Mikä mies se tällainen on?? Patologinen valehtelija?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hämillään
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hämillään

Vieras
Tapasin netissä miehen, vaikutti oikein mukavalta yms. joten tavattiin. Siitä lähti juttu käyntiin, tapasi perheeni ja kavereitani, kunnes alkoi tapahtumaan kaikenlaista kummallista. Skypeen tuli muutama pyyntö tuntemattomilta vaikken osoitetta kellekään ollut antanut, jotka sitten olivat mukamas tämän miehen kavereita, ihan sattumalta tunsivat kumpikin tämän mieheni.. Myöhemmin aloin epäilemään että tämä mieheni esitti näitä kahta "kaveriaan", koskaan eivät olleet samaan aikaan paikalla vaan aina kun joku näistä "kavereista" kirjautui ulos,tuli tämä mieheni ja tiesi kaiken mistä oli puhuttu tuon kaverin kanssa.
Sitten mieheni oli mukamas joutunut todella pahaan onnettomuuteen (tällaisesta onnettomuudesta ei missään uutisissa tai lehdissä ollut juttua, kun yleensähän olisi?). Sitten oli kaikenlaista ulkomaille joihinkin tutkimuksiin joutumista, vanhemmat olisivat muka kuolleet (myöhemmin kun kysyin asiasta, sanoi että totta kai he ovat elossa,kuinka niin?, ja oli unohtanut kaiken tällaisen sepustuksen, mutta sitten alkoi taas tulla selityksiä ja että kyllä kaikki on totta )
Muutaman kuukauden tätä jatkui kunnes sanoi että ei voi olla vuoteen yhteyksissä ja siihen tämä loppui..

Siis kaikenlaista tuollaista valhetta tuli,lisäksi valehdellut luultavasti nimensä ja ikänsäkin, näin jälkeenpäin tämänkin tajunnut.. silloin uskoin kaiken mutta myöhemmin olen järkiintynyt. Välillä vaan tulee mieleen miksi joku valehtelee tällaista? Onko muilla kokemusta?
 
Seurustelin aikoinani patologisen valehtelijan kanssa. Parempi laittaa välit kokonaan poikki heti. Pahemmaksi homma vain menee. Ei tuollaisen kanssa voi elää normaalisti, kun yhteenkään juttuun ei voi luottaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hämillään;28533604:
Tapasin netissä miehen, vaikutti oikein mukavalta yms. joten tavattiin. Siitä lähti juttu käyntiin, tapasi perheeni ja kavereitani, kunnes alkoi tapahtumaan kaikenlaista kummallista. Skypeen tuli muutama pyyntö tuntemattomilta vaikken osoitetta kellekään ollut antanut, jotka sitten olivat mukamas tämän miehen kavereita, ihan sattumalta tunsivat kumpikin tämän mieheni.. Myöhemmin aloin epäilemään että tämä mieheni esitti näitä kahta "kaveriaan", koskaan eivät olleet samaan aikaan paikalla vaan aina kun joku näistä "kavereista" kirjautui ulos,tuli tämä mieheni ja tiesi kaiken mistä oli puhuttu tuon kaverin kanssa.
Sitten mieheni oli mukamas joutunut todella pahaan onnettomuuteen (tällaisesta onnettomuudesta ei missään uutisissa tai lehdissä ollut juttua, kun yleensähän olisi?). Sitten oli kaikenlaista ulkomaille joihinkin tutkimuksiin joutumista, vanhemmat olisivat muka kuolleet (myöhemmin kun kysyin asiasta, sanoi että totta kai he ovat elossa,kuinka niin?, ja oli unohtanut kaiken tällaisen sepustuksen, mutta sitten alkoi taas tulla selityksiä ja että kyllä kaikki on totta )
Muutaman kuukauden tätä jatkui kunnes sanoi että ei voi olla vuoteen yhteyksissä ja siihen tämä loppui..

