Miksi, oi miksi jäädä huonoon parisuhteeseen?

[Minä itse olen vastuussa itsestäni]

Sekä naiset, että miehet valittavat tyytymättömyyttään parisuhteessa. Ei olla tyytyväisiä siihen omaan kumppaniin, koska se käyttäytyy tavalla, joka saa voimaan pahoin. Ratkaisuksi valitaan kuitenkin pelkkä asioiden vatvominen ja valittaminen ja pään seinään hakkaaminen toisen ihmisen muuttamis -yrityksissä, joissa kerta toisensa jälkeen saa huomata epäonnistuvansa ja sitten voidaankin palata takaisin valitukseen ja vatvomiseen... MIKSI?

Miksi jäädä tilanteeseen, jossa kokee olevansa onneton ja halu valittaa on jatkuva? Miksi ihminen ei sen sijaan ottaisi ohjia omiin käsiinsä ja alkaisi muuttaa ITSEÄÄN, kun se on kuitenkin ainut oikea mahdollisuus päästä eroon ongelmista. Toista et voi muuttaa, itseäsi voit. Miksi ihmiset siis eivät vain yksinkertaisesti tee loppua niistä ihmissuhteista, jotka ovat heille vahingollisia? Tiedän, että vastauksia on monia, mutta jokainen vastaus on vain pelkojen väistelyä ja selittelyä. Ihminen pelkää ottaa vastuuta itsestään ja omasta elämästään. On "mukavampaa" heittäytyä marttyyriksi ja tehdä itsestä huonon parisuhteen tai huonon kumppanin uhri, vaikka todellisuudessa ihminen on vain oman itsensä uhri; itse ihminen itsensä siinä huonossa suhteessa pakottaa kärsimään, ei kukaan muu.

Yhteenveto: Jos suhde tai kumppani aiheuttaa tuskaa, yritä selvittää ongelma puhumalla kumppanin kanssa. Jos siitä ei seuraa muutosta parempaan, lähde pois. Yksinkertaista. Ei ehkä helppoa, eikä kivutonta, mutta yksinkertaista ja loppupeleissä erittäin tervehdyttävää!

 

[Sunrisee]

Usein asiat ei ole niin mustavalkosia: ihmisissä ja suhteissa on niin hyviä kuin huonojakin puolia. Puntarissa sitten mikä on tarpeeksi hyvää ja mikä tarpeeksi huonoa. Jotkut lähtee suhteesta sen takia, että toinen on lihonut joku taas ei pysty lähtemään vaikka kumppani pahoinpitelisi tai pettäisi. Itse kiinnyn ihmisiin liikaa, enkä osaa lähteä vaikka suhteessa olisi huonoja asioita, ei välttämättä kokonaan huono. Itselle ei ole vielä täydellistä suhdetta kohdalle tullut enkä varmaan enää tiedä miten se edes on mahdollista.

 

[Minä itse olen vastuussa itsestäni]

Usein asiat ei ole niin mustavalkosia: ihmisissä ja suhteissa on niin hyviä kuin huonojakin puolia. Puntarissa sitten mikä on tarpeeksi hyvää ja mikä tarpeeksi huonoa. Jotkut lähtee suhteesta sen takia, että toinen on lihonut joku taas ei pysty lähtemään vaikka kumppani pahoinpitelisi tai pettäisi. Itse kiinnyn ihmisiin liikaa, enkä osaa lähteä vaikka suhteessa olisi huonoja asioita, ei välttämättä kokonaan huono. Itselle ei ole vielä täydellistä suhdetta kohdalle tullut enkä varmaan enää tiedä miten se edes on mahdollista.

Tottakai jokaisessa suhteessa on jotakin hyvääkin, eihän niihin suhteisiin olisi muuten koskaan lähdettykään. Ja niissä parhaissakin suhteissa on aina jotain huonoa, täydellistä suhdetta tai ihmistä ei ole olemassakaan, sitä on turha lähteä edes tavoittelemaan. Mutta kyse onkin siitä, onko onnellinen ja tyytyväinen paisuhteeseensa ja kumppaniinsa. Kumppanissa voi olla 90% hyvää ja sitten on se 10% jotain ärsyttävääkin, mutta sellaisessa suhteessa voi olla onnellinen, tyytyväinen ja voida hyvin. Voi katsoa itseään peiliin ja kumppaniaan silmiin ja todeta sydämensä pohjasta, että minun on hyvä olla tässä suhteessa tämän ihmisen kanssa.

