Mikä saa jäämään

[Elisa]

Mikä on se syy, joka saa ihmisen jäämään huonoon avioliittoon? Onko helpompi jäädä huonoon vanhaan kuin aloittaa uusi mahdollisesti parempi suhde, josta ei kuitenkaan vielä voi olla varma?

Kaksikin miespuolista tuttavaani on samassa tilanteessa, toinen mieheni veli ja toinen työtoverini, itse en siis ole osallisena näissä jutuissa. Molempien avioliitto ainakin omien puheidensa mukaan on ollut kuollut jo vuosia, kummassakaan ei ole ollut edes seksiä enää vuosiin. Toisella parilla ei ole lapsia, toisen ovat jo aikuisia ja poissa kotoa.

Molempien miehien kohdalla kävi samoin, molemmat löysivät uuden naisystävän. Varsinkin työkaverini sanoi olevansa todella rakastunut j a onnellinen ja aikovansa erota viimeinkin huonosta avioliitostaan.

Molemmat miehet ehtivät seurustella muutaman kuukauden ja sitten kun olisi pitänyt uskaltaa tehdä se ratkaisu, kumpikaan ei loppujen lopuksi uskaltanut muuttaa elämäänsä. Mieheni veli kaiken lisäksi tietää, että hänen vaimollaan on suhde työtoveriinsa, mutta ei kuulemma siltikään uskalla luopua vanhasta.

Työkaverini naisystävä laittoi välit poikki (ja myös toisen miehen), kun mitään ratkaisua ei syntynyt ja nyt tämä työkaveri on todella surullinen ja onneton ja kaipaa naista. Muistelee vain kuinka ihana ja hieno ihminen tämä kaikin puolin oli ja miten hyvin heillä meni. Kysyin että aikooko hän nyt panostaa sitten avioliittoonsa, koska sen valitsi, mutta ei kuulemma aio. Kaikki, seksittömyys, puhumattomuus, kotona olemisen välttely, kaikki jatkuu kuten ennenkin.

Ymmärtäisin toki liittoon jäämisen, jos kyseessä olisi halu parantaa liittoa ja huomio, että kuitenkin rakastaa sitä puolisoaan. Näissä kummassakaan tapauksessa näin ei ole, nyt niitä onnettomia ihmisiä entisen neljän sijaan on vain kuusi.

 

[Niinpä]

Minä olen se, joka jäi tällaiseen huonoon liittoon. Vuosia myöhemmin se kyllä sitten päättyi molempien tahdosta. Minullakin oli uusi suhde, johon olin ihan vilpittömän rakastunut. En vain saanut kerrotuksi miehelleni, jotenkin odotin että hän haluaisi lopettaa ja sanoisi sen minulle. Odotin ja odotin tekemättä mitään ja tietysti tuloksena oli, että miesystäväni teki asiasta omat johtopäätöksensä ja eräänä iltana ilmoitti muuttavansa toiselle paikkakunnalle. Vielä silloinkaan en saanut kerrotuksi että rakastan häntä ja pyydetyksi että hän vielä jaksaisi odottaa.

Olen katunut jo vuosia näiden tapahtumien jälkeen, että omaa pelkuruuttani menetin elämäni rakkauden.

 

[katia]

Minusta sekin on surullista, että roikutaan huonossa suhteessa siihen asti, että löydetään uusi kumppani. Jos ihminen on noin läheisriippuvainen, ettei pärjää yksin, niin varmaan parempi sitten jäädä siihen toimimattomaan suhteeseen pysyvästi, eikä edes katsella uusia kumppaneita. Minä en ainakaan huolisi itselleni sellaista miestä, joka vaihtaa naista siirtymällä aina edellisestä suhteesta suoraan seuraavaan. Minulle kelpaa kumppaniksi vain itsenäinen ihminen, joka pärjää ja on onnellinen ihan itsekseenkin. Toinen ihminen ei nimittäin pysty tekemään toista aidosti onnelliseksi, ellei tämä jo ole onnellinen. Muu on harhaa.

 

[ap]

Olen täysin samaa mieltä kuin sinäkin katia.

Olen tätä samaa moneen kertaan yrittänyt sanoa työkaverilleni, siis että hänen kannattaisi erota toimimattomasta suhteesta ja asua yksin jonkin aikaa ja vasta sitten alkaa katsella muita naisia. Nyt hän koko ajan etsii uutta naista (tai etsi ennen tätä ""vakavaa"" suhdetta) ja uudesta suhteesta pitäisi olla 100 % varma ennen kuin uskaltaa jättää vanhan. No, nyt hän sitten sai oikein kunnolla takkiinsa kun ei loppujen lopuksi uskaltanutkaan muuttaa elämäänsä. Sen on sentään nyt ymmärtänyt, ettei hänen kannata, eikä hän enää haluakaan etsiä uusia naisia vaan on parasta pysyä tavallaan yksin. Surullista tosiaan.

 

[Blondi]

Kuulostaapa tutulta! Minä olin aikoinani saman tyyppisessä tarinassa se toinen nainen...lienee selvää, että tilanne päättyi samalla tavalla ja mies on vieläkin naisensa kanssa yhdessä. Heillä ei ole lapsia eivätkä ole edes naimisissa, yhdessä ovat olleet yli 10 vuotta. Aikani yritin minäkin saada toista päättämään, mutta ei voinut kun ""meillä on kuitenkin niin pitkä aika yhdessä"" ja mielestäni kaikista huonoin oli ""mutta kun sukulaisetkin, varsinkin äiti, tykkää hänestä"" ... Meidänkin jutun jälkeen hänellä on ollut monia uusia virityksiä, mutta ns. alkuperäistä suhdettaan ei osaa lopettaa.

 

[Entinen toinen]

Minä myös olen ollut kyseisen suhteen se kolmas pyörä. Tavattuani miehen uskoin sinisilmäisesti, että hänen avioliittonsa todellakin oli loppusuoralla. Eikä mies siinä valehdellut, loppusuoralla se on vieläkin, vaikka minä olen irtautunut jutusta jo vuosi sitten.

Liitossa ei ole lapsia eikä aviopari edes vielä aika juurikaan keskenään. Kaikki illat ja viikonloput mies on muualla, kun ei halua kotonakaan olla. Tämä ei ole vain miehen kertomaa, vaan tämän ovat yhteiset tuttumme vahvistaneet.

Uskon myös että mies oli oikeasti minuun rakastunut, mutta koko ajan vain siirsi vaimolleen kertomista. Minä lähdin suhteesta, vaikka rakastin myös.

Mies on kuulemma onneton ja surullinen nykyään, mutta yhä vain pysyy surkeassa liitossaan.

 

[Elisa]

Niin, sitä tässä yritän saada selville, mikä ihme on se syy jäädä onnettomaan liittoon, jossa ei ole edes lapsia.

Työkaverillani oli aikaisemmin useampiakin ei-vakavia naisjuttuja, joista haki vain seksiä, koska vaimoltaan ei sitä halunnut. Ja huomattakoon, tässä tapauksessa vaimo ei pihdannut, vaan mies ei todellakaan enää halunnut tätä.

Kyseessä ei edes ole mikään ns. pelimies, vaan tavallaan ihan kiltti ja kunnollinen mies, jonka luulin ennen naisjuttujen avulla vain etsivän rakkautta elämäänsä. Sitten kun hän sen olisi löytänyt, luopui siitä kuitenkin pelkuruuttaan tai jostain muusta syytä. Ja korostan vielä, että hän ei halua parantaa välejään vaimoonsa, vaan aikoo viettää aikaansa yhä enemmän yksin.
Muuten, kuulin häneltä juuri tänään, että jonkinlaista yhteydenpitoa on ollut tähän toiseen naiseen ja ovat suunnitelleet jopa tapaamista. Tiedä sitten mitä siitä seuraa, vai seuraako mitään.

 

[yksin]

Maailman paras vaihtoehto on elää yksin. Rivien välistä huomaan, että yksikään viestiketjun Elleistä ei siihen kykene.

