Miksi ihmeessä äidin pitää tehdä itsestään vauvalle "korvaamaton"?

[Tasku Venus]

Kyllä minäkin otan mielummin kitisevän vauvan kävelylle kuin jätän miehelle. Siinähän se menee mukana, eikä yleensä liikkuvissa rattaissa eds kitise. Meillä ainakaan mies ei ole mitenkään erityisemmin nauttinut kitisevien vauvojen hoidosta ja hoitamalla itse, olen pitänyt koko perheen tyytyväisenä. Isompien lasten kanssa pärjää kyllä hyvin ja isä-lapsi suhde on hyvä, vaikka ei vauvanhoitoon olekaan tasapuolisesti osallistunut.

Ai sä sitten nautit siitä kitinästä vai?

 

[hup]

Kyllä minäkin otan mielummin kitisevän vauvan kävelylle kuin jätän miehelle. Siinähän se menee mukana, eikä yleensä liikkuvissa rattaissa eds kitise. Meillä ainakaan mies ei ole mitenkään erityisemmin nauttinut kitisevien vauvojen hoidosta ja hoitamalla itse, olen pitänyt koko perheen tyytyväisenä. Isompien lasten kanssa pärjää kyllä hyvin ja isä-lapsi suhde on hyvä, vaikka ei vauvanhoitoon olekaan tasapuolisesti osallistunut.

Ai sä sitten nautit siitä kitinästä vai?

Juu, en tiedä, olenko poikkeuksellinen, mutta nautin lastenhoidosta myös silloin kun lapset eivät hymyile. Minusta tämä pikkulapsiaika on aivan ihanaa kaikkine yöheräilyineenkin. Ja kuten sanoin, eipä se vauva siinä rattaissa kitise, vaikka kotona kitisisikin. Jätän vauvan isän hoitoon toki jos menen vaikka uimaan, enkä voi ottaa lasta mukaan. Mutta tässä oli kyse kävelylle menosta, mikä on lähes parasta rauhoittelua kitisevälle pikkuiselle. Minusta on outo ajatus, että jotain kaveriani voisi häiritä pienen vauvan mukanaolo kävelylenkillä. Isompia lapsia en aina halua mukaan ottaa, koska on mahdollista, että kaveri haluaa esim. kertoa huolistaan, jotka eivät lapsille kuulu.

 

[vieras]

blaablaablaa.. kaikki ei halua bilettää tai tarvi muutakaan omaa aikaa.

ihan normaalia tuo kaikki on. mä oon ollu esikoiselle "korvaamaton" jo 3v eikä siitä mitään haittaa kummallekaan. kerhossa alottaa syksyllä eikä yhtää huoleta kun on niin reipas tyttö. toki lapsi tässä välissä pieniä hetkiä ollu hoidossa ja yökylässäkin pari kertaa. ja hyvin pärjää isin kanssa kotona ja pärjäsi ne päivät kun olin kuopuksen kanssa synnärillä, mutta minä vaan en jätä lapsiani koskaan vaan otan ne aina kaikkialle mukaan. todella haroin jätän edes isälleen. eikä se tarkoita että isää väheksyisin

MItä muuta se sitten on kun isän väheksymistä, jos ei hän saa hoitaa edes omia lapsia ilman emännän valvoiva silmää?
MInusta tälläinen on suorastaaan surullista, varsinkin lasten kannalta.

no ehkä se isi ei jaksa keskittyä samalla tavalla vaan lapsi istuu kattelemassa dvd elokuvia aina kun on isin kanssa kahdestaan. eli lapsi paljon mieluummin tulee mun mukaan vaikka ostoksille ja isi saa olla hetken rauhassa työpäivänsä jälkeen. kaikki on tyytyväisiä. eli ei tarvi mun lapsiani sääliä kuules yhtään.

