Mulla on takana jokunen parisuhde ja vain yksi niistä on ollut sellainen, joka on ottanut enemmän, kuin mitä se on antanut. Se parisuhde kesti tasan 6 viikkoa, sillä mulla ei ole pienintäkään mielenkiintoa elää moisessa suhteessa.
Mitään traumoja mulle ei tuosta suhteesta tai erosta kuitenkaan jäänyt, koska vihelsin pelin melkolailla heti alkuunsa poikki. Ei jäänyt paskan maku suuhun, tai mitään muutakaan, vaan pidemminkin sellainen ihan positiivishenkinen fiilis siitä, että tulipahan kokeiltua
Eroja parisuhteesta ja avoliitosta mulla on siis useampi, kuin vain yksi tai kaksi. Mutta yksikään taakse jäänyt parisuhteeni ei ole täydellisen epäonnistunut. Ei sitä parsisuhdetta voi kai nyt aivan puhtaasti onnistuneeksikaan sanoa, jos se kerran on kuitenkin päättynyt...mutta jos se päättynyt parisuhde kuitenkin jatkuu hyvänä ihmissuhteena ja vaikka se aikaa myöden siitäkin hiipuisi, mutta molemmilla osapuolilla on hyvä fiilis ja kauniit muistot suhteesta, ei sitä kyllä täydelliseksi epäonnistumiseksikaan kutsua voi.
Mä pidän kaikista ex-miehistäni. He ovat ihan huipputyyppejä, joille toivon puhtaasti pelkkää hyvää...ja tiedän, että he toivovat samaa mulle. Mulla on siis kaikkien kanssa hyvät välit ja tavatessa voidaan vaikka halata, kuten voin halata naispuolisia kavereitani, joita en ole toviin nähnyt.
En koe, että olisin koskaan lyönyt päätäni seinään. En myöskään ole tarvinnut terapiaa, enkä osaa olla kateellinen uusista kumppaneista. Päinvastoin.
Omasta puolisostani valitan siksi, kun se helpottaa. Kun saan räkästyä ulos kaiken ärsytyksen, se on melko pitkälti sitten poissa. Ainakin hetken. Mutta toki muistan kyllä sitten myös antaa kehua ja kiitosta, kun on niiden aika. En ole vittuuntunut, kuin vain toisinaan. Ja tuolloin avaan suuni ja kerron, missä mennään. Tätä kautta mieheni pystyy toimimaan siten, että vitutukseni vähenee, jos se kerran hänestä johtuu.
Olen hyvin onnellinen. Ja erittäin onnekas. Tiedän sen. Ja muistan tästäkin aina ääneen puhua.
Saan joka ikinen päivä kuulla miten kaunis, ihana ja upea olen. Tänään en tosin ole kehuja kuullut, mutta annettakoon se anteeksi, koska en ole miestäni vielä tänään nähnyt.
Moni ulkopuolinenkin on huomannut, miten ihana parisuhde mulla on. Enkä siis todellakaan kuulu heihin, jotka kertovat vain sen positiivisen puolen, vaan puhun suhteestani rehellisesti ystävilleni...myös siis niistä negatiivisistä asioista. Mutta niitä on melko vähän. Huomattavasti enemmän on niitä positiivisia juttuja. Mulla on kerrassaan upea mies, vaikka toki hänkin osaa ärsyttävä olla. Mutta kuka ei osaisi? En tunne yhtäkään ihmistä, joka ei joskus ärsyttäisi. Itse ärsytän luultavasti jopa melko usein. Välillä vähän tahallaankin.
Osaan olla onnellinen ilman parisuhdetta, mutta kyllä mulla sinkkuna sellainen olo vähän on, että jotain puuttuu. Kaipaan jotakuta, jonka kainaloon käpertyä ja jonka vieressä voin nukkua yön. On mukavaa jakaa arki jonkun kanssa, ettei itse ole vastuussa ihan kaikesta.
Kun suhde on tasapainoinen ja tasapuolinen, siitä saa kyllä ihan yhtä paljon, kuin mitä siihen on valmis itse laittamaan. Itse tosin koen saavani enemmänkin.
