Miksi ihmeessä tämän lapsiasian pitää olla niin hankalaa ??? Sanokaa ny mielipiteenne.

[vieras]

Siis meillä kolme lasta, ihania kun mitkäkin, 13, 9 ja 5. Ja 2 vuotta olen miettinyt ja halunnut vielä yhden, mies ei. Nyt alkukeväästä mies sitten lämpeni ajatukselle ja sanoi, että koitetaan jos saamme vielä yhden, no pillerit pellolle, tulin heti raskaaksi ja meni kesken. Ennen kuin annoimme mahdollisuutta mietin asiaa puolelta toiselle, niin ettei mitään määrää ja mietin taas. Mietityttää/pelottaakin alkuraskaus pahoinvointeineen, raskauden kulku, synnytys, se onko lapsi terve, miten jaksan, sillä minä olen meillä se joka tekee enemmän...ja kaiken maailman muut vähäpätöisemmät asiat, maailman tilanne ja sikainfluenssa jne. suhde meillä tosi hyvä 20 vuoden jälkeen, rahatilanne tällä hetkellä hyvä, ikää minulla 35, joten ajattelen, että nyt "viimeiset" hetket ja sitä mieltä mieskin. Auto menisi vaihtoon, omia huoneita ei olisi kaikille neljälle. Ja jahkaan taas, mistä se oikein on merkki? Onko kuitenkin parempi jättää ajatus sikseen? Katuuko tai onko joku katunut myöhemmin? Miksi sitä vatvoo asioita niin kauheesti? Mitä sinä tekisit tässä tilanteessa?

 

[vieras]

Luetusta päätellen teillä on kaikki hyvin ja rakastava perhe. Sen auton saa vaihdettua ja joka lapsella ei tarvitse olla omaa huonetta, mä olen jakanut huoneen veljen kanssa 20v asti kunnes muutettiin kumpikin kotoa pois
Ja teillähän isommat lapset varmaan auttaa sitten vauvan kanssa...
Tsemppiä teille

 

[en tiedä auttaako tää yhtään..]

Meillä kun oli kaksi lasta ja minulle iski kaamea vauvakuume. Jouduin aikani miestä lämmittämään ajatukselle. No hän lämpes ja tulin raskaaksi, mut raskaus meni kesken. Se oli aika järkytys Jotenkin tuntui silloin, että se kolmonen on vain saatava, jos se on tullakseen.. Saimme reilun vuoden päästä keskenmenosta pikkukolmosen, oih, se on niin ihana. Olen aina neljästä haaveillut, mut jotenkin tuo keskenmeno sai tuota raskausaikaa pelkäämään. Kolmosta kun odotin, niin olin väliin aika ressaantunut..
Nyt minusta tuntuu, että tämä kolme riittää kiitos. Mut entäs jos kuume sittenkin iskee... meillä kans auto menee vaihtoon. Samoin asunto (asutaan kolmiossa ) Mä tahdon roikkua niissä unelmissa ja haaveissa vähän liikaakin, mut mies aina järkisyitä esittää ja ne ovat tehonneet tähän asti Ehkä se sitten on niin meidän kohdalla, että kolme lasta on sopiva määrä.
Joten varmaan kannattaa miettiä mitä te haluatte... nää on näitä vaikeita kysymyksiä

 

[Äiti-Kengu]

No ei kaikilla omaa huonetta tarvine olla.Auton saa vaihdettua.
Niin ja noista isommista on sulle paljon apua.
Itellä ikää 35v ja viides syntynee lähiviikkoina.

 

[ap]

ihanan positiivisia kahdehdin välillä niitä ihmisiä, jotka oikeasti jättävät asiat herran haltuun sen enempää miettimättä.

 

[lapsettomuuteen tuomittu?]

Minä antaisin mitä vaan, että saisin edes yhden lapsen! Olen valmis jopa vaarantamaan oman työsuhteen jatkumisen sen vuoksi, urakin saa jäädä, millään ei oikeasti ole väliä. Kun vertaan omaa tilanettani sinuun, niin kateeksi käy.

 

[mä]

Minä antaisin mitä vaan, että saisin edes yhden lapsen! Olen valmis jopa vaarantamaan oman työsuhteen jatkumisen sen vuoksi, urakin saa jäädä, millään ei oikeasti ole väliä. Kun vertaan omaa tilanettani sinuun, niin kateeksi käy.

