miksi harrastus jossain vaikkapa joukkueessa on parempi kuin se että käy perheen/kavereiden kanssa

["neponen"]

esimerkiksi potkimassa palloa tms?

En ole ikinä ymmärtänyt sitä että miksi maksettuna se futiksen pelaaminen tukee lasta,muttei kavereiden kesken pelattuna.

itse olisin lapsena inhonnut sitä että olis pitänyt mennä tiettyyn aikaan jotain tekemään,mielummin luistelin kun huvitti ja ratsastin kun siltä tuntui jne.

en vaan ymmärrä mitä eroa on vaikkapa siinä että pelaa futista 2krt viikossa joukkueessa tai kaksi kertaa viikossa lähimmällä hiekkakentällä kaveriporukan kesken.

mikä funktio sillä on että se on parempi lapselle että toiminta on maksettua ja joustamatonta(tiettynä aikana pitää mennä huvitti tai ei just sillä hetkellä kun pelaa maksetusti)

 

[lhä]

Minä olin muksuna todella ylpeä, kun pelasin oikeassa joukkueessa. Oli oikea pelipaita, oikeat varusteet, oikeat säännöt, oikeita pelejä, oikea sarjataulukko, oikeat pokaalit jne. Toki nappulaliigan lisäksi pelattiin omin päin niin paljon kuin suinkin ehti. Pihapeleissä ne motoriset taidot kehittyivät. Joukkueessa oppi pelaamaan tiettyä pelipaikkaa nöyrästi, jakamaan palloa, syöttämään, sijoittumaan oikein peruspelissä ja erikoistilanteissa jne. Joukkueen kautta tuli myös tervehenkistä laajennusta kaveripiiriin.

Itsehän muuten liityin joukkueeseen menemällä kentän laidalle juttelemaan valmentajan kanssa, kun ei mutsi ymmärtänyt mitään tuollaisen päälle. Ei sentään kieltämään ruvennut.

 

[säpäle harmaana]

En minäkään ymmärrä, mutta toisaalta en ole kuullut missään näin väitettävänkään. Toisaalta, urheilutoiminnan tavoitteellisuus on eräs kannustava tekijä ja tuohan se eräänlaista pysyvyyttä ja jatkuvuutta siihen harrastuksen. Ja ihan varmasti osaaminen ja taidot kehittyvät ihan eri tavalla valmennuksen alaisuudessa kuin itsekseen.

 

[Peyote]

Ei kai kukaan oo sanonut että se ois parempi? Kai niihin joukkueisiin menee semmoset jotka haluaa aikuisen ohjausta ja neuvoja.

 

["Siis"]

Lapsi oppii toimimaan ryhmässä muidenkin kun iskän, äiskän ja parhaan kaverin kanssa. Oppii noudattamaan ohjeistusta, eikä tekemään sitä mitä haluaa sillon kun haluaa. Oppii odottamaan omaa vuoroaan, ja oppii sen, että valmentajalla ei ole koko ajan aikaa juuri hänelle, toisin kun äitillä. Sitä nyt ei varmaan erikseen tarvi sanoa että lapsi oppii jääkiekosta enemmän jääkiekkovalmentajalta kun äiskältä.

 

[vierasa]

Kavereiden kanssa pallon potkiminen on hieno harrastus sekin. Mutta joukkue tarjoaa sellaista mitä kavereiden kanssa potkiminen ei: valmennusta, taitojen kehittämistä, aikuisen läsnäoloa, joukkue henkeä jne jne. Ihan tutkitusti lapsille on hyötyä koulu- ja teini-iässä ohjatusta harrastustoiminnasta.

 

["tinkeli"]

[QUOTE="Siis";29704096]Lapsi oppii toimimaan ryhmässä muidenkin kun iskän, äiskän ja parhaan kaverin kanssa. Oppii noudattamaan ohjeistusta, eikä tekemään sitä mitä haluaa sillon kun haluaa. Oppii odottamaan omaa vuoroaan, ja oppii sen, että valmentajalla ei ole koko ajan aikaa juuri hänelle, toisin kun äitillä. Sitä nyt ei varmaan erikseen tarvi sanoa että lapsi oppii jääkiekosta enemmän jääkiekkovalmentajalta kun äiskältä.[/QUOTE]

Näitä oppii muuallakin kuin lätkäjoukkueessa. Lähtisin siitä, mitä lapsi haluaa harrastaa. Jos se on luistelua muiden kuin perheenjäsenten kanssa, niin sitten niin. Muttei esim. postimerkkeily sen pöllömpi harrastus ole kuin joku fyysinen mittelö.

