Miksi erositte?

[Teeh]

Miksi erositte?
Tämä kysymys on tarkoitettu vuosia suhteessa olleille, jotka ovat eronneet tai eroamassa.

Kysyn koska olen pitkään miettinyt mikä saa ihmiset vuosien jälkeen eroamaan - jos on niin pitkään jaksanut toisen kanssa olla niin mikä muuttuu niin että ero tulee. Vai onko syy eroamiseen ollut lähes alusta asti olemassa mutta sen kanssa on yritetty elää? Onko tarkoituksena alunperinkään ollut olla yhdessä koko loppuelämä?

Minä en millään pystyisi kuvitella että eroaisin mieheni kanssa, olemme seurustelleet 7 vuotta ja meillä ei ole vielä lapsia. Arvomme ovat samanlaiset ja siis tulevaisuuden suunnitelmatkin. Meillä on ollut ongelmia mutta ne on selvitetty heti. Molemmat meistä ovat muuttaneet tapojaan toisen vuoksi ja molemmat ovat tehneet uhrauksia toisen eteen. Ihmettelen mitä sellaista voisi tapahtua mikä saisi meidät eroamaan. Raskainta olisi ehkä joku meistä riippumaton tapahtuma, esim. lapsi (jota ei siis vielä ole) kuolisi, mutta uskon että siitäkin selviäisimme eroamatta, kumpikin tajuaa että sellaisesta ei voi syyttää toista.
Toivoisin saavani asiallisia vastauksia

 

[säästöpossu]

mitä tarkoitat vuosia suhteessa olleille?

Olin 5 vuotta yhdessä exän kanssa, meillä 2 lasta. Me erottiin koska exä on alkoholisti, tiesin asiasta kyllä kun aloimme seurustella ja kun menimme naimisiin mutta se alkoholismi oli silloin "hallinnassa" jos niin voi sanoa. Kun kuopus syntyi, exä alkoi jostain syystä juoda enemmän...ja enemmän...ja enemmän....Aina kännissä hän teki mulle jotain anteeksiantamatonta, katoamistemppuja tai jotain muuta...
Ero oli mun viimeinen vaihtoehto, ennen sitä käytiin terapiassa ym. Mitään ei auttanut ja lopuksi olin niin poikki että oli pakko erota.
Enkä muuten hyväksy sitä että lasten edessä juo alkoholia, tai että lapset näkee isänsä tai äitinsä kännissä, niin kai mä tavallaan yritin suojella lapsetkin kun päätin jättää mieheni...

Ja kai mä alusta asti otin riskin kun aloin seurustella hänen kaa, koska kyllähän mä tiesin että hän on alkoholisti, tyhmänä vaan luulin että koska hän pystyi silloin olla juomatta, tai juoda kohtuullisesti hän pystyisi aina tekee sitä........

 

[Teeh]

Kiitos säästöpossu vastauksestasi. Tarkoitin juuri 5 vuodesta ylöspäin seurustelleita.

 

[Teeh]

Ei kukaan muu halua vastata..? :wave:

 

[säästöpossu]

Kannattaa varmaan laittaa sama kysysmys tohon yh-osioon, täällä parisuhde puolella ei varmaan keskustella erosta niin paljon....

 

[hapisikatakamura]

yksinkertaisesti selitettynä: en rakastanut enää miestäni ,vaan tunsin enemmänkin suurta halveksuntaa alkoholisoitunutta,peliriippuvaista,valehtelevaa,uskotonta ja väkivaltaista miestäni kohtaan.
luojan kiitos olen vihdoinkin löytänyt elämäni suurimman rakkauden, olen saanut tasapainoisen ja terveen suhteen,jota olen aina etsinyt ja salaa haaveillut.
minä tunnen päässeeni kotisatamaan ja tähän haluan jäädä

 

[heluna81]

