Miksi mies valehtelee koko ajan!!

  • Viestiketjun aloittaja Toivoton..
  • Ensimmäinen viesti
Toivoton..
Olen ihan kahdenvaiheilla erotakko vai ei.. Hän on muuten niin ihana, koti/ulkotöitä tekevä ja hauska, ja vieläkin osaa katsoa minua niinkuin ei haluaisi mitään muuta maanpäällä kuin minut.. mutta kommunikaatio on ihan jumissa. Ja lisäksi valheet.. Olemme seurustelleet yli 3v.

Hän valhetelee esim; lähettää viestin "olen kotona" ja soittaa vahingossa ja on vielä baarissa.. Hän luo profiilin FBookkiin eikä kerro siitä moneen kk mitään.(en ole itse siellä) Selitys oli että kun olen joskus sanonut että hyvä kun hän ei jumita koko aikaa koneen äärellä tai Fbookis..
Hän on kerran ollut aamuyöhön asti juhlimassa, oli aluksi jatkoilla ja sitten tarina vaihtui että oli kävelemässä 3 tytön kanssa kotiin joka kesti kauan eikä halunnut tehdä minua mustasukkaseksi. Ja sen jälkeen yksi naispuolinen työkaveri olikin siellä myös kävelemässä joka aikaisemmin pyysi häntä ulos kahville(kaverina kuulma pelkästään..tai näin sanoo, eivät silloin menneet vaikka sanoin että menkööt.. ehkä olin hieman ärtynyt asiasta:)..) Ja tämän jälkeen saan kuulla että he ovat viestitelleet joka viikko parin kk ajan, ja hän on heittänyt naisen kotiinkin töistä muutaman kerran. Ja kun intin että onko nainen kiinnostunut hän sanoo en tiedä ei ole, no ehkä oli aluksi mutta ei enää, kai on kiinnostunut eri jätkästä.. huoh. eli ei mitää selvää vastausta.

Kaiken tämän keskellä tunnen itseni petetyksi vaikka mitään painavaa todistusta ei ole, hän vakuuttaa rakkauttaan ja oli itkemispisteessä kun puhuin erosta. Hän sanoo tekevänsä mitä tahansa sen eteen että en jätä häntä, olen kaikki hänelle.. Hän yrittää sanoa että nainen tekstaili hänelle ja hän vastaili. Ja kuulemma kertaakaan ei ole tullut mieleen tehdä mitään sen kanssa kun hänellä on minut, syytä kuulma ei ole.

Olen ihan sekasin, en tiedä mitä tekisin.. luottaa en pysty.. Tässä oli tietysti vain osa meidän elämästä, mutta pahinta on tuo piilottelu ja viestien poistaminen ja pimittäminen minulta.

Tekeekö miehet tälläistä, tekstailee naisen kanssa ilman taka-ajatuksia? tarjoutuu heittämään kaupunkiin samaa matkaa kun mennään? Voiko olla tosiaan niin että ylireagoin? Jos hän vain pelkää reaktiotani.. Olen mustasukkaista tyyppiä mutta niin on hänkin. Sanotaan molemmat ollut ihan normaalisti mustasukkaisia, kunnes tämä valehtelu alkoi niin se lisäsi omaa epävarmuuttani. Ei epävarmuutta minusta itsestäni vaan hänen aikeistaan.

En kestä.. Toivon vain että suhde toimisi, mutta ottaa iha sairaasti päähän tuo hänen käyttäytymisensä.

Onko kellään vastaavaa tai mitä muuten mietitte tästä?
 
K Westerlund
Tällaisia tarinoita tuntuu riittävän, näilläkin palstoilla käynnissä useita.

Perusasetelma on: kumppani valehtelee, on itsekeskeinen ja tekee itse asiassa melkein mitä huvittaa, toisesta piittaamatta. Jos valittaa, hän suuttuu, jos sanoo lähtevänsä, hän rupeaa vollottamaan ja lupaa ummet ja lammet, lupaa muuttua, vakuuttaa rakkauttaan. Mikään ei kuitenkaan muutu.

Perusasetelmaan kuuluu sitten toinen osapuoli, joka on saanut maistaa toisen ihanuutta ja huomiota, mutta nyt on ihmeissään, kun toinen on muuttunut välinpitämättömäksi ja kieroksi, ja kysyy voiko sille tehdä jotakin, tai onko hän itse tehnyt jotakin väärin, kun asiat ovat näin huonoksi muuttuneet. Toivoa ylläpidetään, vaikka hermot ja terveys ovat raunioina.

Valehtelevaan ihmiseen ei kannata luottaa missään asiassa. Jos omatunto sallii valehtelemisen, se voi sallia mitä tahansa muutakin.

Jos todella "olet kaikki" kumppanillesi, sen kyllä huomaa hänen käytöksestään. Jos on epävarma, kannattaa lukea oma juttunsa uudelleen kuin se olisi jonkun toisen kirjoittama: antaako se tosiaan sellaisen vaikutelman, että olet kumppanillesi kaikki kaikessa?

