Miks nuo "äiti paras vs. isä paras"- jutut on osalle täällä niin monimutkaisia? Ja hankaloittaako se kenties jotenkin elämää vauvan kanssa?

[Turkilmas]

Siis tarkoitan että onko täällä kaikilla ollut selvät sävelet miehen (siis lapsen isän) kanssa että miten hoidetaan ja kuka hoitaa jne? Tästä asiasta kun aina väännetään täällä pajunköyttä... niin aloin vaan miettimään että onko tosiaan sitten tilanne sama irl?

Meillä on molemmat pojat "tehty" yhteisymmärryksessä ja hartaasti yrittämällä. Sen jälkeen minä olen ollut raskaana ja mies on osallistunut helpottamalla oloani kaikin tavoin (siis tyyliin kantanut kauppakassit ja tehnyt kaiken raskaamman työn jne. jne.). Synnytys on hoidettu yhdessä kummallakin kerralla. Minä toki pääosassa, mutta mies ihan täysillä mukana ollen, tsempaten ja tukien (henkisesti ja fyysisesti).

Vastasyntyneen paikka on ollut ihan luonnollisesti mun lähellä. Minä olen imettänyt ja voi pojat, sitä puuhaa on totisesti riittänyt. Mies on vaihtanut vaippaa, kylvettänyt, sylitellyt ja hellitellyt. Mutta ilman pienintäkään ristiriitaa enin aika on mennyt niin että vauva on ollut mun hoivissa. Tässä vaiheessa minä olen ehdottomasti ollut se ykkösvanhempi, ihan nyt vaan sen takia että multa on tullut ravinto joka on vauvalle elinehto. Ja se on ollut tietenkin täysin luonnollista myös miehelleni.

Myöhemmin, kun olen lopettanut imettämisen, on vanhemmuus ollut sangen yhteinen projekti. Lapset on yhdessä tehty ja me molemmat ollaan tietenkin pojille ne tärkeimmät henkilöt maailmassa. Hommia ollaan jaettu ja ihan ollaan vaikka kakkavaipanvaihtovuoroista (heh mikä sanahirviö ) päästy yhteisymmärrykseen. Ja kumpikin ennen kaikkea on halunnut olla poikien kanssa. Isomman kanssa on tehty toisia juttuja ja pienemmän kanssa toisia. Olen sataprosenttisen varma, että jos nyt lapsien tarttis päättää kumman vanhemman valitsisivat, heistä ei kumpikaan osaisi päätöstä tehdä. Ihan vaan siitä syystä että me molemmat ollaan poikien elämässä yhtälailla ja meissä molemmissa on ne hyvät ja toisaalta myös huonot puolemme. Molemmat rakastetaan lapsiamme ihan yhtä paljon ja ollaan tosiaan vanhempina täysin samanarvoiset.

Koska meillä on asiasta sen verran selvät sävelet, ihan ilman sopimisia tai keskusteluja, niin tuntuu oudolta että jotkut voi vääntää täällä palstalla aiheesta ketju toisensa perään ja sivukaupalla "juupaseipästä" vääntäen. Miksi?

 

[Kotona Kirves Kädessä]

Mulla ainakin on ollut tylsä ilta, siksi moinen aiheen valinta

 

[Musupulla]

Kukkapuska kirjoituksestas, samat sävelet täälläkin! :flower:

 

[jeps1]

Kukkapuska kirjoituksestas, samat sävelet täälläkin! :flower:

Kuin myös :wave:

 

[unikuu108]

meil on ollut kans samalla tyylillä. eikä se yhtään ole mieheni mielestä vähentänyt hänen isyyttään tai korostanut minun äitiyttä. miehellä ja naisella on meidän perheessä eri roolit. vaikkakin samanarvoiset. ei siitä ole tarvinnut vääntää kättä vaikka mä olenkin imettänyt ja synnyttänyt ja ollut lasten kaa kotona.

