Mikä neuvoksi, kun seksi ei enää innosta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja leidi22
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

leidi22

Vieras
Olen 22 –vuotias nainen. Olen ollut yhdessä mieheni kanssa kohta 1,5 vuotta. Olemme asuneet lähes koko tuon ajan yhdessä. Alussa seksiä ei ollut minun mieleeni läheskään tarpeeksi, nyt olen menettänyt kaiken kiinnostukseni seksiin.

Olen aina ollut hyvin viriili seksin suhteen ja pitänyt ”omaa kivaa” useasti. Kesän lopuilla isäni kuoli, joka oli minulle hyvin raskasta. Olen lisäksi viimeisimmän vuoden aikana lihonut n. 15 kiloa, joka on vaikuttanut itsetuntooni romahduttavalla tavalla. Lisäksi olen ollut stressaantunut koulun takia, mutta se ei ole ennen haitannut seksielämää.

Nyt en enää kiinnostu edes masturboinnista, puhumattakaan seksistä. Välillä lopetan seksin jo alkumetreillä, koska en vain saa itseäni innostumaan. Välillä olen alkuun innostunut, mutta jotenkin innostus lopahtaa. Haluaisin haluta seksiä, koska se on minulle tärkeä läheisyyden muoto. Muuta läheisyyttä (suukottelua, halimista) meillä on runsaasti.

Parisuhteessamme menee muuten hyvin: rakennamme yhteistä taloa ja luotamme toisiimme. Seksielämässämme on kyllä alusta asti ollut ongelmia, koska olen joutunut opettamaan miestäni koskettamaan minua lähes kädestä pitäen. Ja silti se ei meinaa sujua. Mieheni haluaa tyydyttää minut, mutta ei yleensä kykene olemaan tarpeeksi helläkätinen, koska on itse innostunut. Olemme keskustelleet aiheesta ja mieheni on valmis kokeilemaan mitä tahansa, jotta minäkin innostuisin, mutta en vain saa itseäni innostumaan. Lisäksi yhdyntä on aina kivuliasta ellen ole äärimmäisen kiihottunut.

Olemme kokeilleet pornoa, liukuvoidetta, naisen orgasmivoidetta, paikan vaihtoa jne. Olen yrittänyt herätellä halujani myös masturboimalla, mutta sekään ei tunnu luonnistuvan entiseen tapaan. Alan olla epätoivoinen, kun ei vaan kiinnosta.

Miten herättelisin seksihalujani vai pitääkö minun vain odottaa, että ne ehkä jossain vaiheessa palaavat?
 
Voisikohan olla nyt jotain ihan fysiikkaan liittyvää, hormonaalista? Onko jokin muuttunut, ehkäisy, joku lääkitys, oletko sairastellut...? Et maininnut, miksi yhtäkkiä olet pyöristynyt, jostainhan sekin johtuu, ja voisiko se sama syy vaikuttaa seksiin? Kun elämä on raskasta, elimistö reagoi, toiset laihtuvat, toiset lihovat, vaikka liikunnassa ja kaloreissa ei tapahtuisi muutosta, niin se vain on. Uni vaikuttaa nykytiedon mukaan lihomiseen, varmasti myös elimistön kokonaistoiminnassa hormoneihin, ja toisinpäin. Ihminen on kokonaisuus, ja kaikki, mikä stressaa, vaikuttaa muuhunkin. Minä sanoisin, että puhupa gynekologille tuosta, tai muulle lääkärille. Hän tietää, mitä juttuja kannattaa tutkia ja mitä kokeita ottaa.
 
Kiinnitin huomioita seuraaviin asioihin.

Jos ihmisellä on huolia, niin sitä ei pysty riittävästi rentoutumaan, jotta seksi onnistuisi ja tuntuisi hyvälle.

Jos mies on kovakourainen ja seksi sattuu, niin silloinkin tulee rentoutumisvaikeuksia, ja seksi ei kiinnosta.

Tunnistaako teistä kumpikin ongelmanne?

Kun ensin tunnistatte ongelmat, niin senjälkeen voitte aloittaa ratkaisua ongelmiin.
 

Yhteistyössä