Miksi ihmiset perustavat parisuhteen jos eivät halua seksiä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Almond Eye
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Almond Eye

Vieras
Kun tapasin mieheni hän kehui olevansa viriili ja oli hyvinkin kiinnostunut seksistä. Mutta kun lapset oli tehty niin hän alkoikin korostaa ettei seksi ole hänelle tärkeää, ja mielummin hän tekee jotain muuta. Välimme muuttuivat hieman etäisiksi, ja seksin vähetessä aina vaan enemmän loppujen lopuksi hän alkoi syyttämään mua pettämisestä ilman selvää syytä. Tai siis sanoi hän syyksi sen että olen elänyt puutteessa. Kukaan ei hänen mukaansa kykene elämään puutteessa.

Tuntuu olevan muitakin tapauksia, joissa parisuhteen jompikumpi osapuoli kärsii seksinpuutteesta.

Mä en ymmärrää, minkä takia ihmiset solmivat parisuhteita, jos eivät halua harrastaa kumppaninsa kanssa seksiä? Jos haluaa platonisen suhteen niin eikös sen voisi solmia sitten vaikka kenen kanssa, kun ei tarvitse olla mitään kemiaa? Ja miksi edes muuttaa yhteen asumaan jos haluaa suhteen vaan kaveripohjalta?

Eikä missään tapauksessa kannata tehdä niin kuin mun mies ja johtaa aluksi harhaan kehumalla seksuaalisuudellaan. Mun piti kokea suhteessamme olevani jotenkin irstas kun halusin rakastella mieheni kanssa. Luulin seksin kuuluvan parisuhteeseen, mutta jouduinkin tuntemaan syyllisyyttä mieheni himoitsemisesta. Lopuksi hän laajensi syyllistämisen koskemaan kaikkia miehiä, kun alkoi syyttää pettämisestä.
 
En mä tiedä, ehkä jotkut hakuavat kumppanin jonka kanssa voi tehdä kaikenlaista. Hommata lapsia, harrastaa kaikkea, liikkua, käydä leffassa. Kaipaa juttuseuraa ja hellyyttä.
 
Seksiä saa mistä vain, siihen ei parisuhdetta tarvita. Parisuhde on moniulotteisempi juttu.

Miksi sen sitten kuitenkin usein ajatellaan alkavan siitä seksuaalisesta vetovoimasta? Eikö sitten kannattaisi perustaa parisuhde vaikka kaverinsa kanssa, jos jotain muuta haluaa?

Parisuhde ei voi tietenkään perustua pelkkään seksiin, mutta ei se ole enää parisuhde, jos ei siihen seksiä kuulu.
 
[QUOTE="hmm";30846418]Onko tämä taas niitä miehiä, jotka ei haluu enää synnytyksen jälkeen, kun a) nainen lihoi b) nainen on äitihahmo?[/QUOTE]

No mä en lihonut ainakaan, pikemminkin päinvastoin. Mutta hänen halunsa eivät loppuneetkaan synnytyksen jälkeen vaan jo positiivisen raskaustestin jälkeen. Ei ollut enää mitään minkä eteen ahertaa. Tavatessamme hän väitti että raskaana oleva nainen kiihottaa häntä. Tässäkin asiassa hän johti mua harhaan. Kehui jumpanneensa edellisten naistensa kanssa loppuun asti odotusaikana.

Jaa, ehkä hän näki mussa äitinsä sitten. Hänellä on ongelmallinen äiti-suhde kyllä. Äitinsä oli mustasukkainen hänen tyttö-/naisystävistään ja huoritteli niitä. Senkö takia äitiys tappoi hänen seksihalunsa?
 
Kuka niin ajattelee?

Sellainen käsitys minulla on ollut, ja olen kuvitellut sen olevan yleinen käsitys. Mutta ilmeisesti se ei olekaan sitten niin yleinen sitten. Sittenhän sitä voisi perustaa parisuhteen vaikka samaa sukupuolta olevan kanssa vaikka olisi hetero. Ilmeisesti moni homo perustaakin parisuhteen vastakkaista sukupuolta olevan kanssa saadakseen lapsia. Ehkä munkin mies on sellainen.

Mä luulin että parisuhteet on intiimisuhteita. Jos ei, niin silloin on kyse enemmänkin liikekumppanuudesta, niin kuin jonkun Anu Saagimin ja Ristomatti Ratian tapauksessa voisi olla kyse.
 