 

[Kotilehmä]

Me taistellaan nyt siitä kumpi meistä alkaa kieltämään tuota 8kk ikäistä kun se repii jo kaikki minun kukat. Kumpikaan ei meinaa raskia

 

[piina]

Mä taas en osaa kuvitella lasten valitsevan mahdollisen eron kohdalla muuttavansa isänsä kanssa vaan mun. Ihan vain siitä syystä, että isä on aina ollut paljon pois ja töidensä puolesta ei pystyisikään joka viikko lapsia pitämään. Ehkä vuoroviikoin voisi onnistua, jos muuttaisimme samaan kaupunkiin. En osaa edes ajatella miten kävisi, jos musta nyt aika jättäisi. Kyllä mies osaa hoitaa lapsia päiviä tai viikkojakin, mutta on paljon juttuja, jotka mä olen hoitanut yksin.

 

[piina]

Me taistellaan nyt siitä kumpi meistä alkaa kieltämään tuota 8kk ikäistä kun se repii jo kaikki minun kukat. Kumpikaan ei meinaa raskia

En mäkään ole raaskinut. Olen vain joitain nostanut pois lapsen saatavilta ja toisia opettanut miten niiden kanssa ollaan esim. tytön opetin nuuhkimaan kukkia, ei kädellä vaan nenällä.

 

[äiti-69]

Olen vasta uusi ensimmäisiä viestejä kirjoitteleva äiti täällä Kaksplus-keskusteluissa, ja nyt jo hyvin hyvin hämilläni todella monista kirjoituksista useissa muissakin ketjuissa. Tuo ketju, joka lipesi tuohon kumpi on tärkeämpi isä vai äiti-pointtiin vain olemaan ensimmäinen, johon aloin kirjoitella. Aihe kiinnosti ja joidenkin mustavalkoisuus ihan sattui silmiin.

Turkilmas kirjoitti kauniisti ja kivasti omasta perheestään. Noin meilläkin elellään nyt yhden lapsen kanssa. Tosin meidän vauva-aika oli erilainen, alkoi vähän pidemmällä sairaalareissulla ja imetyskin on jäänyt kokonaan väliin, joten isä on hoitanut lasta ihan samoin kuin minäkin äitinä ja ollaan molemmat oltu tärkeitä ja tasavertaisia vanhempia ihan ekoista päivistä lähtien.

Juutuin ketjuun siksi, että olisi hienoa joidenkin äitien huomaavan, että isän osuutta ei kannattaisi vähätellä. Se voi olla paljonkin lapselta pois. Usein vähän itsensä ulkopuoliseksi tunteva isä ei enää osaa myöhemmin ottaa sitä tarjottua roolia vastaan ja vastuun jakaminen vaikeutuu.

 

[Turkilmas]

Mä aloin oikeesti miettimään tänään näitä juttuja muutenkin. Siis että miksi jotkut tekee asioista niin pirun hankalia? Meillä oli kuopuksella tänään synttärijuhlat. Mä rakastan järkkäillä tommosia juttuja ja miehelle ne on vastenmielistä pakkopullaa. Siksi meillä on tässäkin asiassa selvä työnjako ollut aina: mies maksaa ja mä teen. Toisin sanoen mä päätin missä juhlat pidetään, mitä siellä tarjoillaan, tein ne tarjoilut, siivosin juhlapaikan, hoidin koristelut jne. Mies osti kaupasta tarvikkeet, toi ne mulle ja vahti pikkuista jotta mä sain hommat tehdyksi. Tänään juhlapaikalla mä hoidin isännöintiä ja vieraiden kanssa seurustelua ja ohjelmaa yms. Mies toki seurusteli myös sen mitä nyt pystyy (ujo kun on), mutta pääasiallisesti hoisi pikkuista ja keitti kahvia jne.

Kuitenkin miehelle oltiin tätä asiaa tänään kauhisteltu ja sanottu miehen olevan varsinainen macho kun vaimo tekee kaiken työn ja mies vaan raottaa kukkaroaan. Mun mielestä tuo oli aivan käsittämätöntä. Miksi ihmeessä pakottaisin miehen osallistumaan semmoiseen josta itse tykkään ja mitä mies inhoaa?

