Toggle sidebar

Miksi mun poikaani luullaan jatkuvasti vanhemmaksi ja sitten ihmetellään kun ei osaa jotain?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierasvierasvieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Minun viisivuotiaani on vain 103 cm pitkä ja useamman kerran joku naapuri on mennyt lapselle kauhistelemaan kuinka noin pienen on äiti jättänyt yksin pihalle. Luulevat siis noin kolmivuotiaaksi kun istuu hiekkalaatikonreunalla rakentelemassa. Opetin lapsen sanomaan itse kauhistelijoille että hän on kyllä jo viisi ja äiti on tuolla parvekkeella kun vauvaveli on siellä nukkumassa. Nykyään samaiset naapurit moikkailevat meitä ja jututtavat ystävällisesti lasta tämän ulkoillessa. Toisaalta koitan olla hyvilläni että vielä nykyaikanakin jonkinlainen naapurituki on voimissaan.
 
Kiitos vastauksistanne!

Tuosta puheesta, niin ei siis seurailla sanan varsinaisessa merkityksessä, eli ei ole mitään puheterapiakäyntejä tosiaankaan varattu (ei täällä pääsekään kuin pitkän jonotuksen jälkeen kai). Mutta siis seuraillaan siten, että ottaako spurttia ennen kahta ikävuotta, ainakin meidän terkkaa tuntui kovasti häiritsevän. On sanonut äiti ja "iti" eli isi vuoden iässä, mutta sen jälkeen on tullut (vain) pari-kolme sanaa lisää, jotka nekin paremmin ymmärrettävissä meille vanhemmille, muut eivät välttämättä ymmärrä kun ei tosiaan niin selvästi artikuloi. Enimmäkseen juttelu on sellaista päristelyä ja pöristelyä ja kaikenlaista omaa asiaa. Enkä siis itse ole huolissani, kun en tietääkseni itsekään ole kovin aikaisin oppinut puhumaan eikä isänsä ainakaan. On ruvennut vaan ärsyttämään vähän, kun melkein aina tuntemattomat kysyvät pojasta, että puhuu varmaan jo tosi paljon ja tekee sitä ja tätä ja tuota. Siihen vaan vastaan aina, että kotioloissa juttelee omia juttujaan enemmän, muualla ei oikein, mutta ehtiihän tuota.

Ja vaatteista... no joo, ehkä jonkun mielestä puen pojalle sitten "liian" ei-lapsimaiset vaatteet, jos lapsekas tarkoittaa mahdollisimman värikkäitä ja kirjavia kuoseja. Ihan on kirkkaita värejä ja lapsekkaitakin kuoseja niitä vähän hillitympiä, mutta ihan näitä mitä nyt muutkin pukevat lapsilleen (jotain Henkkamaukkaa ja Kappahlia, Polarn o. Pyretiä, Lindexiä, Nova Staria yms.). Ei siis istu rattaissa mikään slipoveri päällä. :)

Ja varmaan olen liian herkkä, tiedän sen. Mutta kyllä ainakin tällä meidän bussivälillämme keskustaan kyllä ihan tuijotetaan, ei sitä voi olla huomaamatta tai erottamatta jostain äkkivilkaisusta. Ja kyseessä siis ihan pk-seutu, eli en ole ihan samaa mieltä tuosta etteivätkö ihmiset täällä tuijottaisi (metrossa tosin eivät, se on totta).

Ihmetyttää vaan ihmisten käytös välillä, kun ei minulle tulisi mieleenkään kysellä toisten lasten taitoja ja että kai nyt jo tekee sitä ja tätä, ai eikö, no onpa jännä. Saati kommentoida kenenkään toisen lapsen ulkonäköä tai kokoa millään muotoa, olipa lapsi sitten iso- tai pienikokoinen.
 
Meillä myös melkein 120cm 4v. Monesti luullaan vanhemmaksi ja ehkä odotetaan osaavan enenmmän. Tyyliin kysellään, jokos osaat lukea jne. Ei kyllä kukaan ole ikinä onneksi kovin pahasti katsonut. Tai sitten olen vain niin tauno, etten huomaa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Kiitos vastauksistanne!

Tuosta puheesta, niin ei siis seurailla sanan varsinaisessa merkityksessä, eli ei ole mitään puheterapiakäyntejä tosiaankaan varattu (ei täällä pääsekään kuin pitkän jonotuksen jälkeen kai). Mutta siis seuraillaan siten, että ottaako spurttia ennen kahta ikävuotta, ainakin meidän terkkaa tuntui kovasti häiritsevän. On sanonut äiti ja "iti" eli isi vuoden iässä, mutta sen jälkeen on tullut (vain) pari-kolme sanaa lisää, jotka nekin paremmin ymmärrettävissä meille vanhemmille, muut eivät välttämättä ymmärrä kun ei tosiaan niin selvästi artikuloi. Enimmäkseen juttelu on sellaista päristelyä ja pöristelyä ja kaikenlaista omaa asiaa. Enkä siis itse ole huolissani, kun en tietääkseni itsekään ole kovin aikaisin oppinut puhumaan eikä isänsä ainakaan. On ruvennut vaan ärsyttämään vähän, kun melkein aina tuntemattomat kysyvät pojasta, että puhuu varmaan jo tosi paljon ja tekee sitä ja tätä ja tuota. Siihen vaan vastaan aina, että kotioloissa juttelee omia juttujaan enemmän, muualla ei oikein, mutta ehtiihän tuota.