Mitään traumoja mulle ei tuosta suhteesta tai erosta kuitenkaan jäänyt, koska vihelsin pelin melkolailla heti alkuunsa poikki. Ei jäänyt paskan maku suuhun, tai mitään muutakaan, vaan pidemminkin sellainen ihan positiivishenkinen fiilis siitä, että tulipahan kokeiltua
Eroja parisuhteesta ja avoliitosta mulla on siis useampi, kuin vain yksi tai kaksi. Mutta yksikään taakse jäänyt parisuhteeni ei ole täydellisen epäonnistunut. Ei sitä parsisuhdetta voi kai nyt aivan puhtaasti onnistuneeksikaan sanoa, jos se kerran on kuitenkin päättynyt...mutta jos se päättynyt parisuhde kuitenkin jatkuu hyvänä ihmissuhteena ja vaikka se aikaa myöden siitäkin hiipuisi, mutta molemmilla osapuolilla on hyvä fiilis ja kauniit muistot suhteesta, ei sitä kyllä täydelliseksi epäonnistumiseksikaan kutsua voi.
Mä pidän kaikista ex-miehistäni. He ovat ihan huipputyyppejä, joille toivon puhtaasti pelkkää hyvää...ja tiedän, että he toivovat samaa mulle. Mulla on siis kaikkien kanssa hyvät välit ja tavatessa voidaan vaikka halata, kuten voin halata naispuolisia kavereitani, joita en ole toviin nähnyt.
En koe, että olisin koskaan lyönyt päätäni seinään. En myöskään ole tarvinnut terapiaa, enkä osaa olla kateellinen uusista kumppaneista. Päinvastoin.
Omasta puolisostani valitan siksi, kun se helpottaa. Kun saan räkästyä ulos kaiken ärsytyksen, se on melko pitkälti sitten poissa. Ainakin hetken. Mutta toki muistan kyllä sitten myös antaa kehua ja kiitosta, kun on niiden aika. En ole vittuuntunut, kuin vain toisinaan. Ja tuolloin avaan suuni ja kerron, missä mennään. Tätä kautta mieheni pystyy toimimaan siten, että vitutukseni vähenee, jos se kerran hänestä johtuu.
Olen hyvin onnellinen. Ja erittäin onnekas. Tiedän sen. Ja muistan tästäkin aina ääneen puhua.
Saan joka ikinen päivä kuulla miten kaunis, ihana ja upea olen. Tänään en tosin ole kehuja kuullut, mutta annettakoon se anteeksi, koska en ole miestäni vielä tänään nähnyt.
Moni ulkopuolinenkin on huomannut, miten ihana parisuhde mulla on. Enkä siis todellakaan kuulu heihin, jotka kertovat vain sen positiivisen puolen, vaan puhun suhteestani rehellisesti ystävilleni...myös siis niistä negatiivisistä asioista. Mutta niitä on melko vähän. Huomattavasti enemmän on niitä positiivisia juttuja. Mulla on kerrassaan upea mies, vaikka toki hänkin osaa ärsyttävä olla. Mutta kuka ei osaisi? En tunne yhtäkään ihmistä, joka ei joskus ärsyttäisi. Itse ärsytän luultavasti jopa melko usein. Välillä vähän tahallaankin.
Osaan olla onnellinen ilman parisuhdetta, mutta kyllä mulla sinkkuna sellainen olo vähän on, että jotain puuttuu. Kaipaan jotakuta, jonka kainaloon käpertyä ja jonka vieressä voin nukkua yön. On mukavaa jakaa arki jonkun kanssa, ettei itse ole vastuussa ihan kaikesta.
Kun suhde on tasapainoinen ja tasapuolinen, siitä saa kyllä ihan yhtä paljon, kuin mitä siihen on valmis itse laittamaan. Itse tosin koen saavani enemmänkin.
opcorn:
Jos muutama vaahtoaa niin turha leimata kaikkia.. kuten ei miehiäkään pidä yksittäistapauksien vuoksi leimata sioiksi. Kuspäisyys ei katso sukupuolta.
Sitten saan taas huolehtia mummon omista pikku kullannupuista. Ja ne mummon omat lapset saavat pienen hengähdystauon arkeen...voivat vaikka sillä välin panostaa parisuhteisiinsa 