Työkavereita ei missään nimessä kannata neuvoa rakkausasioissa. Minulla tuskin työaika riittää töiden tekemiseen. Omia ja muiden rakkaushuolia en ikinä ole vatvonut enkä tule vatvomaan. Ei kuulu toimenkuvaan.

 

[PR]

Minä olen itse vastaavassa tilanteessa. Minulla on ollut suhde naimisissa olevaan mieheen yli kolme vuotta, ja itsekin olen naimisissa. Viimeiset kaksi vuotta olemme muka yrittäneet erota aviopuolisoistamme, tuloksetta. Molemmat kai odotamme että puolisomme tekevät ratkaisut, tai en tiedä mitä odotamme. Tuntuu että jossain vaiheessa olemme olleet lähellä ratkaisua, toisinaan taas hyvin kaukana. Jatkamme vaan, vaikka satutamme neljää ihmistä, eniten itseämme. Lisänä tässä on vielä kaksi lasta molemmilla.
On vaikeaa itsekään ymmärtää tekojaan, jos kerran toisiamme rakastamme, kuten lujasti vakuutamme, miksi emme uskalla riskeerata mitään. Vai onko kyse sittenkään aidosta rakkaudesta.

 

[juurnäin]

olin sanomassa, että kyl se on hianoo, ku voi päivitellä tuttujen toimimattomuuksia. Näyttää ain isse parempaa puolt.

 

[Elisa]

No enpä tämän kysymyksen esittäessäni ajatellut, että kysyn tätä asiaa jotta näyttäisin itse paremmalta kuin saamaton työkaverini. Enkä myöskään vatvo päivät pitkät toisten asioita töissä, tämä työkaveri nyt vaan on muutenkin hyvä ystäväni ja aina välillä tulee juteltua tästä hänen asiastaan, koska se hänelle kuitenkin aiheuttaa surua. En nimittäin millään ymmärrä hänen ajattelutapaansa kuitenkaan, vaikka kuinka olemme asiasta jutelleet.

 

[Yksin, mutta elän]

Näitä viestejä lukiessa rintaani painaa taas raska paino, kun muistan, mitä elämänäni oli ennen ratkaisun tekemistä. Nyt olen asunut vuoden yksin. Tiedoksi myös sinulle, joka arvelit, että naiset eivät pysty elämään yksin. Muista en osaa sanoa mitään, mutta minä olen kyllä asunut jo vuoden yksin.

Ratkaisun tekeminen oli todella vaikeaa, en lähtenyt kenenkään luokse, en kenenkään vuoksi - vain oman itseni, joak se on minulle paljon. Odotin pitkään, että puolisoni olisi tehnyt ratkaisun. Hän olisi ollut valmis jatkamaan epätyydyttävässä liitossa minua vakoillen. Vuosien ristiriitojen ja molemminpuolisen arvostuksen puutteen vuoksi minä en ollut valmis jatkamaan tätä hidasta kiduttavaa itsemurhaani. Seksiä oli melkein loppun saakka, mutta arvata jo saatatkin, että rakkaus oli sammunut, kuivunut, kuihtunut jo aikoja sitten.

Olen monta kertaa ollut yksinäinen, mutta en ole halunnut takaisin ahdistavaan elämääni. Omassa kodissani voin kuitenkin hengittää vapaasti ja antaa itseni pikkuhiljaa parantua ja toivon, että jonain päivänä olen taas takaisin oma itseni. Yksikään mies ei ole minuun koskenut tänä aikana. Pari kertaa on sydämeni keveästi hypähtänyt osakseni tulleista sanoista - ei muuta. Toivon, että jonain päivänä elämässäni on mies jollain tasolla: kumppanina keskustelemassa, seurana lomailuun, kaveriksi ja tulentekijäksi metsäretkelle ja mielellään myös ihanaksi rakastajaksi sänkyyni. Asumisesta miehen kanssa en edes haaveile, pidän tästä omasta itsenäisyydestäni sen verran paljon. Olen matkalla eteenpäin ja jonain päivänä voinen todeta, että olen taas minä.