Ja vaatteista... no joo, ehkä jonkun mielestä puen pojalle sitten "liian" ei-lapsimaiset vaatteet, jos lapsekas tarkoittaa mahdollisimman värikkäitä ja kirjavia kuoseja. Ihan on kirkkaita värejä ja lapsekkaitakin kuoseja niitä vähän hillitympiä, mutta ihan näitä mitä nyt muutkin pukevat lapsilleen (jotain Henkkamaukkaa ja Kappahlia, Polarn o. Pyretiä, Lindexiä, Nova Staria yms.). Ei siis istu rattaissa mikään slipoveri päällä. :)

Ja varmaan olen liian herkkä, tiedän sen. Mutta kyllä ainakin tällä meidän bussivälillämme keskustaan kyllä ihan tuijotetaan, ei sitä voi olla huomaamatta tai erottamatta jostain äkkivilkaisusta. Ja kyseessä siis ihan pk-seutu, eli en ole ihan samaa mieltä tuosta etteivätkö ihmiset täällä tuijottaisi (metrossa tosin eivät, se on totta).

Ihmetyttää vaan ihmisten käytös välillä, kun ei minulle tulisi mieleenkään kysellä toisten lasten taitoja ja että kai nyt jo tekee sitä ja tätä, ai eikö, no onpa jännä. Saati kommentoida kenenkään toisen lapsen ulkonäköä tai kokoa millään muotoa, olipa lapsi sitten iso- tai pienikokoinen.
Click to expand...

Ai pk-seudulla tuijotellaan noin, aika omituista. :-( Nuo ovat kuitenkin sellaisia asioita jotka eivät kuulu kenellekään. Itse voisin vastaavassa tilanteessa (eli jos joku vieras ihminen tulisi bussissa kyselemään puhuuko, ja minkä verran) sanoa ystävällisesti hymyillen, että eipä siitä ole vielä ihan tarkkaa tietoa oppiiko tuo mun lapseni koskaan puhumaan tms., olisi kiva katsoa sitten toisen ilmettä. :-D Minun lapseni puhumistaidot eivät kuulu jollekin ohikulkijalle pätkääkään.
 
Meillä myös pitkä tyttönen. Meillä myös 5-vuotiaalta on kyselty että monennellas luokalla sinä jo olet ja kysyjän naama venähti kun likka vastasi että ensi vuonna meen eskariin. Nyt tokan alkaessa on pituutta suurinpiirtein 150 cm. Olen vaan ihmettelijöille todennut että eipä jää toisten jalkoihin ;)
 
näyttää vaan paljon vanhemmalta kuin on. Meillä molemmat lapset ikäisekseen isokokoisia ja tutulta kuulostaa. Hankalinta oli juuri joskus 1-2veenä kun leikkipuistossa ei vielä osannut oikein huomioida muita lapsia ja toiset (vanhemmat) odottivat jo osaavan enemmän.. esim. jotain lelun kädestä ottamatta jättämistä ja oman vuoron odottamista vielä harjoiteltiin silloin.
 
Meillä on isokokoinen ja reipas 2v joka myös puhuu jo selvästi, ihan että muutkin ymmärtävät. On usein luultu 3-4 vuotiaaksi.
Yllättyvät todella kun kysyvät pikkutytön ikää. Kun sanoo et just täytti 2v.
 
Oma poika on kolmevuotias ja ei eroa viisivuotiaista ulkonäöltään. Käytös on vain sellaista kuin kolmevuotiaalta voi odottaa, ja koen että se ärsyttää monia (aikuisia). He automaattisesti odottavat että lapsi osaa käyttäytyä tilanteen odottamalla tavalla ja juttelee takaisin kun vastataan. Hän on siis täyttänyt juuri kolme.
Ei minua haittaa että häntä luullaan vanhemmaksi, mutta se haittaa että melkein päivittäin moititaan/ihmetellään jos ei osaa suunnilleen jakolaskuja. Ja aina kommentit tulee lapsen kuullen.
 
Itse muistan omasta lapsuudesta ja nuoruudesta erittäin hyvin aikuisten ihmettelevät katseet. Olen jo pienestä ollut ikäistäni pidempi ja vanhemman näköinen. 2 vuotiskuvissa voisi hyvin kuvitella olevan 4 v tyttö. Jos ala-asteella minua luultiin välillä jopa täysi-ikäiseksi. Huvittevampina sattumuksena on ehkä jäänyt mieleen eräa ala-asteen välitunti, kun tuntematon nainen tuli kyselemään että olenko kauan ollut koulussa harjoittelijana, oletti siis että teen jotain opettajan sijaisuutta. Toisaalta on ollut hyötyä siinä mielessä että minulta on aina odotettu muitä ikäisiäni enemmän, eli olenkin sitten monessa asiassa ollut ikäisiäni edellä. Toisaalta taas olen aina häpeillyt itseäni ja omaa käytöstäni, vielä nykyäänkin mietin että käyttäydyinkö varmasti soveliaasti. Ja aikusiet eivät tosiaankaan peittele sitä halveksuntaansa tai oudoksuntaansa. usein äitini korjasi ihmisille oikean ikäni, mutta se ei kyllä riittänyt poisataman jo aiheutettua pahaa mieltä. Kyse ei siis ollut siitä, että minua olisi luultu yhtä tai kahta vuotta vanhemmaksi, vaan jo eskäri-iässä oli kyse useammasta vuodesta. Koulu-iässä tosiaan minu luultiin usein helposti yli 5 vuotta vanhemmaks, kuin oikeasti oliin.
 
reilu 4-vuotias poika lähenteelee 120 cm pituutta (aina kakkoskäyrällä tai vähän yli kasvanut). On pienestä pitäen luultu vanhemmaksi. Puhui kunnolla jo 2 vuotiaana (eka sana 6 kk).
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa