E
Ex-halukas
Vieras
Hei!
Löytyisköhän täältä joku jolla olisi ollut tämä sama vaiva tai joku joka tietää mikä tämä voisi olla. Oln kyllä varaamassa aikaa yksityiselle gynelle, mutta kyselen täältä ensin.
Eli, tiivistettynä, yhdyntä sattuu, on sattunut jo jonkun aikaa. Sormen laittaminen sisälle ei satu ollenkaan, mutta auta armias kun miehen penis työntyy sisään, kirvelevä kipu on aivan kamala! Lisäksi, vaikka olisin kuinka kostea, niin jotenkin tuntuu että se penis ei mahdu millään sinne sisälle!
Eli työntymisvaiheessa on a) kamala kirvelevä/kuumottava kipu ja b) tuntuu että se penis ei mene sinne sisälle vaikka miten työntäisi. Kyllähän se lopulta menee, mutta kipu on nii kamala että tekee mieli huutaa ääneen. Tätä ahtausongelmaa ei ole ollut koskaan ennen! Kosteudesta ei johdu, liukuvoiteetkin on varmuuden vuoksi kokeiltu ja asentoja vaihdeltu.
Kävin vaivan vuoksi gynellä n. puoli vuotta sitten ja hän epäili valkovuodon koostumuksesta ja määrästä että minulla on jokin tulehdus, johon sitten sain suun kautta nautittavan lääkekuurin. Kuuri ei auttanut _yhtään_; valkovuoto ei edes hetkellisesti vähentynyt tms, ja yhdyntäkivut jatkuvat edelleen.
Nyt sitten, kun olen yhdynnän aikana oikein keskittynyt tuntemaan että missä se kipu nyt tarkalleen tuntuu (ei ihan se asia mitä haluaisin seksin aikana ajatella), niin olen huomannut seuraavaa:
Kipu tuntuu heti kun mies yrittää työntää penistään sisään, ja LISÄKSI tähän ahtauteen liittyen olen huomannut, että sisään työntyessä penis tavallaan "törmää" johonkin emättimessäni, johonkin mikä sijaitsee emättimen etuseinämässä (ei siis peräaukon, vaan vatsan puolella) ja tämä aiheuttaa sekä sitä että penis ei tunnu mahtuvan sisään että myös kirvelevää kipua.
Selvästikin limakalvot ovat jotenkin ärtyneet, uskon että kirvely johtuu siitä, mutta mistä tämä kaikki johtuu? Voiko tuo emättimen sisällä oleva "este" olla virtsarakon laskeuma tms? En ole kyllä synnyttänyt, ja lantionpohjalihakset minulla ovat aina olleet hyvässä kunnossa.
Oon ihan epätoivonen tän ongelman kanssa, kun ennen niin aktiivinen seksielämänikin on kuihtunut olemattomaksi. Lääkärille aion kyllä mennä, mutta viimeksikin harmitti kun se gyne heti takertui valkovuotoni runsauteen ja julisti että joo joku tulehdus ja tässä resepti, ilman että kiinnitti huomiota muihin oireisiin mitä kerroin.
Kiitos asiallisista vastauksista!