Miksi jotkut eivät edes halua kokeilla mielialalääkkeitä?

[Littledeath]

Ymmärrän että aina ei vaan löydy sopivaa ja joskus sivuoireet ovat niin pahoja ettei lääkettä voi syödä.

Itellä on nyt vajaa kaks viikkoa siitä kun masennuslääkeannosta korotettiin. Nyt parin päivän aikana oon huomannut, että oon muuttunut jälleen ihmiseksi, omaksi itsekseni. En oo enää se ahdistuksessa ja typerissä kuvitelmissa itkevä paskakasa. Nyt jaksan ulkoilla taas lapsen kanssa ja huolehtia kodista paremmin. Elää ihan normaalia elämää iloineen ja suruineen. Voi onneksi otin heti mielenterveystoimistoon yhteyttä kun huomasin ahdistuneisuuden lisääntyvän ja pahentuvan ja viimenen kuukausi on ollut suorastaan yhtä helvettiä. Teinkin ketjun aloituksen siitä tässä hiljattain, myöskin sen kun pelkäsin että lapsi otetaan huostaan.

Harmi kun monet on niin lääkevastaisia, varsinkin mielialalääkkeitä kohtaan.

 

[uii]

Mielestäni on ihan järkyttävää, miten paljon nykyisin määrätään mielialalääkkeitä. Nuorillekin ihmisille työnnetään vain pilleriä kouraan, kun vähän on surua ja väsymystä elämässä. Ihmiset eivät enää tunnista todellisia tunteita, eivätkä tajua sitä, että elämään kuuluu myös surua ja vähän ikävämpääkin aikaa. Lääkkeiden avulla keinotekoisesti sitten palloillaan siinä keskimaastossa, että ei ole elämässä surua, mutta eipä ole isoja ilojakaan, vain tasaista turtumusta. Todella surullista.

 

[vicy]

En halua koittaa mielialalääkkeitä että koskaan koska niistä mieli tulee "tasapaksuksi" eli mikään ei tunnu enää miltään, ei ole isoja iloja eikä isoja suruja. Lisäksi ne vieroitusoireet mitä noista tulee on nin törkeät että en halua kokea niitä koskaan enään (vaikka lopetin vähentämällä, silti viimeisen pillerin jälkeen makasin sängyssä, tärisin, oksensin, enkä saanut silmiä auki, näin harhoja jne.)

 

["vieras"]

On tullut huomattua, että ihmisillä on aivan ihme käsityksiä mielialalääkkeistä. On esim. tosi yleistä, että luullaan niiden muuttavan ihmisen ihan erilaiseksi tai ylionnelliseksi, mikä ei tosiaan pidä paikkaansa. Ja lisäksi kuvitellaan, että ne on suunnilleen sama juttu kun vetäisit päivittäin jumalattoman satsin rauhoittavia, olet ihan pöllyssä ja lisäksi riippuvainen, mikä ei tietty sekään ole totta.

 

[chef]

Mä olen kuullut, että suurimmalla osalla ihmisistä käy niin, että lääkityksen aikana ei ehkä ryve siellä pohjamudissa, mutta elämä muuttuu tasaisen harmaaksi. Eli niiden surujen lähdettyä lähtee myös ilot.

Ja siis useamman lääkkeitä käyttävän suusta olen tämän kuullut.

Joten en omalla kohdallani olisi ihan heti pilleripurkkiin tarttumassa. Ei se pilleri päivässä poista sitä ongelmaa, joten ennemmin koen että siihen syyhyn pitää puuttua, eikä vain seuraukseen.

 

[Littledeath]

Muakin kyllä pelottaa tämän lääkkeen lopetus. Mutta en ehkä lopetakaan koskaan.

Ja sekin, että mitäs sitten jos annostus joskus jo on maksimissaan. Mutta muuten tää lääke on hyvä, ei vie multa ilon tunteita, ja ei myöskään surun. Vaan on vienyt paniikin ja ahdistuksen, siis semmoset jotka häiritsi mun normaalia elämää ja työssäkäyntiä.