oltiin avokin kanssa muutettu yhteen hieman sen jälkeen kun edellinen suhteeni oli päättynyt. En tiedä miten siinä niin kävi että hän muutti kanssani asumaan...Kuitenkin seikkailin siinä sitten puolisen vuotta yrittäen paikkailla vanhaa suhdetta, joka oli minulle kivi johon tukeutua ja raskastin edelleen silloista exää. No jokatapauksessa....Seurustelimme vuoden päivät, vietettiin aika vauhdikasta baari elämää...kunnes tei n raskaustestin ja tadaa siitä se "alamäki" sitten alkoi. Avomies oli ihan pihalla siitä miten hänestä voi tulla isä. Odotusaika olikin sitten yhtä suossa rämpimistä, kun en itse tajunnut ollenkaan miksi hän pystyi sulkemaan koko raskauden ja tulevan lapsen pois mielestään ja sulkeutui aikaajoin pelikoneen ääreen. Mulla hormonit heitteli niin että itkin, kun en muuta osannut, kävin töissä ja itkin, riideltiin ja itkin....sitä rataa. No syntyi terve lapsi ja alattelin että ehkäpä se tästä sitten alkaa lutviutumaan. Mutta ei. Itse sain lasta hoitaa ja mies jäi pois töistä muka auttaakseen. Kotona istuskeli kaiket päivät tekemättä mitään. Ainoa asia oli se että hän halusi alituista huomiota itselleen, tai mitä se nyt sitten oli. Seksiä olisi pitänyt saada joka päivä jne. Arvaahan sen jaksaako peuhata, kun on ensin ollut työssä 7,5h, käynyt kaupassa , tehnyt kotityöt ja ruoan ja loput päivästä hoitanut lasta, ei jaksa muuta.
Itse kun vaalin ajatusta yhteisitä kotitöistä ja muusta, ei se käynyt päinsä. Tytön ollessa 5kk päätin lähteä takaisin töihin, koska mies ei halunnut, jonkun oli siis pakko, koska rahaa piti jostain tulla. Tein työtä n. puoli vuotta, mutta sitten naksahti. Olin jo aiemmi n miettinyt lähtemistä ja eroamista. Olin asettanut mihelle vaatimuksen, että jos ei ryhdistäydy,lähden-
Eräänä päivänä sitten soitin vuokra-asunnosta ja selitin tilanteen. Emme enää pystyneet olemaan saman katon alla riitelemättä jokaisesta pikku asiasta ja huomasin että laspenikin alkoi oireilemaan. Sain asunnon ja jo viikon päästä lin uudessa kodissa.
Ensi kerran kun astuin sisään omaan kotiin, huokaisin syvää. En ollut tuntenut niin suurta helpotusta piiiitkään aikaan- Vihdoin sain alkaa tehdä asioita itse- ilman olematonta apua.
Tätä nykyä tyttö on 3 vuotta ja meillä on suhteellisen hyvät välit isän kanssa.

 

[mjmmj]

Voi kun asian tietäisi. Avovaimon kanssa oltu 23 vuotta yhdessä kolme ihanaa lasta saatu tänä aikana. Seurustelu aloitettu kun olimme hyvin nuoria (18 ja 15 vuotta). Seksi meillä on aina välillä hiertänyt mutta sekin niinpäin että minä olen saanut olla puutteessa, välillä naitu kuin pupujussit, aina olen suostunut vaikka olisin ollut kuinka väsynyt. Kaksi ensimmäistä lapsista oli "vahinkoja", mutta toivottuja ja kolmas tehtiin kun puoliso halusi ja halusi sitä kovasti. Suostuin eikä ole kaduttanut.
Meillä ei käytetä juurikaan alkoholia, paitsi ehkä yksi saunalonkero, humalan puolella olen ollut viimeksi noin 2,5 vuotta sitten.
Kuskaan lapsia harrastuksiin ja olen niissä mukana toimimassa, omat harrastukseni olen lähes lopettanut, puolisolla on kuntoilu tullut lähes sairaudeksi.
Kotona teen ruuan noin 5 kertaa viikossa koska olen vuorotöissä ja on myös päiväaikaan vapaata. Siivous on ainut kotityö johon en paljoa osallistu paitsi mattojen tamppaus, osallistun pyykin pesuun tiskihommiin.
Talo rakennettiin muutama vuosi sitten pääasiassa puolison tahdosta. Asuimme ennenkin ok-talossa, joka olisi ollut velaton pari vuotta sitten. Nyt ainainen rahapula talolainan takia.

Molemmat olemme sosiaalisia, kavereita on molemmilla mutta ei tosi ystäviä. Puoliso ei kovin paljoa ole halunnut tutustua minun kavereihin ja sen takia on jäänyt yhteisiä juttuja kavereiden ja heidän puolisoiden kanssa väliin, aina välillä olen ollut yksin mukana synttäreillä tms. ja kyselyitä on tullut miksi niin eikö seura kelpaa vai onko puolisoni niin ylpeä ettei kaverini kelpaa.
Nyt puoliso haluaa erota oli jo sopinut vuokra-asunnosta kaupungin kanssa, mutta keskusteltuamme vanhempien lasten kanssa he toivoivat että jatkaisimme yhdessä, sen jälkeen hän suostui pariterapiaan, mutta parin kerran jälkeen tuntuu siltä että päätös erosta on tehty niin sitä ei pyörretä.
Itse haluaisin jatkaa suhdetta, rakastan puolisoani ja lapsiani tosi paljon, vaikka aina en sitä välttämättä näytäkään kenties juuri oikealla tapaa.