Äh, en mä tiedä. Mun mielestä on vaan jotenkin niin hullunkurista valtataistelua monilla ihan ihmeellisistä asioista. En mä sitten tiedä että olenko mä vanha vai vaan ihan tossun alla (vaiko mies kenties), mutta enimmäkseen meillä on kyllä ihan selvät sävelet mitä tehdään ja miten tehdään. Kotitöitä tuo sais kyllä tehdä enemmän, mutta toisaalta sekin on aika luontevasti mun harteilla pitää kämppä siistinä (heh, meillä on aina vähän sekaista), tehdä ruokaa ja hoitaa pyykkipolitiikkaa. Mies taas tekee paljon semmoisia juttuja joita mä en ole koskaan suostunut edes harkinnut tekeväni. Mutta tämäkin asia käännetään sitten niin että mies on itsekäs sika ja mä joku reppana.

No juu, meni aika kauas itse varsinaisesta aiheesta

 

[ninaTT]

:flower:

Tuo kuulostaa pitkälti siltä, mitä mä olisin halunnut. Eli että olis itsestään selvää, että kun lapsi syntyy, niin siinä alussa lapsi on enemmän kiinni mussa. MUTTA. Isä silti ottaisi roolinsa, raskausaikana ja lapsen syntymän jälkeen. Ja että vaikka siinä alussa äitiys on aika intensiivistä, loppuen lopuksi lapsella olis kaks vanhempaa. Nyt joudun yksin kantamaan tytöstä vastuun, ja vaikka se on ihanaa, on se myös välillä raskasta. Ja joku päivä tyttö kysyy sen kysymyksen, johon mä en tiedä mitään järkevää vastausta: "Miks isi ei rakasta mua?"

Mutta mihinkään hintaan en vaihtais päivääkään tytön kanssa eletystä ajasta. Monta kertaa sen jälkeen kun olen ollu tytöstä erossa sen 10-15 min mietin, että eikö sitä olis voinu ottaa mukaan.

Nyt mulla on jo jonkun aikaa ollu yks miesehdokas, ehdolla siis sekä kumppaniks että lasten isäks, joka hyväksyy naisten ja miesten erot. Haluaisi isäksi ja haluaisi lapsillensa hyvän äidin.

 

[mie]

Satun tietämään perheitä joissa vauvan perushoiva on puutteellista koska se on sun vuoro ei ku sun ei ku sun, en vaihda vaippaa ku tein sen viimeeks. Kipeetä hommaa jos pitää asiat jakaa niin fifty-fifty. Ihan kuin teinien tappelua tiskivuoroista.

 

[olkinalle]

Me taistellaan nyt siitä kumpi meistä alkaa kieltämään tuota 8kk ikäistä kun se repii jo kaikki minun kukat. Kumpikaan ei meinaa raskia

En meilläkään! Ja vielä kun hän on tyttö niin eihän isä nyt ainakaan voi tytölle mitään sanoa mikä kenties pahottaisi hänen mielensä

 

[M]

Kun näköjään joidenkin mielestä perheessä pitää olla näkyvillä selkeästi kuka on ykkönen ja kuka kakkonen. mielestäni se on hyvin hyvin outoa.

 

[vieras]

ihan samaa mieltä olen ap. mutta yks juttu vaan pisti silmään... ei sitä pajunköyttä väännetä vaan sitä syötetään. eli syöttää pajunköyttä = vedättää, valehdella

 

[Turkilmas]

Olen vasta uusi ensimmäisiä viestejä kirjoitteleva äiti täällä Kaksplus-keskusteluissa, ja nyt jo hyvin hyvin hämilläni todella monista kirjoituksista useissa muissakin ketjuissa. Tuo ketju, joka lipesi tuohon kumpi on tärkeämpi isä vai äiti-pointtiin vain olemaan ensimmäinen, johon aloin kirjoitella. Aihe kiinnosti ja joidenkin mustavalkoisuus ihan sattui silmiin.

Turkilmas kirjoitti kauniisti ja kivasti omasta perheestään. Noin meilläkin elellään nyt yhden lapsen kanssa. Tosin meidän vauva-aika oli erilainen, alkoi vähän pidemmällä sairaalareissulla ja imetyskin on jäänyt kokonaan väliin, joten isä on hoitanut lasta ihan samoin kuin minäkin äitinä ja ollaan molemmat oltu tärkeitä ja tasavertaisia vanhempia ihan ekoista päivistä lähtien.

