miksi mulla ei voi olla raitista miestä?

[Minä vaan]

mitään/ketään puolustelemaan, mutta sairaus se on alkoholismi siinä missä syöpäkin, miksi vaihtamaan sen takia puolisoa tai olla tekemättä lapsia

Alkoholismi on kuitenkin sellainen sairaus, että se tuhoaa koko perheen pahimmillaan. Ei paljon auta lapsille selitellä, että isi on vaan sairas, kun se juo itsensä sammuksiin, huutaa, riehuu ja pahimmillaan rikkoo tavaroita ja yrittää tintata äitiä koteloon. Meinaan että tämmöistä meillä oli, nyt mies juo muualla kun haluaa ja näyttää muuten haluavan aika helvetin usein...

 

[Nauta]

Isäni on alkoholisti, ja sen asian hyväksymiseen on mennyt n. 25 vuotta. Olin katkera äidilleni, kun ei eronnut isästä, vaan salli meidän lasten nähdä kaikki se paska, mitä alkoholisti perheeseen liittyy. Aikuisena näen asiat eri valossa. Alkoholismi on sairaus, josta ei koskaan parane. Alkkis kerää ympärilleen ihmisiä, jotka sallivat tämän käyttäytymisen. Alkoholistia ei voi muuttaa, ja vaikka tämä itse muutuisikin, niin hän on aina alkoholisti.

Marssijärjestys on aina tämä: 1. Viina 2. Perhe.

Olin viimeiseen asti toivonut, että isäni muuttuisi. Olisi juomatta edes, kun tulee katsomaan pientä lapsen lastaan, vaan ei. Jopa ristiäisissä haisi vanha viina!
Olen nyt hyväksynyt isäni sairauden, ja sen että viina menee aina kaiken muun edelle. Minulla on nyt helpompaa, kun tajuan sen. Pidän häneen välimatkaa, mutta lähelleni en enää ota. Ei satuta minua enää koskaan juomisellaan.
Tiedän, että hän kuolee jonain päivänä viinaan, mutta se ei minua haittaa. Olen surutyöni jo tehnyt.
:hug: Sinulle. Älä tee samaa virhettä, kuin äitini teki. Ystävän neuvo.

 

[porkkana]

Isäni on alkoholisti, ja sen asian hyväksymiseen on mennyt n. 25 vuotta. Olin katkera äidilleni, kun ei eronnut isästä, vaan salli meidän lasten nähdä kaikki se paska, mitä alkoholisti perheeseen liittyy. Aikuisena näen asiat eri valossa. Alkoholismi on sairaus, josta ei koskaan parane. Alkkis kerää ympärilleen ihmisiä, jotka sallivat tämän käyttäytymisen. Alkoholistia ei voi muuttaa, ja vaikka tämä itse muutuisikin, niin hän on aina alkoholisti.

Marssijärjestys on aina tämä: 1. Viina 2. Perhe.

Olin viimeiseen asti toivonut, että isäni muuttuisi. Olisi juomatta edes, kun tulee katsomaan pientä lapsen lastaan, vaan ei. Jopa ristiäisissä haisi vanha viina!
Olen nyt hyväksynyt isäni sairauden, ja sen että viina menee aina kaiken muun edelle. Minulla on nyt helpompaa, kun tajuan sen. Pidän häneen välimatkaa, mutta lähelleni en enää ota. Ei satuta minua enää koskaan juomisellaan.
Tiedän, että hän kuolee jonain päivänä viinaan, mutta se ei minua haittaa. Olen surutyöni jo tehnyt.
:hug: Sinulle. Älä tee samaa virhettä, kuin äitini teki. Ystävän neuvo.

mua kiinnostaa tää kanta asiaan, koska oon just miettinyt asiaa lasten kannalta ja se on tosi hankalaa. Mun lasten isä ei oo väkivaltainen mutta muuten alkoholisti. Asuu (heti kun taas kämpän saa) omassa asunnossa. mut täällä kuitenkin paljon. sitä oon miettinyt että jos eroan kokonaan niin minä jollain tavalla pääsen eroon koko hommasta mutta eivät lapset silti. Eli minä aikuisena kestän sen jos tapaamiset eivät suju ja olisi minulle helpointa siinä tilanteessa että ei edes tarvitsisi tapaamisia miettiä. Mutta lasten kannalta tilanne olisi vaikea, he joutuisivat odottamaan ja pettymään, tuleeko isä vai eikö tulekkaan. oonko sittenkin kännissä, entä jos hakee käymään ja sit kuitenkin alkaa juomaan, silloin ei olisi edes äitiä paikalla. mitä jos soittaa lapselle kännissä keskellä yötä kun on ikävä, tai lupaa viedä kalaan muttei koskaan ilmesty tai mitä jos hylkää lapsen kokonaan. Tämän vuoksi ajattelen jotenkin että lapsen kannalta eroaminenkaan ei ole hyvä ratkaisu. miten sinä alkoholistin lapsena ajattelisit siitä jos vanhemmat olisivat eronneet ja ja isä vaikka hävinnyt elämästäsi kokonaan, olisitko ollut äidillesi katkera kun hääti isäsi pois?

