Mikä mulla on? Joskus 18 vuotiaasta tämä alkoi..

[Mikä voisi olla?]

Nyt olen 25v ja siis tilanne se etten pysty oikein sosiaalisiin tilanteisiin, muutoin kun että jos tiedän ettei tartte olla naamatusten kenenkääm kanssa, esim joku kahvipöytä-tilanne,ruokailu ym. Punastelen ja menen todella hämilleni, tulee kummallinen leijuva,pyörryttävä olo ja pakko päästä tilanteesta pois.En halua että kukaan katsoo mua tai mun tekemisiä, tuntuu että mulla olis silmät selässäkin, eli että mua tuijotetaan kummiskin ja että mä oon outo. Kädet voi alkaa vapisemaan jos joku kattoo tai luulen että kattoo ja olo muutenkin epänormaali koko ajan . Mä en jaksa tätä enään. En ole opiskellut ammattiakaan itelleni tästä vaivasta johtuen. Olisko mitään sellasia ammatteja missä ei tarttis istuu missään pöydässä yhtä aikaa,kun en mä kuitenkaan saa tätä oloa ikinä iteltäni pois mikä mussa jyllää. Kaiken päivät vaan mietin ja murehdin tätä asiaa kun mulla ei ole koulutusta ja töihin olis pakko mennä joskus kummiskin. Hävettää kun kysytään että mikä's oot ammatiltas.Kaikki muut porskuttaa eteenpäin. En sääli itteeni vaan tää ahdistaa niin kovin.Haluisin NIIN PALJON olla normaali niinkuin muutkin!

Mistä tällanen oireilu kertoo ja sanokaa pääseekö tästä eroon ihan varmasti? JA MITEN?

 

[CandleLight]

Sosiaalisten tilanteiden pelko. Veljellä on sama ja käy terapiassa, on vissiin auttanut hieman. Paniikkihäiriökään ei varmastikkaan ole poissuljettu.

 

[-]

Kuulostaisi sosiaalisten tilanteiden pelolta ja paniikkihäiriöltä. Oletko käynyt juttelemassa lääkärille ongelmastasi?

 

[Mikä voisi olla?]

Sosiaalisten tilanteiden pelko. Veljellä on sama ja käy terapiassa, on vissiin auttanut hieman. Paniikkihäiriökään ei varmastikkaan ole poissuljettu.

Eli on tutun kuulosta siis? Onko jotain lääkitystä ja pääseekö siitä ikinä eroon lopullisesti?

 

[Mikä voisi olla?]

Kuulostaisi sosiaalisten tilanteiden pelolta ja paniikkihäiriöltä. Oletko käynyt juttelemassa lääkärille ongelmastasi?

En, tai siis silloun kun alkoi niin kerroin yhdelle hoitajalle, mutta oikein mitään ei silloin tehty..en muista enään miksi tai mitä siinä kävi. Kummallisisnta tässä on se että oireilen myös oman mieheni edessä

 

[CandleLight]

Sosiaalisten tilanteiden pelko. Veljellä on sama ja käy terapiassa, on vissiin auttanut hieman. Paniikkihäiriökään ei varmastikkaan ole poissuljettu.

Eli on tutun kuulosta siis? Onko jotain lääkitystä ja pääseekö siitä ikinä eroon lopullisesti?

Tutunkuuloista kyllä, käy juttelemassa lääkärille. En tiedä antavatko masennuslääkkeitä siihen, veli ei hirveästi ole mielellään puhunut, mutta sen mitä on niin aivan samalta kuulostaa. Terapiaa ainakin ja voi olla ne lääkkeet. En tiedä pääseekö lopullisesti eroon, riippuu varmasti paljon itsestäsikin. Käy juttelemassa lääkärille, siitä se sitten lähtee. Tsemppiä! :flower:

Lisään: Suorimmin pääsee asiaa hoitamaan kun otat yhteyttä suoraan mielenterveystoimistoon.

 

[noh]

onnistuisiko puhelinmyyjän homma? paljonhan on hommia, jossa ei tarvitse olla sosiaalinen: postinjakaja, siivooja, metsuri jne.