Juutuin ketjuun siksi, että olisi hienoa joidenkin äitien huomaavan, että isän osuutta ei kannattaisi vähätellä. Se voi olla paljonkin lapselta pois. Usein vähän itsensä ulkopuoliseksi tunteva isä ei enää osaa myöhemmin ottaa sitä tarjottua roolia vastaan ja vastuun jakaminen vaikeutuu.

Tässä yksi oiva pointti jota myös ehdin jo pähkäillä . Nimittäin: jos äidin imetys ei jostain syystä onnistu, niin silloin tuo vanhempien "tärkeysjärjestys" on tietenkin eri. Siis silloinhan vanhemmat on yhtälailla samanarvoisia, sillä kumpi tahansa voi ruokkia vauvan kylläiseksi. Se, kummalla vanhemmista on käsissään tuttipullo ja sylissä vauva, on sille pienokaiselle yhdentekevää. Pääasia että hän saa ravintoa, häntä rakastetaan ja hänestä pidetään huolta.

Yhä edelleen isä on vauvalle erittäin tärkeä, sillä se on se toinen tuttu hahmo, jonka ääniä on kuulunut masuun koko raskausajan. Ja se on se toinen tyyppi, joka aina halii, ottaa syliin ja hellii. Hymyilee ja vaihtaa vielä ne ällöltä tuntuvat kököt vaipasta kun niitä sinne ilmaantuu . Äiti tuoksuu maidolle, siksi äidin syli on tärkein silloin kun on nälkä. Mutta jos tuo äiti ei tuoksukaan maidolle, niin silloin ihan takuulla vauvan mielestä molemmat sylit tuoksuu yhtä hyviltä, turvallisilta ja rakkailta

 

[jeps1]

Mä aloin oikeesti miettimään tänään näitä juttuja muutenkin. Siis että miksi jotkut tekee asioista niin pirun hankalia? Meillä oli kuopuksella tänään synttärijuhlat. Mä rakastan järkkäillä tommosia juttuja ja miehelle ne on vastenmielistä pakkopullaa. Siksi meillä on tässäkin asiassa selvä työnjako ollut aina: mies maksaa ja mä teen. Toisin sanoen mä päätin missä juhlat pidetään, mitä siellä tarjoillaan, tein ne tarjoilut, siivosin juhlapaikan, hoidin koristelut jne. Mies osti kaupasta tarvikkeet, toi ne mulle ja vahti pikkuista jotta mä sain hommat tehdyksi. Tänään juhlapaikalla mä hoidin isännöintiä ja vieraiden kanssa seurustelua ja ohjelmaa yms. Mies toki seurusteli myös sen mitä nyt pystyy (ujo kun on), mutta pääasiallisesti hoisi pikkuista ja keitti kahvia jne.

Kuitenkin miehelle oltiin tätä asiaa tänään kauhisteltu ja sanottu miehen olevan varsinainen macho kun vaimo tekee kaiken työn ja mies vaan raottaa kukkaroaan. Mun mielestä tuo oli aivan käsittämätöntä. Miksi ihmeessä pakottaisin miehen osallistumaan semmoiseen josta itse tykkään ja mitä mies inhoaa?

Äh, en mä tiedä. Mun mielestä on vaan jotenkin niin hullunkurista valtataistelua monilla ihan ihmeellisistä asioista. En mä sitten tiedä että olenko mä vanha vai vaan ihan tossun alla (vaiko mies kenties), mutta enimmäkseen meillä on kyllä ihan selvät sävelet mitä tehdään ja miten tehdään. Kotitöitä tuo sais kyllä tehdä enemmän, mutta toisaalta sekin on aika luontevasti mun harteilla pitää kämppä siistinä (heh, meillä on aina vähän sekaista), tehdä ruokaa ja hoitaa pyykkipolitiikkaa. Mies taas tekee paljon semmoisia juttuja joita mä en ole koskaan suostunut edes harkinnut tekeväni. Mutta tämäkin asia käännetään sitten niin että mies on itsekäs sika ja mä joku reppana.