 

[Nauta]

Isäni on alkoholisti, ja sen asian hyväksymiseen on mennyt n. 25 vuotta. Olin katkera äidilleni, kun ei eronnut isästä, vaan salli meidän lasten nähdä kaikki se paska, mitä alkoholisti perheeseen liittyy. Aikuisena näen asiat eri valossa. Alkoholismi on sairaus, josta ei koskaan parane. Alkkis kerää ympärilleen ihmisiä, jotka sallivat tämän käyttäytymisen. Alkoholistia ei voi muuttaa, ja vaikka tämä itse muutuisikin, niin hän on aina alkoholisti.

Marssijärjestys on aina tämä: 1. Viina 2. Perhe.

Olin viimeiseen asti toivonut, että isäni muuttuisi. Olisi juomatta edes, kun tulee katsomaan pientä lapsen lastaan, vaan ei. Jopa ristiäisissä haisi vanha viina!
Olen nyt hyväksynyt isäni sairauden, ja sen että viina menee aina kaiken muun edelle. Minulla on nyt helpompaa, kun tajuan sen. Pidän häneen välimatkaa, mutta lähelleni en enää ota. Ei satuta minua enää koskaan juomisellaan.
Tiedän, että hän kuolee jonain päivänä viinaan, mutta se ei minua haittaa. Olen surutyöni jo tehnyt.
:hug: Sinulle. Älä tee samaa virhettä, kuin äitini teki. Ystävän neuvo.

mua kiinnostaa tää kanta asiaan, koska oon just miettinyt asiaa lasten kannalta ja se on tosi hankalaa. Mun lasten isä ei oo väkivaltainen mutta muuten alkoholisti. Asuu (heti kun taas kämpän saa) omassa asunnossa. mut täällä kuitenkin paljon. sitä oon miettinyt että jos eroan kokonaan niin minä jollain tavalla pääsen eroon koko hommasta mutta eivät lapset silti. Eli minä aikuisena kestän sen jos tapaamiset eivät suju ja olisi minulle helpointa siinä tilanteessa että ei edes tarvitsisi tapaamisia miettiä. Mutta lasten kannalta tilanne olisi vaikea, he joutuisivat odottamaan ja pettymään, tuleeko isä vai eikö tulekkaan. oonko sittenkin kännissä, entä jos hakee käymään ja sit kuitenkin alkaa juomaan, silloin ei olisi edes äitiä paikalla. mitä jos soittaa lapselle kännissä keskellä yötä kun on ikävä, tai lupaa viedä kalaan muttei koskaan ilmesty tai mitä jos hylkää lapsen kokonaan. Tämän vuoksi ajattelen jotenkin että lapsen kannalta eroaminenkaan ei ole hyvä ratkaisu. miten sinä alkoholistin lapsena ajattelisit siitä jos vanhemmat olisivat eronneet ja ja isä vaikka hävinnyt elämästäsi kokonaan, olisitko ollut äidillesi katkera kun hääti isäsi pois?

Tähän on vaikea vastata kyllä. Itse ajattelisin näin, että lapset rakastavat isäänsä, olipa hän millainen tahansa. (Niin minäkin teen). Lapset sopeutuvat tilanteisiin yllättävän hyvin, jopa paremmin kuin aikuiset.

Nämä hylkäämiset ja epävarmuus ovat juuri niitä asioita, jotka tuhoavat lapsen luottamuksen. Oma isäni oli myös sellainen, että humalassa lupasi maat ja taivaat, mutta selvinpäin vain murahteli. Tämä johti siihen, että isän juttuja ei otettu enää todesta. Monet itkut itkin, ja muistan, kuinka toivoin isäni jopa kuolevan, niin vihasin häntä. Mutta kun hän oli selvinpäin, olin ylpeä isästäni, joka oli mukava, osaavainen ja huolehti lapsista kuitenkin. Nämä ovat todella vaikeita asioita.

Voin sanoa, että olin lapsena ja nuorena aika sekaisin tunteista isääni kohtaan. Halusi hänen olevan erilainen, mutta silti rakastin häntä. Häpesin, inhosin, säälin, kunnioitin. En luota hänen lupauksiinsa tänäkään päivänä.

Jos häädät isän kokonaan lastesi elämästä, he varmaankin sopeutuvat. Mutta ymmärtävät asian vasta aikuisena. He joutuvat käsittelemään tämän asian ennemmin tai myöhemmin, teetpä sinä miten tahansa.
Minäkin ymmärrän nyt aikuisena äitini valinnat.