Ja sitten on sellaisia suhteita, joissa ne hyvät asiat, joiden vuoksi alunperin suhteeseen lähdettiin, ovat eää pelkkiä rippeitä ja haaleita muistoja vanhoista hyvistä ajoista. On suhteita, joissa toinen tai molemmat osapuolet elävät jatkuvassa tyytymättömyydessä ja pahassa olossa ja suorastaan kärsivät. Ja niihin suhteisiin jäädään juuri tuosta mainitsemastasi syystä: ollaan kiintyneitä. Mutta minä kysyn, että kiintyneitä mihin? Kiintyneitä siihen utopiaan, että toinen ehkä sittenkin vielä muuttuu? Kiintyneitä vanhoihin hyviin muistoihin, joita ei enää takaisin saa? Kiintyneitä siihen turvalisuuden tunteeseen, ettei tarvitse kohdata itseään yksin? Jos suhde on huono ja pahimmillaan jopa väkivaltainen, silloin kiintymyksestä puhuminen on ainoastaan riippuvuuden selittelyä. Jos ihminen kiintyy itseään pettävään, loukkaavaan ja satuttavaan henkilöön, voiko se olla enää tervettä kiintymystä ja toisesta välittämistä? Mielestäni se on riippuvuutta itsestään välittämisen laiminlyöntiä. Ihminen voi sanoa pysyvänsä huonossa suhteessa, koska "välittää" kumppanistaan, vaikka kumppani olisi kuinka huono. Miksei ihminen välitä ITSESTÄÄN? Jos joku toinen haluaa satuttaa minua, miksen minä halua nousta puolustamaan itseäni ja pakene tilanteesta?

 

[Kärvistellyt olen minäkin]

Huonoja suhteita on käyty läpi ja päätä on haattu seinään täälläkin..

Nyt tosin olen tullut siihen pisteeseen, että näen oman typeryyteni näin jälkeen päin. Itkin, kirosin ja valitin, kaikki vain siksi, koska olin löysä paska, etten kyennyt poistamaan elämästäni niitä elementtejä, jotka itkua aiheutti, elikkäs sitä toista ihmistä. Kuinka huono itsetunto ihmisellä täytyykään olla, että suosuu vapaaehtoisesti huonoon kohteluun ja vieläpä väittää itselleen ihan pokkana, että kun se toinen kuitenkin oikeesti sisimmässään välittää musta, vaikka sillä onkin ollu nyt viimeiset viis vuotta vähän hankala vaihe... Hei pliis, ihan oikeesti! Jos joku toinen kohtelee teitä huonosti, kohdelkaa edes itse itseänne paremmin ja tehkää siitä loppu! Tai jos ei huvita tehdä siitä loppua, niin älkää sitten valittako, vaan seisokaa päätöksenne takana. Meillä on ehkä vain yksi elämä, ei viitsisi tuhlata sitä selkärangattomana kynnysmattona.

 

[oljanka]

Huono itsetunto --> Ei usko ansaitsevansa parempaa

Yksinäisyyden pelko --> Ei uskalla jäädä yksin

Sairaalloinen läheisriippuvuus --> Kokee voimakasta tarvetta jäädä kiinni toiseen ihmiseen, koska uskoo voivansa parantaa tämän. Eikä itse tietenkään tajua, että oikeastaan pitäisi parantaa itsensä.

Muutoksen pelko --> Ennaallaan pysyvä kärsimys on turvallisempaa, kuin muutoksen myötä saatu onni.

 

[puutteessa vuodesta toiseen]

Hyviä pointteja!

Itse kärvistelen suhteessa josta puuttuu kokonaan erotiikka. Mies ei tee aloitetta, ei ole tehnyt enää vuosiin. Itse en enää viitsi ja halua, koska joudun kuitenkin pettymään. Mies tekee kaikenlaista kanssani ja meillä menee ihan mukavasti muuten, mutta kaipuuni erotiikkaan tekee suhteesta vajavaisen ja saa minut välillä hulluuden partaalle. Olen jo luovuttanut. Katselen vieraita miehiä ja olen tästä sanonut miehellenikin, hän silloin hätääntyy ja sanoo että en saa mennä muiden kanssa. Mustasukkaisuus herää silloin. Mutta muuta ei sitten herääkään!

Olemme puhuneet aiheesta, olen raivonnut, itkenyt, pyytänyt, yrittänyt kaikkeni. Lääkäriäkin olen ehdottanut, mutta mies ei siitäkään syty. Lääkkeistä voisi olla apua, mutta toisaalta miehellä on perussairaus jonka vuoksi hän ei voisi syödä esim. viagraa.