No juu, meni aika kauas itse varsinaisesta aiheesta

Eipä ole kovinkaan kauaa aikaa kun kuuntelin siskoni puheita, että mun mies on tossun alla kun ollaan lähdössä kaupunkilomalle...ja kun kukaan mies ei voi todellisuudessa haluta shoppailemaan saati sitten lähteä sen shoppailun takia matkustamaankin vielä.
Ja kuinka sitä ja tätä...jotka on ihan selkeitä merkkejä siitä, että mies on vässykkä. Me ollaan vaan molemmat sitä mieltä, että jos tulee jotain erimielisyyttä jostain asiasta ja sen toteutuksesta niin sitten sitä asiaa puidaan kahden kesken eikä kaikkien muiden edessä. Joten monesti noissa tilanteissa varmastikin tulee ihmisille käsitys että jompaa kumpaa viedään kuin pässiä narussa.

 

[tiltu]

minä en vieläkään, kahden lapsen jälkeen ymmärrä tuota äiti on ykkönen juttua...

minä olen kantanut, synnyttänyt ja imettänyt, mutta en ole siltikään vauvaa ns itselleni ominut sitä ykkösvanhemman titteliä sen takia, että olen se na pääruokkija. minulta on maitoa tullut molemmilla kerroilla yli sen hetkisen tarpeen ja sitä on sitten mieskin tuttipullosta, jopa isovanhemmat lapselle antaneet..enkä koe tehneeni väärin.

isi on myöskin nukkunut lastensa vieressä vauva-ajasta siihen asti, että lapset ovat omaan sänkyynsä muuttaneet ja molemmat ovat niin isänsä kuin minun kainalossani tuhisseet..enkä ole laskenut kumman kainalossa enemmän kakkosta mies syötti tuttipullosta neljän tunnin välein joka ikinen yö ensimmäiset kaksi kuukautta, kun minä samanaikaisesti sähköpumpulla lypsin maitoa pulloon, koska vauva ei syntymänsä jälkeen jaksanut rinnalla olla ja paino vaan putosi ja putosi..että en todellakaan voi sanoa, olevani mikään ykkösvanhempi, onneksi, sillä mies on osallistunut ihan "alkupamauksesta" alkaen kaikkeen mihin vaan voi. esikon synnytyksessä hän oli mukana, kiitos hänelle siitä, sillä ilman häntä synnytys olisi päätynyt imukuppiin tms. kakkosen syntymää hän ei päässyt todistamaan, koska vauva syntyi ns ennen aikojaan ja hän nukkui esikko kainalossa kotona

olen joka ikinen päivä kiitollinen anopilleni, joka synnytti tähän maailmaan noin ihanan miehen, jonka minä jostain syystä sain itselleni. Hän antoi minulle kaksi aivan ihanaa lasta. töidensä ohella hän auttaa kotitöissä ja touhuaa lasten kanssa vaikka kuinka paljon ja ja kaiken lisäksi jaksaa nikkaroida vaikka mitä siinä samalla..niin ja jaksaa rakastaa minua kaikkine vikoineen päivineen ja minä en todellakaan ole mikään helppo kumppani!!

mielestäni olen maailman onnellisin nainen

nyt lähden nukkumaan miehen kainaloon ja mennessäni vilkaisen, että lapset nukkuvat rauhallisesti..öitä kanssasisaret ja -veljet, jotka vielä kukkutte täällä

 

[Turkilmas]

ihan samaa mieltä olen ap. mutta yks juttu vaan pisti silmään... ei sitä pajunköyttä väännetä vaan sitä syötetään. eli syöttää pajunköyttä = vedättää, valehdella

Joo, mäkin aloin miettimään että mikäs nyt meni vikaan . Mulla käy välillä noin, puhun (tässä tapauksessa kirjoitan) ihan läpiä päähäni. Ja olen huomannut että mitä enemmän käytän ruotsia (kuten nyt lähiaikoina olen paljon ruotsiksi jutellut), niin sitä enemmän mun suomeksi puhuminen alkaa kärsiä. Mä en ole kaksikielinen, joten kaiketi joudun pinnistelemään turhaksi miettiessäni ruotsiksi juttuja, joten varmaan siksi suomi kärsii . Tai sitten mä vaan olen liian tyhmä, aivokapasiteetti ei riitä :snotty:

