Mikä on vikana?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surkea äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surkea äiti

Vieras
Mä olen vuoden ikäisen ihanan lapsen äiti. Rakastan lastani, tykkään todellakin viettää aikaa hänen kanssaan ja nautin yhteisestä ajasta. Olen kotona vain eli en käy töissä tai koulussa tällä hetkellä, mieheni työ ja työmatkat taas on sellaista että hän ei kerkeä kovin montaa tuntia päivässä olla kotona . Minä siis olen suurimman osan päivästä yksin lapsen kanssa, ja mies ei muutenkaan hirveästi osalliistu meidän kanssa mihinkään.

Monet tutut joiden lapset ovat olleet jossain hoidossa yön yli, ovat kauhistelleet kuinka koko "lapsivapaa" aika on meinannut mennä piloille ikävän takia, ja kuinka itku on ollut kurkussa ikävästä heti kun lapsi on jätetty esimerkiksi isovanhemilleen. Meidän lapsi on ollut pari kertaa yökylässä ja minä en ole tuntenut mitään sellaista. On minulla kyllä käynyt sitten illan mittaa mielessä että kuinkahan siellä sujuu jne mutta muuten en voi oikein edes sanoa ikävöineeni, kun tiedän kuitenkin että aamulla näen taas lapseni.. Sitten lasta kotiin hakiessa on kyllä ollut sellainen olo että IHANAA saada oma rakas kotiin taas.

Minusta tuntuu että voisin olla useammankin yön erossa lapsestani (siis niin että lähtisimme vaikka reissuun kylpylään tms mieheni kanssa ja lapsi jossain tutussa paikassa yökylässä) ilman että minulla olisi ikävä. Mutta sitten olisi kyllä äärimmäisen ihanaa hakea lapsi taas kotiin. Mutta en voi kuvitella jotenkin että ikävöisin reissun aikana... Siis tämä nyt oli tosi sekavsati selitetty mutta kuitenkin. Onko ihan normaalia? Sanokaa paskaksi äidiksi jos huvittaa, mutta minä en tälle tunteelleni mitään voi. En yleensäkään ikävöi ketään hirveästi vaikken näkisikään pitkään aikaan. Mitä te olette mieltä tästä? Ikävöittekö lapsianne jos he ovat yön poissa?
 
Mulla on kans 1-vuotias lapsi, jonka kanssa olen ihan kaksistaan.
Oon ollu hänestä erossa vasta yhden yön. Illan aikana ei ollu ikävä, mutta aamulla oli sitten senkin edestä (meillä on aamulla tapana lapsen kanssa halia ja touhuilla kaikkea hölmöä ennen aamupalaa).

Mut jos lapsi on päivän aikana hoidossa pari tuntia, niin välillä saatan jopa unohtaa kokonaan, että mulla mitään lasta onkaan.

Mun mielestä on ihan normaalia ikävöidä lastaan, mutta yhtä normaalia on se, että osaa nauttia omasta ajastaan kun sellaiseen tarjoutuu mahdollisuus.
 
En sano paskaksi äidiksi, vaikka mun pienimmän piti kasvaa paljon vanhemmaksi, ennen kuin tuntui hyvältä laittaa hoitoon.

Jos kerran susta on ihanaa hakea ja nähdä tauon jälkeen, ei kyllä kuulosta olevan puutteita rakkaudessakaan. Saa sitä ihminen tarvita vähän taukoakin.
 
Yksilöllistä. En mä lapsiani ole ikävöinyti itkien vaikka hoidossa ovat yön yli olleetkin. Riippuu varmaan luonteesta. Itse kun tiedän että lapsilla kaikki on hyvin ja pian taas nähdään niin en voisi kuvitellakaan itkeväni ikävää.
 
En sano muuta kuin oman kokemukseni. Lapsemme on pian 2 vuotias touhukas taapero joka ei ole vielä koskaan ollut yökylässä missään. Ihan vain sen vuoksi, etten pysty jättämään häntä vielä minnekkään, niin pieni hän on. Nyt olen menossa sairaalaan muutamaksi yöksi ja lapsi tietysti jää isänsä kanssa kotiin. Ikävöin jo nyt lastani vaikka tiedän ettei hänellä ole mitään hätää kotona. Jokainen meistä kokee nämä asiat erilailla! Jos kuitenkin tunnet rakkautta lasta kohtaan niin ei kai mikään silloin pielessä ole.
 
Ihmiset ovat niin erilaisia. Jos on suht tavallinen ihminen ilman äärimmäisiä käyttäytymistapoja, niin elämä on paljon helpompaa. Muistuu mieleen, kun olimme luokkaretkellä vähän yli 20-vuotiaina. Olimme reissussa 3 vuorokautta, 2 yötä. Yhdellä meni koko reissu pilalle, kun oli niin ikävä poikaystävää :( :)
 

Yhteistyössä