?
..........
Vieras
Meillä oli tässä viikko sitten vapaa pidempi viikonloppu pitkästä aikaa miehen ja perhetuttujen kanssa. Meillä on kolme pientä lasta, ollaan kyllä yritetty järjestää kahdenkeskistä aikaa säännöllisesti (n. kerran kuussa), mutta tää oli ensimmäinen kerta, kun oltiin lapsista erossa pari yötä.
Ja ai että se teki kyllä hyvää...oli ihana istua aikusten ihmisten kanssa, syödä ja juoda hyvin.
Mutta sitten kun haettiin lapset yökylästä ja palattiin kotiin niin voin ihan rehellisesti kertoa, että mua oksetti ja ahdisti. Eikä pelkän krapulan takia. Jotenkin tuntu siltä, etten yksinkertaisesti jaksa olla hetkeäkään täällä kotona yksin lasten kanssa. Mies lähti taas töihin ja arki pamahti vasten kasvoja. Meidän arki rullaa periaatteessa hyvin, koska olen kotona, isommat käy kerhossa pari kertaa viikossa. Tätä perusarkea. Mutta niin ahdistavaa.
Jotenkin musta on tuntunu vaan tosi pahalta koko viikon, olen kyllä lapsille kiltti ja koitan olla "normaali", mutta monesti mua itkettää ihan vaan se, kun lapset kiukuttelee ja tappelee. Meillä on aika vähän kavereita, joten enimmäkseen ollaan keskenämme. Leikkipuistoissa ei kamalasti olla nyt käyty, kun lunta on noin hirveästi (pelkkiin matkohin menisi yhteensä tunti) niin ollaan vallan omassa pihassa.
Mikä ihme mua vaivaa? Olenkohan mä jotenkin masentunu? Lapseni on mulle kaikki kaikessa, mutta jotakin kyllä tapahtui viikko sitten, kun en pääse nyt tän olotilani yli ollenkaan. Hirveetä ajatella omista lapsistaan, etten pysty just nyt olemaan niiden kanssa, vaikka pakko onkin.
Olen miettinyt, että pitäiskö mun hakea töitä ja lähteä kotoa niin sitten olis taas ihana nähdä lapsia. Vähän pienempänä annoksena.
Onko kohtalotovereita? :/
Ja ai että se teki kyllä hyvää...oli ihana istua aikusten ihmisten kanssa, syödä ja juoda hyvin.
Mutta sitten kun haettiin lapset yökylästä ja palattiin kotiin niin voin ihan rehellisesti kertoa, että mua oksetti ja ahdisti. Eikä pelkän krapulan takia. Jotenkin tuntu siltä, etten yksinkertaisesti jaksa olla hetkeäkään täällä kotona yksin lasten kanssa. Mies lähti taas töihin ja arki pamahti vasten kasvoja. Meidän arki rullaa periaatteessa hyvin, koska olen kotona, isommat käy kerhossa pari kertaa viikossa. Tätä perusarkea. Mutta niin ahdistavaa.
Jotenkin musta on tuntunu vaan tosi pahalta koko viikon, olen kyllä lapsille kiltti ja koitan olla "normaali", mutta monesti mua itkettää ihan vaan se, kun lapset kiukuttelee ja tappelee. Meillä on aika vähän kavereita, joten enimmäkseen ollaan keskenämme. Leikkipuistoissa ei kamalasti olla nyt käyty, kun lunta on noin hirveästi (pelkkiin matkohin menisi yhteensä tunti) niin ollaan vallan omassa pihassa.
Mikä ihme mua vaivaa? Olenkohan mä jotenkin masentunu? Lapseni on mulle kaikki kaikessa, mutta jotakin kyllä tapahtui viikko sitten, kun en pääse nyt tän olotilani yli ollenkaan. Hirveetä ajatella omista lapsistaan, etten pysty just nyt olemaan niiden kanssa, vaikka pakko onkin.
Olen miettinyt, että pitäiskö mun hakea töitä ja lähteä kotoa niin sitten olis taas ihana nähdä lapsia. Vähän pienempänä annoksena.
Onko kohtalotovereita? :/