Miks vanhoista jutuista ei pääse yli?

[vanha suola?]

Mulla oli erään tyypin kanssa sutinaa jokunen vuosi sitten ja se hlö, herra x, oli erittäin hankala tapaus. Virallisesti ei seurusteltu, mutta käytännössä oltiin pari useamman vuoden ajan. Välillä sain rakkauden tunnustuksia ja meillä oli aivan mahtavaa, välillä ei mitään yhteydenottoa… Pettämistä tms. ei ollut. Hän olisi halunnut jatkaa meidän juttua, mutta koin sen liian hankalaksi.

Sitten tapasin nykyisen mieheni, joka vei kerrasta jalat alta. Ihastuin, rakastuin ja nyt ollaan naimisissa ja yksi toivottu lapsi on siunaantunut. Ennen suhteen aloittamista mietin pitkään, että onko tämä sitä mitä haluan ja että olenko päässyt tuosta herra x:stä yli. Silloin ei ollut mitään epäselvää mitä valitsen. Sekä tunteet, että järki sanoi että näin pitää mennä…

Nyt kuitenkin, monen vuoden jälkeen, tuo herra x kummittelee edelleen mielessä. Tiedän, että meidän jutusta ei olisi tullut mitään, mutta miksi en silti osaa olla ajattelematta häntä. Meillä menee miehen kanssa hyvin, tottakai arki on mukana kuvioissa, mutta koen olevani hänen kanssaan onnellinen. Mikä siinä on, että silti välillä mietin toista? En tiedä mikä siinä ihmisessä kiehtoo, kun elämä hänen kanssaan ei olisi ollut mitään helppoa.

Hän on nyt meidän jutun loppumisen jälkeen kertonut, että hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siitä syystä nuo ylä- ja alamäet meidänkin jutussa… Juurikaan ei muuten pidetä yhteyttä. Hän on kertonut eromme jälkeen edelleen rakastavansa minua ja minä olen kertonut tehneeni sen päätöksen että olen mieheni kanssa.

Anteeksi vuodatus, mut jotenkin vaan ajatukset myllertää. Onko muilla tällaisia ylitsepääsemättömiä ihmissuhteita, mikä tähän auttais?

 

[meici]

Sinua varmasti mietityttää, että olisitteko yhdessä vielä jos olisit tiennyt miehen sairaudesta. Voisko siihen liittyä jotain hoivaviettiäkin? Naiset nyt tuppaa haalimaan itselleen niitä vaikeita tapauksia, joita toivovat voivan "pelastaa", se on meidän luonto.

Kummittelee varmasti myös siksi, jos koet asioiden jääneen kesken, et tiedä varmaksi miten kaikki olisi mennyt?

Ole nyt kuitenkin onnellinen ja tyytyväinen elämääsi Kaksisuuntaisen kanssa eläminen on todella raskasta lähimmäisille!

Minullakin on eräs suhde, joka ei ikinä päässyt oikeastaan alkamaankaan. Siksi kai se mietitytti, mitä siitä olisi tullut. Ei tosin enää, kun tiedän mieheni olevan parhain vaihtoehto ja luotu minulle.

 

[Mep]

Ehkäpä se on juuri se kiehtova jännitys + arjen puuttuminen...
Itsellä oli ennen nykyistä miestäni vähän vastaava tapaus joka oli ihan pelaamista. Jutusta ei todellakaan olisi oikeaa arkea saanut mitenkään, mutta kuumaa ja kiehtovaa se oli ;-)

Käyhän se mielessä riita-hetkinä tai arjen puuduttaessa, miten riehakasta elämä oli "ennen" ja miten jonkun miehen äänikin sai värisemään.
Pitää vaan palauttaa ittensä nykyhetkeen, todeten, että peli-suhteet ei ole elämänkestäviä vaikkakin hauskoja vähän aikaa.