 

[uii]

[QUOTE="vieras";27203178]On tullut huomattua, että ihmisillä on aivan ihme käsityksiä mielialalääkkeistä. On esim. tosi yleistä, että luullaan niiden muuttavan ihmisen ihan erilaiseksi tai ylionnelliseksi, mikä ei tosiaan pidä paikkaansa. Ja lisäksi kuvitellaan, että ne on suunnilleen sama juttu kun vetäisit päivittäin jumalattoman satsin rauhoittavia, olet ihan pöllyssä ja lisäksi riippuvainen, mikä ei tietty sekään ole totta.[/QUOTE]

No esim. masennuslääkkeet vaikuttavat aivojen välittäjäaineisiin esim. serotoniiniin. Ja väolittäjäaineet välittävät niin pahoja kuin hyviä tunteita, eivät ne tunnista, onko kyseessä negatiivinen vai positiivinen tunne, vaan ne lieventävät kaikkia tunteita.

 

[BootyPeppi]

Minä olen yksi lääkekieltäytyjä. Toki syön lääkkeet kilpirauhaaseen mutta kipulääkkeet ja mielialalääkkeet sun muut on mulle liikaa...ainoastaan tietyt lääkkeet on sellaisia joita voin käyttää. En edes lähde kokeilemaan enää mitään (kilpirauhaslääkitys oli pakko).
Esimerkiksi Burana 125ml voimalla voin nukkua 24 tuntia ja minua ei saa helposti hereille. Leikkaus tuotti ongelmia kun minua heräteltiin kaksi vuorokautta....joten ei kiitos.

 

[Littledeath]

Niin, mulla esimerkiksi se sairaus on se joka muuttaa mua ihmisenä. Se inhottava sairaus saa mut jotenkin näkemään kaiken mustana ja itteni hyödyttömänä paskana. Mutta kun löytää sopivan lääkkeen niin mieli palautuu normaaliksi, sellaiseksi niinkuin se on ollut ennen sairastumista.

Mulla on tuota tunteettomutta ollut sillon kun lääkettä "koeajetaan", siis ensimmäisten viikkojen aikana. Ja silloin on myös hetkeksi oireet pahentuneet.

En minäkään ENSIMMÄISEKSI tarttuisi pilleripurkkiin. Mulla ei nyt ole käytännössä mahdollista käydä psykoterapiassa vaikka mun psykiatri ois mielellään kirjottanut Kelalle lausunnon. Ja tätä paskaa on jatkunut n. 10 vuotta, lääkitystä on ollut ja ei ole ollut, millon mitenkin. Viimeksi uusiutui reilut vuosi sitten jolloin lääkityksen taas kerran aloitin.

 

[Littledeath]

Minä olen yksi lääkekieltäytyjä. Toki syön lääkkeet kilpirauhaaseen mutta kipulääkkeet ja mielialalääkkeet sun muut on mulle liikaa...ainoastaan tietyt lääkkeet on sellaisia joita voin käyttää. En edes lähde kokeilemaan enää mitään (kilpirauhaslääkitys oli pakko).
Esimerkiksi Burana 125ml voimalla voin nukkua 24 tuntia ja minua ei saa helposti hereille. Leikkaus tuotti ongelmia kun minua heräteltiin kaksi vuorokautta....joten ei kiitos.

Entä jos sun kohdalla kipulääkitys tai mielialalääkitys olisi samanlainen pakko ja ilman lääkitystä kuolisi.

Masennus ja ahdistus todellakin ovat tappavia sairauksia. Sillon kun mulla on ahdistus/paniikkikohtauksessa sumentunut tajunta jotenkin ja ollut vaan epämääränen kauhu ja pelko, olen yrittänyt tappaa itseni ja hilkulla oli etten kuollutkin. Nyt tällä kertaa asia ei mennyt ihan niin pahaksi, koska ajattelin "vain" että tappaisin itteni jossei mulla olis lasta, koska lapsella ei ole ketään muuta.

 

[BootyPeppi]

Entä jos sun kohdalla kipulääkitys tai mielialalääkitys olisi samanlainen pakko ja ilman lääkitystä kuolisi.

Masennus ja ahdistus todellakin ovat tappavia sairauksia. Sillon kun mulla on ahdistus/paniikkikohtauksessa sumentunut tajunta jotenkin ja ollut vaan epämääränen kauhu ja pelko, olen yrittänyt tappaa itseni ja hilkulla oli etten kuollutkin. Nyt tällä kertaa asia ei mennyt ihan niin pahaksi, koska ajattelin "vain" että tappaisin itteni jossei mulla olis lasta, koska lapsella ei ole ketään muuta.

Niin, olisin nukkumassa vain Olen ollut kuilulla, ojassa...olen maannut sairaalassa ja minua väkisin pidetty elossa mutta lääkkeitä minuun ei laitettu. Sain elämänhaluni kun näin ne nuoret siellä osastolla...olin sillä osastolla jolla ei yleensä ole enää muuta tietä kuin hauta. Siellä ne ihmiset kuihtuu hiljaa pois.