Rohkeutta teille, jotka kärsitte päättämättömyytenne kanssa, se on kaikkeen raskain tilanne. Suuntaan tai toiseen pitää pystä menemään, jos ei taaksepäin, niin sitten eteenpäin. Siinä välissä notkuessa satuttaa eniten itseään ja seuraavaksi muita lähellä olijoita.

 

[Elisa]

Sinulle ""Yksin, mutta elän"". Mielestäni jokaisen epätyydyttävää elämää elävän pitäisi toimia kuten sinä olet tehnyt. Sinä olet ollut rohkea. Taitaa olla monella eroa miettivällä taka-ajatuksena juuri se, että kunpa itse ei tarvitsisi tehdä mitään, vaan se puolisi tajuaisi lähteä.

Luulen että naiset monesti ovat rohkeampia näissä jutuissa kuin miehet. Naiset uskaltavat lähteä, vaikka uutta miestä ei näkösällä olekaan. Kun mietin omaa tuttavapiiriäni, jokaisella eron toteuttaneella miehellä on ollut jo uusi nainen katsottuna. Niillä miehillä, jotka ovat jääneet eron jälkeen asumaan yksin, vaimo on ollut se lähtijä. Näin se näyttää olevan.

 

[Rinkeli]

Sinä olit rohkea, käy kateeksi. Minä olen odottanut kohta viisivuotta, että mieheni löytäisi uuden naisen jonka luo voisi muuttaa. Olemme olleet jo 20 vuotta yhdessä ja hän muutti suoraan toisen naisen luota minun luo, ja on kertonut ettei missään tapauksessa halua elää yksin. Hän sanoo rakastavansa minua, mutta minä en ole tuntenut enää aikoihin niin. En sen jälkeen kun hän miestenreissultaan jäi pettämisestä kiinni, ja minulle selvisi niitten reissujen tarkoitus. Reissut jäi ja hän haluaa elää kannssani vanhuuteen asti, pitää kiinni minusta kynsin hampain. Se on niin paljon helpompaa, on liikaa vaivaa erota. Tilastollisestikin naiset hakee huomattavasti enemmän eroja kuin miehet. He pystyvät rakentamaan huonossa parisuhteessakin oman yksityisen elämänsä, ilman että huono suhde häiritsee.

 

[... mutta elän]

Sanoitte kumpikin, että olen rohkea. Ehkä tuosta niin voi päätellä, mutta voin aivan rehellisesti sanoa, että en tuntenut itseäni rohkeaksi silloin, kun nämä asiat rävähtivät silmille, rohkeus ei ollut asia, joka silloin oli mielessä. Enkä tunne itseäni rohkeaksi nytkään.

Monet kerrat päätöstä tehdessäni itkin itkemästä päästyäni ja mietin, onko mitään keinoa kääntää kelloa taaksepäin ja saada toisenlainen historia. Ei ollut, mutta kyllä se itku auttoi; pikkuhiljaa itkin vähän vähemmän ja sitten kerrat harvenivat ja nyt niitä romahdyksia tulee entista harvemmin, tulee kuitenkin. Syyllisyydestä en varmaan pääse koskaan eroon: minähän päätin lähteä ja antaa sen tulitikkutalonkulissin hajota. Katunut en ole, mutta monta kertaa olen kaivannut perheemme yhteistä aikaa, sitä en saa enää takaisin. Mutta.... näen jo useinkin yllättäviä valonpilkahduksia, jaksan monia asioita, osaan sanoa ei ja usein olen jopa tyytyväinen olooni.

 

[Elisa]

Kirjoitit että olet odottanut jo vuosia, että miehesi löytäisi toisen naisen ja tajuaisi lähteä. Kun nyt palaan taas tuohon työtoveriini, hän on sanonut ihan samaa, että toivoo vaimonsa ilmoittavan, että haluaa eron. Että kunpa tämä löytäisi uuden miehen ja lähtisi. Ajattelepa jos vaimokin ajattelee samaa eli että kunpa mies tajuaisi lähteä. Tällöinhän he ovat tavallaan umpikujassa, vaikka molemmat haluaisivat erota.

