S
surkea äiti
Vieras
Mä olen vuoden ikäisen ihanan lapsen äiti. Rakastan lastani, tykkään todellakin viettää aikaa hänen kanssaan ja nautin yhteisestä ajasta. Olen kotona vain eli en käy töissä tai koulussa tällä hetkellä, mieheni työ ja työmatkat taas on sellaista että hän ei kerkeä kovin montaa tuntia päivässä olla kotona . Minä siis olen suurimman osan päivästä yksin lapsen kanssa, ja mies ei muutenkaan hirveästi osalliistu meidän kanssa mihinkään.
Monet tutut joiden lapset ovat olleet jossain hoidossa yön yli, ovat kauhistelleet kuinka koko "lapsivapaa" aika on meinannut mennä piloille ikävän takia, ja kuinka itku on ollut kurkussa ikävästä heti kun lapsi on jätetty esimerkiksi isovanhemilleen. Meidän lapsi on ollut pari kertaa yökylässä ja minä en ole tuntenut mitään sellaista. On minulla kyllä käynyt sitten illan mittaa mielessä että kuinkahan siellä sujuu jne mutta muuten en voi oikein edes sanoa ikävöineeni, kun tiedän kuitenkin että aamulla näen taas lapseni.. Sitten lasta kotiin hakiessa on kyllä ollut sellainen olo että IHANAA saada oma rakas kotiin taas.
Minusta tuntuu että voisin olla useammankin yön erossa lapsestani (siis niin että lähtisimme vaikka reissuun kylpylään tms mieheni kanssa ja lapsi jossain tutussa paikassa yökylässä) ilman että minulla olisi ikävä. Mutta sitten olisi kyllä äärimmäisen ihanaa hakea lapsi taas kotiin. Mutta en voi kuvitella jotenkin että ikävöisin reissun aikana... Siis tämä nyt oli tosi sekavsati selitetty mutta kuitenkin. Onko ihan normaalia? Sanokaa paskaksi äidiksi jos huvittaa, mutta minä en tälle tunteelleni mitään voi. En yleensäkään ikävöi ketään hirveästi vaikken näkisikään pitkään aikaan. Mitä te olette mieltä tästä? Ikävöittekö lapsianne jos he ovat yön poissa?
Monet tutut joiden lapset ovat olleet jossain hoidossa yön yli, ovat kauhistelleet kuinka koko "lapsivapaa" aika on meinannut mennä piloille ikävän takia, ja kuinka itku on ollut kurkussa ikävästä heti kun lapsi on jätetty esimerkiksi isovanhemilleen. Meidän lapsi on ollut pari kertaa yökylässä ja minä en ole tuntenut mitään sellaista. On minulla kyllä käynyt sitten illan mittaa mielessä että kuinkahan siellä sujuu jne mutta muuten en voi oikein edes sanoa ikävöineeni, kun tiedän kuitenkin että aamulla näen taas lapseni.. Sitten lasta kotiin hakiessa on kyllä ollut sellainen olo että IHANAA saada oma rakas kotiin taas.
Minusta tuntuu että voisin olla useammankin yön erossa lapsestani (siis niin että lähtisimme vaikka reissuun kylpylään tms mieheni kanssa ja lapsi jossain tutussa paikassa yökylässä) ilman että minulla olisi ikävä. Mutta sitten olisi kyllä äärimmäisen ihanaa hakea lapsi taas kotiin. Mutta en voi kuvitella jotenkin että ikävöisin reissun aikana... Siis tämä nyt oli tosi sekavsati selitetty mutta kuitenkin. Onko ihan normaalia? Sanokaa paskaksi äidiksi jos huvittaa, mutta minä en tälle tunteelleni mitään voi. En yleensäkään ikävöi ketään hirveästi vaikken näkisikään pitkään aikaan. Mitä te olette mieltä tästä? Ikävöittekö lapsianne jos he ovat yön poissa?