 

[vieras]

Ja tää asia kuuluu sulle miten? :headwall: ap hanki elämä tai vaikka omia lapsia :kieh:

 

[piina]

Meillä ihan sama tilanne. Mä jättäisisin vauvan mielelläni isälleen, mutta meillä nyt tilanne sattuu olemaan tämä, niin tällä eletään. Sunnuntaina jätin 11kk vauvan isänsä kanssa. 2h aikana oli toinen natissut ja oli juuri nukahtanut kun tulin kotia. Sen jälkeen mä en ole edes postilaatikolle päässyt, etteikö vauva olisi huutanut koko sen ajan sisällä

Meillä tilanteeseen vaikuttaa se, että mies on vain viikonloppuisin kotona, joten kiintymyssuhde ei samoin ole voinut isäänsä syntyä kuten minuun. Ennen sunnuntaita vain pikkuinen on onneksi hetket, jolloin olen käynyt suihkussa tai vastaavaa, ollut veljiensä hoidossa tyytyväisenä, mutta nyt on aivan läheisriippuvainen minuun :/

 

[piina]

MItä muuta se sitten on kun isän väheksymistä, jos ei hän saa hoitaa edes omia lapsia ilman emännän valvoiva silmää?
MInusta tälläinen on suorastaaan surullista, varsinkin lasten kannalta.

Ap:n kaverilla on kuitenkin 3 muutakin lasta. Eikö ole kiva, että isä saa olla näiden lasten kanssa kotona, ilman sitä kitisevää vauvaa, joka vähemmän kuitenkin kitisee kenties sielä lenkillä kuin kotosalla.

 

[Kyllä]

Toi on sikäli lyhytnäköistä että on jopa todennäköistä että joskus tulee tilanne että äiti joutuu olemaan poissa tunnin, pari, ehkä jopa pitempäänkin. Vaikkapa joku vanhemmista lapsista sairastuu ja joutuu sairalaan, tai äiti itse sairastuu, tai äidillä alkaa hammasta jomotella siihen malliin että on pakko mennä hammaslääkäriin, jne jne jne, jatka itse listaa.

Eli musta on vähän hölmöä olla etukäteen "helppoina" aikoina yhtään totuttelematta siihen että mies pärjäisi lapsen kanssa vaikka sen lenkin ajan vaikka kuinka tekisi hampaita. On sitten kiva kun mies saa tottumattomana harjoitella tosi paikan edessä kun muutenkin on huolta ja murhetta.

Juu, ja vastatkaa vaan että teille ei koskaan voi käydä mitään jonka vuoksi joudutte vaikka päivystykseen, superäiti on luodinkestävä.

 

[hup]

Toi on sikäli lyhytnäköistä että on jopa todennäköistä että joskus tulee tilanne että äiti joutuu olemaan poissa tunnin, pari, ehkä jopa pitempäänkin. Vaikkapa joku vanhemmista lapsista sairastuu ja joutuu sairalaan, tai äiti itse sairastuu, tai äidillä alkaa hammasta jomotella siihen malliin että on pakko mennä hammaslääkäriin, jne jne jne, jatka itse listaa.

Eli musta on vähän hölmöä olla etukäteen "helppoina" aikoina yhtään totuttelematta siihen että mies pärjäisi lapsen kanssa vaikka sen lenkin ajan vaikka kuinka tekisi hampaita. On sitten kiva kun mies saa tottumattomana harjoitella tosi paikan edessä kun muutenkin on huolta ja murhetta.

Juu, ja vastatkaa vaan että teille ei koskaan voi käydä mitään jonka vuoksi joudutte vaikka päivystykseen, superäiti on luodinkestävä.

No mitä eroa siinä on, totutteleeko kävelylenkin vai hammaslääkärin aikana? Kyllähän ne pärjäävät, mutta eri asia on, nauttiiko tuosta kahdesta tunnista äiti, isä, vauva tai vanhemmat lapset. Jos äiti nauttii kävelylenkistä vauvan kanssa, niin miksi ihmeellisten periaatteiden tai kaveripainostuksen takia vaikeuttaa kaikkien elämää.