Minäkin haluaisin tietää todellisen syyn, miksi ?

Itselle on ollut tämä viimeinen reilu kuukausi todella raskas, itketty on paljon (ainakin minä), asiaa kun ajattelee tai kun lapsia katsoo niin kyyneleet alkaa valua.

Toisaalta jos ero tulee mitä sitten teen, miten lasten huolto, mihin asumaan, kuinka lähelle toisiamme, talo menee myyntiin, pystynkö olla tekemisissä puolison vanhempien/suvun kanssa.

Välillä tuntuu että pää hajoaa ajatuksia on kaikenlaisia, joskus tuntuu siltä että nyt täytyy lähteä ettei voi olla täällä enää hetkeäkään, mutta sitten taas ajatukset palaa lapsiin, että miten ne tulee toimeen ja että niillä on ikävä isää.

Miksi ja miten jatkossa? Tällä hetkellä ainakin olo on kauhea, toivottavasti olisi valoa näkyvissä ja suhde jatkuisi.

 

[Miiu78]

Terve,

Olin yhdessä lasteni isän kanssa noin 10 vuotta. Ensimmäisen kerran olimme eroamassa noin vuoden seurustelun jälkeen. Sitten tulin raskaaksi ja olin asennoitunut tilanteeseen niin, että vaikka olin todella nuori voisin kasvattaa lapsen yksin, koska lasteni isä oli vahvasti sitä mieltä, ettei hän halua tulla niin nuorena isäksi ja hän jättää meidät.

Tapahtui kuitenkin niin, ettei tämä tuore isä lähtenytkään minnekään vaan hän jäi meidän (minun ja lapsen) kanssa asumaan. Koska olimme nuoria roolimme suhteessa olivat jakautuneet niin että minä olin lapsen kanssa kotona ja mies oli töissä ja meni vapaa-aikanaan paljon kavereidensa kanssa. Minä olin se joka teki kompromissejä ja jousti ja mies teki ja meni miten tahtoi. Olin tässä vaiheessa taas jättämässä häntä, kunnes sain tietää, että olen taas raskaana. Sitten äitini puuttui peliin ja sanoi, etten pystyisi samanaikaisesti kasvattamaan lapsiani ja opiskelemaan, jos muutamme erilleen. Ja minä hölmö uskoin. Myöhemmin tutustuin moneen ihanaan ¨lapselliseen¨ yksinhuoltaja opiskelijaan, jotka kaikki pärjäsivät ihan hienosti pienillä tuloillaan.

Kitkuttelin sitten siinä parisuhteessa vielä kuusi vuotta. Kävimme parisuhdeterapiassa yhdessä ja erikseen, mutta tuosta ei oikeastaan ollut mitään hyötyä. Muistan, että oli hetkiä, jolloin toinen tuntui todella vieraalta ja oma olo tuntui todella väsyneeltä, mutta toiseen oli pakko taas alkaa tutustua ihan alusta asti uudelleen mikä oli todella rankkaa.

Minun ja ex-miehen suhteessa kun vielä oli niin, että mies meni paljon varsinkin kesäaikaan kavereidensa kanssa ja toista näki oikeasti vain muutaman tunnin ajan viikonloppuisin. Siinä pääsi toinen ihminen muodostumaan ihan vieraaksi. Yhtenä syksynä muistan miettineeni, että en enää jaksa sitä tunnetta, että on pakko alkaa puhumaan tuon vieraan ihmisen kanssa. Annoinkin tuon meidän suhteen olla ja aloin pitää enemmän yhteyttä kavereihini, tutustuin uusiin ihmisiin ja aloin pitää enemmän itsestäni huolta. Tuo maksoi meidän parisuhteemme, mutta olen nyt parisuhteessa, jossa on aidosti hyvä olla . Viimeiset kaksi vuotta tiesin, että ero siitä tulee, mutta lähteminen oli yllättävän hankalaa.

Mitä tulee pitkiin parisuhteisiin ja lasten syntymiseen niin noin puolet ystäväpariskunnista on eronnut kahden vuoden sisällä ensimmäisen lapsen syntymisen jälkeen. Oikeastaan voisi sanoa niin että toista ihmistä ei kunnolla tunne ennen kuin hänen kanssaan saa lapsen ja joutuu elämään lapsiperheen arkea.