Mitä muuta sä teet, kuin istut kotona ja murehdit pelkoasi?

 

[ttt]

Kuulostaa tosiaan sosiaalisten tilanteiden pelolta ja paniikkihäiriöltä. Tilaa vaikka aika ykstyiselle yleislääkärille ja kerro tilanteesi. Sinun pitää saada tuohon apua, koska on jo noinkin paljon rajoittanut elämääsi. Varmaan saat lääkityksen ja pääset terapiaan. Tsemppiä!

 

[..]

Nyt olen 25v ja siis tilanne se etten pysty oikein sosiaalisiin tilanteisiin, muutoin kun että jos tiedän ettei tartte olla naamatusten kenenkääm kanssa, esim joku kahvipöytä-tilanne,ruokailu ym. Punastelen ja menen todella hämilleni, tulee kummallinen leijuva,pyörryttävä olo ja pakko päästä tilanteesta pois.En halua että kukaan katsoo mua tai mun tekemisiä, tuntuu että mulla olis silmät selässäkin, eli että mua tuijotetaan kummiskin ja että mä oon outo. Kädet voi alkaa vapisemaan jos joku kattoo tai luulen että kattoo ja olo muutenkin epänormaali koko ajan . Mä en jaksa tätä enään. En ole opiskellut ammattiakaan itelleni tästä vaivasta johtuen. Olisko mitään sellasia ammatteja missä ei tarttis istuu missään pöydässä yhtä aikaa,kun en mä kuitenkaan saa tätä oloa ikinä iteltäni pois mikä mussa jyllää. Kaiken päivät vaan mietin ja murehdin tätä asiaa kun mulla ei ole koulutusta ja töihin olis pakko mennä joskus kummiskin. Hävettää kun kysytään että mikä's oot ammatiltas.Kaikki muut porskuttaa eteenpäin. En sääli itteeni vaan tää ahdistaa niin kovin.Haluisin NIIN PALJON olla normaali niinkuin muutkin!

Mistä tällanen oireilu kertoo ja sanokaa pääseekö tästä eroon ihan varmasti? JA MITEN?

Mulla oli toi sama tunne yläasteella, kun olin epävarma itsestäni eikä ollut oikein hyvää itsetuntoa ja olin aika ujo. En tykännyt, et ihmiset tuijotteli ja välttelin katsekontaktia. Mitäs kauheaa siinä on jos ihmiset sua kattoo? Ite opin siitä pois ajan myötä, eikä enää häiritse se.

 

[pussihukka]

Sosiaalisten tilanteiden pelko/ paniikkihäiriö
Meet juttelee jolleki psykologille, ja sit katsotaan sopivaa lääkitystä ja käyt juttelee sille edelleen. Työkkärissä voit mennä sitten ammatinvalintapsykologille juttelemaan ja katselemaan toiveitasi ja ammatteja.

Kyl sä saat sen normaalin olon.

Asiaa ei tietenkään myöskään auta, että alat pakoilemaan näitä ahdistavia tilanteita, koska silloin nämä tilanteet ahdistavat sitä enemmän sitten kun "joudut" menemään sitten johonkin. Yritä kuitenkin niin, ettet jää aina kotiin.

Kokemusta mullakin vastaavanlaisesta.

 

[Mikä voisi olla?]

onnistuisiko puhelinmyyjän homma? paljonhan on hommia, jossa ei tarvitse olla sosiaalinen: postinjakaja, siivooja, metsuri jne.

Mitä muuta sä teet, kuin istut kotona ja murehdit pelkoasi?

No mulla on lapsi 1 vuotias ja toinen lapsi syntyy syksyllä, että hommaa riittää. Mutta aika paljon olen siis rajannut elämääni vain lapsen kanssa oloon,leikkiin ym. Tottahan lapsi menee esim.mummolaan hoitoon ja muuta erilaista tekemään mutta mä en vaan voi olla niissä tilanteissa..ainakaan kahvipöytätilanteissa. Oiskohan muita ammatteja vielä+mitä tarvitaan että pääsee postiin töihin, mikä koulutus?

