Miksi kaikkien pitää hokea "kannattaa tehdä toinen lapsi heti perään"

["milli"]

ma yleensa tokasen et jos se ois noin helppoa ni meil olis jo kymmenen. hiljenevat hetkeksi. tai et en todellakaan halua pienta ikaeroa. et on ihanaa kun ensimmainen osaa jo itse kaikkea ja nukkuu yonsa. ma en tieda kui monta vuotta ikaeroa tulee. 2008 lopetettin ehkasy ja vast yks lapsi. toisen haluan. mut on ihanaa olla jaksava hyvantuulinen raihallinen iireeton aiti joka kay myos toissa ja harrastuksissa. jotkut kuvittelee et oikeaa elamaa on se et viiteen vuoteen ahdetaan uraputki talon rakennus pari lasta ja velkavankeus. ei kiitos.

 

[Vierassa]

Ihan samaa mieltä, että ei mitään järkeä että liian lyhyet ikäerot. Monet olleet tosi loppuunväsyneitä ja etenkin jos 3 lasta tehdään putkeen.

Näin minäkin ajattelen enkä missään tapauksessa yllytä ketään vauvan vanhempaa uuden vauvan hankkimiseen. Pikemminkin voisin neuvoa päinvastoin, mutta sitä en kuitenkaan tee, koska niin monella tuntuu olevan ajatuksena, että lapset pitää saada mahdollisimman pienellä ikäerolla.

 

["hep"]

Suuntaan tai toiseen niin ärsyttää muiden "kaikki tietävyys". Kuten jo tossa aiemmin kirjoitin, ihan yhtälailla saat kuulla jos teet lapset pienellä ikäerolle. Tässäkin ketjussa jo moni arvostelee ja tiukkaan sävyyn.

Ei kaikki väsy, kuten myös jo kirjoitin, minulla on osallistuva puoliso. Ja yhdessä pienen ikäeron lapsillemme halusimme. Siinäkin on omat etunsa, kuten pidemmässä tai oikein pitkässäkin ikäerossa. Mikä sopii meidän perheelle - ei välttämättä muille sovi. Itse olen kokenut helppona esim. vauva-ajan, meillä kun noita on kolme putkeen. Esim. kaikki nukkuivat päiväunia yhtäaikaa = äitikin saa nukkua keskellä päivää. Siinä me kaikki neljä pötköteltiin päiväruuan jälkeen, jopa 3 tunnin tirsat. Samassa sängyssä. Ei musta olisi ollut siihen että jos vauva valvottaa yöllä niin en voikkaan nukkua päivällä, jos siinä olisikin ollut isompi joka ei olisi nukkunut päikkyjä. Tässä vaan yksi juttu jonka itse koin tosi helppona. Sama tiettyt vaippojen ym. kanssa. Siinä niitä vaihtaa vaikka kolmet putkee...no tosin taisi olla niiin että kahdet vaihdoin putkeen ja vanhimman istuskellessa potalla jne. Asiat on just niin vaikeita kun niistä tekee. Siinä ei ole ikäerolla merkitystä, vaan sillä miten asioita hoitaa.

Älkää siis arvostelko sellaisia juttuja joista ette tiedä. älkääkä tuputtako sitä minkä itse olette parhaaksi kokeneet.

 

["vierailija"]

Minä ainakin haluan tehdä lapset "putkeen" ja heittää sitten pois. Nyt on 2 lasta 1v4kk ikäerolla, seuraava ei ole vielä suunnitelmissa. Jotenkin tuntuu karmealta ajatus siitä että lapsilla olis ikäeroa useampi vuosi. Tiedän perheen jossa on kolme lasta n. kolmen vuoden ikäerolla ja kenestäkään ei ole seuraa toisilleen koska kaikilla on omat jutut.
Ja siihen vielä kaikki kamojen edestakaisin lappamiset

 

[baby-mama]

[QUOTE="vierailija";29787182]Tiedän perheen jossa on kolme lasta n. kolmen vuoden ikäerolla ja kenestäkään ei ole seuraa toisilleen koska kaikilla on omat jutut.[/QUOTE]

