Miksen uskalla erota??

[ahdistunut]

Tuntuu, et kaikki mun huonot puolet tulee esiin täs parisuhtees. Mul on sellanen suojamuuri täs ympärillä. Se on rakentunu täs vuosien aikana. En mä oikeesti oo tällanen. Mun elämänliekki palaa liian hiljasella. Mun mielestä mä olin ennen paljo eläväisempi, villimpi. Tottakai ikäki muuttaa ja lasten saaminen. Tuntuu et mä oon vaan varjo entisestä. Häkkieläin. Lieassa. Kaipaan vapauteen. Mua on kontrolloitu koko mun elämän ajan. Mä en halu sitä enää.

Miks en sit eroo? En uskalla. Jos mä en pärjääkään ilman tota. Jos mä sorrun haluamaan takas. Jos se haluaaki takas. Jos se ei jätä mua rauhaan. Jos se tekee itelleen jotain. Jos se ei ota lapsia ikinä. Jos se vie multa lapset. Jos se ottaa heti jonku lutkan äitipuoleks lapsille. Jos se pärjääki paremmin ilman mua. Jos ei se halukaan mua takas. Jos se ei kerjää mua takas. Jos se kerjää mua takas. Jos mä halunki elää kurjuudes. Jos mä halunki vaan hallita sitä. Mä en voi enää hallita sitä jos mä jätän sen.

Miks mun pitäis hallita sitä? Se tietää musta liikaa, se tuntee mut liian hyvin. Mä en halua et se analysoi jonku seuraavan akan kans mua ja meidän suhdetta. Jos se haukkuu mua kaikille, että oon lahna ja idiootti ja ällöttävä ja kaikkee niinku se haukku exäänsä mulle. Jos mä en sit saakaan enää ketään. Jos elänki lopun ikäni yksin. Jos se palaa niitten idioottikaverien luo ja on niitten puolella. Sit mä oon yksin. Ku oltiin yhdessä niitä vastaan, oltiin tiimi. Vaikka siitä onki jo 7 vuotta aikaa, koskaan en unohda. Jos se kaikki läpikäyty helvetti alkaa alusta.

Nyt ei tartte enää olla tiimi, ei oo sit mitään yhteistä. Mitä mä teen?

 

[ap]

Eikö kellään mitään kokemusta/kommenttia jaettavana?

 

[Rakkaus on tahdon asia]

Mä juttelisin ihan ekaksi miehen kanssa juurta jaksain miltä musta tuntuu ja yhdessä mietittäs löytyskö molemmilta halua pelastaa suhde jos on jotain pelastamisen arvoista (tässä tapauksessa riittäisi vaikka yhteiset lapset).
Vaikka sopia jonkun ajan esim vuosi ja sit jos yhä tuntuu siltä ettei elämä ole muuttunut paremmaksi niin sitten miettiä viimeistä vaihtoehtoa eli eroa.

 

[ap]

Ei ton kanssa voi keskustella asiallisesti. Se ei avaudu. Eikä sille voi avautua, se ei osaa ottaa sitä vastaan. Se vaan lässyttää kaikkea mitä en usko.

 

[vieras]

just kun mun suusta kirjotettu,huoh........

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Ala tehdä asioita, joista sinulle tulee hyvä olo: laula, piirrä, lenkkeile, leivo... mitä tahansa. Kun olet taas itsesi kanssa ystävällisissä väleissä, voi elämä olla toisenlaista.

 

[lai-ne]

no en osaa kyllä neuvoa, mutta huonossa suhteessa en olisi päivääkään! en keksi yhtään järkisyytä miksi osa ihmisistä elää epätyydyttävässä suhteessa. lapsetkin kun ovat onnellisempia kun heillä on onnelliset vanhemmat.

elämä on valintoja ja sinun elämä on sinun valintojesi summa. yleisneuvoksi voisin silti sanoa, että rohkeus ja itsensä kuuntelu kannattaa aina. mun mielestä jokaisen ihmisen pitäisi toimia siten, että itsellä ja muilla olisi onnellinen ja ymmärretty olo.

