Mikä mua vaivaa? Omat lapset ahdistaa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ..........
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

..........

Vieras
Meillä oli tässä viikko sitten vapaa pidempi viikonloppu pitkästä aikaa miehen ja perhetuttujen kanssa. Meillä on kolme pientä lasta, ollaan kyllä yritetty järjestää kahdenkeskistä aikaa säännöllisesti (n. kerran kuussa), mutta tää oli ensimmäinen kerta, kun oltiin lapsista erossa pari yötä.

Ja ai että se teki kyllä hyvää...oli ihana istua aikusten ihmisten kanssa, syödä ja juoda hyvin.

Mutta sitten kun haettiin lapset yökylästä ja palattiin kotiin niin voin ihan rehellisesti kertoa, että mua oksetti ja ahdisti. Eikä pelkän krapulan takia. Jotenkin tuntu siltä, etten yksinkertaisesti jaksa olla hetkeäkään täällä kotona yksin lasten kanssa. Mies lähti taas töihin ja arki pamahti vasten kasvoja. Meidän arki rullaa periaatteessa hyvin, koska olen kotona, isommat käy kerhossa pari kertaa viikossa. Tätä perusarkea. Mutta niin ahdistavaa.

Jotenkin musta on tuntunu vaan tosi pahalta koko viikon, olen kyllä lapsille kiltti ja koitan olla "normaali", mutta monesti mua itkettää ihan vaan se, kun lapset kiukuttelee ja tappelee. Meillä on aika vähän kavereita, joten enimmäkseen ollaan keskenämme. Leikkipuistoissa ei kamalasti olla nyt käyty, kun lunta on noin hirveästi (pelkkiin matkohin menisi yhteensä tunti) niin ollaan vallan omassa pihassa.

Mikä ihme mua vaivaa? Olenkohan mä jotenkin masentunu? Lapseni on mulle kaikki kaikessa, mutta jotakin kyllä tapahtui viikko sitten, kun en pääse nyt tän olotilani yli ollenkaan. Hirveetä ajatella omista lapsistaan, etten pysty just nyt olemaan niiden kanssa, vaikka pakko onkin.

Olen miettinyt, että pitäiskö mun hakea töitä ja lähteä kotoa niin sitten olis taas ihana nähdä lapsia. Vähän pienempänä annoksena.

Onko kohtalotovereita? :/
 
Kannattaa hakea töitä, silloin osaa sitten niistä hetkistä lasten kanssa nauttia enemmän. Itselläkin vähän pää pehmenee täällä kotosalla, kun ei ole mitään aktiviteetteja. Onneksi pian alkaa työt, tekee lapsellekin hyvää päästä tarhaan leikkimään
 
Sinulla on liian vähän sisältöjä maailmassasi.

Etkö voisi hankkia jonkun harrastuksen, lähteä mukaan aktiivisesti jonkun yhdistyksen toimintaan tai tehdä jotakin, minkä arvelet virkistävän sinua? Se olisi hyvin tärkeää itsekkyyttä ja oman ajan ottamista oman jaksamisen kannalta.
 
Me oltiin miehen kanssa aina ja koko ajan lasten kanssa, kunnes saimme vuosi sitten lapsille hoitopaikan 2yötä/kk.

Ekoja kertoja, kun haimme lapsia sunnuntaina kotiin, tuntui ettei ikävä kerennyt tulla ollenkaan ja että se viikonloppu oli meni aivan liian nopeasti.

Nykyisin, kun noihin viikonloppuihin on jo tottunut, niin lapsia kerkeää tulla ikävä ja sunnuntai-iltapäivänä rupeaa jo odottamaan, että saa taas lapset kotiin ja pääsee jatkamaan normaalia kotielämää.

Teilläkin voisi auttaa jos saisitte useammin lapset pariksi yöksi pois. Kyllä aikuiset sitä aikaa tarvitsevat myös ilman lapsia ja kun on säännölliset vapaat, niin itse ainakin saan niistä paljon enemmän irti kuin yö silloin tällöin.
 
Samoja fiiliksiä täällä, tosin niitä ollut onneksi vain silloin tällöin ja ne ovat kestäneet lyhyen aikaa. Meilläkin on 3 pientä lasta, joista pienin vasta 5kk ikäinen ja todellakin omaa aikaa tai miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa on nolla. En edes muista, milloin oltaisiin oltu miehen kanssa kahdestaan jossain. siitä on varmaan jo vuosia aikaa.

Onhan noi lapset ihania ja mieluummin olen heidän kanssaan nämä ensimmäiset vuodet kuin töissä, mutta käyhän se toisinaan raskaaksi kun päivät pitkät on lähinnä vain lapset seurana ja koko ajan joku "iholla". Nyt 3 pienen kanssa en jaksa lähteä edes mihinkään perhekahviloihin tai kyläilemäänkään, täällä kotona möllötetään, vähän ulkoillaan, kuskailen lapsia kerhoon jne.
 
Tarvitset elämääsi jotain muutakin sisältöä kuin lapset ja kotityöt. Se voi olla työ, uusi harrastus, opiskelu, vapaaehtoistyö tms. Joka tapauksessa jotain, mikä poikkeaa tavallisesta arjen pyörittämisestä kotona.
 

Yhteistyössä