H
"huolestunut äiti"
Vieras
Moikka!
Meidän yksi lapsista, 5,5v poika, oli pienenä hirmu lahjakas motorisesti että kielellisesti, hirmu fiksu ja sosiaalinen, varsin iloinen lapsi. Tässä viime talvena sai päähänsä, että alkoi leikkimään vain ja ainoastaan yhtä leikkiä aiempien lukuisien erilaisten leikkien sijaan. Eräänlaista roolileikkiä yksinään, sisaruksetkin otti mukaan. He olivat avustajia joilla ei ko. leikissä ollut mitään virkaa. Se oli eräänlainen tutkijaleikki, eli poika tutkiskeli taloa kaikki päivät ja puhui itsekseen. En huolestunut vielä alkuun, mutta kun pojasta alkoi tulla aivan outo, ei ottanut oikein kontaktia ja alkoi hiljaiseksi, alkoi elämään ihan omassa maailmassa. Muut lapset alkoivat välttelemään sillä vaikkei poika mikään väkivaltainen olekaan, hän on oikeasti outo, höpöttää rosvoista sun muista joita hänestä toiset ihmiset on jne.
Loppujen lopuksi tuo leikki loppui ja poika alkoi siivoamaan. Hän ei tee enää mitään muuta kuin siivoaa. Tekee listan, mitä täytyy siivota ja sitten siivoa. Lisäksi höpöttää kaikenmaailman möröistä, järkevää keskustelua hänen kanssaan ei pysty käymään. Ei osaa asettua toisen asemaan, ei ymmärrä mikä toista sattuu/miksi toinen itkee jne. Kerhossa vain yksi kaveri, nuorempi poika joka on lievästi sanottuna yksinkertainen.
Meidän esikoistyttökin (15v) on tämän huomannut ja on hirveän masentunut ollut viimeaikoina, ovat olleet jotenkin hirmu tiivis sisaruspari mutta nykyään isosiskokaan ei ole oikein kiinnostanut. Kovasti poika haluaisi siskonsakin ja isoveljensä 8v kanssa olla, mutta ei siitä tule oikein mitään, koska ei tuon 5veen kanssa voi oikein mitään tehdä vaikka hän selkeästi itsekin haluaisi, muttei vaan jotenkaan enää osaa.
Huolestuttaa, itkettää, monia valvottuja öitä takana. Soitan huomenna neuvolaan, mutta olisiko kellään mitään veikkauksia mitä tää vois olla?