Tuokin on mielestäni tulkintakysymys. Lapsilla on paljon muitakin kontakteja kuin omat sisarukset, heillä on ehkä hoito- ja koulukaverit ja sen päälle vielä omat sisarukset, jotka kyllä tuovat seuraa, mutta eri tavalla.
Olen siis itse perheestä, jossa lapset tulivat tasan 3 vuoden välein. Me tulimme tosi hyvin lapsina toimeen, olimme erittäin yhtenäinen tiimi vaikka oltiin eri-ikäisiä. Meillä on myös edelleen aikuisiällä erittäin läheiset välit, ja ne sisarussuhteet ovat oikeasti rikkaimmat mitä elämässäni voi olla.

Silti minule on yks ja hailee, millä ikäerolla lapsia tehdään. Jos oikeasti jaksaa kahta-kolmea taaperoa kerralla, niin fine! (moni kavereistani ei selvästi jaksa, ja ovat monesti väsyneitä, mutta ehkä heillä sitten tuo organisointikyky ei ole kaikkein parhaimpia).

En usko että sisarussuhteiden laadukkuutta/läheisyyttä voidaan arvoida vain ikäeron perusteella, jos aihetta on tutkittu niin jakakaa ihmeessä linkkejä!

 

["hep"]

Tuokin on mielestäni tulkintakysymys. Lapsilla on paljon muitakin kontakteja kuin omat sisarukset, heillä on ehkä hoito- ja koulukaverit ja sen päälle vielä omat sisarukset, jotka kyllä tuovat seuraa, mutta eri tavalla.
Olen siis itse perheestä, jossa lapset tulivat tasan 3 vuoden välein. Me tulimme tosi hyvin lapsina toimeen, olimme erittäin yhtenäinen tiimi vaikka oltiin eri-ikäisiä. Meillä on myös edelleen aikuisiällä erittäin läheiset välit, ja ne sisarussuhteet ovat oikeasti rikkaimmat mitä elämässäni voi olla.

Silti minule on yks ja hailee, millä ikäerolla lapsia tehdään. Jos oikeasti jaksaa kahta-kolmea taaperoa kerralla, niin fine! (moni kavereistani ei selvästi jaksa, ja ovat monesti väsyneitä, mutta ehkä heillä sitten tuo organisointikyky ei ole kaikkein parhaimpia).

En usko että sisarussuhteiden laadukkuutta/läheisyyttä voidaan arvoida vain ikäeron perusteella, jos aihetta on tutkittu niin jakakaa ihmeessä linkkejä!

Oletkos miettinyt että asioitakin havannoi omie näkemysten kautta? Mä kolmen, pienellä ikäerolle tehdyn lapen äitnä, näen usein asian juurikin toisin. Että ne ädit joilla on isommalla ikäerolla tuskailee että kun kaikilla on eri tarpeet ja niihin pitäisi jaksaa vastata...Vauva itkee yöt ja äiti valvoo.Päivällä kun vauva ehkä hieman rauhallisempi niin ei voikkaan nukkua kun pitää kuskata eskarilaista ja se 3 v ei enää nukukaan päikkyjä kun vauva nukkuu. Ja että kun illallakin nukkumaan meno on porrastettua ja ja ja...

Tuolla perusteella mun elämä on ollut luksusta kaikkine päiväunineen, ja hyvin yhtenevine tarpeineen. Ei ole tarvennut revetä eri ikäisten tarpeille...Mä nään siis monessa pitkän ikäeron huonona, koska tämä meidän malli on minulle/meille sopivin. Toki väsynyt olen välillä, yhtälailla kuin tuo ylläolevassa kuvaamani äiti. Kaikki vanhemmat väsyy joskus eikä sitä saa automaattisesti vaan todeta: Mitäs te lapset noin pienellä/ noin isolla ikäerolla. Kaikki väsyy joskus ja siitäkin pitää saada vaan sanoa, keventää hetken tunnelmaa ilman että aletan ihmistä heti morkata valinnoista

 

[Ken guru]

Sellaista jutusteluahan se vaan on. Kaikesta viitsittekin suuttua. Täälläkin nyt tapellaan että vuoden ikäero on paras, ei kun kolmen, eikun viden kun meilläkin on...OMG vaan teille aikuisille ihmisille. Kai te nyt itsekin tajuatte että ihmisille sopii erilaiset asiat, ja että hyvä vaan jos on tyytyväinen omiin valintoihinsa.