 

[minna]

Täällä aika sama tilanne. Mä olen jopa yrittänyt puhua siitä, että muutettas erilleen, mutta tuo vaan haukkuu mua ja alkaa syytteleen ja se menee ihan överiks koko keskustelu. Eli yksinkertasesti näistä asioista ei voi keskustella. Aina kun halusin lähteä johonkin, miehellä oli pää kipee tai jotain muuta, että anto huonon oman tunnon, jos kuitenkin lähdin. Mä päätin viikko sitten, että tästä tulee loppu. Viime viikolla menin kolmena iltana, ja aloin tekee omia kivoja juttuja. Se piristi mun mielen heti. Mielessäni mä olen päättänyt muuttaa omaan asuntoon, ongelmana vaan on se, että tiedän että mies alkaa kiristään lapsilla. Auttaa en valitettavasti kyllä osaa...

 

[minna]

no en osaa kyllä neuvoa, mutta huonossa suhteessa en olisi päivääkään! en keksi yhtään järkisyytä miksi osa ihmisistä elää epätyydyttävässä suhteessa. lapsetkin kun ovat onnellisempia kun heillä on onnelliset vanhemmat.

elämä on valintoja ja sinun elämä on sinun valintojesi summa. yleisneuvoksi voisin silti sanoa, että rohkeus ja itsensä kuuntelu kannattaa aina. mun mielestä jokaisen ihmisen pitäisi toimia siten, että itsellä ja muilla olisi onnellinen ja ymmärretty olo.

Näinhän sen pitäisi mennä. Mutta oikeasti se ei ole niin yksinkertaista lähteä tuosta vaan. Kuitenkin on takana monta yhteistä vuotta ja toivo elää, että tästä kuitenkin selvittäs yhdessä. En mä vaan pysty niin helposti luovuttaan, ssitähän sais jättää koko ajan asioita vaan taakseen, jos niitä ei edes yritä selvittää...

 

[ap]

Ala tehdä asioita, joista sinulle tulee hyvä olo: laula, piirrä, lenkkeile, leivo... mitä tahansa. Kun olet taas itsesi kanssa ystävällisissä väleissä, voi elämä olla toisenlaista.

Näin olenkin tehny. Mutta se sama kurjuus astuu mukaan kuvioon heti kun palaan kotiin. Noilla em. jutuilla jaksaa aina muutaman päivän, sit on taas kurjuus.

Miten pääsisin tosta pelosta? Muutostahan mä pelkään. Parempi tuttu helvetti ku tuntematon taivas, vai miten se meni?

 

[ap nostaa]

Lisää kommentteja/kokemuksia?

 

[lai-ne]

no en osaa kyllä neuvoa, mutta huonossa suhteessa en olisi päivääkään! en keksi yhtään järkisyytä miksi osa ihmisistä elää epätyydyttävässä suhteessa. lapsetkin kun ovat onnellisempia kun heillä on onnelliset vanhemmat.

elämä on valintoja ja sinun elämä on sinun valintojesi summa. yleisneuvoksi voisin silti sanoa, että rohkeus ja itsensä kuuntelu kannattaa aina. mun mielestä jokaisen ihmisen pitäisi toimia siten, että itsellä ja muilla olisi onnellinen ja ymmärretty olo.

Näinhän sen pitäisi mennä. Mutta oikeasti se ei ole niin yksinkertaista lähteä tuosta vaan. Kuitenkin on takana monta yhteistä vuotta ja toivo elää, että tästä kuitenkin selvittäs yhdessä. En mä vaan pysty niin helposti luovuttaan, ssitähän sais jättää koko ajan asioita vaan taakseen, jos niitä ei edes yritä selvittää...

tietysti asioita kannattaa yrittää selvittää, mutta kerroit, että miehesi ei ole oikein vastaanottavainen. mun mielestä yksin ei voi muuttaa suhdetta paremmaksi, siihen tarvitaan kaksi. jos toinen ei tahdo eikä näe ongelmia niin muutosta on turha odottaa. liian kauan ei kannata toivoa vaan toimia itse oman elämänsä ja lasten parasta ajatellen.

 

[Koitan miettiä..]

Onko mahdollista, että voisit lähteä vaikka ainakin viikoksi/ kahdeksi yksin matkalle? Tai jos saisit matkaseuraksesi hyvän ystävän, joka ymmärtää sisintäsi? Ehkä kunnon selkeä ja rajallinen irtiotto auttaa näkemään lähempänä olevia asioita?

Onko mahdollista, että lähtisitte yhdessä perheneuvolaan? Hakisitte ammattiapua. Kokemuksesta tiedän, että varsinkin alussa voi tuntua hyvin teennäiseltä ja tehdyltä. Kuitenkin kun sitkeästi sitoutuu siihen, niin sieltä tulee apuja sille, miten lähteä purkamaan ja kehittämään tilannetta eteenpäin.