 

[Agitaattori]

Joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään

 

[melkeinsama]

Hei. Minulla samantapainen ongelma oli joskus. Tosin oli ensirakkaus ja rakastinkin tätä ihmistä paljon, ja tottakai rakastan vieläkin, tulen varmasti aina rakastamaan. Erostamme on yli 5-vuotta aikaa ja välillä mietin, että missä me oltaisiin jos olisimme saaneet suhteen toimimaan ja jos tämä henkilö ei olisi muuttanut ja muuttunut.

Se meni ohi, kun tajusin, että rakastan niin paljon nykyistä miestäni ja jos tämä exäni tulisi vannomaan ikuista rakkautta uudestaan niin en jättäisi nykyistäni. Nyt nykyisen mieheni kanssa suunnitellemme toista lasta ja en voisi tästä syystä olla yhtään onnellisempi.

Sanonta "aika parantaa haavat" ei tosiaan ehkä olekkaan puppua, vaikka niin ajattelin, kun meni melkein 5-vuotta tajuta että voin olla onnellinen ilman exääni. Ensirakkaudellani tulee olemaan aina erityinen paikka sydämessäni ja en ehkä koskaan rakasta toista miestä samoin kuin häntä. Mutta meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta, mutta minulla ja nykyisellä miehelläni on.

 

[fghkjkghjfhfgjkhjk]

Tiedän mistä puhut!
Joillain ihmisillä on sellaista kemiaa, tuntuu vaan että usein niissä suhteissa ei sitten muuta olekaan.
Tavallaan se on niin väärin ja epäreilua. Mutta olen jo myöskin todennut että en olisi hänen kanssaan voinut rakentaa arkea. Olimme liian erilaisia. Mutta fyysinen yhteys oli jotain ihan mieletöntä.

Lisäksi tämä henkilö oli myöskin mieleltään sairas. En olisi kestänyt sellaista.

 

[vieras viisi]

On sellainenkin teoria ihmismielestä, että kun omat asiat sujuvat hyvin on silloin turvallista miettiä ja muistella vaikeampia/vaativampia asioita. Et ole aikanaan miettinyt ihmissuhdejuttuasi kunnolla loppuun, et ehkä olisi osannutkaan, ja nyt on sen aika, että mietit. Siksi ei kannata työntää sitä pois mielestään tai ajatella siinä olevan jotakin väärin miestäsi kohtaan, vaan aikasi on koittanut asian käsittelemiseen. Voit viipyillä hyvissä muistoissa ja pitää tallella elämäsi loppuun asti, mutta kun näet kokonaisuuden osaat myös suhtautua tunteisiisi ymmärtäen ja hyväksuyen.

Ei entisiä rakkauksia ja ihastuksia kannata täysin unohtaa. Nehän ovat sitä elämisen suolaa ja mummona voit sitten retostella muille mummoille, ettei tässä ole nuoruutta ainakaan peräkammarin piilossa eletty.

 

[surullinen vieras]

Itselläni on viimeiset neljä vuotta elämästä kulunut siihen kun haikailen erään miehen perään! Emme seurustelleet, olimme kumpikin tahoillamme naimisissa, mutta silti olimme harraststen puitteissa paljon yhdessä. Itse ihastuin ja rakastuin häneen jo vuosia sitten. Niin kait hänkin minuun. Kunnes hän sitten kertoi reilut neljä vuotta sitten rakastuneensa minuun.

Olimme kaikkiaan kymmenen vuotta toistemme kanssa tekemisissä. Viimeisen vuoden ajan lähes päivittäin. Kunnes hän sitten erosi pitkästä liitostaan ja muutti pois. Alkuvuosina näin hänet muutaman kerran ja kerran hän pyysi josko voisi soitella. Mutta ei hän soittanut.

Sittemmin hän meni uudelleen naimisiin ja nyt on tasan vuosi kun olen hänet nähnyt ohimennen viimeksi.Läes kolme vuotta on siitä kun viimeksi juttelimme.

En vain voi häntä unohtaa! Joka päivä jotenkin mietin häntä. Jotenkin tuntuu että oma elämä menee hukkaan, vaikka eihän tuosta kukaan ulkopuolinen mitään tiedä. Rakastan tätä miestä koko elämäni ajan ja toivon sydämestäni hänelle hyvää.

