Ei se nyt ihan niin mene, että mies petti luottamuksesi. Vinkkinä vaan edelliselle kirjoittajalle. Kuvat ovat vain kuvia, aidon ihmisen lämpöä ne eivät korvaa. Niistäkin voi nousta suuri ongelma joissakin tilanteissa. Itsetyydytys on kuitenkin ihan normaalia ja useat miehet katselevat pornoa saadakseen visuaalisia kiihokkeita avuksi käsilleen

Myös monet naiset tekevät niin, se on ihan normaalia.
Meillä on kuitenkin omakohtainen kokemus siitä, kuinka kuvista voi tulla elämääkin suurempi asia joskus. Näin jälkeenpäin homma ihan huvittaa, mutta silloin ei naurattanut yhtään. Eli ymmärrän ap tuntojasi varsin hyvin. Koeta kuitenkin olla syyllistämättä miestäsi, minä lauoin hormonihöyryissäni kaiken mikä mieleeni tuli. Eikä siitä ainakaan ollut mitään hyötyä...
Minäkin olin silloin tosiaan raskaana, kas kummaa... Odotin toista lastamme ihan loppuvaiheessa ja minun päässäni pyöri vaan imetys/vauva/kestovaippa jne. jutut. Miesparka sitten ajattelemattaan vietti aikaansa netissä. olimme juuri saaneet laajakaistan ja minä yks päivä vahingossa osuin "sellaisille" sivuille. Lähinnä kai miehen puolelta oli virhe se, että hän ei ollut ottanut oikeastaan koskaan puheeksi pornon katselua, vaikka sitä joskus harrastikin ja harrastaa vieläkin

Ujo kun on, niin ei sitä kaikkia ole kehdannut kertoa. Jos olisi ottanut puheeeksi sen jossain vaiheessa, niin todenäköisesti oltais säästytty paljolta. Hormonimyräkässä homman selvittely oli kaikkea muuta kuin antoisaa ja rakentavaa. Ollaan yli kolmikymppisiä ja yhdessä on oltu jo 15 vuotta, kuitenkaan kaikkea ei ole aina hoksannut puhua.
Nuorempana katsoimme joskus yhdessäkin pornoa, mutta vuosien kuluessa se jäi. Mies ajatteli, että en minä ainakaan kovin pornovastainen ole, niin kuin en olekaan. Kun hommaa käsiteltiin, hän sanoi, että voi lopettaa pornon katselun, jos minusta tuntuu siltä. Sovittiin, että siinä pidettäisiin taukoa niin kauan kuin minusta tuntuu siltä. Vauva oli puolivuotias, kun homman olin lopullisesti päässäni käsitellyt.
Mikä sitten tuntui pahalta? Se salaileminen tietty, mutta näin jälkikäteen kyllä ymmärrän senkin. Lisäksi mietin hirveästi, että olenko enää haluttava valaan kokoisena norsuna. Itsetunto-ongelma siis...Sitten olo oli tosiaan jotenkin neitseellinen ja pyhä

Meillä kesti vuosia toisen lapsen saaminen ja koko raskauden ajan elin jotenkin jännityksessä. Alkuraskaudesta emme esimerkiksi rakastelleet ollenkaan, sillä pelkäsin hirveästi keskenmenoa. Keskiraskaudesta minulla oli taas fyysisiä ongelmia, jotka estivät seksielämän joiksikin viikoiksi. Niistä kyllä puhuttiin yhdessäkin. Minä mietin kuitenkin myös, että saako mies tarpeeksi seksiä ja tarpeeksi hyvää seksiä. Kysymyksiä risteli päässäni. Mies oli ymmällään, mutta jaksoi ihanasti tukea ja vastailla kysymyksiin + ottaa paskaakin niskaan ihan kiitettävän määrän.
Mulla tuo homma laukaisi jonkin asteisen raskaus/synnytysmasennuksen, josta sitten pikkuhiljaa selvisin. Tosin maaperä oli otollinen masennukselle ehkä muutenkin. Hirveän rankkaa aikaa tuo jokatapauksessa oli, mutta niin vain pikkuhiljaa selvittiin ja nyt on suhdekin kunnossa, parempana kuin aikoihin. Jotenkin tuo kriisi myös edesauttoi sitä, eetä keskustelemme tunteistamme ja toiveistamme vieläkin avoimemmin nykyään. Ennenkin esimerkiksi seksielämä sujui ihan mukavasti, mutta nykyään se on vieläkin parempaa.
Toisinaan minulla on vieläkin huono omatunto tuosta sodasta ja siitä, kuinka syyllistin miestäni ihan turhasta. Mua harmittaa aina joskus se, että hän enää niin harvakseen katselee yksinään pornoa, vaikka se on ihan ok mun mielestä ja ollaan sovittu asiasta. Ehkäpä homma johtuu myös siitä, että aikaa ei yksinkertaisesti ole enää sellaiseen luksukseen näin taaperoperheessä kuin joskus

Muuten, pari kertaa ollaan taas yhdessä katseltu jotain sellaista ja ihan kivaa on ollut.
Ap, koittakaa keskustella tosiaan asioista rakentavassa hengessä. Ymmärtäen toinen toistenne tuntoja. Loppujen lopuksi on kuitenkin tosi pienestä asiasta kyse. Tsemppiä ja mukavaa loppuodotusta+ vauva-aikaa!