Miksi en osaa olla onnellinen hyvän miehen kanssa?

[Umpikuja]

Minulla on hieno, rakastava mies.

Minä olen välillä ihan tyytyväinen elämääni, eli tyydyn siihen millaista tämä elämäni päivästä toiseen on: tasaista ja turvallista.

Välillä taas... Heilun baareissa kuin mikäkin hupakko, saatan "värkätä" useankin miehen kanssa kuukauden sisään.

Mies tietää suurimman osan harharetkistäni, mutta haluaa aina vaan jatkaa.
Välillä olen toivonut hänen jättävän minut, sillä itse en vain pysty lähtemään. Se on liian vaikeaa, kun elämä on kuitenkin hyvää. Jokin kipinä puuttuu silti.

Todella vaikeaa, ristiriitaista, kurjaa. Niin muille kuin myös minulle itsellenikin.

 

[Umpikuja]

Ilmeisesti kellään ei ole mitään sanottavaa...

 

[vieras]

Onko teillä lapsia?

 

[Huspati Huta]

Ilmeisesti kellään ei ole mitään sanottavaa...

Ei oikeastaan, sillä tuskin se siitä muuttuu miksikään, jos vaikka minä sanon, että lopetapa nyt tuollainen ja ole onnellinen siitä mitä sinulla on. Eikä minulla paljon muuta sanottavaa ole, eikä edes sitäkään, loppujen lopuksi, kun en vastausta tiedä.

 

[Kylkiluu]

Tekstisi on kuin yhden ystäväni kynästä. Asetelmassa kärsivät kaikki eikä vähiten ystäväni itse

 

[mie]

Et arvosta itseäsi. Et usko ansaitsevasi kunnollista miestä. Pelkäät, että mies osoittautuu huonoksi, joten pilaat kaiken itse. Ei tartte jännittää, loppu tulee.

 

[Umpikuja]

Meillä ei ole lapsia, sillä en usko, että niiden aika on vielä, kun itse olen näin hakoteillä.

 

[nähty on]

Et arvosta itseäsi. Et usko ansaitsevasi kunnollista miestä.

Mä tiedän muutaman sun tyyppisen tapauksen, ja tuo yllä oleva on tasan se syy...

 

[vieras]

Parisuhdekeskustelua ammattilaisen kanssa? Monesti siinä selkiää ajatukset kun kumpikin joutuu puhumaan, kuuntelemaan ja ajattelemaan asioita.. Että tilanne menis jotenkin eteenpäin.. mihin suuntaan sen nyt sitten on tarkoitus mennäkään..

 

[vieras]

Onko tämä ensimäinen vakava parisuhteesi? Ikäsi? Onko kyse vain siitä, ettet oikeasti näe itseäsi loppuelämääsi tämän miehen kanssa, mutta periaatteessa pidät häntä varalla kun toinen on "täydellistä aviomiesmatskua"? Kuulostaa siltä, että ero on edessä ennemmin tai myöhemmin. Sitten kun olet muutaman kerran korviasi myöten rakastunut renttuihin kusipäihin ja itkenyt silmät päästäsi heidän vuokseen, niin mietit mistä niitä kunnon miehiä löytyy ja lopulta huomaat, että kaikki kunnolliset on viety jo ajat sitten.
En halua sanoa tätä pahalla, mutta liian moni nuori ei ajoissa osaa arvostaa sitä mitä on löytänyt. Toisaalta jotkut tarvitsevat myös niitä huonompiakin kokemuksia. Sellaista se elämä vain on.
Tarkoitukseni ei siis ollut ilkeillä tms. mutta olen nähnyt liian monta tällaista tapausta, itseni mukaan lukien, tosin itselläni ei ihan noin pitkälle mennyt (tarkoitan noita "pettämisiä")ekan kunnon miehen kanssa, ennenkuin tajusin, ettei hän ollut minulle se oikea.

 

[Umpikuja]

Olen ollut nykyiseni kanssa 15-vuotiaasta alkaen,
ja näihin vuosiin mahtuu niin paljon pettämistä...

 

[vieras]

No ei velvollisuuden tunnosta kannata kenenkään kanssa olla. Et ole onnellinen miehesi kanssa. Piste.

Nosta hyvä nainen kissa pöydälle ja tee asialle jotain, ennenkuin koko asetelma menee liian sairaaksi. Ensinnäkin, miehesi ei ansaistse sinun käytöstäsi ja sinä et ilmeisestikkään usko enää yhteiseen tulevaisuuteen.

Mikä siinä erossa on niin vaikeaa? Teillä ei ole lapsiakaan mutkistamassa tilannetta, älkääkä hyvät ihmiset niitä hommatko tässä tilanteessa!

Ottakaa edes virallinen aikalisä ja pitäkää taukoa, jos ette "uskalla" virallisesti erota. Asukaa muutama kuukausi erillänne ja katsokaa sitten, onko vielä haluja aloittaa alusta puhtaalta pöydältä. Jos yhteen paluuseen päädytte, suosittelen ehdottomasti parisuhdeterapiaa, jotta saatte menneisyyden likaiset asiat lakaistua maton alle ja aloittaa oikeasti alusta.