Miksi avoero on niin vaikeeta?

[Clarissa]

Sain vihdoin tehtyä päätöksen, että muutetaan erilleen. Olemme asuneet monta vuotta saman katon alla. Tuntuu, että tämä ratkaisu olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten ja kun sen sai tehtyä, oli helpottunut olo. Tunteet ailahtelee jatkuvasti, välillä olen täysin varma, että tämä on oikea ratkaisu ja välillä, että ei. Suhteessamme ei ole mitään väkivaltaa, alkoholismia tai muuta sellaista, mutta "se jokin" puuttuu. Ongelmaksi on kehkeytynyt se, että mies ei oikein osaa puhua, on omaksunut sellaisen käsityksen, että ongelmat ratkeaa lakaisemalla ne maton alle. Meillä on todella mukavaa yhdessä, mutta en ole tyytyväinen tällaiseen parisuhteeseen. Nyt, kun olen muuttamassa pois, meillä on ollut erityisen mukavaa.

Kohtalotovereita ja kokemuksia?

 

[toinen]

Meillä sama homma ja ero edessä.
Tunteet heittää laidasta laitaan,välillä rakastan miestä ja välillä vihaan yli kaiken.
On tää niin persiistä tää elämä välillä,mutta eiköhän tästä selvitä.
Mikä ei tapa,vahvistaa.

 

[vieras]

En tiedä miksi ero on niin vaikeaa, me on meinattu erota jo kolme kertaa, viimeisestä kriisistä nyt puoli vuotta, mutta aina on kuitenkin päätetty jatkaa.
Ehkä yhteiset lapset vaikutti haluun jatkaa, ehkä kuitenkin rakkaus on vihaa vahvempi, en tiedä..

 

[Tuittu]

Eiköhän tuo ole ihan normaalia että tunteet puolisoa kohtaan heittelehtivät.
En minäkään joka sekuntti rakasta miestäni. En todellakaan.

Olennaisinta suhteessa on se että HALUAA rakastaa. Myös silloin kun toinen on maailman suurin idiootti ja ääliö. Näin minä olen asian kokenut.

Luulen ja uskon ettei mies vaihtaen parane. PAITSI jos toinen on alkoholisti / väkivaltainen, mitä teillä ei ole, kuten sanoit.

 

[Clarissa]

Olemme keskustelleet tästä asiasta varmasti satoja kertoja, mutta mikään ei koskaan ole muuttunut. Jossakin vaiheessa toivo hävisi jonnekkin ja sen jälkeen olemme vain olleet, viimeiset puoli vuotta eläneet kuin kämppikset. Sitten tuntuu, että onko tämä nyt "oikea syy" muuttaa pois, kun mies on kyllä maailman kiltein ja ihanin. Tai ehkä liiankin kiltti, riitelykin on sitä, että minä papatan ja hän kuuntelee..sanoo kaikkeen "joo" tai "en tiiä". Pitäisikö tähän vain sopeutua, koska esimerkiksi luottamuksen ja rehellisyyden suhteen ei ole mitään ongelmaa, vaikka en voikaan sanoa olevani onnellinen? Kuitenkin poismuutto varmasti avaa molempien silmiä ja voimme katsoa tilannetta sitten uudestaan..

 

[tuittu]

Silti olen sita mielta etta onni ja onnellisuus tulee hyvin pitkälti itsestä,
Parisuhde kuin parisuhde niin joskus se onnenhekuma loppuu, se mitä koet silloin kun olet vasta rakastunut. Siitä edespäin pitää suhteen eteen tehdä paljon töitä, mutta jos luottamus ja toisen arvostus on molemminpuolin kunnossa, niin minusta sitä suhdetta kannattaa vaalia!

Suhteen eteen pitää tehdä töitä. Ja pian saatatkin huomata, kuinka se ihminen vierelläsi on silti se maailman rakkain. Kun sitä HALUAA rakastaa, vaikka se onkin välillä kaikkea muuta kuin helppoa. Eikä todellakaan aina tunnu siltä että rakastaisi.

Minusta tänäpäivänä korostetaan liikaa sitä huumaa ja rakastumisen tunnetta. Suhde kuin suhde, niin jossainvaiheessa arki lyö päälle...

 

[TheUnforgiven]

:wave: just hetki sitten saman homman tehnyt. ..ja todella tyytyväinen olen päätökseeni. tämä olisi pitänyt tehdä tosiaan jo ajat sitten