mikä neuvoksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pilvi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pilvi

Vieras
Tapasimme mieheni kanssa viitisen vuotta sitten. Jossain vaiheessa muutimme saman katon alle. Tällöin (tyhmyyksissäni) olin kaverillisesti yhteydessä entiseen miesystävääni puhelimitse. Tai siis hän soitteli minulle silloin tällöin, itse en soittanut koskaan. Myös tulin hyvin toimeen miespuolisen työkaverini kanssa. En siis mitenkään romanttisessa mielessä vaan ihan kaverina.

Parin kuukauden kuluttua mieheni otti asian puheeksi ja sanoi häntä ärsyttävän yhteydenpitoni tähän entiseeni ja hyvä kaveeraukseni työkaverini kanssa. Hoksasin, että teinpäs tyhmästi. Lopetinkin exän puheluihin vastaamiset ja laitoin hälle viestin, ettei soittelisi enää. Samoin yritin töissä olla eri paikassa kuin työkaverini yms.

No, vielä nykyäänkin mieheni jaksaa aina ja jatkuvasti muistuttaa tästä alkuajan käytöksestäni. Ja hän ryhtyy murjottaan, jos emme rakastele päivittäin. Väittää, etten häntä halua enkä rakasta.

Olen koittanut hänelle vakuuttaa rakkauttani ja sitä, ettei minulla kerta kaikkiaan aina ""tee mieli"". Hän kertoo aikaisemmista suhteistaan ja siitä, että hän on tottunut oleen ""silleen"" joka päivä.

Ymmärrän häntä toki, sillä en minäkään hyvällä katselisi, jos hän pitäisi exään yhteyttä. Mutta kun siitä tosiaan on jo melkein viisi vuotta ja lopetin sen heti kun hän ""avasi silmäni"". Me exän kanssa vain erosimme aikoinaan sulassa sovussa ja totuimme pitämään ihan kavereina yhteyttä.

Tässä alan jo miettiä, onko loppuelämäni tätä, että jatkuvasti hänelle vakuutan ja vakuutan, että rakastan.
 
Jep. Sulla on pallo jo tukevasti jalassa ja päivä päivältä ketju lyhenee. Jotkut miehet osaavat syyllistämisen taidon ja jotkut naiset nöyränä ottaa kaiken vastaan.

Oppikaa hyvät ihmiset, että parisuhteessa ei tarvitse olla symbioosissa, vaan molemmat ovat yksilöitä.
 
Miehesi käyttäytyy äärimmäisen lapsellisesti. Jopa alistavasti syyllistäessään sinua täysin olemattomista asioista.

Ja mikä eniten pisti silmään oli se, että olet alkanut todella uskoa hänen paskanjauhantaansa. Et ole tehnyt mitään väärää pitäessäsi yhteyttä muihin miehiin, jos homma kerran on ollut kaveripohjalla. Muihin ihmisiin saa olla yhteydessä ja on miehesi huonoa itsetuntoa jos ei sitä kestä ja hyväksy. Sinuna miettisin kahdesti suhteen tulevaisuutta ja ainakin vastaisuudessa kannattaa pitää omat kaverit jos siltä tuntuu.
 

Uusimmat

Yhteistyössä