Ei parisuhteen tule olla tällainen valheiden ja juonittelujen sekasotku! Ihminen, jolla on itsekunnioitusta ja itseluottamusta, ei sietäisi tällaista sirkusta hetkeäkään.

Suositukseni: lähde pian kohti omaa elämää, etsimään itseisarvoasi. Se löytyy tutustumalla itseesi kaikessa rauhassa. Tuollaisessa kohtelussa se vähä itsekunnioitus, mitä sinulla on jäljellä, katoaa pian valheiden ja petosten pimentoon.
 
Samis_83
Mulle kävi tuo korvaan, että pelkääköhän hän reaktiotasi. Itse nimittäin mietin samaa, mitään "isoja" valheita ei ole, mutta pieniä valkoisia sellaisia. Kyse lähinnä existä ja naispuoleisista kavereista, joista mies tietää etten pidä, tai lähinnä en pidä siitä kuinka paljon nämä naiset ovat yhteydessä mieheeni päin, tuntuu ettei ex ainakaan halua päästää irti vaikka on uudessa suhteessa. Mies on jättänyt kertomatta näistä yhteydenotoista (ei mikään iso juttu) ja lisäksi tiedän että hänen exänsä oli antanut lahjan, ja kun kysyin keneltä tuo lahja oli niin mies sanoi ettei tiedä, se oli vain joku tuonut. Ja tiedän siis tasan tarkkaan, että se oli hänen exänsä.

Annoin tuon olla, koska mies nyt ei vaan halunnut riitaa, tai minulle pahaa mieltä, koska tuo yhteydenpito on täysin yksipuolista naisen puolelta. Kuitenkin, jos valehtelee yhdestä asiasta, valehteleeko jostain isommastakin.. Siinäpä pulma.

Eikai miehet halua että tyttöystävä tietää muista naisista. Ymmärrän alkuperäistä kirjoittajaa, että on mustasukkainen ja epäileväinen, vaikka ei kukaan muu kuin asianomaiset voi tietää, onko kyseessä vain ihan viatonta kaveruutta, esimerkiksi kuskaamisten suhteen. Toisaalta jos mies ei salailisi niin asiaan pystyisi suhtautumaan eri tavalla. Vaikka minäkään en pidä siitä, että exät ja kaverit ovat paljon yhteydessä mieheeni ja mies tietää sen, niin olisi parempi silti että tietäisin missä mennään, ettei tarvitsisi kehitellä päässä kaikenlaisia kauhukuvia.
 
Varjotar
Minusta jo tuo, että aletaan valehtelemaan, pistää kellot soimaan.
Ei haluta, että totuus tulee ilmi, on jotain salattavaa ja salattava näyttänee lisääntyneen jatkuvasti.

Oikeasti sinua arvostava ja sinusta välittävä mies ei kohtelisi sinua noin.

Haluatko olla suhteessa, jossa tulet oikeasti petetyksi?
Haluatko olla se, jolla ei ole mitään oikeuksia, mutta toinen saa juosta, tulla ja mennä miten haluaa?

Oletko kaiken tuon saamasi kohtelun arvoinen?
 
niin tai näin
Eikai miehet halua että tyttöystävä tietää muista naisista. Ymmärrän alkuperäistä kirjoittajaa, että on mustasukkainen ja epäileväinen, vaikka ei kukaan muu kuin asianomaiset voi tietää, onko kyseessä vain ihan viatonta kaveruutta, esimerkiksi kuskaamisten suhteen. Toisaalta jos mies ei salailisi niin asiaan pystyisi suhtautumaan eri tavalla.
Minun mies jätti oikaisematta joitain olettamia (joita itse maalaili) koska halusi antaa kuvan että olisi enemmänkin kokenut. Minun korviin kantautui pieninä murusina sieltä täältä että ne suhteenpoikaset oli olleet lähinnä kaveruutta; urheiluharrastusta, elokuvia jne.

No, ujo mies, aika jänskä persoona, ei välttämättä helppoa päästä nopeasti tyttösten suosioon "siinä mielessä":) aika nuorina mentiin yhteen ja kauan oltu jo. Ymmärrän kyllä nyt häntä, vaikka olen sen verran niuho että alussa harmitti miksei vaan voi kertoa niin kuin asiat on.
 
Viimeksi muokattu:
987412
Pahinta tässä on valehtelu.

Itse olen myös mustasukkaista sorttia mutta kumppanin exiin, työkavereihin jne. suhtaudun kyllä ihan jees koska saatan tehdä sitä itsekin ja tiedän ettei minulla ole mitään taka-ajatuksia. Työkaverin voi heittää kotiin ilman mitään taka-ajatusta ja kävellä kohti kotia baarista naisten kanssa yhtämatkaa - en näe siinä mitään väärää. Työpaikkani on miesvaltainen ja useinkin meillä on illanviettoja ja viikonlopputyhymatkoja ja ne on jopa ihan kivoja mutta raja on tanssissa. Ei entistä elämää tarvi unohtaa, meillä kaikilla on menneisyys. Jos jonkun ihmisen kanssa on elänyt monta vuotta, miksei voisi kysellä kuulumisia joskus. Olin laivallakin tyttökavereiden kanssa viime joulukuussa ja törmäsin eksään (lasteni isään) sattumalta. Toki juttelimme niitä näitä ja kerroin tapaamisesta puolisollekin - ei siinä sen kummempaa. Luottamus toimii. Kerron myös aina jos eksä soittaa ja voin vastata puhelimeen ja kertoa sitten miehellekin mitä eksällä oli asiaa.

Miksi mies sitten valehtelee? Ehkä siksi että pelkää reaktiotasi, jos suutut asiasta niin toki hän koittaa sitä välttää. Minulle ei tietääkseni ole koskaan valehdeltu mitään valkoisia valheita (tai jos on niin sitten on) enkä itse ole sellaiseen sortunut. Asioista pitää voida puhua avoimesti ja rehellisesti.

Jos minun kumppanini toimisi noin, kysyisin suoraan miksi valhetelee tai keksii juttuja. Johtuuko se minusta? Jos se ei johdu minun reaktiostani niin sitten hänellä on huono omatunto jostain. Sinä kyllä vaikutat siltä, että veikkaan syyksi ensimmäistä ja niinhän kumppanisikin on kertonut sinulle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja
Niin, se mikä tästä tekee sekavampaa on se, että hän mielellään vie minua ulos syömään ja ostaa välillä kukkasia kun vanha kuolee pois.. Kukkasien hoito ei ole vahvin alani. Ja on muutenkin lähellä, koskettaa, suukottaa aina joka ikinen aamu ennen töihin menoa ja satunnaisesti sieltä tullessa. joka päivä kuitenkin on aina jonkinnäköistä läheisyyttä..

Ja sitten kuitenkin tosiaan valehtelee.Ei ole halukas yleensäkkään keskustelemaan vakavista asioista, haluaa kuulemma välttää sellaisia keskusteluita. ymmärrän tavallaan joo, ei ehkä kaikki ole niin innokkaita pohtimaan yhtä asiaa montaa tuntia..
Itse olen meillä se joka enemmän pohtii ja myös tekee päätöksiä, kuitenkin molemmilla on kyllä omat mielipiteet..

Miten nyt varmaksi pystyn sanomaan, onko minulle vaikea puhua asioista..(muut läheiset pystyy kyllä sanomaan suoraan asioita, mutta onhan parisuhde aina hieman eri..vai onko?)

On siis todella rasittavaa, että edes joudun pohtimaan tälläisiä asioita, jotenkin kokisin rehellisyyden itsestään selväksi suhteessa. Onhan niitä valkoisia valheita, mutta kun tässä tuntuu vaan tulevan lisää ja lisää valheita.. Ja etenkin kiukuttaa se tekstailu toisen naisen kanssa useasti viikossa! Mitään muuta ei ehkä ole tapahtunut, ota nyt siitäkin selvää kun ei usko toisen sanoihin enää.

Joo..Kaiken tämän keskellä olen alkanut epäilemään syyksi itseäni, ja se on taas saanut minut ajattelemaan tarvitsevani ehkä aikalisää. Eli asumuseroa. Meillä ei ole lapsia, eikä olla naimisissa.

Ehkä itsekseen ollessani näen asiat selkeämmin, tai opin ymmärtämään häntä paremmin ja hän ehkä oppii itsestään jotain.

Tai sitten eroamme lopullisesti..

On tullut tässä näitä asioita miettiessä semmoinen olo, että ihan kuin olisin elänyt henkilön kanssa jonka elämästä ei tiedä. Hän ei jaa asioita kanssani, niin kuin minä jaan hänelle.

Tähän väliin täytyy sanoa, että on ihanaa kun te jaksatte pohtia näitä asioita myös, ja on helpottavaa kuulla, että toisillakin tosiaan on vastaavanlaisia ongelmia..

Tietääkö teistä kukaan, onko joku vastaavanlaisen ongelman alla oleva, pystynyt jatkamaan suhdetta aloittamalla puhtaalta pöydältä?

Inhottavaa kun en tiedä kumpaa haluan enemmän, erota vai yrittää uudelleen.
 
Jaska-Setä
Olen ihan sekasin, en tiedä mitä tekisin.. luottaa en pysty.. Tässä oli tietysti vain osa meidän elämästä, mutta pahinta on tuo piilottelu ja viestien poistaminen ja pimittäminen minulta.
Et kai vaan ole sortunut lukemaan miehen tekstareita? Se on rikos.

Jos kyttäät miestä ja kyselet jatkuvasti miehen menoista niin hän alkaa pimittämään sinulta kaikki vähäpätöisetkin asiat. Toisaalta sairas mustasukkaisuus pikemminkin ajaa kumppanin vieraaseen syliin, kuin luo luottamusta.
 
Viimeksi muokattu:
K Westerlund
"On tullut tässä näitä asioita miettiessä semmoinen olo, että ihan kuin olisin elänyt henkilön kanssa jonka elämästä ei tiedä. Hän ei jaa asioita kanssani, niin kuin minä jaan hänelle."

