R
rusina raskaana
Vieras
Menkkojen mukaan olisi nyt tasan 27+0.
Ultran mukaan 25+0.
Mutta neuvolassa ihmettelevät suurehkoa sf-mittaa ja kohdun koko on kutakuinkin 2 viikkoa aikaansa edellä, eli juurikin siellä viikoissa 27...
Kumpaa tässä nyt uskoisi?
Mietin sitä kiertoa, josta tulin raskaaksi.
Rakastelimme tasan ja vain kaksi kertaa siinä kierrossa ja kumpikaan ei ollut kierron puolivälissä, vaan ihan alussa ja ihan lopussa. Että ehkä vähän ihmekin, että tulin raskaaksi, mutta näin kuitenkin. Että tavallaan tämä raskaus ei missään nimessä ole ihan siinä vaiheessa, mitä menkkojen mukaan lasketaan, mutta kummastakohan kerrasta on tärppi käynyt...
Meillä on kaikki vauvat olleet enemmän pieniä, enkä usko, että mikään iso vauva olisi tulossa nytkään. Kunhan tässä nyt vain ajankuluksi pohdin tällaista...
2 viikkoa on kuitenkin aika iso heitto LA:ssa.