M
"Maikki"
Vieras
Kuulostaa ihan mun anopilta... Tai siis me ostettiin 1,5v. sitten talo, jota on remontoitu perusteellisesti ja muutettiin pari kuukautta sitten tänne. Mieheni on tehnyt kaiken oikeestaan yksin, tai mun isän kanssa. Olemme molemmat tosi ylpeitä saavutuksestamme ja mä varsinkin mieheni osaamisesta ja jaksamisesta. Kuten myös mun vanhemmatkin. Miehen äitiä taas ei vähempää voisi kiinnostaa. Ei ole kertaakaan käynyt katsomassa poikansa remppaa, vaikka kutsuttu on. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä yli 9v. ja koko sinä aikana anoppi on käynyt meillä kerran. Edes lapsemme syntymäpäiville ei tullut. Surettaa miehen puolesta kun äitinsä ei ole yhtään kiinnostunut hänen asioistaan. Miehen sisaruksien perheitä kyllä näkee ja heillä vierailee, mutta olisiko tämä mieheni vieroksuminen seurausta siitä että mies meni kanssani naimisiin, vaikka anoppini ei minua koskaan ole kunnolla kelpuuttanut (en kyllä tiedä onko muitakaan miniöitä, kun kaikista on jotain narisemista ollut). Itse ole pysynyt pois anoppilasta, josta mies käy pojan kanssa ehkä kerran kuussa. Minun puolesta olkoot ja homehtukoot yksikseen. Ei sen tarvii minusta pitää, mutta olisi kiinnostunut lapsestaan ja lapsenlapsestaan edes.
Onneksi mun vanhemmat rakastavat miestäni kuin omaa poikaansa.
Onneksi mun vanhemmat rakastavat miestäni kuin omaa poikaansa.