 

[viera.s]

Riippuu miltä kantilta ajattelee. Jos pelkästään liikuntasuorituksena, niin eihän siinä silloin juuri eroa ole. Mutta onhan se toisaalta ihan eri asia potkiskella kavereiden kanssa palloa kuin harrastaa jalkapalloa seurassa. Palloa potkiskelemalla ei huippupelaajaksi ainakaan kehity, kenellä edes on niin paljon kavereita, että saisi oikean kokoiset joukkueet kasaan.

Ja sitten tuo, minkä aloittaja kokee vaikeaksi on juuri osa säännöllisen harrastuksen antia. Ei kaikki voi aina mennä oman pään mukaan mennä elämässä, joten on tärkeää oppia joustavuutta ja ryhmätaitoja jo lapsena.

 

[rgkp]

[QUOTE="neponen";29704022]esimerkiksi potkimassa palloa tms?

En ole ikinä ymmärtänyt sitä että miksi maksettuna se futiksen pelaaminen tukee lasta,muttei kavereiden kesken pelattuna.

itse olisin lapsena inhonnut sitä että olis pitänyt mennä tiettyyn aikaan jotain tekemään,mielummin luistelin kun huvitti ja ratsastin kun siltä tuntui jne.

en vaan ymmärrä mitä eroa on vaikkapa siinä että pelaa futista 2krt viikossa joukkueessa tai kaksi kertaa viikossa lähimmällä hiekkakentällä kaveriporukan kesken.

mikä funktio sillä on että se on parempi lapselle että toiminta on maksettua ja joustamatonta(tiettynä aikana pitää mennä huvitti tai ei just sillä hetkellä kun pelaa maksetusti)[/QUOTE]

No onhan se ihan eri asia pelata futista oikeassa joukkueessa, oikeissa pelipaidoissa ja oikean valmentajan ohjaamana.
Harrastusryhmä opettaa myös sosiaalisia taitoja, kun ei voi itse valita kenen kanssa harrastaa vaan kaikkien kanssa on oltava, toimittava ja puhallettava yhteen hiileen. Kaveripiirin voi aika pitkälle itse valita, ketkä on mukana ja ketä ei haeta mukaan. Säännöt ja niiden noudattaminen on eri asia myös näissä kahdessa.
Samoin tietty vastuu, kun johonkin ryhdytään niin sinne mennään silloin kuin kuuluu ja noudatetaan niitä sääntöjä mitä kuuluu. Harrastus tuo myös tiettyä säännöllisyyttä elämään, kun päivänä x kello x on harrastus eikä vain silloin kuin siltä sattuu tuntumaan. Harrastuksesta usein saa myös uusia kavereita. Ja ne kaverit on siellä yleisesti ottaen aina samaan aikaan, eikä vain silloin kuin niitä sattuu huvittamaan tai ehtivät paikalle.

Paljon sellaista siltä harrastustoiminnalta voi saada, mitä ei hiekkakentältä saa. Eri asia on sitten, jos harrastuksia pitää olla se 3 erilaista viikossa tai jos ihan pienet lapset pitää tupata kaikenmaailman harrastusjuttuihin mukaan.

 

["friday"]

Minusta se paremmuus ei johdu tavasta harrastaa vaan siitä mikä sopii lapselle. Meillä tehdään molempia eli toinen lapsi pelaa vain kaverien kanssa ja toinen "oikeassa" joukkueessa.

Perheemme kilpailuhenkisimmälle juniorille tuo joukkuepelaaminen tarjoaa paljon enemmän kuin pelkkä pihalla/koulun kentällä kavereiden kanssa pelailu. Tietysti harrastaa molempia, koska pärjätäkseen joukkueessa ei pelkät treenit riitä. Eikä ihan hevillä jätä harjoituksia tai pelejä väliin ellei ole pakko.

Toinen juniori on ollut hyvin tyytyväinen tähän asti kaverien kanssa pelailuun, mutta nyt alkaa olla ilmassa sellaista tuntua että se ei enää oikein riitä. Pitäisi päästä useammin pelaamaan ja enemmän tosissaan. Veikkaukseni on, että kesän jälkeen on päästävä johonkin joukkueeseen pelaamaan. Sehän tietää taas lisää hommia meille vanhemmille, mutta antaa tulla vaan. Eiköhän ne jossakin vaiheessa muuta pois niin on sitä sitten aikaa olla rauhassa.

