A
annanyymi
Vieras
Usein alan kuvittelemaan jotain kauheaa, vaikka että veli tai mies kuolee, ja kuvittelen sitten tilanteita kun kerron siitä tutuille.. ja itken tietysti yksin sitten.
Ja mulla asiat hyvin oikeasti.. Oon kärsinyt masennuksesta n. 3 vuotta sitten, pari vuotta sitten lopetin terapian ja oon ollut toiveikas ettei se enää palaa.. Mutta nyt ollut hirveä stressi viime keväästä lähtien töiden ja opintojen kanssa, ja tuntuu että se apeus/uupumus tms. iskee niinä hetkinä kun ehtii pysähtyä hiukan..
Mutta miksi kuvittelen tuollaisia! Oon ajatellut että puran ahdistuksen tuollaiseen niin ei tarvitse ajatella sitä mikä oikeasti masentaa, tai sitten jotenkin henkisesti yritän valmistautua pahimpaan..
Onko muilla tällaista vai olenko ainoa?
Ja mulla asiat hyvin oikeasti.. Oon kärsinyt masennuksesta n. 3 vuotta sitten, pari vuotta sitten lopetin terapian ja oon ollut toiveikas ettei se enää palaa.. Mutta nyt ollut hirveä stressi viime keväästä lähtien töiden ja opintojen kanssa, ja tuntuu että se apeus/uupumus tms. iskee niinä hetkinä kun ehtii pysähtyä hiukan..
Mutta miksi kuvittelen tuollaisia! Oon ajatellut että puran ahdistuksen tuollaiseen niin ei tarvitse ajatella sitä mikä oikeasti masentaa, tai sitten jotenkin henkisesti yritän valmistautua pahimpaan..
Onko muilla tällaista vai olenko ainoa?