 

["ikävä"]

No niinpä! Voiskin vaan unohtaa! Mulla oli avioeron jälkeen laastarisuhde, johon retkahdin ihan täysin, kemiat oli jotain ihan mahtavaa ja yhdessä oli niin hyvä olla. Mutta se teki kaikenlaisia ohareita :/ Se meni sellaiseksi on/off-jutuksi, annoin aina anteeksi ja yritettiin uudelleen... kunnes lopulta sain tarpeekseni. Viimeisestä yhteydestä on jo kuukausia, mutta edelleen mietin tätä tyyppiä... Kaipaan vaikka tiedän, että en voisi enää luottaa

 

[vanha suola?]

Enpä siis taidakkaan olla ihan yksin näiden ajatusten kans...

Ei vaan jotenki pysty itekkään käsittämään omia ajatuksia, ja sitä että vaikka kaikki on hyvin eikä mitään syytä oo parempaa tai muuta haikailla niin silti tuo ihminen pyörii mielessä. Ja varsinkin kun aikanaan olisin hänet kyllä saanut, mutta jo silloin totesin että parempi että homma laitetaan poikki...

"vieras viisi" antoi ihania ohjeita, en missään nimessä niitä ihania hetkiä haluiskaan unohtaa. Mut tuntuu vaan kummalta, miks miettii vanhoja juttuja, kun tässäkin hetkessä on kaikkea ihanaa. Mitään en vaihtais nykyhetkestä pois ja tiedän että en olisi tässä, jos olisin tuon herra x:n kanssa yhteistä elämää alkanut suunnitella. Ja vaikka hänellä omat ongelmansa oli, niin tuntuu et vasta nyt myöhemmin kun hän asiasta avautui, niin oikeesti ymmärsin mistä ne jutut johtui ja sain selityksen aika monelle kysymykselle.

Ja olen onnellinen siitäkin että ollaan herra x:n kanssa niin hyvissä väleissä ja voidaan olla ihan aidosti ystäviä.

 

[surullinen vieras]

Itselläni on viimeiset neljä vuotta elämästä kulunut siihen kun haikailen erään miehen perään! Emme seurustelleet, olimme kumpikin tahoillamme naimisissa, mutta silti olimme harraststen puitteissa paljon yhdessä. Itse ihastuin ja rakastuin häneen jo vuosia sitten. Niin kait hänkin minuun. Kunnes hän sitten kertoi reilut neljä vuotta sitten rakastuneensa minuun.

Olimme kaikkiaan kymmenen vuotta toistemme kanssa tekemisissä. Viimeisen vuoden ajan lähes päivittäin. Kunnes hän sitten erosi pitkästä liitostaan ja muutti pois. Alkuvuosina näin hänet muutaman kerran ja kerran hän pyysi josko voisi soitella. Mutta ei hän soittanut.

Sittemmin hän meni uudelleen naimisiin ja nyt on tasan vuosi kun olen hänet nähnyt ohimennen viimeksi.Läes kolme vuotta on siitä kun viimeksi juttelimme.

En vain voi häntä unohtaa! Joka päivä jotenkin mietin häntä. Jotenkin tuntuu että oma elämä menee hukkaan, vaikka eihän tuosta kukaan ulkopuolinen mitään tiedä. Rakastan tätä miestä koko elämäni ajan ja toivon sydämestäni hänelle hyvää.

Vielä jatkan, että tiedän että monet ajattelee että tämä on väärin miestäni kohtaan. Mutta eihän sitä tunteilleen mitään voi. Ja itse en tosiaankaan ole sellainen ollut nuorenakaan että helposti ihastuisin. Tämä mies vaan oli ja on itselleni se ainoa oikea.