Alat päästä jyvälle. Parisuhteita on erilaisia ja jokaisella on omat motiivinsa siihen. Yksi etsii sopivaa isää/äitiä tuleville lapsilleen, joku toinen elättäjää, joku hakee turvallisuutta, joku taas kaipaa mukavaa keskusteluseuraa ja kaveria, joku haluaa rakastajan. Näistäkin harvoin vain yhtä osa-aluetta haetaan, vaan yleensä mielessä on useampi asia, jonka pitäisi natsata.

Tee itse selväksi heti alussa, mikä sinulle on tärkeää, ettei tule myöhemmin yllätyksiä. Tosin ei sekään sitä takaa, koska elämä harvoin menee juuri niin kuin itse on sen suunnitellut.
 
Ongelmahan onkin juuri siinä, että aluksi mieheni antoi ymmärtää jotain mitä ei lopuksi ymmärtänyt antaa. Ei ole oikein käyttää toista hyväksi. Pitää sanoa suoraan, jos hakee vaan vakaata taloutta tms. Minä raukka luulin eläväni rakkausliitossa. Ja rakkaudella tarkoitan tässä tapauksessa sekä kumppanuutta että romanttista rakkautta. Mielestäni mieheni on toiminut julmasti.
 
Syitä:
-Seksi sen kumppanin kanssa ei ole oikesti kovin kummosta
-Miehellä kestää kauan tulla ja sellaiseen jyystöön kyllästyy
-Toinen ei vaan kiihota

Aluksi hän valittikin mun kokemattomuudesta, mutta mun kehittyessä hän rupesi kehumaan että on upeaa. Ja jossain vaiheessa hän sanoi olevansa täysin tyytyväinen meidän seksielämään. Mutta hän korosti että seksi ei ole hänelle enää tärkeää ja häntä tuntui jotenkin häiritsevän jos minä olin siitä kiinnostunut.

Ja hän on aina ollut nopeasti laukeava, ja väittänyt sen johtuvan rakkaudesta. Hän on myös väittänyt haluavansa ja himoitsevansa mua, ja selittänyt että seksi yleensä ei vaan häntä enää niin kiinnosta.

Lopuksi hän rupesi puhumaan sellaisia, että hänellä on kasvava inho naisia kohtaan. Ja koska mä edustan naissukupuolta niin...

Hirveän ristiriitainen suhtautuminen hänellä minuun. Mun on vaikea ymmärtää, koska itse olen aina häntä sekä rakastanut että halunnut ja himoinnut.
 
En tajua mins vää,nät asian noin että hän on huijannut sua. Alkuun himotti kovasti, halut ovat kuitenkin muuttuneet. Onks hänellä,stressiä, onko omaa aikaa, saako nukkua ja levätä
 
Jaa. Minä ajattelin asian niin, että otan kumppanin jolla on samanlaiset halut ja mieltymykset ja jonka kanssa voi täysin avoimesti puhua ihan mistä tahansa asiasta ja selvitellä näitäkin juttuja aina kun vähänkään siltä tuntuu. Todella komean, hyvinvarustetun, uskollisen ja luotettavankin halusin vielä. Vähän piti nähdä vaivaa asian eteen ja ns. koeajaa, mitä täällä tunnutaan niin paheksuvan, mutta puolison kanssa on nyt sitten vireä seksielämä vuodesta toiseen, aina kokeillaan jotain uutta ja irstaillaan ja pervoillaan minkä keretään, vailla huolen häivää ja ongelmat puhutaan heti alta pois niin ei tarvitse murehtia mitään sellaisiakaan. Sitä saa mitä tilaa.
 
En tajua mins vää,nät asian noin että hän on huijannut sua. Alkuun himotti kovasti, halut ovat kuitenkin muuttuneet. Onks hänellä,stressiä, onko omaa aikaa, saako nukkua ja levätä

Koska minusta tuntuu siltä, että hän on huijannut. Kun ajattelen kaikkea mitä hän on matkan varrella tehnyt ja sanonut, niin kaikki merkit tuntuvat viittaavan siihen että hän on suunnitellut koko jutun. Ihan kuin hän olisi lukenut jotain vuorosanoja tai jotain. Ja puhe ei ollut synkassa toiminnan kanssa.

Stressiä hänellä on ollut kyllä. Menneisyys vaivaa ja kaivaa häntä. Omaa aikaa hän sai kyllä, mutta hän olisi kaivannut omaa työhuonetta materiaalilleen. Hänellä on iso kasa pornokuvia, itse ottamia ja lehdistä leikattuja. Niillä hän leikkii kaiket päivät.

Saa hän nukkua, mutta hänellä on ollut monta vuotta unettomuutta. Alkoholismin auheuttamaa, väitän minä. Ja mistä hän nyt lepoa olisi tarvinnut, kun ei hän käy töissä.
 
Yhteistyössä