Tämä on narsistiselle persoonallisuudelle erittäin tunnusmerkillistä. Elät jonkun kanssa, joka saa sinut tuntemaan luottamusta ja avautumaan, kerrot salaisuuksiasi, toiveitasi ja paljastat vähitellen koko sisimpäsi. Jossakin vaiheessa huomaat, että et itse ole saanut tietää mitään kumppanisi henkilökohtaisia asioita, mutta hän alkaa käyttää sinun paljastuksiasi itseäsi vastaan, halveksii heikkouksiasi, pilkkaa unelmiasi ja repii palasiksi sisimpäsi.

En väitä, että aloittajan tapauksessa olisi näin, mutta paljon on merkkejä, jotka valitettavasti viittaavat tuleviin ongelmiin. Tuo yhteiselämän hämmentävyys ja ristiriitaisuus myös, samaan aikaan niin mukava ja toisaalta niin uskomattoman välinpitämätön; sitä alkaa väkisinkin etsiä vikaa itsessään, kun mikään ei oikein tunnu lonksahtavan kohdilleen.

Järkevä, suhteeseen satsaava ihminen haluaa keskustella suhteesta ja sen ongelmista, kuunnella partneriaan ja osallistua yhteyden ylläpitämiseen. Jos ei tätä halua, ei myöskään halua kantaa osaansa suhteen toimimisesta, mikä valehtelun ohella on selvä merkki selkärangattomasta ja vastuuttomasta ihmisestä.

Itse en eläisi tuollaisen ihmisen kanssa enää päivääkään. Mutta jokaisen on tapauskohtaisesti harkittava oman tilanteensa pohjalta, mikä loppujen lopuksi on itselleen järkevintä.

Minäkin kuulisin mielelläni, josko kukaan on saanut tällaista suhdetta toimimaan?
 
Miestaka-ajatteleeaina
Tekeekö miehet tälläistä, tekstailee naisen kanssa ilman taka-ajatuksia?
Miehet tekee hyvin harvoin mitään ilman taka-ajatuksia. Eri asia johtavatko ne tosipaikan tullen mihinkään. Kovasti epäilisin kuitenkin miehesi kohdalla - selostukseesi pohjaten - että ihan ei taida olla puhtaat jauhot kun pitää valehdella.
 
Viimeksi muokattu:
Tiinukka..
Olen ihan kahdenvaiheilla erotakko vai ei.. Hän on muuten niin ihana, koti/ulkotöitä tekevä ja hauska, ja vieläkin osaa katsoa minua niinkuin ei haluaisi mitään muuta maanpäällä kuin minut.. mutta kommunikaatio on ihan jumissa. Ja lisäksi valheet.. Olemme seurustelleet yli 3v.

Hän valhetelee esim; lähettää viestin "olen kotona" ja soittaa vahingossa ja on vielä baarissa.. Hän luo profiilin FBookkiin eikä kerro siitä moneen kk mitään.(en ole itse siellä) Selitys oli että kun olen joskus sanonut että hyvä kun hän ei jumita koko aikaa koneen äärellä tai Fbookis..
Hän on kerran ollut aamuyöhön asti juhlimassa, oli aluksi jatkoilla ja sitten tarina vaihtui että oli kävelemässä 3 tytön kanssa kotiin joka kesti kauan eikä halunnut tehdä minua mustasukkaseksi. Ja sen jälkeen yksi naispuolinen työkaveri olikin siellä myös kävelemässä joka aikaisemmin pyysi häntä ulos kahville(kaverina kuulma pelkästään..tai näin sanoo, eivät silloin menneet vaikka sanoin että menkööt.. ehkä olin hieman ärtynyt asiasta:)..) Ja tämän jälkeen saan kuulla että he ovat viestitelleet joka viikko parin kk ajan, ja hän on heittänyt naisen kotiinkin töistä muutaman kerran. Ja kun intin että onko nainen kiinnostunut hän sanoo en tiedä ei ole, no ehkä oli aluksi mutta ei enää, kai on kiinnostunut eri jätkästä.. huoh. eli ei mitää selvää vastausta.

Kaiken tämän keskellä tunnen itseni petetyksi vaikka mitään painavaa todistusta ei ole, hän vakuuttaa rakkauttaan ja oli itkemispisteessä kun puhuin erosta. Hän sanoo tekevänsä mitä tahansa sen eteen että en jätä häntä, olen kaikki hänelle.. Hän yrittää sanoa että nainen tekstaili hänelle ja hän vastaili. Ja kuulemma kertaakaan ei ole tullut mieleen tehdä mitään sen kanssa kun hänellä on minut, syytä kuulma ei ole.

Olen ihan sekasin, en tiedä mitä tekisin.. luottaa en pysty.. Tässä oli tietysti vain osa meidän elämästä, mutta pahinta on tuo piilottelu ja viestien poistaminen ja pimittäminen minulta.

