Miksi en IKINÄ saa työkavereita?

[ainako]

Olin eri työpaikoissa ennen lasteni syntymää, oli "työkavereita", mutta jotenkin oon aina kokenut itseni ulkopuoliseksi joka porukassa.

Kouluaikoina mulla oli yksi paras ystävä ja paljon kavereita (olin monenlaisessa harrastuksessa yms. mukana). Olin ehkä jo ärsyttävän paljon esillä joka asiassa, mutta kun löysin nykyisen aviomieheni aloin viihtyä paljon ihan vaan kotona, muutimme toiselle paikkakunnallekin. En ollut enää yhtään huomionkipeä, olin sitä ehkä ennen.

No, mutta kun aloitin työt toivoin saavani kavereita taas sieltä, mutta musta tulikin jonkinlainen silmätikku joka paikassa, en tajua miksi. Työni oon tehnyt kunnolla, voin ylpeänä myöntää sen, joten siitä se ei johdu. Olen myös perusiloinen ja nuorekas ja nätti nainen, se voisi "ärsyttää", mutta olen ollut töissä, missä on miljoona kertaa kauniimpia ja valovoimaisempiakin naisia. Miehiä ei mun työalan töissä juurikaan ole.

Saimme kaksi lasta, joiden kanssa olin monta vuotta kotona. Kun taas palasin töihin (eri työpaikkaan), odotin sitä innolla, kiva olla taas aikuisten ilmoilla. Mutta ei, en ole taaskaan saanut yhtään kunnon työkaveria, kukaan tuskin puhuu mulle ja vaikka koittaisin jutella niitä näitä niin en saa vastakaikua. Olen kyllästynyt yrittämään, joten nykyään olen ihan hiljaa, hoidan työni, mutta en edes yritä olla kenenkään kaveri. Ystävällinen toki olen, se kuuluu työnkuvaankin.

Onko muita, joilla on samanlaista?

Kotiäitinä tutustuin moneenkin mukavaan äitiin, mutta kenenkään kanssa en ystävystynyt. Silloin puhuttiinkin lähinnä lapsista eikä kukaan varmaan ollut etsimässä hiekkalaatikolla sydänystävää.

 

[aamuvirkee]

ilmottaudun! en oo kouluaikojen jälkeen saanut yhtäkään uutta ystävää. en mammalomalla kyllä tavannut ketään, jonka kanssa edes jutella. en ole kyllä koskaan ollut suosittu, tuntuu että koulusta jäänyt se "hylkiön" rooli päälle, enkä osaa edes vaatia itseltäni muuta.

ystävällinen olen ja tulen ihmisten kanssa toimeen, enkä enää ole niin ujo kuin kouluaikoina, jonka vuoksi kai jäin syrjään. silti ei kukaan minun asioistani tai seurastani jaksa kiinnostua ystävyydeksi asti.

 

[leijona76]

Jotain samaa mullakin...Nyt on eka paikka missä oon paremmin päässy porukkaan viikoissa kun missään ennen pidemmälläkään aikavälillä. Mulle jutellaan ja mä voin turista kellevain talossa. Kaikki tervehtii toisiaan aina töihin mennessä ja heipat huikitaan lähtiessä. Musta tuntuu että piti löytyä se sopiva porukka työkavereita. Olen itse sosiaalinen ja silleen helppo tulla toimeen mun kanssa. Voi sanoa että kivaa mennä töihin vaikka uusi olen ja kotonakin ehtiny olla 3v. Kotipiirissä mullakaan ei oo oikeen kavereita vaikka tuttuja onkin. Ainoat muuttivat pois täältä,ne joiden kanssa oli enemmän yhdessä oloa ja kaveruutta.

 

[Uikkuli]

Kohtalitoveri täällä hejssan. Olen luojan hylkäämä joka ei jostain syystä onnistu kaveroitumaan tai ystävystymään. Aina ulkopuolinen, vaikka yritän osallistua keskusteluunkin ja puhun välillä paljonkin. Miksi, en ymmärrä miksen kelpaa