Minulle on tullut melkoisena yllätyksenä miten paljon tuollainen joukkuepelaaminen kasvattaa poikaa. Tosin siitä iso kiitos kuuluu hyville valmentajille, jotka ovat todella asiallisia ja vaativat pojilta hyviä käytöstapoja pelissä ja sen ulkopuolella.

 

["neponen"]

[QUOTE="Siis";29704096]Lapsi oppii toimimaan ryhmässä muidenkin kun iskän, äiskän ja parhaan kaverin kanssa. Oppii noudattamaan ohjeistusta, eikä tekemään sitä mitä haluaa sillon kun haluaa. Oppii odottamaan omaa vuoroaan, ja oppii sen, että valmentajalla ei ole koko ajan aikaa juuri hänelle, toisin kun äitillä. Sitä nyt ei varmaan erikseen tarvi sanoa että lapsi oppii jääkiekosta enemmän jääkiekkovalmentajalta kun äiskältä.[/QUOTE]


no tossa pihalla nyt sattuu olemaan pari jotka pelaa joukkueessa ja pistää isommallekkin kovan vastuksen. Tällä pihalla sattuu olemaan eri-ikäisiä lapsia n.11yhteensä, että on muitakin kuin paras kaveri(oppii ottamaan pienemmätkin huomioon).

no mutta nyt ei olekkaan kyse jääkiekosta vaan ihan mistä tahansa harrastuksesta(esimerkiksi futiksesta ja toistaiseksi on yhtä hyvä pelaaja kuin pihan muut pojat joista pari on pelannut useamman vuoden).

 

["aloittaja"]

tarkoitinkin juuri sitä että itse olisin lapsena vihannut pakkopullaa=pakko olla tiettyyn aikaan tietyssä paikassa. Pidin vapaudesta harrastaa sitä mitä huvitti(ja käytiin joskus pelaamassa jääkiekkoakin niin että joukkue kasattiin siitä porukasta joka paikalla oli,ei siis aina tutuista). Yhdessäkään virallisessa harrastuksessa en käynyt osaan silti tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. toki olen 6vuotiaasta asti ollut isän mukana torilla ja saanut siis tavallaan opetusta asiakaspalveluun jo alle koulu-ikäisestä asti.

on myös nähty niitä jotka vääntää itkua ettei halua mennä harkkoihin ja sisä vie kun kerran on maksettu

 

[Ikä]

Minkä ikäisestä lapsesta puhutaan?

Kyllä mun mielestä joukkueessa pelaaminen antaa niin paljon kouluikäiselle verrattuna omalla ajalla potkimiseen. Kyse ei ole vaan lajitaidoista vaan porukassa tekemisestä, sosiaalisista suhteista, sääntöjen noudattamisesta, tavoitteellisuudesta jne. Aika monesti perheet saattaa harrastaa samoja lajeja keskenäänkin.

Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sen enemmän harrastukset on se, joka lasta arkisin liikuttaa. Yli 10-vuotiailla ei enää riitä että käydään vähän vkonloppuna potkimassa palloa tai luistelemassa, lapset liikkuu koulussa ja nykyään sen jälkeenkin niin vähän, ettei noilla pysy hyvässä fyysisessä kunnossa. Aika harvasta perheestä on liikuttamaan lapsia kunnolla ja monta kertaa viikossa etenkin kun lapsi on monia ja eri ikäisiä.

 

[Näin]

Ihanko tosissasi ap kysyt, miksei ole sama juttu käydä isän ja äidin kanssa luistelemassa kuin harrastaa luistelua tai lätkää? Itse en kannata pakonomaista 4 krt viikossa harrastamista ekaluokalla, mutta kyllä harrastukset tuovat lapsen elämään paljon sisältöä, kavereita ja juurikin sitä säännönmukaisuutta ja sääntöjen noudattamista, odottamista jne.
Kai sinä silti annat lapsillesi mahdollisuuden harrastaa, vaikka itse inhositkin jonnekin lähtemistä tiettyyn aikaan...? Kaiki lapset ei vaan ole samanlaisia, kuten ei aikuisetkaan.