Oletko kirjannut asioita ihan mustaa valkoiselle? Joskus niinkin yksinkertainen asia voi helpottaa. Meidän parisuhteessa kumpikin on kirjoittanut omat "plussa- ja miinustaulukot" niin toiveista/haaveista, peloista ym. On ollut ajatuksia antavaa, kun on nähnyt ne yhdessä jäsenneltynä ja on tullut myös yllätyksiä siitä, mitä puoliso on kokenut.

Paha olo kasvaa lumipallon lailla. Se kehittyy ja leviää helposti. Itse kokeilen tällä hetkellä positiivisuuden päiväkirjaa. Olen antanut itselleni tehtävän, että kirjoitan joka päivä asioita, jotka saavat olla vain positiivisia. Ehtona tietysi se, että niiden täytyy olla totta!

Voimia ja jaksamista!

 

[LisaMarie]

Oletko tutkinut läheisriippuvuutta? Tuo pelko, että et selviydy ilman puolisoa, niin epätyydyttävä kun tämä onkin, ja ajatus tarpeesta hallita liittyvät kiinteästi läheisriippuvuuteen.
Ihminen voi muuttaa vain itseään, ei toista, mutta itseään muuttamalla voi yksinkin muutaa suhdetta paremmaksi, koska metsä vastaa, niinkuin sinne huudetaan. Kun pääsee itse yli siitä ajatuksesta, että kaikessa mitä toinen sanoo on joku kiero taka-ajatus ja tarpeesta olettaa ja arvata mitä toinen tarvitsee ja olla tyytymätön, kun se ei ollenkaan osaa olla kiitollinen vaikka kuinka olen olettanu ja arvannu ja toiminu toisen parhaaksi -niinkuin itse olen halunnut, eli oletanut ja arvannut- voi yhtäkkiä huomata, että se toinen onkin ihminen, jonka kanssa voi kommunikoida. Tunne siitä, että toisen kanssa ei voi puhua voikin johtua omasta kyvyttömyydestä kuunnella toist. Tarve tietää mikä toiselle on hyväksi, voi olla niin vahva, että ei kuule lainkaan mitä toinen sanoo-

 

[Pesky Pixie]

Läheisriippuvuudestahanm tuossa taitaa olla kyse.

 

[ap]

No hitsi kun se on kiero, aina jää kiinni niistä taka-ajatuksista. Miks tää ny taas käänty siihen, että tää on mun omaa syytä? Mä en suostu uskomaan sitä. Tuossa miehessä on myös vikaa ja paljon!

 

[vieras]

Voimia kovasti sinulle,itseni suusta kuin ois tuo kaikki teksti ollut.läheisriippuvainen olen ja vuosia miettinyt,nyt vaan kertakaikkiaan päätin että meidän on molempien parempi elää erillään,lapsetkin saavat meistä vanhempina siten paljon enemmän,ei tarvitse jatkuvien riitojen keskellä olla.

Lauantaina ilmotin miehelleni.Voimia sinullekin päätöksen tekoon.

 

[Koitan miettiä...]

No hitsi kun se on kiero, aina jää kiinni niistä taka-ajatuksista. Miks tää ny taas käänty siihen, että tää on mun omaa syytä? Mä en suostu uskomaan sitä. Tuossa miehessä on myös vikaa ja paljon!

Mä en syytä sua, sillä parisuhteessa on kaksi ihmistä. Mutta ei sekään mihinkään johda, jos syyttää kaikesta sitä toista. Kyllä toinen osapuoli voi vetää hyvin ja suht pitkään parisuhdetta, mutta ei sekään loputtomiin kestä. Siis jos ajattelee vaikka parisuhteita, missä on tullut eteen vaikka vakavia sairauksia ym.

Hyvä parisuhde tarvitsee mielestäni yhtä paljon molempia. Näin muutaman rivin perusteella tarvitsette mielestäni ammattiapua. Jos ette ole siihen valmiita, niin sitten kait se on vaan toivottava teille/ sinulle voimia eroon!

Lähde purkamaan noita ongelmakohtia ihan konkreettisesti. Ota selvää mikä oikeus on lapsiin ja mikä se prosessi on. Elä tee asioista mörköä, vaan selvitä ne ja ota siitä voima!

 

[hippimamma]

Onko sinulla masennus? Minkäikäinen olet? n. 25-35-vuotiaana tulee aikuistumisessa vaihe kun alkaa miettiä, Oliko tässä kaikki?