 

[v-k]

Söin työuupumukseen ja ahdistukseen pari kuukautta paroksetiinia. Ensin oireet pahenivat huomattavasti ja sain pari paniikkikohtaustakin.

Sitten olo jotenkin tasoittui, mutta sivuoireet, mm. seksuaalisuuden katoaminen ja todentuntuiset painajaiset vaivasivat. Lopetin parin viikon kuluessa annosta pienentäen, mutta vieroitusoireet olivat pelottavia: hyvin toden tuntuiset painajaiset aina nukahtaessa, unihalvaukset, sähköiskutuntemukset, joihin liittyi piippaus korvissa.

Minulle jäi pelko SSRI-lääkkeitä kohtaan, tuntuu että ne vaikuttivat niin perustavanlaatuisesti keskushermoston toimintaan. Jos masennusoireet tai ahdistus jatkossa käyvät aivan ylipääsemättömiksi, suostun kyllä kokeilemaan jotain muuta SSRI-lääkettä,mutta tilanteen täytyy silloin olla tosi paha...

 

["niin"]

Minä olen syvästi ihmetellyt sitä, että mielialalääkkeitä pidetään lähes pakollisina, jos vähänkin ahdistaa ja masentaa. Mua masentaa ja välillä elämä on harmaata paskaa, mutta tartun itseäni niskasta kiinni ja lähden lenkille, lämmitän saunan, otan vaikka oluenkin ja tapaan ihmisiä vaikka väkipakolla. Tällä masennusoireet pysyvät ainakin jotenkuten ruodussaan. Suosittelen lämpimästi muillekin. Aivan liikaa ja turhaan nuoretkin ihmiset käyttävät pillereitä.

 

[BootyPeppi]

Me olemme kaikki niin erilaisia. Onneksi nuo lääkkeet toimivat suurimmalla osalla. Minulle ne ovat vaarallisia ja siksi minulla on mahdollisuus kokeilla muita. Esimerkiksi kun tuo toinen kilpirauhaslääke aiheutti selkään tulehduksen ja jouduin kipujen vuoksi pitkiksi sjoiksi sänkyyn niin minulla oli kivunhoitolaite, eli lääkkeetön hoito. Ja se toimi erittäin hyvin. Puoli vuotta ja minun ei tarvitse käyttää mitään enää.

 

[Littledeath]

Mä oon kans ollut osastolla aikoinaan. Mulle on kokeiltu vaikka mitä lääkkeitä, mutta onneks nyt on löytynyt tää sopiva Toki se on hienoa jos kykenee toipumaan muuten. Tai en mä tiedä hienoa.. ehkä hienoa on se jos ylipäätään pystyy toipumaan. En puhu parantumisesta koska ite en usko siihen että ainakaan ite voisin täysin koskaan parantua.

Monet ei osaa kuvitella mitä se elämä on sillon kun se masennus ja ahdistus tulee. Itellä on vaan tullut aluksi epämääräsiä kauhukohtauksia. Kuvitelkaa joku teidän pahin tunne tai pelko, josta ei vaan pääsis pois.. Pikkuhiljaa ne kohtaukset alkaa tulla tiheämmin ja niitä alkaa pelätä. Sitten se olo on koko ajan päällä, lopulta tuntuu ettei muuta ulospääsyä oo kuin kuolema. Entisestä iloisesta ja elämänhaluisesta minästä ei oo mitään jäljellä. Ja sitten se on hienoa kun löytyy lääke JOKA SOPII ja se ahdistus ja pelko katoaa.

Tottapuhuakseni en muista enää miltä tuntui sairastaa vaikeaa masennusta koska se on mulla aikalailla taaksejäänyttä ja diagnoosit on vaihtuneet yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön ja paniikkihäiriöön.

 

[fortunate]

Mä en osaa sanoa, tarttuisinko missään tilanteessa pilleripurkkiin, mutta yrittäisin kyllä ensin itse kaikkeni ja luonnolliset keinot mielen hoitamiseen.

En mä syö särkylääkettäkään, kivusta riippuen helpotan sitä muilla konsteilla tai sit vaan puren hammasta.
Antibioottia olen joskus syönyt.

Tässä asiassa olen kai vähän sellainen hörhöläinen, joidenkin mielestä ainakin.