 

["hep"]

Sellaista jutusteluahan se vaan on. Kaikesta viitsittekin suuttua. Täälläkin nyt tapellaan että vuoden ikäero on paras, ei kun kolmen, eikun viden kun meilläkin on...OMG vaan teille aikuisille ihmisille. Kai te nyt itsekin tajuatte että ihmisille sopii erilaiset asiat, ja että hyvä vaan jos on tyytyväinen omiin valintoihinsa.

Juurikin näin. Ja kun sitä näkee aina sen oman tien parhaana, tai ainakin useimmiten. Hitsin hyvä niin. Pitää vaan sekin ymmärtää että meitä on erilaisia =) En itse osaisi ajatella että meillä olisi pitkät ikäerot. Mutta toisaalta mun rakkaalla siskolla taas on niin...ja ihan onnellisia ovat, siinä missä mekin (ja väsyneitäkin joskus, kuten kaikki vanhemmat =) )

 

["äiti minäkin"]

Itse nautin niin hirmuisesti esikoiseni vauva-ajasta ettei mieleeni edes tullut "tehdä" toista kovin pian. Olin aina iloinen, onnellinen enkä koskaan väsynyt. Oli ihana antaa aikaa ensimmäiselle sekä nauttia äitiydestä! Toisen aika tulikin sitten reilu neljä vuotta myöhemmin. Eroa lapsilla on yli 5 vuotta ja heistä on silti ollut todella paljon seuraa ja iloa toisilleen. Mustasukkaisuutta tms ei ole esiintynyt kun kumpainenkin saanut sen huomion vanhemmiltaan. Läheltä olen seurannut perheitä joissa pienet ikäerot lapsilla. Äiti väsynyt ja elämä huutoa sekä ilotonta. Pieni ikäero ei ollutkaan takuu siitä että lapset tulisivat toimeen toistensa kanssa. Jokainen silti tehkööt omat ratkaisunsa, mutta hyvähän näistä on puhua ja jakaa omia kokemuksiaan.

 

["hihi"]

Se menee ohi kun esikoinen vanhempi. Ikävuodet 1-2.5v pahintta kyselyaikaa toisesta lapsesta. Me saadaan olla suht rauhassa kun lapsi yli kolme ja just vasta tarhaa aloittamassa. Kukaan ei enää usko että tähän lisää tulee, onhan tää nyt tehotonta menoa!!

 

["kukin tyylillään"]

[QUOTE="äiti minäkin";29787729]Itse nautin niin hirmuisesti esikoiseni vauva-ajasta ettei mieleeni edes tullut "tehdä" toista kovin pian. Olin aina iloinen, onnellinen enkä koskaan väsynyt. Oli ihana antaa aikaa ensimmäiselle sekä nauttia äitiydestä! Toisen aika tulikin sitten reilu neljä vuotta myöhemmin. Eroa lapsilla on yli 5 vuotta ja heistä on silti ollut todella paljon seuraa ja iloa toisilleen. Mustasukkaisuutta tms ei ole esiintynyt kun kumpainenkin saanut sen huomion vanhemmiltaan. Läheltä olen seurannut perheitä joissa pienet ikäerot lapsilla. Äiti väsynyt ja elämä huutoa sekä ilotonta. Pieni ikäero ei ollutkaan takuu siitä että lapset tulisivat toimeen toistensa kanssa. Jokainen silti tehkööt omat ratkaisunsa, mutta hyvähän näistä on puhua ja jakaa omia kokemuksiaan.[/QUOTE]

