Miksi mä en saa väsyä ja suuttua?

["puf"]

Olen huomannut omituisen kaavan. Jos mä alan olla piipussa ja ärtynyt, mies alkaa tiuskia ja kiukutella. Ymmärrän kyllä, ettei ole kiva näyttää mulle nättiä naamaa, jos itse olen kuin sitruunan syönyt ja äkäinen kuin perseeseen ammuttu karhu. Mutta JOKA kerran homma menee siihen, että mies "loukkaantuu" mun väsymyksestäni, alkaa ärhennellä ja vierittää syyn mun niskoilleni, eli mä joudun sitten lepyttelemään ja hyvimään miestä. Sitten mies "hyvää hyvyyttään antaa mulle anteeksi" (?!?) ja tilanne laukeaa. Joka *****kerta sivuutetaan se, että mullakin on paska fiilis ja olen ihan uuvuksissa. Saan hyysätä tuota pirun marttyyria vielä muiden lisäksi.

Jos miehellä on paha olla ja jaksaminen on lopussa, yritän itse olla mahdollisimman neutraali, etten hankaloittaisi tilannetta. Miksi kuitenkin mun niskaan pitää kaataa saavi paskaa, jos olen heikoilla muutenkin?

 

["vieras"]

Vastauksen tähän tietää miehesi?

 

["vieras"]

no älä herranjumala lepyttele sitä miestä! Olet vaan niin maan perkeleen kiukkuinen niin kauan, kunnes mies ajuaa tilanteen.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";26683559]Vastauksen tähän tietää miehesi?[/QUOTE]

Näytä vaikka tää kirjotus miltä sinusta tuntuu!
Hei naisilla on nää pms oireet ja kuukautiset siis hormonit heittelee!
Entäs jos mies äksyilee ilman mitän syyttä! Onks sillä kuukautiset?

 

[tuutis]

Mäkin ihmettelen, että miksi sä menet lepyttelemään miestäs, jos sulla oikeus olla vihainen?

 

["vieras"]

Miksi sä alat kerta toisensa jälkeen lepytellä miestäsi? Kyllä sulla on oikeus olla väsynyt ja ärtynyt siinä missä kellä tahansa muullakin, se on normaalia ja ihmiseloon valitettavasti kuuluu. Tietysti jos sä nyt ihan kohtuuttomasti miehelle kiukuttelet, niin miksipä ei saisi ärtyä ja väsyä siihen, hänkin. Mutta jos sä et miehelle itselleen mieltäsi osoita, niin älä hemmetissä mene lepyttelemään sitä.

Btw mitä se mies sitten sulle sanoo? Siis siinä vaiheessa, kun sun on häntä lepyteltävä ja hän on loukkaantunut?

 

["Susanna"]

Mun mies on samanlainen. Mutta turhautuminen ja "loukkaantuminen" on hänen tapansa reagoida, kun minä oon sekoamassa. Mies selittää sitä sillä, että hän ei tiedä, mitä pitäisi tehdä tai sanoa ja menee paniikinomaiseen tilaan, jossa ei kontrollia, pelkkää hätäännystä. On siis ongelmanratkaisija luonteeltaan. Ja mun päänleviämiseenhän ei mitään ratkaisua ole olemassa...

 

[2good2be4gotten]

Mun miehellä sama.
Olen kuulema vahvin ihminen kenet hän tietää ja jos mä näytän uupumisen merkkejä niin mies ei tiedä miten toimia tai suhtautua. Ei tietenkään halua että palan loppuun mutta menee ns.lukkoon ja pelottaamitä tapahtuisi jos se "kaiken kantava voima" romahtaisi.

 

[tuutis]

Siis tosiasiahan on, että toiselle saa purkaa ärtymystään ja väsymystään äksyilemällä ainoastaan silloin, jos toinen on siihen syypää. Tosin, silloinkin voi hieman tuuletella aivojansa ja laskea vaikka tuhanteen, ja selvittää asia, kun on itse hieman rauhoittunut. Rauhoittuneena riidatkin selviävät nopeammin.
Oikeutettuahan ei missään nimessä ole äksyillä siinä tilanteessa, jos muuten vaan sattuu ottamaan päähän. Jos tässä tilanteessa mies/nainen ärsyyntyy, kun toinen vain aukoo päätänsä syyttä suotta, niin ihan oikeutettua se silloin on miehen/naisen suuttua ja tämä äksyilevä osapuoli saa luvan pahoitella.
Kumpi tilanne teillä on?

Toinen tosiasia on, kuinka virkkeen aloittaa.
"Mä oon nyt tosi väsynyt, koska sä teet näin ja näin" vai "mua väsyttää ihan kamalasti ja tuntuu pahalta, kun en saa apua siinä ja siinä. Voisitkohan sä hieman auttaa?" Niillä on se vissi ero, että seuraavalla kerralla mies/nainen VOI olla hieman oma-aloitteisempi auttamisessa.