Meillä ainakin miehen yhteiselo lasten kanssa on alkanut sujua ongelmitta siinä yhden vuoden paikkeilla ilman mitään totutteluja. Kaikille vain vauvanhoito ei ole niin luontevaa.

 

[janjade harmailee]

Minulle on taas aina ollu tärkeää ,että olemme tasavertaisia vanhempia lapsillemme.
Mies on aina hoitanut lapsia yhtälailla kuin minä itse. En ole ikinä ajatellukaan et enkö voisi lähteä jonnekin ja jättää lapsia isän kanssa kotiin. Meillä esikko jäi jo ekana kotona olo päivänä kotiin isän kanssa kun lähdin siskoni kanssa kaupoille. Toiki meillä on ollut ikään kuuluvia kausia jolloin toinen vanhempi on ollut ykkönen,esim lohduttamaan.

 

[Tasku Venus]

Kyllä minäkin otan mielummin kitisevän vauvan kävelylle kuin jätän miehelle. Siinähän se menee mukana, eikä yleensä liikkuvissa rattaissa eds kitise. Meillä ainakaan mies ei ole mitenkään erityisemmin nauttinut kitisevien vauvojen hoidosta ja hoitamalla itse, olen pitänyt koko perheen tyytyväisenä. Isompien lasten kanssa pärjää kyllä hyvin ja isä-lapsi suhde on hyvä, vaikka ei vauvanhoitoon olekaan tasapuolisesti osallistunut.

Ai sä sitten nautit siitä kitinästä vai?

Juu, en tiedä, olenko poikkeuksellinen, mutta nautin lastenhoidosta myös silloin kun lapset eivät hymyile. Minusta tämä pikkulapsiaika on aivan ihanaa kaikkine yöheräilyineenkin. Ja kuten sanoin, eipä se vauva siinä rattaissa kitise, vaikka kotona kitisisikin. Jätän vauvan isän hoitoon toki jos menen vaikka uimaan, enkä voi ottaa lasta mukaan. Mutta tässä oli kyse kävelylle menosta, mikä on lähes parasta rauhoittelua kitisevälle pikkuiselle. Minusta on outo ajatus, että jotain kaveriani voisi häiritä pienen vauvan mukanaolo kävelylenkillä. Isompia lapsia en aina halua mukaan ottaa, koska on mahdollista, että kaveri haluaa esim. kertoa huolistaan, jotka eivät lapsille kuulu.

No mä en ainakaan nauti lapsen kitinästä, enkä yritä muuta väittää. Ja yöheräilyt oli aivan kamalia! Mä muistan vauvan ensimmäiset 3 kk varmaan elämäni hirveimpänä aikana. Siihen tosin liittyy paaaaljon muutakin kuin vauvan kitinät. Nyt lapsi yli vuoden, ja osaan jopa nauttia siitä. Meillä mies hoitaa tai lohduttaa lasta ihan yhtä paljon kuin minäkin. Ja olen iloinen että isällä ja pojalla on ollut niin hyvä ja läheinen suhde ihan alusta lähtien.

 

[korveematon?]

Oma äitini oli juuri tuollainen joka ei meitä lapsia voinnut silmistään päästää "kun oli niin tarpeellinen meille, korvaamaton, isä ei kuulema kyennyt hommaan". Juupa juu. Nyt aikuisena sen näkee, äidillä oli (on) maailman surkein itsetunto ja sitä hän pönkitti "olemalla korvaamaton". Jopa tunnustanut sen nyt kun sairastui, vuosi kymmenien jälkeen masennukseen. Masennus kun on ottanut ensi otteet hänestä silloin kun alkoimme veljen kanssa itsenäistyä ja omata omia mielipiteitä. Tuolloin äiti ei enää voinnut myöskään työntää isää syrjään koska me lapset osasimme itse päättää... Äiti itseasiassa katkeroitui mietä kohtaa teini-iässä koska pystyimme puhumaan isälle. Emme enää olleet hänen itsetunnon jatkeita.