Joo, olen luovuttanut.... en vaan käytännön syistä pysty noin vaan lähtemään eikä mies suostu lähtemään hänkään. Meillä on yhteisyritys ja nyt olemme vielä mummo ja vaarikin.... mutta tämä on tuskaa, yhtä tuskaa. Olen eroottisesti elävä nainen, mutta joudun turvautumaan käsiin ja dildoon aina vaan....

 

[vanhapiru.]

On kaavoihin kangistunut ja ei vain uskalla lähteä suhteesta. Ja moni ei uskalla olla yksin. On parempi olla huonossa suhteessa, kun ottaa riski, että joutuu olemaan pitkäänkin yksin. Ja kun erossa tuntuu kaveritkin valitsevan joko tai.

 

[ap.]

Hyviä pointteja!

Itse kärvistelen suhteessa josta puuttuu kokonaan erotiikka. Mies ei tee aloitetta, ei ole tehnyt enää vuosiin. Itse en enää viitsi ja halua, koska joudun kuitenkin pettymään. Mies tekee kaikenlaista kanssani ja meillä menee ihan mukavasti muuten, mutta kaipuuni erotiikkaan tekee suhteesta vajavaisen ja saa minut välillä hulluuden partaalle. Olen jo luovuttanut. Katselen vieraita miehiä ja olen tästä sanonut miehellenikin, hän silloin hätääntyy ja sanoo että en saa mennä muiden kanssa. Mustasukkaisuus herää silloin. Mutta muuta ei sitten herääkään!

Olemme puhuneet aiheesta, olen raivonnut, itkenyt, pyytänyt, yrittänyt kaikkeni. Lääkäriäkin olen ehdottanut, mutta mies ei siitäkään syty. Lääkkeistä voisi olla apua, mutta toisaalta miehellä on perussairaus jonka vuoksi hän ei voisi syödä esim. viagraa.

Joo, olen luovuttanut.... en vaan käytännön syistä pysty noin vaan lähtemään eikä mies suostu lähtemään hänkään. Meillä on yhteisyritys ja nyt olemme vielä mummo ja vaarikin.... mutta tämä on tuskaa, yhtä tuskaa. Olen eroottisesti elävä nainen, mutta joudun turvautumaan käsiin ja dildoon aina vaan....

Miksi et lähde? Miksi kiellät itseltäsi erotiikan? Miksi annat uskotella itsellesi, että hän, joka pyytää sinua luopumaan erotiikasta, tekee sen rakkaudesta sinuun? Kysy tätä itseltäsi ja mieti tarkkaan, mikä on se asia, joka on niin arvokas, että olet valmis luopumaan omasta onnellisuudestasi, joka on kuitenkin loppupeleissä elämäsi merkityksellisin asia?

 

[kysymykseni oli siis nimimerkille "puutteessa vuod]

Siis tuo yllä oleva... ^

 

[puutteessa vuodesta toiseen]

Hyviä pointteja!

Itse kärvistelen suhteessa josta puuttuu kokonaan erotiikka. Mies ei tee aloitetta, ei ole tehnyt enää vuosiin. Itse en enää viitsi ja halua, koska joudun kuitenkin pettymään. Mies tekee kaikenlaista kanssani ja meillä menee ihan mukavasti muuten, mutta kaipuuni erotiikkaan tekee suhteesta vajavaisen ja saa minut välillä hulluuden partaalle. Olen jo luovuttanut. Katselen vieraita miehiä ja olen tästä sanonut miehellenikin, hän silloin hätääntyy ja sanoo että en saa mennä muiden kanssa. Mustasukkaisuus herää silloin. Mutta muuta ei sitten herääkään!

Olemme puhuneet aiheesta, olen raivonnut, itkenyt, pyytänyt, yrittänyt kaikkeni. Lääkäriäkin olen ehdottanut, mutta mies ei siitäkään syty. Lääkkeistä voisi olla apua, mutta toisaalta miehellä on perussairaus jonka vuoksi hän ei voisi syödä esim. viagraa.

Joo, olen luovuttanut.... en vaan käytännön syistä pysty noin vaan lähtemään eikä mies suostu lähtemään hänkään. Meillä on yhteisyritys ja nyt olemme vielä mummo ja vaarikin.... mutta tämä on tuskaa, yhtä tuskaa. Olen eroottisesti elävä nainen, mutta joudun turvautumaan käsiin ja dildoon aina vaan....