 

[Kotilehmä]

Mä aloin oikeesti miettimään tänään näitä juttuja muutenkin. Siis että miksi jotkut tekee asioista niin pirun hankalia? Meillä oli kuopuksella tänään synttärijuhlat. Mä rakastan järkkäillä tommosia juttuja ja miehelle ne on vastenmielistä pakkopullaa. Siksi meillä on tässäkin asiassa selvä työnjako ollut aina: mies maksaa ja mä teen. Toisin sanoen mä päätin missä juhlat pidetään, mitä siellä tarjoillaan, tein ne tarjoilut, siivosin juhlapaikan, hoidin koristelut jne. Mies osti kaupasta tarvikkeet, toi ne mulle ja vahti pikkuista jotta mä sain hommat tehdyksi. Tänään juhlapaikalla mä hoidin isännöintiä ja vieraiden kanssa seurustelua ja ohjelmaa yms. Mies toki seurusteli myös sen mitä nyt pystyy (ujo kun on), mutta pääasiallisesti hoisi pikkuista ja keitti kahvia jne.

Kuitenkin miehelle oltiin tätä asiaa tänään kauhisteltu ja sanottu miehen olevan varsinainen macho kun vaimo tekee kaiken työn ja mies vaan raottaa kukkaroaan. Mun mielestä tuo oli aivan käsittämätöntä. Miksi ihmeessä pakottaisin miehen osallistumaan semmoiseen josta itse tykkään ja mitä mies inhoaa?

Äh, en mä tiedä. Mun mielestä on vaan jotenkin niin hullunkurista valtataistelua monilla ihan ihmeellisistä asioista. En mä sitten tiedä että olenko mä vanha vai vaan ihan tossun alla (vaiko mies kenties), mutta enimmäkseen meillä on kyllä ihan selvät sävelet mitä tehdään ja miten tehdään. Kotitöitä tuo sais kyllä tehdä enemmän, mutta toisaalta sekin on aika luontevasti mun harteilla pitää kämppä siistinä (heh, meillä on aina vähän sekaista), tehdä ruokaa ja hoitaa pyykkipolitiikkaa. Mies taas tekee paljon semmoisia juttuja joita mä en ole koskaan suostunut edes harkinnut tekeväni. Mutta tämäkin asia käännetään sitten niin että mies on itsekäs sika ja mä joku reppana.

No juu, meni aika kauas itse varsinaisesta aiheesta

Kuulostaa kyllä niin tutulta Meillä on hyvinkin perinteinen työnjako eikä ole mitään syytä huudella tasa-arvon perään kun molemmilla on ne omat hommat jotka hoidetaan hyvin. Ulkopuolisen silmiin näyttää varmaan siltä että minä palvelen ja mies kustantaa, mutta ei se nyt ihan niinkään mene. Se rooli vaan sopii mulle että teen paljon ja olen jatkuvasti menossa ja mies enemmän istuskelee ja juoksuttaa muita

 

[vieras]

ihan samaa mieltä olen ap. mutta yks juttu vaan pisti silmään... ei sitä pajunköyttä väännetä vaan sitä syötetään. eli syöttää pajunköyttä = vedättää, valehdella

Joo, mäkin aloin miettimään että mikäs nyt meni vikaan . Mulla käy välillä noin, puhun (tässä tapauksessa kirjoitan) ihan läpiä päähäni. Ja olen huomannut että mitä enemmän käytän ruotsia (kuten nyt lähiaikoina olen paljon ruotsiksi jutellut), niin sitä enemmän mun suomeksi puhuminen alkaa kärsiä. Mä en ole kaksikielinen, joten kaiketi joudun pinnistelemään turhaksi miettiessäni ruotsiksi juttuja, joten kaiketi siksi suomi kärsii . Tai sitten mä vaan olen liian tyhmä, aivokapasiteetti ei riitä :snotty:

tai sit se on vaan tää kellonaika, keskiyö lähenee