Toggle sidebar

Miksi monet tekevät VAAN 2 tai 3 lasta??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hämmästynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Itse olen lapsesta asti halunnut kolmea lasta ja minulla on kolme. En osaa sen tarkemmin eritellä mistä tuo halu on tullut - näin vain on. Ihan varmaan samalla tavalla, kun joku haluaa isoa perhettä.

Lisäksi järkisyitäkin mukaan mahtuu, kolmelle lapselle on aikaa, ja jaksaa itsekkin antaa aikaansa ja paneutua myös lapsien ongelmiin, kuskata lapsia harrastuksiin. En jaksaisi enää yhtään kuljetusrumbaa joka alkaisi päiväkotirumballa, nyt kun lapset ovat jo kouluikäisiä.

Taloudellisesti meidän perheeseen vielä lapsia mahtuisi, mutta toisaalta melkoisesti sitä rahaa uppoaa jo näiden olemassa olevien vaatettamiseen ja harrastuksiin. Lisäksi 3 mahtuu tavalliseen autoon ja neliömme riittää tälle perheelle kohtuullisesti.
 
Mua ei kiinnosta, miks joku tekee yhen, kaks tai kolme. Ei kuulu mulle. eikä muuten kuulu muille, onko neljä, viis vai ehkä kuus mun lopullinen luku. Se on asia, mikä ei kuulu muille, ei kuulu, EI KUULU. Joku voi olla hyvä suurperheen äiti, joku voi olla parasta parempi ainokaisen äiti. Jokainen on varmaankin määritelty ennalta hommiinsa. Ja sinäänsä ei ole kohteliasta kysyä keltään, miksi on vain yksi lapsi, syy kun voi olla jopa lääketieteellinen ja sellaisen esille tuominen voi olla todella vahingollista ihmisen psyykkiselle hyvinvoinnille. Se ken muiden paskanjauhannasta välittää, on luultavasti juuri saanut totuudenmukaisen kuvan itsestään..
 
Olisin halunnut enemmänkin lapsia. Nyt kolme lasta, ekan ja tokan ikäero 12v, toisen ja kolmannen 6v. Jos luonnollisesti lapsia olisin saanut, niin lapsia olisi enemmänkin. Kaksi keskenmenoakin välissä. Nyt ikä jo tulee vastaan, joten kolmeen "tyydyttävä" . Onnellinen ja kiitollinen olen näistä kolmestakin!
 
Nykymaailmassa kasvattamiseen ja hoitamiseen suhtaudutaan aika erilailla kuin joskus ennenvanhaan. Nyt on aika tiukat normit ja kriteerit ja lapsilla on hyvää merkkivaatetta, kalliita harrastuksia, perheet matkustelee paljon ja lasten kanssa vietetään paljon aikaa, heihin panostetaan.
Tällainen nykymaailman lapsiin panostaminen ei kyllä onnistu jos perheessä on kymmenkunta lasta. Ei mitenkään. Sellaisen valinnan tehneet elää vähän toisenlaisessa maailmassa kuin muut.
 
Olisiko yksi hyvä ja painava syy vaikka siinä että -ylläripylläri- osa ihmisistä ei halua kasvattaa lapsiaan köyhyydessä ja tukien varassa?? Sillä kahden 2t€ brutto tienaavan vanhemman rahat ei yksinkertaisesti riitä ison katraan elättämiseen, jos nainen on jatkuvasti äitiyslomalla niin toisen palkka ei vaan riitä, ei millään. Ei mitään mahdollisuuksia omaan kotiin, ei lasten harrastuksiin, ei RUOKAAN JA VAATTEISIIN. Ja vaikka vauva-ajat selviäisikin, niin osa on järkeviä ja ajattelee jo lapsen tulevaisuutta, opiskeluja jne. Jotkut vaan haluavat selvitä niistä itse, omilla tuloilla.
 
