Mikä on kun ei jaksa

["naatti"]

Missä mättää... tuntuu ettei viitsi eikä haluta tehdä mitään... kaikki rassaa ja ottaa päähän... lapsia kolme jotka on kyllä ihan ihania mutta alkanu ottaa päästä joka ainoa vinkasukin. Mies yrittää olla kotona apuna mutta silti se jurppii ja tuntuu että paskat nakkaan kohta koko sakista vaikka oikeesti rakastan niitä yli kaiken... Oon kolme lapsen 6, 4 ja 2 vanhojen kanssa kotona... En jaksa tehdä niitten kans mitään vaikka haluisinki... teen vaan "pakollisen".. Tuntunu jo oikeestaan viime kesästä tällaselta. Tekis mieli vaan huutaa isosti ja juosta pois. Vanhempani asuvat viereisessä talossa ja he ovat vanhoja joten tarvitsevat apua päivittäin aina jossain pienessä asiassa joten tekemistä riittää... En oikeesti tiedä mitä tekisin kun ei "itsensä niskasta ottaminen" tunnu auttavan tilanteeseen...

 

["Rohmu"]

Käykö lapset missään kerhossa/hoidossa koskaan, entäs 6-v eskarissa? Sun pitäis nyt välillä päästä tekemään jotain omia juttuja luulen, eikä 24/7 pitää huolta vain toisista. Harrastatko mitään?

 

["naatti"]

Täällä perähikijällä ei hirveesti oo harrastuksia... 4v käy kerran viikossa kerhossa pari tuntia, 6v on eskarissa... Mä käyn välillä lenkillä, mutta tuntuu samantien ku oven aukasee ja astuu kotiin, että miksi mä takasin tulinkaan... Joskus pääsen koko viikonlopuksi nauttimaan omasta harrastuksestani... Mutta tuntuu ettei se parin päivän paussikaan enää auta. Akut on ihan loppu, finito, kaput.... Ja mua ärsyttää ku mä ajattelen ja tunnen näin. Mä haluisin olla se pullantuoksunen äippä joka aina jaksaa ja jaksaa ja jaksaa... Miks mun pitää olla tällanen...

 

["mä"]

sulla mahdollisuutta mennä töihin? Vaikka tekemään ihan osa-aikaista? Sais vähän muutakin ajateltavaa.

 

[..]

Mulla vähän samanlaisia fiiliksiä. Ei jaksaisi tehä mitään ja pienikin vastoinkäyminen tuntuu maailmanlopulta. Harrastuksia kyllä on , mutta yhdessä miehen kanssa ei pystytä aikaa paljon viettämään, kun ei ole lapsenvahteja.

 

["naatti"]

ei oo mahollisuutta mennä töihin, enkä mä kyllä usko että se asiaan auttais.. En tiedä jaksaisinko edes tällä hetkellä tehdä töitä. Kaikki tuntuu vaan niin vaikeelta ja ylitsepääsemättömältä

 

["Rohmu"]

No, ootko miettinyt mitä sä sitten haluaisit? Mitä pitäis tapahtua, että olisit onnellinen ja jaksaisit paremmin? Ei tuo sun elämäsi nyt niin vaikealta kuulosta (mies auttaa ja harrastamaan/lenkillekin pääset), joko olet masentunut ja/tai ylityöllistetty siellä kotona. Jos niille sun vanhemmille sitten saisi jotain muuta (koti)apua?

 

["mä"]

Täällä myös yksi jolla on vähän samanlaiset fiilikset. Lapset 3v ja 6kk. Ei vaan jaksais mitään ylimääräistä pakollisten kotitöiden ja lastenhoidon lisäksi. Lasten kiukuttelut ja kitinät tuntuu aivan sietämättömiltä. Tuntuu et elämässä ei oo mitään muuta kuin lastenhoito, ruuanlaitto ja siivous. Opiskelemaan oon ajatellut syksyllä lähteä, en tiiä helpottaako oloa mutta töihinkään ei kiinnosta nykyiseen ammattiin mennä. Ehkä se tästä kun lapset kasvaa...

 

["naatti"]

niin, ei varmaan kuulostakkaan.. rutisen varmaankin ihan tyhjästä.. olotilana vaan täys tyhjyys ja päämäärättömyys. En mä tiedä minkä pitäis muuttua että olisin onnellinen... Ehkä olen masentunut, tiedä sitten, mutta ei mulla ole aikaa eikä mahdollisuutta olla masentunut. Joskus kun koitan sanoa vanhemmilleni ja miehelle, että en jaksa niin ei sitä kukaan ota tosissaan. Pitäisi vaan jaksaa.. Tiedä sitten, jospa tämä ahdistus joskus helpottaa...

 

["vieras"]

Ootko raskaana ja siksi väsyttää?

Voisit kokeilla myös liikuntaa. Ihan oikeaa, hikiliikuntaa siis. Ei mitään kävelyä.
Urheilu antaa energiaa tosi paljon!

 

["Rohmu"]

Jospa kuitenkin juttelisit omasta jaksamisesta vaikka neuvolassa tai mielenterveysneuvolassa... ei sun jaksaminen ainakaan parane, jos vaan sinnikkäästi yrität jaksaa, vaikka oot umpiväsynyt.

 

["naatti"]

Ei en oo raskaana joten ei voi johtua siitä...

Mä olen yrittänyt nyt kolmisen viikkoa kuntoilla meillä olevalla kuntolaitteella. Laitan huoneen oven lukkoon, kuulokkeet korville ja kuuntelen musiikkia tai katselen televisiota samalla kun kuntoilen. Mies katsoo lapsia... ei ole auttanut vaikka vedän tunnin treenin joka toinen/kolmas ilta... enempään ei olekkaan aikaa...

Täällä ei ole neuvolassa resursseja auttaa... ne ehdottaa MLL hoitajaa tai jotain sukulaista ym. Näitä ei täällä kuitenkaan minulla ole saatavissa... Ei se varmaan paranekkaan, mutta kun minkäs teet. Tässä suossa sitä kait on rämmittävä kun ei muutakaan ole. Ajattelin jopa yksi päivä vaan ottavani ja lähteväni, mutta eihän nuo lapset pärjää enkä voi sitä niille tehdä. Ovat kuitenkin niin rakkaita.