Tekeekö miehet tälläistä, tekstailee naisen kanssa ilman taka-ajatuksia? tarjoutuu heittämään kaupunkiin samaa matkaa kun mennään? Voiko olla tosiaan niin että ylireagoin? Jos hän vain pelkää reaktiotani.. Olen mustasukkaista tyyppiä mutta niin on hänkin. Sanotaan molemmat ollut ihan normaalisti mustasukkaisia, kunnes tämä valehtelu alkoi niin se lisäsi omaa epävarmuuttani. Ei epävarmuutta minusta itsestäni vaan hänen aikeistaan.

En kestä.. Toivon vain että suhde toimisi, mutta ottaa iha sairaasti päähän tuo hänen käyttäytymisensä.

Onko kellään vastaavaa tai mitä muuten mietitte tästä?
Jos viestittely tuon naisen kanssa on miehen sanojen mukaan tarpeetonta tai ei ole tarkoitus johtaa mihinkään niin eikö olisikin helppo lopettaa viestittely? Kun ei kerran merkkaa mitään niin on varmaan helppoa jättää viestimättä. Ja painava syy lopettamiseen on, että naisystävää loukkaa ja satuttaa viestittely toisen hänelle tuntemattoman naisen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Vähän kunnioitusta
Aika paljon mies on valmis riskeeraamaan jonkun viattoman viestittelyn takia.

Mietitäänpä omalle kohdalle. Viestittelisin jonkun äijän kanssa duunista enkä muistaisi kertoa miehelleni tästä. Mies saisi hepulin ja uhkaisi jättää ellen lopeta viestittelyä. Tottakai lopettaisin viestittelyn ja käskisin duunikaveriakin lopettamaan minun suuntaani. Enhän haluaisi näin typerän jutun lopettavan minun ja mieheni suhdetta.

Mutta. Jospa haluaisinkin tältä työkaverilta jotakin vähän muutakin kun viestikemuja, niin voisinpaa tuon riskin ottaa. Jatkaisin viestittelyä - sitäpaitsi, eihän mieheni minua jättäisi. Hän aina vaan sanoo niin.
 
daamiella
En halua mitenkään ottaa kantaa siihen mitä aloittajan pitäisi tai edes kannattaisi tehdä. Hän itse päättää millaista elämää haluaa elää.

Itse en katselisi tuollaista miestä viikkoa pidempään. Enkä ole katsellut. Minun suhteessa kuuluu olla molemminpuolista luottamusta, luotettavuutta, avoimuutta, rehellisyyttä ja vilpittömyyttä. Jos suhde voi hyvin, ei kummallekaan tule edes tarvetta vehtailla vieraissa.

Tekstiviestien salailu.. mitähän sekin on? Sitäkö ettei näytä jokaista viestiä kumppanilleen? Tai poistaa luetut viestit toiselle näyttämättä.. Hmm. Niin minäkin teen, ja niin tekee puolisoni, mutta syy ei ole että niissä olisi jotain erityisesti salattavaa. Mitä lie kavereiden, työkavereiden, sukulaisten viestejä. Tärkeät asiat kuitenkin puhutaan jos on aihetta. Ja välillä ihan juorutkin.

Paras keino saada mies salailemaan asioitaan, on udella ja kysellä niistä jatkuvasti. Vaatia miestä tilille tekemisistään ja moittia tietenkin baarissa käymisestä ja siitä ettei nyt ihanjokaista askeltaan ole raportoinut. Kuka tahansa siitä ahdistuu. Tavallinen naisestaan välittävä mies yrittää osoittaa naiselleen välittävänsä. Ostelee kukkia, vie syömään, jne. On huomaavainen. Ja toivoo että nainen luottaisi häneen... ja sittenkään nainen ei luota. Eikä sallisi miehen käydä joskus kavereiden kanssa viihteellä. Ex tempore tai ennakkoon suunnitellusti, miten vaan. Jotkut naiset haluaa miehen elävän vain heidän parisuhdettaan. Ihan vaan kaksistaan. Tai joustaen naisen kaverit sallitaan.

Mieshän voi olla jonkinlainen vastuuton gigologin tietysti. Pitää yhtä naista varmana kotona samalla kun pelailee useita suhteita. Ei se mies siitä mihinkään nalkuttamalla tai toivomalla muutu. Nainen voi vain miettiä jaksaako rakastaa sellaista miestä, voiko itse kaikesta huolimatta hyvin, ja salliiko miehen hippaloida missä lystää. Kenties loukatakin naisen tunteita. Miestä ei voi muuttaa. Hänet voi saada lupaamaan yhtä ja toista mutta ei pitämään lupauksiaan. Jotkut tykkää olla sellaisissa suhteissa. Sen mitä olen nähnyt, jotut jopa 20 vuotta, ja nalkutus jatkuu vaan. Ei voi olla ihan hirveetäkään?
 
Epätoivoinen
Asiani on niin pitkä, ettei se varmaan mahdu koko ruutuun, joten yritän tiivistää...

Olen seurustellut nyt 3 vuotta yhden miehen kanssa.
Alussa oletin hänen olevan hyvin rehellinen ja hänen puheistaan päätellen, hän oli sellainen ihminen johon ei tarvitse pettyä, tai joka ei koskaan pettäisi..