Vieläkin, vuosien jälkeen, mietin hänen sanojaan ja mitä me puhuimme ja sitäkin etten koskaan olisi uskonut että hän lähtisi pois. Asumme todella pienellä paikkakunnalla jossa ihan kaikki tuntee toisensa. Moni on sanonut ettei koskaan olisi uskonut että hän jättää vaimonsa yli 20 vuoden jälkeen. Ja minulle tuo mies kertoi että hänen oli pakko lähteä, mutta en kuitenkaan uskaltanut syytä kysyä.

 

["vieras"]

Vielä jatkan, että tiedän että monet ajattelee että tämä on väärin miestäni kohtaan. Mutta eihän sitä tunteilleen mitään voi. Ja itse en tosiaankaan ole sellainen ollut nuorenakaan että helposti ihastuisin. Tämä mies vaan oli ja on itselleni se ainoa oikea.

Vieläkin, vuosien jälkeen, mietin hänen sanojaan ja mitä me puhuimme ja sitäkin etten koskaan olisi uskonut että hän lähtisi pois. Asumme todella pienellä paikkakunnalla jossa ihan kaikki tuntee toisensa. Moni on sanonut ettei koskaan olisi uskonut että hän jättää vaimonsa yli 20 vuoden jälkeen. Ja minulle tuo mies kertoi että hänen oli pakko lähteä, mutta en kuitenkaan uskaltanut syytä kysyä.

Miksei hän ottanut sinuun yhteyttä kun erosi vaimostaan? Ei se mitään rakkautta ollut...siis sinua kohtaan.

 

[oijoi]

Mulla oli erään tyypin kanssa sutinaa jokunen vuosi sitten ja se hlö, herra x, oli erittäin hankala tapaus. Virallisesti ei seurusteltu, mutta käytännössä oltiin pari useamman vuoden ajan. Välillä sain rakkauden tunnustuksia ja meillä oli aivan mahtavaa, välillä ei mitään yhteydenottoa… Pettämistä tms. ei ollut. Hän olisi halunnut jatkaa meidän juttua, mutta koin sen liian hankalaksi.

Sitten tapasin nykyisen mieheni, joka vei kerrasta jalat alta. Ihastuin, rakastuin ja nyt ollaan naimisissa ja yksi toivottu lapsi on siunaantunut. Ennen suhteen aloittamista mietin pitkään, että onko tämä sitä mitä haluan ja että olenko päässyt tuosta herra x:stä yli. Silloin ei ollut mitään epäselvää mitä valitsen. Sekä tunteet, että järki sanoi että näin pitää mennä…

Nyt kuitenkin, monen vuoden jälkeen, tuo herra x kummittelee edelleen mielessä. Tiedän, että meidän jutusta ei olisi tullut mitään, mutta miksi en silti osaa olla ajattelematta häntä. Meillä menee miehen kanssa hyvin, tottakai arki on mukana kuvioissa, mutta koen olevani hänen kanssaan onnellinen. Mikä siinä on, että silti välillä mietin toista? En tiedä mikä siinä ihmisessä kiehtoo, kun elämä hänen kanssaan ei olisi ollut mitään helppoa.

Hän on nyt meidän jutun loppumisen jälkeen kertonut, että hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siitä syystä nuo ylä- ja alamäet meidänkin jutussa… Juurikaan ei muuten pidetä yhteyttä. Hän on kertonut eromme jälkeen edelleen rakastavansa minua ja minä olen kertonut tehneeni sen päätöksen että olen mieheni kanssa.

Anteeksi vuodatus, mut jotenkin vaan ajatukset myllertää. Onko muilla tällaisia ylitsepääsemättömiä ihmissuhteita, mikä tähän auttais?

Minä niin tiedän miltä sinusta tuntuu... Mulla oli aikoinaan "fuckbuddy", jonka kanssa oltiin enemmän tai vähemmän tekemisissä vajaatt par vuotta, kunnes molemmat vakiintui tahoilleen.
Aikaa tästä on n.20 vuotta mutta silti tuo kyseinen mies saa vieläkin sukat pyörimään jaloissa, ja mietin häntä nykyään usein.. Varmaan n. 15 vuotta meni etten häntä juurikaan ajatellut mutta noin vuosi sitten törmättiin.