:hug:

 

[hipsu]

Olisin melkein voinut kirjoittaa tuon itse. Mitään neuvoja mulla ei ole annettavana, jokainen tekee omat päätöksensä ja elää niiden kanssa.

Silloin kun ei ole onnellinen parisuhteessa pitäisi asialle tehdä jotain. Tosin mikä minä olen sanomaan, kun en itsekään ole mitään tehnyt. Tai olen kyllä yrittänyt puhua miehelle, mutta siitä ei tule mitään. Sen kanssa ei vaan voi keskustella ja totuus taitaa olla ettei se vaan välitä. Ei välitä tarpeeksi edes puhuakseen, saati että yrittäisi jotenkin muuttaa omaa käytöstään tai parantaa meidän suhdetta.

Vikaa on molemmissa, suhteessa on aina kaksi osapuolta ja itsekin olen vaikea ihminen. Ikävää tietenkin että itsestä tuntuu että onnellisempi olisin ilman tuota miestä. En oikeastaan haluaisi uuttakaan miestä. Luulen etten lopulta usko onnelliseen parisuhteeseen tai ainakaan en usko että se omalla kohdalla olisi mahdollista.

Jotenkin vain tuntuu, että on elämässä tullut tehtyä vääriä valintoja. En vain tiedä miten pystyisin olemaan eronnut, katsomaan kun mies löytäisi uuden naisen, seuraamaan kuinka lapset kutsuisivat jotain toista naista "äidiksi".

 

[LisaMarie]

Tuossa miehessä on myös vikaa ja paljon!

Mutta niille vioille sinä et voi yhtään mitään. Jokainen on vastuussa itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan ja voi katsoa vaan itse peiliin, kun elämä tuntuu ahtaalta.
Mä vedin melkoisen herneen nenään, kun ensimmäisen kerran törmäsin ajatukseen "ihmistä kohdellaan niin kuin se antaa itseään kohdella" mutta kantapään kautta se on ollu pakko uskoa todeksi.

 

[ap]

Kyllä toinen osapuoli voi vetää hyvin ja suht pitkään parisuhdetta, mutta ei sekään loputtomiin kestä.

Tätä mä just olen tehnyt viimeiset vuodet vaan enää en jaksa. Nyt mies on alkanu valittaa hellyyden puutetta, ei vaan kiinnosta enää antaa. Sen pitäisi saada kaikki mutta mitään ei ole valmis antamaan.

Oon paperille purkanu paljonki tuntojani, aina ne jutut ajautuu miehen haukkumiseen. Oon katkera ja pettyny. En mä mitään pariterapiaa halua, en halu enää antaa sisintäni tolle miehelle, se ei oo sitä ansainnu. Sokeasti oon luottanu ja lujaa on rysähdetty alas. Ei oo pettämisestä kyse vaan muista asioista. Umpikieroon mieheen ei oo luottamista.

Ikää 27v ja juuri diagnosoitu masennus, aikaa odotan psykologille.

 

[LisaMarie]

[quote="Koitan miettiä..."

Ikää 27v ja juuri diagnosoitu masennus, aikaa odotan psykologille.[/quote]

Jos on diagnosoitu masennus, ei ole välttämättä oikea aika tehdä isoja ratkaisuja elämässä ennen kuin saa hiukan järjestystä oloonsa ja selviää noin kärjustetysti johtuuko "huono avioliitto" masennuksesta vai masennus "huonosta avioliitosta"

 

[koitan miettiä...]

Mä toivon, että saat voimia ja löydät heti oikeat ihmiset ympärillesi! Kokemuksesta muistutan, että koita jaksaa eteenpäin, vaikka ensimmäiset ammattilaiset olisivat "vääriä". Siis ammattilaisetkin ovat ihmisiä ja ei jokaisen kanssa kemia toimi. Usko kuitenkin, että kaikki haluavat parastasi!

 

[ap]

[quote="Koitan miettiä..."

Ikää 27v ja juuri diagnosoitu masennus, aikaa odotan psykologille.

Jos on diagnosoitu masennus, ei ole välttämättä oikea aika tehdä isoja ratkaisuja elämässä ennen kuin saa hiukan järjestystä oloonsa ja selviää noin kärjustetysti johtuuko "huono avioliitto" masennuksesta vai masennus "huonosta avioliitosta"[/quote]

Luulisin että masennus johtuu huonosta suhteesta. Muussa tapauksessa oon sitte ollu masentunu jo 5-6 vuotta. Voiko niin olla?