 

[..]

onnistuisiko puhelinmyyjän homma? paljonhan on hommia, jossa ei tarvitse olla sosiaalinen: postinjakaja, siivooja, metsuri jne.

Mitä muuta sä teet, kuin istut kotona ja murehdit pelkoasi?

No mulla on lapsi 1 vuotias ja toinen lapsi syntyy syksyllä, että hommaa riittää. Mutta aika paljon olen siis rajannut elämääni vain lapsen kanssa oloon,leikkiin ym. Tottahan lapsi menee esim.mummolaan hoitoon ja muuta erilaista tekemään mutta mä en vaan voi olla niissä tilanteissa..ainakaan kahvipöytätilanteissa. Oiskohan muita ammatteja vielä+mitä tarvitaan että pääsee postiin töihin, mikä koulutus?

sä oot ollu liian paljon yksinäs tai sen lapses kanssa, ettet osaa enää normaalissa sosiaalisissa tilanteissa olla. Jos joku sua tuijottaa, niin tuijota takaisin äläkä paina päätä pensaaseen. Kysy vaikka että mitä tuijotat, onko mussa jotain outoa? Mun mielestä sun pitää kohdata pelkosi silmästä silmään

 

[Mikä voisi olla?]

Lohduttavaa jotenkin kuulla että on muitakin, teihin ei vain koskaan törmää missään. Aina luulen että oon yksin tän kanssa, tarkotan että en oo koskan nähny kenenkään muun käyttäytyvän näin .

 

[ss-polt]

onnistuisiko puhelinmyyjän homma? paljonhan on hommia, jossa ei tarvitse olla sosiaalinen: postinjakaja, siivooja, metsuri jne.

Mitä muuta sä teet, kuin istut kotona ja murehdit pelkoasi?

Mä olen sitä mieltä, että ensin yrittää selvittää ongelma ja pyrkiä sen ratkaisuun. Ei MISSÄÄN tapauksessa eristäytyä ja suunnitella elämä niin ettei tarvitse ikinä missään ketää kohdata. Eräänlaista siedätyshoitoa, joka KUITENKIN vaatii aapeen (pitkälle kehittyneessä) tilanteessa ammattilaisen tukea Tsemppiä!

 

[Mikä voisi olla?]

onnistuisiko puhelinmyyjän homma? paljonhan on hommia, jossa ei tarvitse olla sosiaalinen: postinjakaja, siivooja, metsuri jne.

Mitä muuta sä teet, kuin istut kotona ja murehdit pelkoasi?

No mulla on lapsi 1 vuotias ja toinen lapsi syntyy syksyllä, että hommaa riittää. Mutta aika paljon olen siis rajannut elämääni vain lapsen kanssa oloon,leikkiin ym. Tottahan lapsi menee esim.mummolaan hoitoon ja muuta erilaista tekemään mutta mä en vaan voi olla niissä tilanteissa..ainakaan kahvipöytätilanteissa. Oiskohan muita ammatteja vielä+mitä tarvitaan että pääsee postiin töihin, mikä koulutus?

sä oot ollu liian paljon yksinäs tai sen lapses kanssa, ettet osaa enää normaalissa sosiaalisissa tilanteissa olla. Jos joku sua tuijottaa, niin tuijota takaisin äläkä paina päätä pensaaseen. Kysy vaikka että mitä tuijotat, onko mussa jotain outoa? Mun mielestä sun pitää kohdata pelkosi silmästä silmään

Voi olla, mutta mietin kun tää puhkesi 18 vuotiaana jo.Sillon ei ollut lasta. Olin sillon todella sosiaalinen tapaus, mikään ei hävettänyt, kaikesta otin kaiken irti, siis elämästä. Nyt olen kuin varjo entisestäni .(

 

[Mikä voisi olla?]

onnistuisiko puhelinmyyjän homma? paljonhan on hommia, jossa ei tarvitse olla sosiaalinen: postinjakaja, siivooja, metsuri jne.