 

[Littledeath]

Söin työuupumukseen ja ahdistukseen pari kuukautta paroksetiinia. Ensin oireet pahenivat huomattavasti ja sain pari paniikkikohtaustakin.

Sitten olo jotenkin tasoittui, mutta sivuoireet, mm. seksuaalisuuden katoaminen ja todentuntuiset painajaiset vaivasivat. Lopetin parin viikon kuluessa annosta pienentäen, mutta vieroitusoireet olivat pelottavia: hyvin toden tuntuiset painajaiset aina nukahtaessa, unihalvaukset, sähköiskutuntemukset, joihin liittyi piippaus korvissa.

Mulla oli paroksetiinin ja essitalopraamin kans sama. Tää nykynen on SNRI-lääke.

 

["vieras"]

No esim. masennuslääkkeet vaikuttavat aivojen välittäjäaineisiin esim. serotoniiniin. Ja väolittäjäaineet välittävät niin pahoja kuin hyviä tunteita, eivät ne tunnista, onko kyseessä negatiivinen vai positiivinen tunne, vaan ne lieventävät kaikkia tunteita.

Mun psykiatri sanoi, että monet ei halua käyttää lääkettä kovin pitkään just siksi että ne positiivisetkin tunnehuiput jää kokematta. Itse en kokenut mitään negatiivisia sivuoireita, lääke ei muuttanut tunteita tasapaksuksi mössöksi. Tai ainakin kun vertaa mitä ne oli ennen lääkkeen aloittamista (joko paha olla tai tosi paha olla) niin lääkkeen myötä alkoi löytyä niitä positiivisiakin tuntemuksia ja ahdistus ja paha olo lähti. Nyt olen ollut joitakin kuukasia ilman ja en ole huomannut että lääkkeen lopettamisesta olisi seurannut mitenkään monipuolisempi tunne-elämä. Kun psykiatrin kanssa juteltiin tästä, hän oli sitä mieltä, että mulle annostus oli osunut harvinaisen nappiin, kun lääke ei tasannut ihan kaikkia tunteita.

Musta on hyvä jos lievään masennukseen ei oteta heti lääkkeitä vaan koitetaan ensin muilla keinoilla, mutta minäkin ihmettelen, miksei joku vakavammin masentunut halua edes kokeilla. Ymmärrän, ettei niitä huonojen kokemuksian jälkeen halua, mutta siis jos ei ole koskaan aikaisemmin käyttänyt mielialalääkkeitä, niin kyllä niille kannattaa antaa mahdollisuus ihan siinä missä sairaana ollessa muillekin lääkkeille.

 

[Littledeath]

[QUOTE="niin";27203294]Minä olen syvästi ihmetellyt sitä, että mielialalääkkeitä pidetään lähes pakollisina, jos vähänkin ahdistaa ja masentaa. Mua masentaa ja välillä elämä on harmaata paskaa, mutta tartun itseäni niskasta kiinni ja lähden lenkille, lämmitän saunan, otan vaikka oluenkin ja tapaan ihmisiä vaikka väkipakolla. Tällä masennusoireet pysyvät ainakin jotenkuten ruodussaan. Suosittelen lämpimästi muillekin. Aivan liikaa ja turhaan nuoretkin ihmiset käyttävät pillereitä.[/QUOTE]

Joo mulle kävi ennen lenkillä niin että itkin kun näin iloisia ihmisiä. Saunassa pyörryin kun ahdisti niin kovaa ja tuli hyperventilaatio. Masentunut ja alakuloinen mieliala ovat täysin normaaleja tunteita, mutta masennus ja muut mielen SAIRAUDET ovat eri asia.

 

[MorbidMama]

Luultavasti siksi, koska en kokenut olevan niiden tarpeessa vaikka mulle niitä tyrkytettiin. Jos tilanne olis ollut pahempi niin ehkä ne olis olleet ainoa vaihtoehto.

 

[tytsi-89]

Mä en ole lääkefanittaja enkä lääkevastustaja tässä asiassa. Täytyy katsoa aina yksilökohtaisesti näitä asioita. Jotkut eivät oikeasti pärjää ilman lääkkeiden apua, jotkut syövät niitä turhaan ja joillekin ovat hyvä tuki yhdessä muiden keinojen kanssa.