 

["..."]

Meillä kuule ihan samaa. Kun takana huono päivä niin kaipaisi olkapäätä ja kuuntelijaa, kenties jonkun kannustavan sanan. Mutta ei tosiaankaan, mies vaan ärtyy siitä että ilmaisee, että takana huono päivä. Ei aina jaksaisi olla niin pirun vahva.

 

[tuutis]

[QUOTE="...";26683831]Meillä kuule ihan samaa. Kun takana huono päivä niin kaipaisi olkapäätä ja kuuntelijaa, kenties jonkun kannustavan sanan. Mutta ei tosiaankaan, mies vaan ärtyy siitä että ilmaisee, että takana huono päivä. Ei aina jaksaisi olla niin pirun vahva.[/QUOTE]

Miksi ei voi vain istua ja jutella, että mikä siinä päivässä oli niin huonoa? Tai molemmat vain RENTOUTUA vaikka puolituntia ennen päivittäistä small talkia? Se pieni oma-aika töiden jälkeen tekee kummasti terää.

 

["puf"]

En tiedä, tiedostaako mies asiaa. Olen mä sen ääneen sanonut, mutta aina ei näe omaa toimintaansa kovin selvästi. Ja vaikka hän tietäisi, mistä jutussa on kyse, mies on tyyppiä, joka ei asiaa varmasti kerro.

Mun ei edes tarvitse purkaa mieheen sen kummemmin mitään, mutta se haistaa jotenkin, että mulla on pinna kireällä ja se alkaa ensin huokailla, sitten nojailla työpöytään ja huokailla, lähteä kotoa mielenosoituksellisesti omille menoilleen kertomatta mulle mitään ja osoittaa kaikin tavoin olevansa äärimmäisen loukattu. Riittää, jos se sattuu tulemaan ovesta, kun täytän tiskikonetta kiukuspäissäni tavallista reippaammin kolistellen.

Myönnän, että olen kyllä valmis riitelemäänkin, jos yhtään saan aihetta, mutta tosi harvoin tilanne menee riitelyksi. Se ei kerta kaikkiaan ehdi edetä siihen asti, kun miehellä on jo marttyyri- ja loukkaantumismoodi päällä.

Jossain vaiheessa mies ilmaantuu tuhisemaan kädet puuskassa sohvalle ja antaa ymmärtää, että olisi sopiva aika puhua asiat halki. Tänään sanoin, että tiedän, että mulla on pinna kireällä, mutta olen oikeasti ihan rätti eikä mulla ole hirveästi mahdollisuutta hengähdystaukoihin. Yritin saada miehelle aivan suoraan sanomalla menemään perille, ettei vika ole hänessä, arki nyt vain on mitä on, mutta silti sille meni entistä suurempi herne nenään, kun nä kuulemma syytin sitä "taas" jostakin. Siis jos mä sanon, että "minusta tuntuu", mies kokee sen syytöksenä. Ja sitten mä saankin nöyristellä pitkään ja hartaasti, että se malttaa lopettaa mököttämisensä.

Isoin ongelma on kai se, että sanoin mä mitä tahansa, mies luulee, että syytän häntä jostain, ihan käsittämättömistä asioista. Jos olen kuullut miehen komentavan esikoista, mä olen usein kysynyt, mistä oli kyse, ihan vain siksi, että tietäisin olla samalla kannalla kuin mies, jos sama tilanne tulee vastaan. Sen mies kääntää muotoon, että kyttään häntä ja yritän etsiä jotain arvosteltavaa hänen kasvatuksestaan. Eikä taaskaan lepy "verisestä loukkauksesta" millään.

 

[tuutis]

Älä puhu mitään. Anna huokailla ja mököttää. Jos haluaa avata suunsa, niin tehköön itse sen ensin - piste. Taitaa sun miehelläs olla huono omatunto ja tietää, että ei näköjään tarpeeksi auta kotitöissä, vaikka voisi, koska tuolla tavalla reagoi sun vilpittömiin sanoihis. Syyttää ite itteään, vaikka sä et niin tekiskään. Saamatonta.

 

["puf"]

Miten miehelle saa menemään läpi, että jos mä sanon, että päivä oli ihan hirveä, niin se vain oli. Takana ei ole syytöstä, painostusta, taka-ajatusta siitä, että "no, mites sä nyt miehenä aiot mun ongelmani ratkaista?" Mulle riittäisi mahdollisuus katsella illalla leffaa sohvalla vierekkäin. Kunhan vaan ei lähtisi provosoitumaan. On raskasta, jos ei saa yhtään näyttää väsähtänyttä naamaa. Mutta jos sen teen, mulla on kahta kauheampi ongelma alle aikayksikön.