Siis kaikenlaista tuollaista valhetta tuli,lisäksi valehdellut luultavasti nimensä ja ikänsäkin, näin jälkeenpäin tämänkin tajunnut.. silloin uskoin kaiken mutta myöhemmin olen järkiintynyt. Välillä vaan tulee mieleen miksi joku valehtelee tällaista? Onko muilla kokemusta?

Mun villi veikkaus on kuule ihan ukkomies, joka palasi vaimon helmoihin!!
 
Selvittelee, minkä verran sulla on rahaa ja kuinka helpolla sitä sulta irtoaa noilla nyyhkytarinoillaan.

MURHA.INFO • katso viestiketjua - Nuori mies hurmaa ja huijaa naisia
 
Koko suhteemme kerkesi kestää vain muutaman kuukauden, kaikki tämä tapahtui tuon muutaman kuukauden aikana.. Yhteyksissä emme ole olleet enää, joskus hän on soittanut mutta vaihdoin numeronikin niin ei ole kuulunut enää.. Miltä tuo teistä vaikuttaa,onko ollut tuollainen patologinen valehtelija?
 
Alkuperäinen kirjoittaja hämillään;28533677:
Koko suhteemme kerkesi kestää vain muutaman kuukauden, kaikki tämä tapahtui tuon muutaman kuukauden aikana.. Yhteyksissä emme ole olleet enää, joskus hän on soittanut mutta vaihdoin numeronikin niin ei ole kuulunut enää.. Miltä tuo teistä vaikuttaa,onko ollut tuollainen patologinen valehtelija?

Tyhmä olet, jos et sitä jo itse tajunnut.
 
Onko tällaisista ihmisistä mitään vaaraa muille? Vai jatkavatko vain elämäänsä entiseen malliin eivätkä "takerru" näihin exiinsä? Asia on ollut aika pelottava kun miettinyt koko ajan miksi teki noin, ja tullut mieleen kaikenlaisia kauhukuvia ..
 
Alkuperäinen kirjoittaja hämillään;28533696:

Käviko mies luonasi? Entä sukulaistesi luona? Onko hävinnyt tavaraa, koruja tai lmpakosta rahaa, kortteja? Suosittelen tarkistamaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hämillään;28533696:
Onko tällaisista ihmisistä mitään vaaraa muille? Vai jatkavatko vain elämäänsä entiseen malliin eivätkä "takerru" näihin exiinsä? Asia on ollut aika pelottava kun miettinyt koko ajan miksi teki noin, ja tullut mieleen kaikenlaisia kauhukuvia ..

Monet yrittävät nyhtää rahaa. Niin teki omakin tapaukseni. Sinisilmäisenä lainasin hänelle aluksi autoa ja rahaa. Rahoja en koskaan saanut takaisin. Taisi tehdä muuallakin jotain pikkurikollisia keikkoja, en tiedä varmaksi. Hänestä ei onneksi mitään riesaa jäänyt.

Älä pidä tyyppiin enää mitään yhteyttä. Uhkaa poliisilla, jos alkaa joskus vielä häiriköidä sinua. Veikkaan, että loppupeleissä ovat kuitenkin onnettomia reppanoita.
 
Ei ole minulta koskaan pyytänyt rahaa, eikä kyllä ole meiltä hävinnytkään mitään. Tästä on kuitenkin aikaa jo muutamia vuosia.. Puhelinnumeroni on nykyisin salainen joten ei saa yhteyttä otettua. Silti välillä tulee mieleen että jos olisikin joku hullu, vaikkei mitään sen suuntaista ole näyttänytkään, paitsi nuo jutut tietysti..
 
Mutta tämä helpotti oloa jo todella paljon kun tietää minkä takia tätä valehtelua on ollut, eli patologinen valehtelija.. Koskaan en hänen luonaan päässyt käymään,enkä tavannut ketään hänen tuttaviaan tai sukulaisiaan.. Ei puhunutkaan heistä mitään.. Vanhemmilla vaan kertoi olevan hyvät ammatit jne.. Mutta turhapa asiaa sen enempi vatvoa enää,menneet on menneitä ja tapauksesta kuitenkin useampi vuosi.
 
Yhteistyössä