 

[Littledeath]

[QUOTE="vieras";27203343]
Musta on hyvä jos lievään masennukseen ei oteta heti lääkkeitä vaan koitetaan ensin muilla keinoilla, mutta minäkin ihmettelen, miksei joku vakavammin masentunut halua edes kokeilla. Ymmärrän, ettei niitä huonojen kokemuksian jälkeen halua, mutta siis jos ei ole koskaan aikaisemmin käyttänyt mielialalääkkeitä, niin kyllä niille kannattaa antaa mahdollisuus ihan siinä missä sairaana ollessa muillekin lääkkeille.[/QUOTE]

Samaa mieltä!!
En minäkään masennuksen ensimmäisinä 2-3 vuotena ottanut yhtään mitään pillereitä. Mutta kun samaa paskaa jatkui ja se vaan paheni niin en nähnyt muita vaihtoehtoja kuin pillerit tai kuolema.

 

[piina]

Pojan kohdalla vastustin pitkään lääkkeiden aloittamista ja ihan oman kokemukseni perusteella. Itse söin aikanai mielialalääkkeitä migreeniin ja auttoi ne migreeniin, mutta musta tuli ihan hullu... Pojan kohdalla alkutilanne on ollut toinen, mutta silti halusin ensin kaikkie muita keinoja käyttää ensisijaiseksi, kunnes reiluviikko sitten annoin sitten luvan lääkkeisiin. Tosin nyt viikonloppuna niitä ei otettu, kun pojalle tuli jotain ihme näppyjä, mutta katsotaan nyt mitä lääkäri huomenna niistä sanoo.

 

["vieras"]

[QUOTE="niin";27203294]Minä olen syvästi ihmetellyt sitä, että mielialalääkkeitä pidetään lähes pakollisina, jos vähänkin ahdistaa ja masentaa. Mua masentaa ja välillä elämä on harmaata paskaa, mutta tartun itseäni niskasta kiinni ja lähden lenkille, lämmitän saunan, otan vaikka oluenkin ja tapaan ihmisiä vaikka väkipakolla. Tällä masennusoireet pysyvät ainakin jotenkuten ruodussaan. Suosittelen lämpimästi muillekin. Aivan liikaa ja turhaan nuoretkin ihmiset käyttävät pillereitä.[/QUOTE]

Oikeaan, vaikeaan masennukseen ei lenkillä käyminen auta, ja olutkin vain pahentaa sitä. Mä ihmettelen sitä, että osa kuvittelee tavallisen surun tai väsymyksen olevan masennusta ja siten ajattelee olevansa jotenkin muita parempia kun selviävät siitä "masennuksestaan" lenkillä käymällä ja mukavia ajattelemalla. Paska fiilis silloin tällöin ja joskus mahdollisesti pitempänäkin jaksona kuuluu elämään ja siitä selviääkin ilman lääkkeitä tai muuta hoitoa. Se on osa normaalia tunneskaalaa, ei masennusta, joka on hoitoa vaativa sairaus.

 

[lasipää edellä]

ap
Nyt parin päivän aikana oon huomannut, että oon muuttunut jälleen ihmiseksi, omaksi itsekseni. En oo enää se ahdistuksessa ja typerissä kuvitelmissa itkevä paskakasa.


Olet hyvin osannut reagoida ajoissa, ettei pahene. Kyllä sinussa on voimavaroja ja tasapainoa reservissä paljonkin.
Jokaisessa ihmisessä on, mutta on mahdoton sitä hyödyntää, jos on kovassa tuskassa tai paniikissa.

Varmasti on tie koko ajan eteenpäin sinulla, kun olet kaikkea osannut käsitellä ja toimia oikein.

En osaa ilmaista tätä oikein, mutta täytyy lohduttautua silläkin edes vähän, että kaikillehan tulee noita huonoja ajatuksia. Jos niitä yksinään riittävän kauan hautoo, se voi tosiaan paisua suhteettomasti ihan terveelläkin.

Rajaakin on varmaan aika vaikea vetää - terveyden ja sairauden välille.

Ihmisen subjektiivisuus hämää helposti, kaikki paisuu jne.

Mutta kyllä varmaan suurimmalla osalla ihmisistä on se käsitys, että lääkehoitohan paranee koko ajan.
Jos hyödyt ylittävät haitat, varmaan parempi lääkitys aloittaa. Väärillä lääkkeilläkin monet joutuvat kauan pärjäämään, ennen kuin huomataan, että esim. väärä diagnoosi.

Eivät noin suuret ahdistukset ole helppoja vastustajia.
Kaikki apu tuo aina askeleen lähemmäs hyvinvointia.