinä tilanteessa kun asialle ei voi (vielä) mitään tehdä.

Ai joo, en ole pieneltä paikkakunnalta eikä ne kommentoivat ihmiset ole vaikuttaneet mitenkään pikkusieluisilta sinänsä (enkä usko heidän sitä olevan). Mikä on vaan lisännyt sitä syvää hämmästystä että mistä ihmeestä se oikein kumpuaa?!?

 

[äippä§]

Tulipa mieleen sellainen asia, että ehkä jotkut haluavat vain pahoittaa toisen mielen, kun tietävät miten ihanaa aikaa varsinkin ekan odotus on. Minusta sitä ihanuutta ei pitäisi mennä turmelemaan ikävien tulevaisuuden kuvien maalaamisella, jotka eivät siis edes kaikkien kohdalla pidä paikkaansa, on helppojakin lapsia, kuten on luettu täällä.

Aivan samoin kuin jokainen synnytys on erilainen, eikä niistä pitäisi mennä "leveilemään" vielä sitä asiaa kokemattomille. Mulla oli ainakin tunne, että jotkut oikein halusivat repostella hirveillä synnytyskertomuksillaan odotusajan loppupuolella. Itselläni synnytys oli rankka, mutta en aio kertoa pelotellakseni yksityiskohtia niille joilla homma on vielä edessä. Vaikka oma synnytykseni oli vaikea, voisin tehdä sen kyllä ihan hyvillä mielin uudelleen. Kannattaa siis viitata kintaalla myös kaikille synnytystarinoille, eikä niitä täällä netissäkään pidä kovin paljon lueskella etukäteen, varsinkaan jos asia pelottaa yhtään. Jokainen siitäkin hommasta on selvinnyt aivan kuten lapsiensa hoidostakin! (kuka sitten paremmin ja kuka vähän huonommin)

 

[Syysrinsessa]

Ihana ketju! Kiitos AAARGH! ja Toiska erityisesti teille ihanasta kerronnasta, ihan ääneen nauroin täällä ja miehellenikin luin.

Joka sana on niin totta. Itseäni ärsyttää juuri se muiden negatiivinen kommentointi ja arvostelu siitä miten lasten kanssa on niin rankkaa ja kamalaa ja joutuu luopumaan kaikesta omasta jne.. Eräs "ystäväni" (joo, oli joskus, jostain syystä nykyään vähemmän tekemisissä kun ei pää kestä...) sanoi raskausuutisen kuultuaan että " Voi ei, kamalaa.. Mä en osaa edes olla ilonen sun puolesta.." ja jossain vaiheessa myöhemmin kommentoi että "Tervetuloa vaan sullekin tähän perhehelvettiin.." Suu auki olen molemmilla kerroilla jäänyt sanattomana katsomaan kun ei ole osannut reagoida tuommosiin kommenteihin oikein mitenkään.

Itse nautin raskaudesta, odotamme innolla uutta perheenjäsentä yhdessä puolisoni kanssa ja vaikka tiedämme molemmat että elämä lasten kanssa ei ole pelkästään ihanaa ja ruusuista, ja välillä on raskaitakin päiviä, koemme että perhe ja lapset on niin suuri asia omaa elämäämme ja tulevaisuutta että emme koe sitä "menetyksenä" ja "omasta elämästä luopumisena". Päin vastoin, elämä varmasti muuttuu, mutta kun jotain jää pois niin jotain tulee myös tilalle. Nyt olen jo hieman oppinut viittaamaan kintaalla kaikenlaisille kommentoijille ja kaikkitietäville perhehelvetissä eläville, ja alkanut ajattelemaan, että toiset kokevat asiat eri tavoin kuin toiset. Itse haluan uskoa ja luottaa siihen, että kun lapsi on oikein toivottu ja odotettu, ja perheen perustaminen hyvin suuri haave joka on nyt toteutumassa, suhtaudun myös eri asenteella kaikenkaikkiaan koko asiaan. Ehkä nämä negatiiviset ihmiset ovat perustaneet perheensä eri lähtökohdista, joko "vahingossa" tai "koska on sen aika" tai "kavereillakin on" jne.. Ja perhe-elämä ei vastaakaan ihan sitä mitä omalta elämältään odottaa (itsenäisyyttä, riippumattomuutta, vapautta...) jonka ikävä kamala lapsi tulee ja vie mennessään.