Mitä muuta sä teet, kuin istut kotona ja murehdit pelkoasi?

Mä olen sitä mieltä, että ensin yrittää selvittää ongelma ja pyrkiä sen ratkaisuun. Ei MISSÄÄN tapauksessa eristäytyä ja suunnitella elämä niin ettei tarvitse ikinä missään ketää kohdata. Eräänlaista siedätyshoitoa, joka KUITENKIN vaatii aapeen (pitkälle kehittyneessä) tilanteessa ammattilaisen tukea Tsemppiä!

Kiitoksia!

 

[CandleLight]

onnistuisiko puhelinmyyjän homma? paljonhan on hommia, jossa ei tarvitse olla sosiaalinen: postinjakaja, siivooja, metsuri jne.

Mitä muuta sä teet, kuin istut kotona ja murehdit pelkoasi?

No mulla on lapsi 1 vuotias ja toinen lapsi syntyy syksyllä, että hommaa riittää. Mutta aika paljon olen siis rajannut elämääni vain lapsen kanssa oloon,leikkiin ym. Tottahan lapsi menee esim.mummolaan hoitoon ja muuta erilaista tekemään mutta mä en vaan voi olla niissä tilanteissa..ainakaan kahvipöytätilanteissa. Oiskohan muita ammatteja vielä+mitä tarvitaan että pääsee postiin töihin, mikä koulutus?

sä oot ollu liian paljon yksinäs tai sen lapses kanssa, ettet osaa enää normaalissa sosiaalisissa tilanteissa olla. Jos joku sua tuijottaa, niin tuijota takaisin äläkä paina päätä pensaaseen. Kysy vaikka että mitä tuijotat, onko mussa jotain outoa? Mun mielestä sun pitää kohdata pelkosi silmästä silmään

Voi olla, mutta mietin kun tää puhkesi 18 vuotiaana jo.Sillon ei ollut lasta. Olin sillon todella sosiaalinen tapaus, mikään ei hävettänyt, kaikesta otin kaiken irti, siis elämästä. Nyt olen kuin varjo entisestäni .(

Sairastuminen ei kysy ikää, aikaa tai elämäntilannetta. Se puhkee kun on puhjetakseen. Mun veli on näyttelijä, et esiintyy koko ajan yleisölle, mutta silti kärsii tuosta sosiaalisten tilanteiden pelosta. On totta, että eristäytyminen ei sitä helpota, se kyllä vain pahentaa. Mutta vaikuttaa, että sun tilanne on sen verta pitkälle mennyt, että ammattilaisen avun kanssa kannattaa lähtee hoitamaan. Ja tosiaan, et oo yksin, on paljon ihmisiä, jotka kärsivät samasta.

 

[noh]

onnistuisiko puhelinmyyjän homma? paljonhan on hommia, jossa ei tarvitse olla sosiaalinen: postinjakaja, siivooja, metsuri jne.

Mitä muuta sä teet, kuin istut kotona ja murehdit pelkoasi?

No mulla on lapsi 1 vuotias ja toinen lapsi syntyy syksyllä, että hommaa riittää. Mutta aika paljon olen siis rajannut elämääni vain lapsen kanssa oloon,leikkiin ym. Tottahan lapsi menee esim.mummolaan hoitoon ja muuta erilaista tekemään mutta mä en vaan voi olla niissä tilanteissa..ainakaan kahvipöytätilanteissa. Oiskohan muita ammatteja vielä+mitä tarvitaan että pääsee postiin töihin, mikä koulutus?

postinjakajaksi pääsee varmastikin ilman koulutusta. plussaa ajokortista.

sinuna hakisin apua lääkäristä, kuten moni on jo ehdottanutkin.

ja yritä pitää kiinni jostain sosiaalisista tilanteista, missä vielä pystyt olemaan. esim. perhekerhossa mä en juonut ikinä kahvia, koska minulle kahvin juonti on enempi seurustelua ja muut äidit tuntuivat juttelevan keskenään. mä sitten leikitin omia lapsiani, joskus mukaan tuli joku tuntematon lapsi.