Niin, mut toisaalta näitä kahta asiaa on vähän vaikea keskenään verrata.. Toisille lapsia tulee heti kun vain antaa mahdollisuuden kun taas toisille ei millään. Kun on jo useempi lapsi, niin sitä siinä vaiheessa miettii, että miten pärjätään, miten jaksaa jne. Ja lapseton ajattelee, että mitä ne ees tuommoisia pohtii, olisivat tyytyväisiä kun tulee!
Mut toivottavasti sinullakin joskus on lapsi d b
*hali*

 

[kahden äiti]

täällä samat tuntemukset.olen siis raskaana ja aivan kamalan peloissani kaikesta..jahkaan keskeytyksen ja vauvan pitämisen välillä toi keskeytys tulee mieleen aina kun tässä on isompien kanssa ollut vaikeaa viime päivinä..miten jaksan kolmen kanssa..riittääkö rakkaus kaikille..entä sparisuhde..vauva-aika on rankkaa ja suhde koituksella..kuitenki rakastetaan ja ajattelen että haluaisin vielä yhden kerran kokea sen vauavn tuoksun..oman vauvan tuoksun.ei oo helppoa olla nainen kun pitää ajatella paljon ja aikaa vähän

 

[Elviira Eufrosyyne]

Mä pähkäilen kanssa samanasian parissa. Meillä tosin Vanhin on 7 sit on 4 vuotias ja pienin on 6 kk.
Olen aina haaveillut isosta perheestä, mutta kahden todella vaikean raskauden jälkeen en uskaltanut yrittää tuota kolmosta. Toisin kuitenkin kävi ja hän päätti tulla meille ehkäisystä huolimatta. Raskausaika oli todella kamala pahoinvointeineen ja minun verenpaineen ja muiden ongelmien kanssa. Nyt meillä on kuitenkin aivan ihana vauva ja minä pähkäilen josko joskus yrittäisin vielä sitä nelosta.

Meilläkin menisi auto vaihtoon ja talokin saattaisi tulla pieneksi. Nämä ovat kuitenkin selllaisia asioita jotka saa järjestettyä. Suurinpana esteenä meillä on kuitenkin minä ja minun terveys. Ymmärrän, että nykyiset lapset tarvitsevat äitiään. Raskaus on kuitenkin minulle niin kova rasitus, että en pysty sinä aikana lapsistani huolehtimaan. Siltikin tavallaan toivon toista "vahinkoa". Silloin elämä ratkaisisi tämänkin asian puolestani niinkuin tuolloin reilu vuosi sittenkin.

Olen kokenut keskenmenonkin. Sen jälkeen tuntui etten uskalla ikinä enää yrittää. Jotenkin silloin tuntui niin pahalta tavallaan korvata menetetty lapsi toisella. Uskalsin kuitenkin eikä se tuntunutkaan tuolta aiemmin mainitsevaltani.

Stemppiä pohdintoihin. Varmasti teette teille oikean ratkaisun.

 

[ap]

Tuo oma jaksaminen on kyllä tärkeä asia, mutta toisaalta vauva-aika menee nopsasti, sen huomaa nyt kun meillä kaikki jo "isoja" poikia, tarvitsevat toki äitiä ja kotityötä on riittämiin, mutta ei tarvitse koko ajan perään katsoa. Itse olen jo pitkään toivonut, että tulisi vaan se "vahinko", niin varmasti onnellisia oltaisiin. Kyllä alan tässä pikkuhiljaa päätymään siihen, että ollaan vielä muutama kuukausi ilman ehkäisyä ja katsotaan mitä tuleman pitää. Rakastava koti kyllä odottaisi tuo keskenmeno varmasti pistää ajatuksia vielä enemmän sekaisin, niin minullekin kävi, ehkä tämä mietiskely on jonkinlaista itsesuojeluakin, menettämisen pelkoa, toisaalta mitään ei saakaan, jos ei anna mahdollisuutta.

 

[Elviira Eufrosyyne]

Tämä on aihe josta voisin keskustella loputtomiin, jos joku vain jaksaisi kuunnella ja vatvoa asioita kanssani.

Onneksi täällä maailmassa on asioilla tapana järjestyä aina jotenkin ja sitten huomaa, että juuri näin oli hyvä.

Tunnut pohtineen jo asiaa niin paljon, että uskon teidän löytävän juuri teille oikean ratkaisun. =)