Toinen itseäni ärsyttävä asia on ihan puolituttujen ja lähes tuntemattomien ihmisten kysely mitä henkilökohtaisemmista asioista. Onko jossain joku opas "Näin keskustelet luontevasti raskaanaolevan kanssa"? Ensimmäiseksi kysytään koska on laskettu aika. Jos vastaat epämääräisesti vaikka että "Elokuussa", niin halutaan tietää TARKKA päivä. Jos sanot että "Puolivälissä" niin sekään ei vielä riitä, vaan halutaan päivämäärä muodossa "xx.xx.xxxx" Seuraavaksi kysytään missä aiot synnyttää. Kun nämä perusasiat on selvitetty, tulee seuraava kysymys: "Miten olet voinut?" Vastukseksi ei riitä että "Hyvin" vaan on selvitettävä kaikki kolotukset, jomotukset ja alkuraskauden pahoinvoinnit vaikka niistä olisi jo monta kuukautta. Vielä kysytään että saatko nukuttua ja käytkö usein vessassa yöllä. Hitto. Sitten kun on näin luontevasti lähestytty näitä henkilökohtaisempia asioita, niin voidaan kysyä hemoglobiinia ja painoa. Ja taaskaan ei riitä vastaukset "Ihan hyvä" ja "Joo, ihan kohtalaisesti on tullut.." Vaan halutaan NUMEROITA! Toi painon utelu on yksi asia jota en ymmärrä.. Mitä väliä sillä on vieraalle ihmiselle?? Kyllähän sen silmällä näkee jos ihan tolkuttomasti on tullut, ja jos ei ole niin hyvä niin. Tarviiko silloin edes tietää?

*huokaa*

Eikä tämä tähän lopu. Odottakaahan kun ne masuasukit tulee ulos meistä, miten paljon me saadaan nauttia niistä tuhansista kasvatusohjeista ja varoituksista mitä tuleva tuo ja miten kaikki ongelmat lasten kanssa on vältettävissä..? Ja se ihana yleistys, kuinka kaikki lapset ovat samanlaisia ja teidänkin lapsiin pätee samat asiat kuin naapurin kultamuruihin/kauhukakaroihin? Sama se miten hyvin SINÄ oman lapsesi tunnet, naapurisi/sukulaisesi/ystäväsi tuntee sen vielä paremmin. Ainakin omasta mielestään.

 

[41 v]

Allekirjoitan tuon lasketunajankyselyn täysin. Minä en halua sitä muiden tietoon, ja kyllä se näkyy joillekin olevan vaikeeta, kun eivät saa tarkkaa päivämäärää. Ja kun mitä tuolla väliä, aviossa oltu 20v, ettei siinäkään mielessä ole merkitystä.

Siitä en tykkää, että tuntemattomat tai puolitutut tulee kokeilemaan mahaa. Hyvät ystävät tai perheenjäsenet ovat eriasia.

Ja sitten kun käy kaupalla ja pieni vauva istuu ostoskärryn sitterissä, niin tuntemattomat ihmiset tulevat hiplaamaan vauvaa. Ottavat jalkaterästä kiinni, tai vielä pahempaa, kädestä.

No vielä sitten yksi ihmetyksen aihe. Varpaisiin ovat hinkumassa sellaiset ihmiset, jotka muuten eivät kävisi kylässä.

 

[Syysrinsessa]

Ja sitten kun käy kaupalla ja pieni vauva istuu ostoskärryn sitterissä, niin tuntemattomat ihmiset tulevat hiplaamaan vauvaa. Ottavat jalkaterästä kiinni, tai vielä pahempaa, kädestä.

Junassa katselin ihmeissäni kun vieressäni istuva ulkolainen vanhempi nainen otti vieraan lapsen (n.1,5v) äitinsä vierestä omaan syliinsä, jokelteli lapselle, vei kasvot ihan kiinni lapsen kasvoihin ja höpötteli vieraalla kielellä lapselle ja lopuksi suukotti poskelle, piti käsistä kiinni ja taputteli.. ihan kuin omaansa olisi pidellyt. Lapsen äiti vain katseli vierestä. Yhteistä kieltä heillä ei ollut, koska ulkolainen nainen yritti jotain sanoa, mutta ei tullut ymmärretyksi ja hyvin huonolla suomella sitten sanoi "En puhu suomi.."

Omaa lastani en vieraan käsiin antaisi ainakaan noin läheisesti.. *suvaitsematon ja sulkeutunut suomalainen*

 

[Entu82]

Ihana "ystävä" Syysprinsessalla ! Juu tervetuloa vaan tähän "perhehelvettiin" minä olen kyllä ihan tykännyt. Toista tässä odotan ja nyt on tullut selväksi, että ei se elämä siihen ekaan lopukaan, vaan vasta sitten siihen toiseen . Välillä huvittaa ja välillä ketuttaa ihmeelliset kommentit joita saa. Yksi esimerkki on, että ekaa odottaessa pientä mahaani ihasteltiin, "että on se esikoisen odottajalla aina niin sievä tuo maha, mutta odotahan kun odotat toista...". No nyt odotan toista ja pieni on maha tälläkin kertaa, mutta nyt se ei olekaan sievä ihastelun kohde, vaan päivitellään että etkö sinä syö ja onkohan siellä nyt kaikki hyvin jne... Ilmeisesti pitäisi "levitä käsiin" viimeistään toista tehdessä kun ekan kohdalla niin ei käynyt. Ärsyttää vaan itseä, kun välillä onnistun ihan huolestumaan kommenteista ja vielä enemmän ärsyttää joidenkin tuomitsevat kysymykset, että "etkö sinä syö, kun ei tuo maha näytä kasvavan?". Kai minä nyt syön, mutta mulla nyt sattuu olemaan tuolla sisuksissa lantiossa sitä tilaa, joten maha ei näytä ulospäin niin isolta mitä se oikeastaan on. Purkauksen taka-ajatus siis on, että minäkään en kyllä millään ymmärrä mitä näiden kaikenmaailman kommentoijien päässä oikein liikkuu!? Ovatko raskaana olevat naiset jotain yleistä riistaa elämäänsä tyytymättömille mestarikommentaattoreille?

Valittamisen makuun kun pääsin niin pitää vielä tämä sanoa. Ärsyttää tavattomasti, kun ihmiset kommentoivat esikoiselleni, "että voi lapsiraukka etpä tiedäkään mikä tuolta äidin mahasta syksyllä ilmestyy". Joo voi lapsiraukka, kun saa siskon tai veljen, kärsimystähän siitä vaan seuraa........ Aaaaargh!

 

[Nunnu79]

Joo, uskomatonta, mitä kaikkea ihmiset päästää suustaan! Oon aika rauhallinen luonteeltani, mut raskausaikana oon kyllä kiehahtanu muutamaan otteeseen. Nuo tilanteet tulee usein vaan niin yllättäen, että menee niin helposti sanattomaks.

Ihan tuntemattomatkin, mutta myös läheiset ystävät muuten on kyselleet myös paljon siitä, oliko raskaus vahinko vai ihanko oli suunnitelmissa tällä lailla... Eipä tulis itselle mieleen kysyä keneltäkään noin loukkaavia juttuja.

 

[Syysrinsessa]

Ovatko raskaana olevat naiset jotain yleistä riistaa elämäänsä tyytymättömille mestarikommentaattoreille?

Ovat. Yleistä omaisuutta joilta voi kysyä mitä tahansa, miten tahansa. Kaikilla on oikeus sinun mahaasi ja sinun "reviirillesi". Jopa vieraat ihmiset, asiakkaat töissä ja ihan ketkä tahansa kyselevät ja kommentoivat. Mäkin rupean tästä lähtien huomioimaan ihmisten muuttuneessa ulkonäössä kaiken mahdollisen ja kyselen että "Mitäs oot syöny kun persees on tolleen levinny?" ja että "Onks sulla joku mielialalääke käytössä kun sulla on tommosta turvotusta? Oon kuullu että jotkut aiheuttais..?"

Sellaisetkin ihmiset jotka eivät muuten pidä yhteyttä, soittelevat lasketun ajan lähestyessä "kyselläkseen kuulumisia" eli udellakseen kaiken mahdollisen ja tuputtaakseen väliin niitä Suuria Totuuksia lapsen saamisesta.

Valittamisen makuun kun pääsin niin pitää vielä tämä sanoa. Ärsyttää tavattomasti, kun ihmiset kommentoivat esikoiselleni, "että voi lapsiraukka etpä tiedäkään mikä tuolta äidin mahasta syksyllä ilmestyy". Joo voi lapsiraukka, kun saa siskon tai veljen, kärsimystähän siitä vaan seuraa........ Aaaaargh!

Mä olen useampilapsisesta perheestä, enkä ainakaan itse muista että sisarusten syntyminen olisi ikinä ollut ikävää. Jännittäväähän se oli ennenkaikkea ja ainakin tämmöselle tyttölapselle parempaa kun mitkään nukkeleikit ikinä, kun pääsi omaa pikkusiskoa tai veljeä hoivaamaan. Olla ISOSISKO!

Ihan tuntemattomatkin, mutta myös läheiset ystävät muuten on kyselleet myös paljon siitä, oliko raskaus vahinko vai ihanko oli suunnitelmissa tällä lailla... Eipä tulis itselle mieleen kysyä keneltäkään noin loukkaavia juttuja.

Multa kysyi yks ihminen (nimituttu, ei mikään kaveri) koulussa ihan pokkana isoon ääneen että "Oliks toi ihan suunniteltu??!!"

Oonkohan mä joku hemmetin idioottimagneetti tässä asiassa.. Näytänkö mä siltä että "Tule ja kysy multa jotain typerää, ihan mitä vaan?"

 

[............................]

Minun on kyllä pakko myöntää, että olen joskus päästänyt suustani ajattelemattomasti mitä typerämpiä kysymyksiä läheisille odottaville ystäville... Ei sitä oikein edes osannut ajatella mitä on sopivaa kysyä ja mitä ei. Myöhemmin on kyllä oivaltanut ettei kaikki lohkaisuni ole olleet välttämättä mukavia juttuja...

Nyt kun itsellä on maha pystyssä, olen törmännyt kahdenlaisiin kyselijöihin/kommentoijiin. Toiset ihan ajattelemattomuuttaan päästävät "vääriä" asioita suustaan ja toisilla onkin sitten ihan tarkoitus aiheuttaa pahaa mieltä. Näitä tahallaan ilkeitä on löytynyt vielä kaiken lisäksi tosi yllättävistä paikoista kuten neuvolasta! Ensimmäistään odottavan 25-vuotiaan naisen tukemiseen en jotenkin koe kuuluvan sellaisten palopuheiden, kuinka elämä tulee olemaan tosi rankkaa, mihinkään ei ole enää aikaa, ei saa nukkua, parisuhde rakoilee ja pahimmassa tapauksessa tulee ero, äiti rupsahtaa täysin (suorastaan toivotaan yli 20kg painonnousua, jotta siitä todella osa jäisi muistoksi) ja vaikka kuinka väsyttäisi sitä lastahan ei voi sitten vain antaa toisille hoidettavaksi; täytyy kantaa vastuunsa! Samaan syssyyn kun lisätään kysymykset siitä, onko koskaan vaihtanut vaippaa, pessyt tai edes pukenut lasta, montako pientä lasta lähisukulaisilla tai ystävillä on tällä hetkellä, saadaankos mistään vauvalle edes vaatteita ja onko siitä miehestäsi yhtään mihinkään, tulee väistämättäkin sellainen olo, että hetkinen! Samainen nltäti on meuhkannut painostani ja väittänyt minun laihduttavan (ei TODELLAKAAN pidä paikkaansa, painoa on tullut oikein mukavasti lisää), hb on hänen mielestään päivästä riippuen hyvä tai huono, luvulla ei sinänsä ole mitään merkitystä jne...

Kaiken maailman mahantaputtelijoita tosiaan on joka kulmassa ja kysellään tosi intiimejä kysymyksiä. Olo onkin ajoittain ihan kuin olisin tuotantoeläin. Oma kehoni ei enää kuulu minulle vaan koko pitäjälle ja minun ajatuksilla tai tunteilla tai yksityiyydellä ei ole merkitystä, tärkeintähän on, että lapsesta tulee terve ja jokainen saa aitiopaikalta seurata ja tietysti ohjeistaa tällaista onnetonta ressukkaa, joka ei ollenkaan ymmärrä, mihin on nenänsä pistänyt...........

Välillä asialle todella jaksaa nauraa, mutta ajoittain tekisi mieli kuristaa jokainen, joka on suutaan avaamassa jo ihan ennakoivasti, ettei tarvitsisi kuulla enää yhtään kauhukertomusta ja voivottelua.

 

[plussa]

Mukava keskustelu!
Ihmisten typerät kysymykset ja neuvot ärsyttää kyllä tosi paljon. Multa on kanssa kysyny moni kaveri että oliko vahinko vai miten..ja siihen on todella epämiellyttävää vastata.. Nuo tarkemmat voinnin utelut on kanssa ärsyttäviä, kun en halua omista asioistani puhua joillekin puolitutuille.. Onneksi olen säästynyt tuolta "elämä loppuu vauvaan" aiheelta..
Enemmän kaverit on kertonu niitä kaverin kaverin tutun kamalia synnytyskokemuksia..
Se on kyllä hassua kun ihmiset on ihan ihmeissään että en oo levinny ja turvonnu joka suuntaan.. Kaikkien kuuluis ilmeisesti lihota raskaana ollessaan semmoset 30kg..
Mutta aika vähällä oon kyllä päässy kommentoinneissa..

 

[bfrerhg]

Joo, ja tosiaan varsinkin ne kaverit, jotka ei itse ole synnyttäneet, antaa ohjeita miten siellä synnytyksessä pitää menetellä!

 

[Ai niin joo :)]

...ja muuten se mahan koko: ihan uteliaisuuttani kysyn että onko joku törmännyt "sopivaan"? Mulla alkaa olla semmoinen tytinä, että se on aina joko "herranjestas miten iso!" tai "miten se on noin pieni?!?" odottajasta riippuen.

Ja tuo ulkonäön kommentointi, voi herranen aika...sentti sentiltä käydään läpi isoon ääneen esim. työpaikan aulassa lantion leviämiset tai leviämättä jättämiset, poskien kapenemiset, yleishabitus (ja mahan koko tietysti). Reippaimmat aloittaa ihan suoraan että "käännypäs/nousepas niin katsotaan!!" Osa menee ihan mystiikan piiriin: "joo, kyllä mä nyt huomaankin tuosta sun perseestä että olet raskaana" (istuin tuolissa pöydän takana, mutta ehkä kommentoijalla oli röntgenlasit. Muuten olin pettymystä tuottavan pienimahainen, joten onneksi tuo helpottava seikka löytyi). Ja seuraava kommentoija on tietenkin ihan päinvastaista mieltä joka kohdasta...sitä vaihtoehtoa ei vaan tunnu olevan että entäs jos pitäisi vaan turpansa kiinni?!?!

Onneksi mulle on sattunut neuvolassa ihanaa henkilökuntaa. Terkalle mainitsin aiheesta, niin hän puuskahti takaisin että "Joo eikö ole INHOTTAVAA kun ihmiset laukoo mitä vaan!" Ehkä mä jonain päivänä vaan nauran makeasti näille muistoille

 

[Tehotyttö.]

Ihana keskusteluaihe! Pääsee oikein purkamaan... YES!
Itse odotan jo neljättä ja ikääkin kohta 36v. Silti tähän raskauden ja pikkulasten tuomaan "riistana oloon" ei koskaan totu, eikä sitä jaksa ymmärtää!

