Mikähän siinä on, että kukaan ei koskaan pidä minusta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "onneton"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

"onneton"

Vieras
Juttelen ystävällisesti ihmisten kanssa ja olen yrittänyt osallistua tapahtumiinkin niissä yhteisöissä joissa liikun, mutta aina lopulta jään yksin. Tuntuu siltä, että ihmiset kelpuuttavat minut tuttavakseen vain jotta heillä olisi joku niitä hetkiä varten jolloin ne oikeasti tärkeät kaverit eivät ehdi tai muuten ole paikalla, tai siksi, että kohteliaisuus yksinkertaisesti vaatii puhumaan saman ryhmän jäsenelle. Jossain vaiheessa sekin häviää, ja saan kuulla aina yhtä yllättäviä ilkeitä kommentteja mielipiteistäni, ulkonäöstäni, työni laadusta. Jotenkin onnistun aina olemaan muiden mielestä se huonoin, tyhmin, rumin ja ilkein, missä ikinä olenkaan. Minulla ei saisi olla mielipiteitä, minä en saisi pitää kiinni oikeuksistani, minun pitää olla valmis kuulemaan henkilökohtaisia huomautuksia itsestäni. Se vain sattuu niin hirveästi kun kukaan ei ole koskaan puolusttamassa.
 
Tuntematta Sinua taman paremmin olisin valmis sanomaa ,etta olet jollain tapaa parempi kuin normi ihmiset, Katos kun joku nostetaan ylemmas kuin muut niin hanet on helpompi huomata ja arvostella. Ole vain ylpea itsestasi.
 
[QUOTE="onneton";23219069]Juttelen ystävällisesti ihmisten kanssa ja olen yrittänyt osallistua tapahtumiinkin niissä yhteisöissä joissa liikun, mutta aina lopulta jään yksin. Tuntuu siltä, että ihmiset kelpuuttavat minut tuttavakseen vain jotta heillä olisi joku niitä hetkiä varten jolloin ne oikeasti tärkeät kaverit eivät ehdi tai muuten ole paikalla, tai siksi, että kohteliaisuus yksinkertaisesti vaatii puhumaan saman ryhmän jäsenelle. Jossain vaiheessa sekin häviää, ja saan kuulla aina yhtä yllättäviä ilkeitä kommentteja mielipiteistäni, ulkonäöstäni, työni laadusta. Jotenkin onnistun aina olemaan muiden mielestä se huonoin, tyhmin, rumin ja ilkein, missä ikinä olenkaan. Minulla ei saisi olla mielipiteitä, minä en saisi pitää kiinni oikeuksistani, minun pitää olla valmis kuulemaan henkilökohtaisia huomautuksia itsestäni. Se vain sattuu niin hirveästi kun kukaan ei ole koskaan puolusttamassa.[/QUOTE]

Olen pahoillani puolestasi ja tiedän miltä tuo tuntuu.itse myös jään aina ulkopuolelle kaikesta.kavereita mulla oli joskus pari mutta nekin kaikonnneet.nykyään jos näen heitä esim.kaupassa vaikeasti tulevat juttelemaan tai sitten on kova kiire eteenpäin ettei ehdi puhumaan.minä kaipaan heitä mutta he eivät minua.minua ei kylläkään moitita tai haukuta mutta aina jos jossain olen etualalla jotenkin kummasti minut syrjäytetään kokonaan.
 
Tuntuu myös pahalta puolestasi ja voin omasta kokemuksesta sanoa, että voin kuvitella miltä sinusta tuntuu. Minulla on mies ja pari hyvää ystävää, mutta isommissa porukoissa ja työpaikoilla olen aina se hyljeksitty ja oudoksuttu. Ja se kyllä todella tuntuu pahalta, varsinkin kun ei yhtään tiedä mitä tekee väärin..Voimia sinulle!
 
Ikävä juttu. Onko kyse kovin pienistä piireistä? Jos kokeilisit aloittaa uutta harrastusta tms. ihan eri kulmilla kuin nyt. Jos on nimittäin pienet piirit niin ihmiset osaavat olla tosi sisäänpäinkääntyneitä. Se on tosi ikävää mutta ehkä sun ei kannata haaskata aikaa ja energiaa selkeästi pikkusieluisiin ihmisiin!
 
Tuntuu myös pahalta puolestasi ja voin omasta kokemuksesta sanoa, että voin kuvitella miltä sinusta tuntuu. Minulla on mies ja pari hyvää ystävää, mutta isommissa porukoissa ja työpaikoilla olen aina se hyljeksitty ja oudoksuttu. Ja se kyllä todella tuntuu pahalta, varsinkin kun ei yhtään tiedä mitä tekee väärin..Voimia sinulle!

hieman ehkä sama tilanne, läheisten lisäksi, en juurikaan ole tutustunut kuin pinnallisella tasolla ihmisiin. muita ei myöskään tunnu usein kiinnostavan läheisempi tuttavuus. välillä mietityttää miksi näin. tosin tiedän olevani arvosteleva, hieman itsekeskeinen, en jaa itsestäni kovin henkilökohtaisia asioita ja heikosti pidän yhteyttä/lähden sosiaalisiin istujaisiin, joten tässä kenties syyt.

en myöskään edes yritä roikkua ihmisissä, päin vastoin, joskus tiedän jo ensitapaamiselta, että tämä hlö ei minua suuremmin kiinnosta tai ärsyttää ties mistä syystä.
 
Samassa roolissa myös mutta uskon että jokaisella on jokin rooli elämässä. Olen ajatellut asian niin että minä (ja ehkä sinäkin) on saanut elämässä suunnan näyttäjän osan. Olemme kuin elämän pysäkkejä jolle meille rakkaat ihmiset ja ihmiset yleensä pysähtyvät hetkeksi lepäämään elämän ongelmista kun etsivät suuntaa ja tarvitsevat kerätä voimia jaksaakseen taas jatkaa eteenpäin.
Luonamme voi levätä ja sitten kun näytämme suuntavaihtoehdot he lopulta lähtevät. Tämän jälkeen meitä katsoessaan he näkevät sen heikon hetken elämässään jolloin meitä tarvitsivat ja eivät pidä tuosta heikosta hetkestä elämässään, joten luovat etäisyyttä siihen ja meihin keinolla millä hyvänsä.

Tämä osa on yksinäinen mutta toisaalta hyvin tärkeä, olen iloinen että olen voinut ihmisiä jossain vaiheessa auttaa ja toivon heille vain kaikkea hyvää. Kun asiaa ajattelen näin olen voinut hyväksyä itsenikin, ehkä osani on vain tällainen.
 

Yhteistyössä