Mä en ymmärrä miksi kukaan tekee itsestään korvaamattoman? Mun korvaan se haiskahtaa siltä että itseään ei osaa arvostaa mitään muuta kautta kun siitä että tietää jonkun olevan "riippuvainen" sinusta. Lienen outolintu, mutta elämä näin sen seikan mulle opettanut.

Varmasti olen lapsilleni tärkeä, yhtälailla kuin heidän isäkkin. Mutta jos minulle jotain sattuisi, tiedän että lapsilla on isäkin elämässä huolehtimassa, samoin täti ja isovanhemmat. Ei mikään äitiä tietenkään korvaan, mutta heidän elämä varmasti jatkuu ilman minuakin.

 

[Oikein tekee ystäväsi]

Erittäin hienoa että on naisia jotka ottavat äitiyden tosissaan. Kun lapsia tekee, tulee ne myös hoitaa. Näitä lusmu-akkoja onkin ihan liikaa.

 

[mie]

Erittäin hienoa että on naisia jotka ottavat äitiyden tosissaan. Kun lapsia tekee, tulee ne myös hoitaa. Näitä lusmu-akkoja onkin ihan liikaa.

Mites sen äidin sitten kävisi, jos isä ottaisi samanlaisen asenteen? Ei jättäisi vauvaa hetkeksikään kahdestaa vauvan kanssa, koska eihän se äiti osaa eikä pystyy hoitamaan sitä lasta OIKEIN?
Kuinka moni nainen haluaisi tälläistä kohtelua mieheltä?

 

[Rukoilijasirkka]

Mäkin imetin, mutta mun mies on hoitanut vauvaa aina paljon. Ja mä jätin sitä isovanhemmille hoitoonkin, vaikka mä tiesin, et se ei oikeen huoli tuttipulloa. Päättelin, että sen kanssa pärjätään ja sille voi laittaa vaikka lusikalla vettä tai velliä tai jotain suuhun.

Ja oon tyytyväinen. En ollut koskaan vauvan vankina.

 

[Kowalski]

Mä olin vauvoille ja vielä taaperoillenikin "korvaamaton" mutta ei se miehen isyyttä mitenkään vähentänyt, tai poistanut hänen oikeuttaan olla aivan yhtä korvaamaton omalla tavallaan.

Ihmettelen sitä, että jos asia on ok ap:n ystävälle (vai mikäseoli) & tämän miehelle, niin miksei se olisi ok myös perheen ulkopuolisille henkilöille?
Kai aikuinen mies osaa sanoa, jos kokee itsensä yli käveltävän ja omaa isyyttään vähäteltävän.

 

[Kamala]

No mitä eroa siinä on, totutteleeko kävelylenkin vai hammaslääkärin aikana? Kyllähän ne pärjäävät, mutta eri asia on, nauttiiko tuosta kahdesta tunnista äiti, isä, vauva tai vanhemmat lapset. Jos äiti nauttii kävelylenkistä vauvan kanssa, niin miksi ihmeellisten periaatteiden tai kaveripainostuksen takia vaikeuttaa kaikkien elämää.

Meillä ainakin miehen yhteiselo lasten kanssa on alkanut sujua ongelmitta siinä yhden vuoden paikkeilla ilman mitään totutteluja. Kaikille vain vauvanhoito ei ole niin luontevaa.

Meillä ainakin mies on halunnut opetella vauvanhoitoa, siinä missä minäkin. Ja meistä vanhemmistahan se on kiinni, mistä vauva oppii nauttimaan. Oppiiko se tykkäämään vaan äidin kanssa olemista vai myös isän. Jos äiti ottaa aina vauvan mukaan kaikkialle, niin siihenhän se pienikin oppii ja tottuu.

 

[Piku81]

En jaksa lukea koko ketjus, mut jos isä ei halua jäädä kärttyisen lapsen kanssa ja serkkusi ei kehtaa sanoa et mies ei halua hänen lähtevän ilman vauvaa...