Kuitenkin noin vuoden oltiin oltu yhdessä niin eräs ystävä ilmoitti että tämä miesystäväni oli ollut ihastunut toiseen naiseen, mutta tämä ei kertonut minulle siitä. Ei halunnut kuulemma loukata tunteitani, Eikä kyseessä ollut kuin pieni ihastus..
Annoin hänelle anteeksi, ja hän lupasi olla valehtelematta enään ikinä..

Parilta hänen naispuoliselta ystävältään kuulin, että mieheni olisi sanonut tai tehnyt jotain, mistä minun pitäisi tietää, mutta hän vannoi puhuvansa totta ja uskoin häntä..

Sitten hän alkoi viettämään aikaa parhaan ystäväni kanssa. Hän tapasi tätä joka päivä, kahvilla tai tupakalla.. Monta tuntia... Ja kun sanoin heille, etten halua sellaista niin molemmat haukkui minut, että olen vainoharhainen yms..

Kuitenkin pari kuukautta myöhemmin ystäväni suututtuaan miehelleni, kertoi minulle, että mieheni on ollut ihastunut ystävääni ja sanonut tälle jättävänsä minut jos ystäväni haluaa seurustella hänen kanssaan.. Kuulin paljon juttua ystävältäni, mitä mieheni olisi sanonut ja kuinka epätoivoisesti mieheni etsi toista naista tilalle, ennenkun jättäisi minut..

Aluksi mieheni kuitenkin kielsi asian.. Hänen mukaansa hän ei ollut ihastunut tähän, eikä mitään ollut tapahtunut.. Mutta viikonloppua myöhemmin pakotin hänet tunnustamaan.. Hän kuitenkin vannoi ja vakuutti, ettei mitään ollut tapahtunut, tai ettei hän halunnut mitään. Rakasti minua ja se oli kuulemma pelkkä ihastus, ja että ystäväni valehtelee.. Parin kuukauden pohdinnan jälkeen annoin sen hänelle kuitenkin anteeksi, ja laitoin välit poikki ystäväni kanssa..

Moneen kertaan kuitenkin vielä vuosi myöhemmin mietin, haluaako hän todella minút vai ystäväni?

Kysyin monesti, että oliko tässä kaikki mitä minun täytyy tietää.. Molemmat sanoivat kyllä.. Kuitenkin sain vielä tietää ystävältäni, että mieheni olisi vaatinut tätä tulemaan luokseen yöksi, katsomaan leffaa.. Ystäväni oli kuitenkin pitkin hampain suostunut, sillä ehdolla että mieheni kertoisi vierailusta minulle..

Jouduin kaivamaan senkin hänen suustaan, että ystäväni oli ollut siellä, mutta mieheni versio taas oli se, että ystäväni oli itse halunnut mennä ja oli vängännyt vastaan ja pyytänyt että pääsee hänen luokseen ja että tämä vain unohdi kertoa minulle..

Monta pienempää asiaa on tapahtunut sen jälkeen mistä hän vain "unohtaa" aina kertoa, mutta en tiedä onko se tahallista.. Tiedän että miehelläni on todella todella huono muisti, mutta epäilen vahvasti...

Hävettää myöntää, mutta kun hän ei nää, tutkin hänen viestinsä kännykästä ja facebookissa. Tuntuu pahalta, mutta en tiedä mitä tehdä.. Häneen en luota...

Olenkin pari kertaa löytänyt facebookista viestiä jota en ole itse osannut käsittää.. Flirttailua lähinnä, mutta sellaista en hyväksy omassa suhteessani, ja mieheni on vaatinut myös toisinpäin.. Ei flirttailua muille.. Mutta se oli jo selvää ehdottelua..

Sitten jossain vaiheessa mieheni sanoi, että haluaa tehdä sellaisen säännön, ettei toisten viestejä lueta, jos puhelin soi tai tulee viesti, ei saa kysyä keneltä se tuli yms yms..

Se sääntö kumottiin pitkän jäkätyksen takia kuitenkin..

Mutta nyt, löysin hänen facebookistaan viestiketkun jossa hän oli jutellut tämän ensimmäisen ihastuksensa kanssa.. Ei mitään kummallista, mutta mieheni ei kerro siitä minulle.. Kysyin monesti, onko hän pitänyt tähän yhteyttä pariin vuoteen? Onko hän nähnyt tätä naista? jutellut missään parin vuoden sisällä? Sanoin jopa että hänen pitäisi ottaa tähän yhteyttä.. Ja siltikään hän ei sanonut mitään.. Hän sanoi, ettei ole pitänyt yhteyttä tähän pariin vuoteen..

En tiedä mitä tehdä.. On paljon paljon paljon muitakin syitä, miksi en voi häneen luottaa ja suhde rakoilee muutenkin.. Voi olla että tämä oli tässä..

Olen 99% varma, ettei hän lähtisi pettämään.. Mutta hän valehtelee.. Paljon!

Monet on sanonut, että minun pitäisi jättää hänet ja minun olisi parempi ilman häntä.. Hän on loppujen lopuksi kuin iso vauva, ja ehkä minun olisi paras jättää hänet.. Kuitenkin häntä rakastan, enkä halua hänestä luopua.. Mitä pitäisi tehdä?
 
ainokainen
Minulle tuli mieleen, että tuo mies vaikuttaa jotensakin vässykältä. En nyt ihan heti alkaisi tässä mitään narsistikorttia heiluttelemaan...

Käsittääkseni aika monet miehet ovat tuollaisia. Yrittävät revetä joka suuntaan, ja sotkeutuvat omiin jalkoihinsa. Toisaalta naisystävä joka saattaisi hermostua jos tietäisi että mies on heittänyt työkaveria kotiin, toisaalta se ihan kiva naispuolinen ihastunut (?) työkaveri, joka flirttailee ja pyytää heittämään töistä kotiin. Mies arpoo siinä välissä, eikä osaa sanoa hänellekään selvästi kyllä eikä ei.

Tiedän monia tällaisia miehiä; he käyvät korjaamassa naispuolisten työkavereiden hajonneet tietokoneet ja poraamassa taulunreijät seinään. Ilman mitään sen kummempia taka-ajatuksia. Sitten tulee mieleen että ehkä tästä ei kannatakaan vaimolle kertoa, ettei se hermostu. Ja näin ihan turha salailun kierre on valmis.

Minun diagnoosini näistä miehistä on se, että he ovat kuin läähättäviä koiranpentuja; valmiita ryntäämään jokaisen ilmaan heitetyn luun perään. Halutaan miellyttää kaikkia, eikä voida toimia suoraselkäisesti missään asiassa.

Aikuisempaa olisi heittää se työkaveri kotiin, ja mainita asiasta salailematta vaimolle -mitään salailtavaahan tuohon ei edes sisälly. Tai sitten päättää, että ongelmien välttämiseksi ei heitä sitä työkaveria kotiin.
Eli miettiä vähän pidemmälle noissa tilanteissa, toimia harkitusti (ei impulsiivisesti) ja seistä omien tekojensa takana, mitään salailematta.
 
tiina
Valehtelu, jatkuva sellainen, ellei jo vähempikin, syö luottamusta suhteesta ilman muuta. Oli sitten kyse pienistä tai suurista valheista. Koita nyt ainakin se iskostaa miehesi päähän, että sen valehtelun ja tarinoiden keksimisen on loputtava. Mieluummin sitten ollaan reiluja ja kerrotaan suoraan kuinka asia on. Tuskin hänkään haluaisi puolisoa, jonka sanaan ei voi luottaa.

Eli selkä seinää vasten vaan. Sinulla on kaikki oikeus vaatia rehellisyyttä ja hänen on rehellisyys sinulle pystyttävä takaamaan. Ja jos mies on tervejärkinen ja arvostaa sinua niin kyllä hän ymmärtää, mitä ajat takaa.
 
Liisa K.Kojootti
Mieshän suhtautuu sinuun kuin lapsi äitiinsä. Valehtelee samalla tavalla. Ei teidän suhde siis mikään terve ole, vaan jonkinlainen roolileikki miehesi kannalta. Lopeta "paapominen"ja ala elämään kuin aikuinen nainen.
 
Ajan haaskausta
jos mies on tervejärkinen ja arvostaa sinua niin kyllä hän ymmärtää, mitä ajat takaa.
Aivan totta tuo, mutta kuvauksesta päätellen tässä eivät ihan täyty kumpikaan ylläolevista ehdoista.

Ennustan että eroatte vuoden sisään. Miksi siis tuhlata sitäkään aikaa suhteeseen jossa jatkuvasti varjonyrkkeilet miehen haamukuvan kanssa. On niitä muitakin miehiä jotka tekee kotitöitä, pussailee ja tuo kukkasia, ja he jopa osaavat olla sen lisäksi rehellisiä.
 
Viimeksi muokattu:
40 vuoden helvetti
Olen ihan kahdenvaiheilla erotakko vai ei.. Hän on muuten niin ihana, koti/ulkotöitä tekevä ja hauska, ja vieläkin osaa katsoa minua niinkuin ei haluaisi mitään muuta maanpäällä kuin minut.. mutta kommunikaatio on ihan jumissa. Ja lisäksi valheet.. Olemme seurustelleet yli 3v.

Hän valhetelee esim; lähettää viestin "olen kotona" ja soittaa vahingossa ja on vielä baarissa.. Hän luo profiilin FBookkiin eikä kerro siitä moneen kk mitään.(en ole itse siellä) Selitys oli että kun olen joskus sanonut että hyvä kun hän ei jumita koko aikaa koneen äärellä tai Fbookis..
Hän on kerran ollut aamuyöhön asti juhlimassa, oli aluksi jatkoilla ja sitten tarina vaihtui että oli kävelemässä 3 tytön kanssa kotiin joka kesti kauan eikä halunnut tehdä minua mustasukkaseksi. Ja sen jälkeen yksi naispuolinen työkaveri olikin siellä myös kävelemässä joka aikaisemmin pyysi häntä ulos kahville(kaverina kuulma pelkästään..tai näin sanoo, eivät silloin menneet vaikka sanoin että menkööt.. ehkä olin hieman ärtynyt asiasta:)..) Ja tämän jälkeen saan kuulla että he ovat viestitelleet joka viikko parin kk ajan, ja hän on heittänyt naisen kotiinkin töistä muutaman kerran. Ja kun intin että onko nainen kiinnostunut hän sanoo en tiedä ei ole, no ehkä oli aluksi mutta ei enää, kai on kiinnostunut eri jätkästä.. huoh. eli ei mitää selvää vastausta.

Kaiken tämän keskellä tunnen itseni petetyksi vaikka mitään painavaa todistusta ei ole, hän vakuuttaa rakkauttaan ja oli itkemispisteessä kun puhuin erosta. Hän sanoo tekevänsä mitä tahansa sen eteen että en jätä häntä, olen kaikki hänelle.. Hän yrittää sanoa että nainen tekstaili hänelle ja hän vastaili. Ja kuulemma kertaakaan ei ole tullut mieleen tehdä mitään sen kanssa kun hänellä on minut, syytä kuulma ei ole.

Olen ihan sekasin, en tiedä mitä tekisin.. luottaa en pysty.. Tässä oli tietysti vain osa meidän elämästä, mutta pahinta on tuo piilottelu ja viestien poistaminen ja pimittäminen minulta.

Tekeekö miehet tälläistä, tekstailee naisen kanssa ilman taka-ajatuksia? tarjoutuu heittämään kaupunkiin samaa matkaa kun mennään? Voiko olla tosiaan niin että ylireagoin? Jos hän vain pelkää reaktiotani.. Olen mustasukkaista tyyppiä mutta niin on hänkin. Sanotaan molemmat ollut ihan normaalisti mustasukkaisia, kunnes tämä valehtelu alkoi niin se lisäsi omaa epävarmuuttani. Ei epävarmuutta minusta itsestäni vaan hänen aikeistaan.

En kestä.. Toivon vain että suhde toimisi, mutta ottaa iha sairaasti päähän tuo hänen käyttäytymisensä.

Onko kellään vastaavaa tai mitä muuten mietitte tästä?

Kirjoitan omasta kokemuksesta. Mies ei muutu vaan pahenee koko ajan vuosi vuodelta
 
Viimeksi muokattu:
pöö
Onko muka näin, ettette te naiset ole koskaan valehdelleet miehellenne? jättäneet jotakin kertomatta? muunnelleet totuutta?

Jos ette ole, niin kokeilkaapa elää naisen kanssa yhdessä muutama vuosi.. Puhelimet käydään läpi, sähköpostit, selainhistoriat sun muut. Joko luvan kanssa tai sit ilman. Taskut pengotaan ja "oudoista" kuiteista joudut tilille. Jos et vastaaa työpäivän aikana samantien puhelimeen, riita päälle. Kaikki tekstiviestit näytettävä, tai alkaa kuulua vittuilua, no kukas horo se sieltä viestittelee? (Tää on siis kuulemma huumoria...)

Ikinä en oo pettäny, enkä viestitelly tms muutakaan, joka antaisi aihetta pettämisepäilyihin.

Kerran sen kaveri oli nähny mun auton kaupungilla.. Kauhee riita, vaikken olin ollu koko päivän töissä. Siis kaveriin uskotaan ja muhun ei, vaik ois parikin työkaveria todistanu, et oon ollu töis.

Onneks em. henkilö on onnellisesti ex.
 
molemmissa vikaa
Alkuperäinen kirjoittaja pöö;11294933:

Niin tässä on se toinen huono tapa, meinasin sanoa että eroa mutta olit jo eronnut. Onneksi ei kaikki naisetkaan ole tuollaisia, mutta yleensä on niin että toinen ruokkii toista. Jos siis mies valehtelee alusta lähtien ihan vain vaikka jostain pienestä, nainen ei voi luottaa ja muuttuu varmasti yhä enemmän kyttääjäksi, mies salailee enemmän, nainen epäilee enemmän...

Jokainen siis voisi uuden suhteen alussa jättää ne vanha painolastit pois. Jos exä on pettänyt ei se tarkoita että nyxä pettäisi, älä siis kyttää nyxää vain siksi että exää olisi pitänyt kytätä. Jos exältä on pitänyt salailla asioita koska hän on ollut mustasukkainen kyylä turhaan, älä salaa nyxältä asioita tai teet hänestä pian samanlaisen kyylän kuin exä oli.
 
banks
eikohan tama nyt ole ihan selvaa. Miksi pitaisi jatkaa tuommoisen kanssa? minulla on ainakin mies joka KUNNIOITTAA minua. Kunnioitus on sita etta ei valehdella tai kayttaydyta sopimattomasti toista kohtaan, ja sanonpa vaan, tuo paskakasa ei rakasta sinua. Live with that. Ihan turha jatkaa, loydat paremman, ja tiedat sen itsekkin!
 
Yhteistyössä