Vaikeita ovat nämä jutut ja jokainen tapaus varmasti vielä erikseen omanlaisensa.

 

[.. mutta elän]

Minä totesi itsekseni asioita analysoidessani, että tätä minäkin odotin pitkään, että se toinen tekisi ratkaisun puolestani, kun se on niin vaikeaa. Tavallaan hän ratkaisun tekikin ja nosti kissan pöydälle, siitä se lähti liikkeelle.

Kävin pari vuotta sitten ennustajalla, joka totesi, että ero tulee. Sanoin, että en pysty tekemään ratkaisua, en tiedä, mitä sanoa. Hän totesi rauhallisesti: Kun se hetki tulee, löydät oikeat sanat. Ehkä ennustaja oli oikeassa.

 

[PR]

Sinulle 'yksin, mutta elän', luin nyökytellen ja ihaillen viestiäsi. Juuri tuota minä kaipaan, rohkeutta tehdä ratkaisu. En tiedä mistä rohkeuden löydän, ja koska löydän, mutta toivottavasti senkin päivän vielä koen.

 

[Elisa]

Olisi mielenkiintoista tietää, mikä oli se viimeinen niitti suhteessanne, jonka jälkeen ero todella lähti liikkeelle.

 

[....mutta elän]

Olin tehnyt pitkään töitä itseni kanssa painiskellen asian kanssa. Viimeinen niitti oli varmaan parisuhdeterapiassa kommentti johonkin sanomaani: kaikkea sinäkin muistelet. En löytänyt edes pientä kipunan poikasta, mistä olisin voinut ammentaa voimaa yhteiseen jatkoomme, en mitään. Ja tiesin, että itse olisin elänyt jatkuvan vakoilun kohteena, joss mustasukkaisen mielen tuottama kuvitelma olisi kerta toisensa jälkeen itsekseen muuttunut todeksi. Rakkautta ei ollut jäljellä pisaraakaan ja tulevaisuus näytti minut lopunelämääni epäilyn kohteena. Eihän sellaisesta tule mitään. Tässä pähkinäkuoressa, kokonaisuus sisältää monta vuotta erilaisia ajatuksia ja pohdintoja, niitä kaikkia tunteineen ei pysty edes toisille välittämään.

Seurasin tähteäni, joka antoi minulle luvan pyrkiä olemaan minä. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta ihmisellä pitää olla tavoitteita eessäpäin ja elämässään ihanteita. Vuosia ne olivat minullakin sammuneina, mutta jokin asia saattaa saada ne liikkeelle ja pystyy muistamaan, että minähän olen ihminen, jolla on tunteet. exäni ei minua ymmärtänyt, olimme eri planeetoilta tässä asiassa.

 

[.. mutta elän]

Jos sinulla on anonyymi s-posti, niin voin jutella aiheesta kanssasi enemmän. Mikäli haluat, anna s-postisi ( siis anonyymi), niin annan oamt yhteystietoni.

 

[Rinkeli]

Ratkaisun teko on vaikein, koska se tietää muutosta kaikille osallisille. Sinä ilmeisesti sanoit ne ratkaisevat sanat viimein. Mieheni on avioerolapsi ja on joskus sanonut minulle, ettei hänen lapsistaan tule erolapsia. Se syyllistämispelko jarruttaa myös minun päätöstäni. Emme koskaan riitele, mutta tämä painostava ilmapiiri rasittaa.

 

[.. mutta]

Minä olen itse myös avioerólapsi ja siksi varmaan yritin olla niin pitkään sitkeä ja reipas, kunnes olin jo sairauksiakin kehittänyt itselleni useampia. Katsoo sitä miten päin vaan, helppoa tietä ei ole, helpointa olisi löytää se yhteinen kipinä uudelleen. Tätä olen sanonut monelle tuttavalle, joka asioistaan on halunnut puhua. Ero on niin kipeä ja raju ratkaisu, kaikille, myös lapsille, vaikka he olisivat jo aikuisia.