Tulihan tämäkin klisee ketjuun...Ihan kun siitä vauvasta ei voisi nauttia vaikka olisikin pienellä ikäerolla nämä on ihania ja niin kliseisiä. Kuten tuokin että "läheltä seurannut perheitä" - kuinkas monta perhettä niitä onkaan jossa on pienet ikäerot?? Ja ihan oikeastiko jokaisessa perheesä äiti on iloton hermoraunio? Oletkos varma

AP, tässä taas todiste että pienen ikäeron perheitä arvostellaan huomattavasti enemmän kuin niitä jotka tekee perinteisemmin eli 2-3 vuoden ikäerolla =)

 

[kepsis]

Sellaista jutusteluahan se vaan on. Kaikesta viitsittekin suuttua. Täälläkin nyt tapellaan että vuoden ikäero on paras, ei kun kolmen, eikun viden kun meilläkin on...OMG vaan teille aikuisille ihmisille. Kai te nyt itsekin tajuatte että ihmisille sopii erilaiset asiat, ja että hyvä vaan jos on tyytyväinen omiin valintoihinsa.

Kannattaisi vissiin jutustella vähän neutraalimmin. Lapsiasioissa pitäisi aina osata olla kohtelias ja huomioiva, varsinkin jos et tiedä parin lapsiasioista juuri mitään ja vaikeuksista niihin liittyen. Tai itse naisen päässä liikkuvista asioista asiaan liittyen, esim. masennus etc.

Henkilökohtaiset asiat ei kuulu muille jollei niitä itse tuo esiin, joten jos välttämättä niistä haluaa puhua on syytä osata sitten keskustella asiasta huomaavaisesti ja enemmänkin tiedustellen varovasti kuin töksäyttelemällä tyyliin "näinhän teidän pitäisi oikeasti tehdä, koska minusta se on parasta..."

 

[Turbojurpo]

Ei kannata, ei se onnistu. Lapsia ei tehdä perään, vaan toiseen reikään.

 

[Ken guru]

Kannattaisi vissiin jutustella vähän neutraalimmin. Lapsiasioissa pitäisi aina osata olla kohtelias ja huomioiva, varsinkin jos et tiedä parin lapsiasioista juuri mitään ja vaikeuksista niihin liittyen. Tai itse naisen päässä liikkuvista asioista asiaan liittyen, esim. masennus etc.

Henkilökohtaiset asiat ei kuulu muille jollei niitä itse tuo esiin, joten jos välttämättä niistä haluaa puhua on syytä osata sitten keskustella asiasta huomaavaisesti ja enemmänkin tiedustellen varovasti kuin töksäyttelemällä tyyliin "näinhän teidän pitäisi oikeasti tehdä, koska minusta se on parasta..."

Mistä sen tietää miten neutraalisti kenellekin on sanottu. Tuskin kukaan tosissaan kenellekään menee tivaamaan näistä asioista (tai ehkä se iän ikuinen kauhea anoppi voi mennä).

Itse en ainakaan ole koskaan livenä puolituttujen enkä oikeastaan tuttujenkaan puolesta kuullut näin tökeröjä töksäyttelyjä tai suoria sanoja mitä tällä palstalla kuulee päivittäin. Erityisesti naiset ovat hyviä kehittelemään omiaan asioiden ympärille.

Kun mieheltä kysyy paljonko on 1+1, vastaus on 2.

Kun naiselta kysyy paljonko on 1+1, nainen vastaa että 2, mutta samalla miettii miksi se on 2 ja mitä sillä 2:sella tehdään.

 

[baby-mama]

^ Totta, täällä huomaa joskus itsekin kommentoivan tyylillä jota en "oikeassa elämässä" käytä juuri koskaan! :ashamed:

Mut jokainen tekee lapset sillä ikäerolla kuin tekee, aina siihen ei voi itse vaikuttaakaan eikä elämää voi suunnitella. Kaikki varmasti tekee parhaansa ja yrittää elää niillä eväillä, mitä on annettu! Parasta siinä on se, että ihminen yrittää kuitenkin nähdä tilanteessa kuin tilanteessa ne hyvät puolet, muuten elämästä ei tulis kyllä mitään