On aivan käsittämätöntä, mitä ihmiset suustaan päästävät. Viimeksi eilen kauppareissulta tuli suu vaahdossa...
Itse olen aina ollut myös pienivatsainen, kiloja tullut koko raskaudessa 11-12kg. Tässäkin raskaudessa osalla vielä mennyt ohi koko raskaus, osa alkanut bongaamaan rv 30+. Normaalisti olen suht hoikka, joten nuo kilot ovat todella tarpeen imetystä ajatellen. Tämä raskaus tosiaan ihan samanlainen kuin kaikki muutkin tuon kasvamisen osalta (vatsanympärys ei vielä edes metriä, rv 33).
No, eilen kuitenkin ennen ihan hyvä tuttu (muistinkin juuri miksi tein pesäeroa kyseiseen henkilöön) aloitti kauniisti keskustelun kaupan käytävällä levinneestä takapuolesta. "Mites se nyt noin, etkös ole ennen ollut niin pieni noista muista? Oletkin sitten ihan viimisilläs?" Ja jatkoi paasausta, miten sitä varmaan voi tehdä niitä vähän enemmänkin, jos tulee sellasia samanlaisia unelmalapsia kuin tuo kolmaskin. Ilmeisesti kyliltä kuultua tuosta lapsesta, koska emme ole missään tekemisissä... Joku mennyt varmaan vahingossa kehumaan lastamme. Seuraavaksi yritti vähän tsemppiäkin loppumetreille ja synnytykseen, vaikka se onkin sitten vaan sellainen prööt (esitti kaupan käytävällä koira pissii -liikkeen, jolla käyn sitten vaan töräyttämässä sen neljännen). Ja vielä Lesehiutaleita kärryyn ottaessani, muistuttinmiten noi on sitten tärkeitä synnytyksen jälkeen, HAH HAH HAAAAA. Siis aivan käsittämätöntä! Hänellä itsellään kaksi lasta, joiden odotusaikana ollut itse AIVAN VALTAVA. Muistankin miten hän silloin kommentoi hoikkaa ulkomuotoani myöntäen kateutensa jne.
Todella teki mieli kysäistä, että oletko vaihtanut tupakanpolton suklaaseen, kun takamus niin levinnyt... Jaa, mutta noi yhä keltasemmat hampaat kyllä osottaa jotain ihan muuta :-D
Mutta itse olen ottanut linjan, että en sano oikeastaan juuta enkä jaata, kun näitä hölmöyksiä tulee... Jospa sekin viesti menisi perille. Yleensä olen kuitenkin aika puhelias. Vaikka mitäs sitä ääliöt tajuais ;-)

Mutta ihan kiva, että joku ihmettelee niin suurta vatsaani, jota kaikki ovat kommentoineet just tyyliin, onkos se ihan normaali, kun noin pieni olet :-/ Oletkos muistakin ollu noin pieni, voi voi...
Pääasia, että kommentoidaan!
Raskaana olevat ja pikkulapset ovat tosiaan puoliksi kaikkien omaisuutta, jota voidaan ihan rauhassa lääppiä ja kommentoida.
Kolmannen lapsen ollessa pieni, alle 1-vuotias, yksi kääkkä tuli kaupassa rapsuttamaan leuan alta ja samalla alkoi toista pientä viatonta kärryissä haukkumaan, miten hankalassa iässä hän on. "Varmaan saat äitinkin kyllä hermostumaan!!!" Toinen katsoi ihmeissään.. Lähdettiin muuten aikas äkkiä vetelemään pitkin kaupan käytäviä. Hiljaa olin silloinkin, vaikka sisällä kiehui!
Joskus varmaan sitten repeää oikein kunnolla, kun aikansa näitä kuuntelee.

Vielä tuosta "perhehelvetistä"...
Toisille se lasten tekeminen on välttämätön pakko. Kun kuuluu tehdä, niin tehdään ja odotellaan, että lapset kasvavat isoiksi. Se elämä alkaa vasta sitten... Tehdään nopsasti peräkkäin se ihannemäärä, pitkin hampain kärsitään.
Eikä sellaiset ihmiset ymmärrä, että joillekin se elämä on tässä ja nyt, lasten kanssa. Ja hyvähän se on toisillekin vähän informoida, mitä se oikein onkaan, jos rassukka ei satu tietämään.
Meillä saatiin tuo ns. a-sarja jo isoksi ja sitten alettiin uudellen "lastentekoon". Isot olivat jo 9v ja 7v., kun kolmas syntyi. Nyt siis tulossa parin vuoden ikäerolla taas se neljäs. Onhan siinä ollut ihmisillä ihmeteltävää, miten joku voi uudelleen alkaa tähän, kun elämä olisi jo ollut lähes aluillaan... :-D
Tämä ei todellakaan ole mitään perhehelvettiä, vaan täyttä elämää! Onhan se välillä rankkaakin ja valitettuakin tulee, mutta olemme mielestämme RIKKAITA. Lapset joskus kysyvätkin, että onko meidän perhe rikas vai köyhä. Lähinnä siksi, kun ei haluta aina viimeisimpiä kotkotuksia talouteen hankkia. Epäilevät siis köyhyyttä ;-) Sanomme aina siihen, että ollaan todella rikkaita. Tästä naapurustosta ei näin rikkaita taida löytyäkään. Kellään ei ole neljää lasta...

Olennaista näissä typerissä kommenteissa on se, että se tyhmyys on kyllä aina siellä laukojan päässä! Pitäisi siis laittaa vaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vaan eipä se aina niin helppoa ole.
Koitetaan siis kestää