Mikä on elämäsi suurin suru?

[eimeli]

en osaa sanoa mikä on suurin suruni, paljon murhetta meillä.

lapsillani neurologisia ongelmia, isäpuolella parantumaton syöpä, miehelläni sairautta.äidilläni masennus.
totesin juuri etten voi luottaa "parhaaseen ystävääni" Anoppi negatiivinen ja näkee kaikessa vain pahaa.

kysymykseen en osaa suoraan vastata mikä elämäni suurin suru on, mutta vaikea tässä on kovin reippaana aina olla.
iloja sen sijaan osaisin luetella paljonkin

 

[Timangi-]

Keskimmäisemme kummitädin kuolema

 

[miikuli]

lapsen vakava sairaus ja lopulta kuolema :/

 

[tytsi-89]

Erään minulle läheisen lähisukulaisen ongelmainen elämä. Pitää toivoa parasta ja pelätä pahinta.

Munkin suurin suru on suru läheisten ihmisten puolesta. :| En ole kohdannut itse mitään sen suurempia vastoinkäymisiä vielä.

 

[Oma pimpouteni]

En osaa olla kunnolla enkä voi. Pitäisi ehkä sanoa, syntymäni, mutta se olisi varmaan jo liian melodramaattista. Joskus vaan kaikki väsyttää niin. Mä olen bipolaarinen, paniikkihäiriöinen, ADHD, syömishäiriöinen. Se on siinä ja siinä ettei mua diagnosoitu aspergeriksikin.

 

[vieras]

Vaikea sanoa. Ehkä isän kuolema, mitään suuria surun aiheita ei ole.

 

[Jycke]

Eipä ole pahemmin suruja joutunut vielä kokemaan,joskushan niitä sitten alkaa tulemaan,sitä kun ei voi estää..

 

[vieras]

Kyllä se on minä itse.

 

[minä]

Se että synnyin väärään perheeseen.

 

[Wicked Mary]

ensimmäisenä tulee mieleen hyvän ystäväni kuolema huhtikuussa 3 vuoden takaa...näin hänet 2 viikkoa ennen hänen kuolemaansa, hän oli tullut juuri lääkäristä, ja kuullut että kolesteroli oli liian korkea, lääkärin jälkeen hän oli käynyt kaupassa ja esitteli mulle muovikassinsa sisältöä jossa oli kasviksia ja kaikenlaista terveellistä syötävää ja suorastaan pulppusi elämän halua. Mutta kohtalo päätti toisin, tunteeton hirviö pahoinpiteli hänet kuoliaaksi 2 viikon kuluttua tapaamisestamme. Sinä vuonna ei mulle kevättä tullut, vaikka luonto alkoi viheriöidä, krookukset ja leskenlehdet puhkesivat kukkaan ja perhoset lennellä, tunsin vain syvää surua kun tajusin ettei hän enää koskaan näkisi kevättä