I
ihmetyttää
Vieras
Olen pistänyt tällaisen asian merkille. Meidän lasten kaveripiiriin kuuluu tasan kahta ihmistyyppiä; sellaisia superlapsia, joiden kalenteri on täyteen buukattu, ja vetelehtijöitä, jotka eivät muuta teekään kuin kyki sisällä. Esikoisen ollessa pieni lapset ja nuoret oli ihan eri luokkaa, muutama harrasti just jotain taitoluistelua paljon viikossa, mutta kaikki muut pelailivat ja leikkivät keskenään pihalla sekä lähikentillä, oli niillä jotain bänditouhuja. Samanlaista olisin toivonut nuoremillekin lapsilleni, mutta ei näköjään. Hekin ovat nyt tässä harrastusten oravanpyörässä, viikossa yksi päivä vapaata. Miksi on vain kaksi ääripäätä, josta valita?