Unohtui muuten mainita (tai siis en ehtinyt, oman vauvan tarpeet kutsui :)), että minusta tuo "onko vaikea rakastaa lapsia" on ihan yhtä järkevää päivittelyä pienehköistä perheistä kuin suurperheistä olisi "ettekö rakasta tarpeeksi niitä olemassaolevia lapsia, kun pitää lisää pykätä". En siis todellakaan ajattele niin, jokainen toimii tässä sydämensä mukaan. Mutta pakko myöntää, että silloin rinnassa liikahtaa vähemmän lämpimästi, jos joku sanoo, että vauvat ovat vaan niin ihania, että on aina pakko saada uusi, JA myös käyttäytymisessä näkyy, että vauva se vain on jotain, ja isompien lasten ilot ja surut lähinnä rasittavia velvollisuuksia. Ei tänne maailmaan VAUVAA kannata saattaa, se vauva-aika kestää sen vuoden verran, ja vastuu lapsesta jatkuu kuitenkin tietyllä tavalla hamaan hautaan saakka. En silti väitä, että kaikilla, tai edes useilla suurperheillä motiivi olisi tämä.
 
Jaa, en ole kummemmin miettinyt.

Asia, jota ei mun mielestä kannata ajatella ja suunnitella etukäteen, ettei jäis tunnetta että suunnitelma petti (jos ei tule tiettyä lapsimäärää tai jos sattuukin kertarykäyksellä ylittämään suunnitelmansa tms)

Mulla on täys tekeminen näissä kahdessa :D Musta nyt vaan ei ole suuremman lapsimäärän kanssa eläjäksi.
En myöskään laskisi että 'kuinka moneen on varaa' elämällä kun on aina taipumus yllätellä. (Vaikka olen toiminut holtittomasti ilman merkittäviä laskukaavoja varallisuuteni tai sen puutteen osalta lapsia hankkiessani, olen ne silti elättänyt....)
 
Ihan vaikka sellaisista syistä että maapallolla ei meinaa riittää tilaa kaikille ihmisille muutenkaan. Miksi minun pitäisi osallistua ylikansoitukseen? Kohtuullisuus on hyvä asia kaikessa.

Lestadiolaisten suurperheet saattoivat olla perusteltuja joskus 100 vuotta sitten kun lapsikuolleisuus oli suurta ja iso perhe vaurauden merkki. Nyt terveydenhuolto on kehittynyt niin ettei lapsia tarvitse tehdä paljon kuin "varmuuden vuoksi".
 
Mitä se semmoinen pari ainoaa tarkoittaa? Minä olisin saattanut aika helposti olla suostuteltavissa kolmanteen lapseen, mutta koska mies halunnut (hänellä oli jo kolme) niin minä olen sitten kahden lapsen äiti. Suurperheestä en ole koskaan haaveillutkaan.
 
Meillä on kolme, ja jos enempää mielisi niin pitäisi ostaa isompi talo / laajentaa. Pitäisi ostaa tila-auto. Olisin taas jokusen vuoden kotona, ei palkkaa, ei eläkettä jne.
Ja todellakin nautin työstäni ja siitä että tuon puolet perheen leivästä pöytään. Haluan myös matkustella.
Haluan myös että lapset saavat harrastaa mitä haluavat, jos lapsia enemmän, niin rahat tai vanhempien voimavarat ei välttämättä sitten riitä. Nyt pystyn antamaan huomiota kaikille. Ja niistä palleroista kun kasvaa myös teini-ikäisiä (meillä 1) joiden kanssa ei välttämättä aina ole ihan helppoa..
Mutta ennen kaikkea siis haluan muutakin haastetta elämääni kuin lastenkasvatus, vaikka sekin välillä haasteellista on ;)
 
[QUOTE="eee";24857873]Miksi ihmeessä haluaisin enemmän kuin 2 tai 3 lasta?
- Kyllä, lasten kanssa olo on raskasta -> en halua tehdä elämästäni liian raskasta ja saada hermoromahdusta
- Jos pitäisi koko ajan olla raskaana ja äitiyslomalla tms, en ehtisi ollenkaan töihin -> ei palkkatuloja, ei työkokemusta, ei urakehitystä, ei eläkettä
- En halua että mulla olisi koko ajan pieniä lapsia -> isompiekin kanssa voi jo mennä ja tulla vapaammin
- Lapset eivät ole elämäni keskipiste tai tarkoitus[/QUOTE]

Tässä olikin jo hyviä perusteluja.

Lisäksi haluan tarjota molemmille lapsilleni oman huoneen (yksityisyyttä ja opiskelurauhan), kuten minullakin oli lapsuudessa. Haluan myös ehtiä osallistumaan lasteni harrastuksiin aktiivisesti. Minulle oli tärkeää, että vanhemmat kannustivat ja tukivat minua omissa harrastuksissani.

Molemmat raskauteni olivat vaikeita, en enää halua olla elämästäni puolta vuotta putkeen sairaana. En kykenisi silloin huolehtimaan muusta perheestä. Lisäksi elämäntilanteeni vakiintui vasta yli kolmekymppisenä, joten ei tässä enää ole aikaa edes tehdä enempää lapsia. Yli nelikymppisten raskaudet ovat riskiraskauksia.
 
Meillä kaks lasta, kolme lasta ois maksimi. Jos meillä ois vaikka neljä lasta niin ei todellakaan tähän mahuttais joten asunnon ja auton vaihto ois edessä ja se ei ois mitään halpaa lystiä. Sitten vielä siihen kaikki muut kulut, neljä lasta syö enempi ku kaks :)
 
En mä tiedä miksi pitäisi haluta 5-7 lasta koska silloin elämä..nooh.. se olisi aika erilaista kuin nyt. Toisaalta, en edes voisi saada niin montaa, että siinä mielessä ihan sama mitä haluan.
Mä olen miettinyt asiaa niinkin että mulla on elämässä muutakin mielenkiintoa ja haluja kuin tehdä lapsia vaan..
Olen siis toivonut neljättä lasta, jota en saa- siksikin on pitänyt miettiä koko pakettia uusiksi ja miettiä mitä oikeasti elämässä haluaa ja mitä elämän aikana voi tehdä muutakin- niiden lasten kanssa jotka jo on.
 
Ihanaa että sinä ap jaksat iloita lapsilaumastasi, niin minäkin jaksan, mutta minulla onkin vaan 3 lasta. Kaikki suurperheen äidit eivät kyllä huolehdi kunnolla lapsistaan. Parin talon päässä meiltä asuu 9 lapsinen perhe, kaksi nuorinta lasta on ihan ok hoidossa, mutta loput 7 aivan retuperällä. Toisella puolella taas asuu 5 lapsinen perhe (kaikki lapset alle kouluikäisiä) ja heillä taas lapset hoidetaan tosi hyvin ja perheen äiti selvästi nauttii vanhemmuudestaan...
 
Minä olen lapsirajani laittanut kahteen.

He tulevat saamaan minulta huomion, rakkauden, tukea, kodin ja kunnon varusteet läpi elämän. Heille on aikaa.
Haluan myös omaa aikaa ja yhdessä oloa perheen kolmannelta osapuolelta, eli lasten isältä. Työnteko antaa itselleni haastetta, ja turvaa perheeni toimeentulon puolisoni kanssa.

Tuntuu hyvälle jäädä siihen sohvalle, kullan kainaloon ja katsella touhuavia lapsiaan.
 
Kolmen lapsen äitinä haaveilen kyllä neljännestä, mutta voi hyvin olla että tuo haave jää toteutumatta.

2-3 lasta vaan on ihan kätevä määrä. Lapselle on sisarus/sisaruksia, mutta samalla perhe on sen kokoinen että reissaamiset sujuu vielä kivasti, mahdutaan tavalliseen autoon, asunnon ei tarvi olla niin suuri jne. Jos haluaa hoitaa lapsia pitkään kotona, tulee useammasta lapsesta noita kotiäitiysvuosia jo melkoisesti (jos ei ole monikkoraskauksia ja/tai lapset vuoden ikäerolla).

Lapset vievät myös aikaa ja rahaa, mitä enemmän lapsia sitä enemmän noita kuluu. 2-3 lapsen kanssa on helpompi järjestää lapsille vielä hoitopaikkoja jos haluaa omaa tai kahdenkeskeistä aikaa puolison kanssa. Lapsille on paremmat mahdollisuudet kustantaa maksullisia harrastuksia ja aikaa kuskata lapsia niihin. Myös sitä kahdenkeskeistä aikaa on helpompi järjestää jokaisen kanssa.

Koen mysö omat lapseni (tai siis 2/3 heistä) sen verran raskahoitoisina että saan ajatella myös tuota jaksamista. Parempi sellainen määrä lapsia jonka kanssa jaksaa ja pärjää - niin henkisesti kuin taloudellisestikin.
 
Ei yhden parin tarvitse maailmaa yrittää täyttää.

Meillä on vain yksi lapsi, eikä enempää tule. Yhden kanssa on niin ihanan helppoa. Eikä se ole väärin vaikka kuinka vääntäisi.
Sittemmin erosimme lapsen isän kanssa, enkä minä rupeaisi tekemään lapsia useampien kanssa vaikka niitä haluaisinkin.
 
Mä haluan ainakin elämältä moninaisuutta. En sitä että olen kiinni pienissä lapsissa kymmeniä vuosia. Lapset on osa elämää, tärkeä osa. Mutta ei ainoa osa.

Rakastan mm. rauhaa. En jaksaisi sitä että 10 muksua juoksee kilpaa kodissa aamusta iltaan - mulla on oltava päivässä rauhallisiakin hetkiä, jolloin vaan pysähtyä. Rakastan miestäni ja haluan viettää hänenkiin kanssa aikaa ja jakaa myös huomiotani hänelle (ja saada häneltä huomiota itselleni). Jos välissä olisi taas se 10 lasta, tilanne olisi aivan eri (ainakin meidän tukiverkostolla).

Mä haluan tehdä joskus työtänikin. Kahden lapsen kanssa kotona vierähti 5 vuotta (olin kotona kunnes täyttivät 3v) Yhtään enempää en halua. Nyt taas työnsyrjässä kiinni. Kotona olen pullantuoksuinen äiti, työssäni piinkova ammattilainen. Nautin molemmista rooleista.

Ymmärrän että jollakin täyttymys elämään tulee pelkästään lapsista. Minulle ei. Lapset ovat etusijalla, mutta kun heitä ei ole niin paljoa - jää minuuteenkin aikaa.

Ja kuten työelämässäkin. On ihmisiä jotka on specialisoituneet vaan johonkin tiettyy ja on ihmisiä joiden osaaminen on laaja-alaisempaa (mutta ei niin yksityiskohtaista). Me nyt vaan ollaan erilaisia. Tärkeintä että tunnistaa itsensä ja tekee valinnat sen mukaan.
 
Mä olen jostain yläaste ikäsestä asti halunnut kaksi lasta. Johtuen varmaan että meitäkään ei ollut kuin kaksi.

No elämä heittelee, sain yhden ja olisin edelleen sen toisen halunnut, mutta mies ei. No sittenku mieskin suostui siihen toiseen, no sitä ei meille ole edelleenkään suotu ja aina en enää tiedä haluankokaan sitä toista.

Tottakai minulla on aina välillä kovakin vauvakuume, mutta lapsemme on jo viisi ja kasvaa koko ajan. Kaikki käy helpommmaksi. Myös minä vanhenen koko ajan ja alan tullu päivä päivältä mukavuuden haluisemmaksi.
Mutta jos meille se toinen lapsi vielä suodaan otan hänet ilolla vastaan, mutta siitä enempää en enää halua lapsia. Ja syyni on mukavuudenhaluisuus.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa