Onko muut murehtineet ja stressanneet samaa?
Mä olen käynyt parturi-kampaajan perustutkinnon, ollut vakituisessa työssä 6v josta 3v kotona äitiys- ja hoitovapailla (ennen kuopuksen syntymää olin ½vuotta vkonloppuhommissa) Ja siis mua odottaa vakituinen työpaikka.
Ongelmana on työajat jotka ei kyllä sovi kun on pieniä lapsia, vuorot on joko 10-18 tai 12-20 ja lauantait joko 9-17 tai 10-18
Mä tykkään kovasti tehä parturi-kampaajan töitä, mutta monesti haaveilen muista (suurista) ammateista, olisi ihanaa lukea psykologiaa, mutta siihen kuluisi monen monta vuotta ja mikä musta sitten tulisi?
Kävin mol.fi sivuilla tekemässä testejä, ja mulle sopii askartelijan työt, taiteelliset ja ihmisläheiset työt. Mutta ei mikään oikeen innosta.
No, ajattelin olla vielä ½-1v kotona lapsien kanssa, mennä sitten töihin, alkaa etsiä lähempää parturi-kampaajan töitä jonka aikana sitten miettii että onko tämä nyt mitä haluan, eli perustanko yrityksen vai lähdenkö opiselekelmaan...
Huh huijakkaa...on se niin rankkaa kun pitäis tietää että mitä tahtoo, ottaa epävarmana isoja askelia kohti tuntemattomaan...
Onko kellään samoja ongelmia? Miten mun kannattais toimia?
Mä olen käynyt parturi-kampaajan perustutkinnon, ollut vakituisessa työssä 6v josta 3v kotona äitiys- ja hoitovapailla (ennen kuopuksen syntymää olin ½vuotta vkonloppuhommissa) Ja siis mua odottaa vakituinen työpaikka.
Ongelmana on työajat jotka ei kyllä sovi kun on pieniä lapsia, vuorot on joko 10-18 tai 12-20 ja lauantait joko 9-17 tai 10-18
Mä tykkään kovasti tehä parturi-kampaajan töitä, mutta monesti haaveilen muista (suurista) ammateista, olisi ihanaa lukea psykologiaa, mutta siihen kuluisi monen monta vuotta ja mikä musta sitten tulisi?
Kävin mol.fi sivuilla tekemässä testejä, ja mulle sopii askartelijan työt, taiteelliset ja ihmisläheiset työt. Mutta ei mikään oikeen innosta.
No, ajattelin olla vielä ½-1v kotona lapsien kanssa, mennä sitten töihin, alkaa etsiä lähempää parturi-kampaajan töitä jonka aikana sitten miettii että onko tämä nyt mitä haluan, eli perustanko yrityksen vai lähdenkö opiselekelmaan...
Huh huijakkaa...on se niin rankkaa kun pitäis tietää että mitä tahtoo, ottaa epävarmana isoja askelia kohti tuntemattomaan...
Onko kellään samoja ongelmia? Miten mun kannattais toimia?
Senkään jälkeen en tienny mikä kiinnostaa. Haahuilin ja haahuilin, tapasin eksän ja tein esikoisen, sitten apri vuotta vaan kotona olleena se yhtäkkiä kirkastui: musta tulee arkeologi 
Opiskelu kyllä tällä menolla kestää, mutta sen tiesin jo lähtiessä että opiskelen osin myös lasten ehdoilla. Mutta se on upea tunne, kun oikeesti tajuaa, mitä haluaa. ja siitä saa heikkoina hetkinä kummasti lisää voimia ja motivaatiota!!