Tunneäly.
Jakaisin sen tunteeseen, vaistoon, ilmeidenlukutaitoon, havainnointiin ylipäätään. Jolloin se ei varsinaisesti ole opittua älykkyyttä vaan ennemminkin jotain joka on vastaavaa kuin kollektiivinen muisti. Pimeänpelko. Tarve hakeutua yöksi suojaan. Se miten käärmeen näkeminen ryöpsäyttää adrenaliinia...
Mutta se, kun on lukenut psykologiaa ja tietää mitä ovat vaikkapa defenssit, miten ne vaikuttavat omaan ja toisen ihmisen käytökseen, ei ole tunneälyä vaan lukemalla opittua aivan kuten fysiikka tai maantiede.
Ja jos älyää hyödyntää oppimiaan asioita silloin kun vaisto tai tarkkaavaisuus saa hoksaamaan pienen eleen joka kertoo pettymyksestä, vihasta, tyytymättömyydestä tai muusta tunteesta joka laukaisee defenssit ni silloinhan on suhtkoht älykäs.
Eikö?
Niijoo. Ja koska ne defenssit eittämättä just nyt aiheuttavat lukijalle, joka ei tiedä mitä ne ovat, ärtymyksen tunteita niin ei, turha niitä kieltää on. Ovat ne olemassa. Ja joo, ihan varmaasti ihminen pärjää niistä tietämättä. Ja totta, varmasti ärsyttää, vapaasti saa syyttää mua ylimieliseksi.
Mutta toisaalta ei niiden opiskeleminen vie kuin tunnin.