Miksi et lähde? Miksi kiellät itseltäsi erotiikan? Miksi annat uskotella itsellesi, että hän, joka pyytää sinua luopumaan erotiikasta, tekee sen rakkaudesta sinuun? Kysy tätä itseltäsi ja mieti tarkkaan, mikä on se asia, joka on niin arvokas, että olet valmis luopumaan omasta onnellisuudestasi, joka on kuitenkin loppupeleissä elämäsi merkityksellisin asia?

Olen tehnyt tätä lähtöä jo pitkään. Mutta tosiasia on että niin moni asia romahtaisi saman tien. Meillä on yhteistä omaisuutta, yhteinen perheyritys, yhteiset lapset, yhteiset lapsenlapset, vapaa-ajan asunto ja kaikenlaista muuta, minkä jakaminen olisi erittäin vaikeaa.

En pelkää yksin jäämistä. Mutta se että perhe hajoaisi täysin, jos perheen keskeinen henkilö häipyisi, on hankala ja ahdistava ajatus. Ja kaikki pitävät miestäni niin ihanana miehenä. Ja onhan hän! Hän on hyvä mies, ihana isä lapsille ja todella rakas ukki lapsenlapsille. Mutta mutta....

En näe ainakaan tässä vaiheessa muuta vaihtoehtoa kuin että hankin itselleni rakastajan. Ei sitoumuksia eikä julkista suhdetta, vaan salainen rakastelukumppani tietyin ehdoin. Kun vaan löytäisinkin sopivan ...

 

[puutikku]

Eräs perhetuttuni erosi oltuaan naimisissa yli 30 vuotta. Siinä vaiheessa lapsetkin olivat jo lähes kolmekymppisiä. Ero tuli lähipiirille järkytyksenä, mutta osasyy eroon oli miehen sairaus, joka aiheutti skismaa pariskunnan välille. Mies ei edes halunnut muuttaa mitään olemassaolevasta, kun taas nainen koki, että elämä ei voi olla ohi vielä 50 vuotiaana.

Loppujenlopuksi ero oli tosi kova paikka pariskunnan lapsille. Meni ehkä 1-2 vuotta, kunnes tilanne rauhoittui. Kesämökki jäi suvun yhteiseen käyttöön ja omakotitalo jäi miehelle, mutta virallisesti mitään pesänjakoa ei tehty, koska lapset tulevat joka tapauksessa perimään kaiken aikanaan. Poislähtenyt nainen siis kärsi taloudellisesti, mutta halutessaan hän voi pyytää omaisuuden ositusta, jos taloudellinen tilanne käy sietämättömän pahaksi.

Tätä kaikkea läheltä seuranneena huomasin, että elämä jatkuu tämän eronneen pariskunnan kummallakin osapuolella kuten heidän lapsillaankin. Etukäteen tuntui, että siitä ei tule mitään, mutta hienosti ovat kaikki selvinneet. Myös välit lapsenlapsiin ovat hyvät.

 

[todella kypsää]

harvinaisen kypsää ja ajateltua tekstiä aloitttajalta. ilo lukea. saat hyvän elämän, kun elät noin.

 

[no]

Ei tällaisia asioita voi yleistää. On vaarallista sanoa, että lähde, saat parempaa.
Sanotaan, että toista ei voi muuttaa, mutta jos kuitenkin vika on itsessään. Jos kuitenkin on niin pässi, että omasta syystä tilanteet tulehtuvat ja itse sitä ei tajua?
Eli samat virheet toistuvat niin kauan, kuin itse tajuaa tilanteensa.

 

[been there, done that]

Yhteenveto: Jos suhde tai kumppani aiheuttaa tuskaa, yritä selvittää ongelma puhumalla kumppanin kanssa. Jos siitä ei seuraa muutosta parempaan, lähde pois. Yksinkertaista. Ei ehkä helppoa, eikä kivutonta, mutta yksinkertaista ja loppupeleissä erittäin tervehdyttävää!

Ei... Voisiko se todella olla näin yksinkertaista..?! Ettäkö sitä arvostaisi itseään niin paljon, että sanoisi milloin riittää tai on liian vähän.

Ja että vielä menisi niin pitkälle, että muuttaisi ITSE tilanteen, sen sijaan, että odottaisi jonkun muun sen tekevän...

Ei kai nyt sentään sellaista?

 

[Tuttasatu]

Periaatteessa olen samaa mieltä kuin aloitaja. MUTTA kuka voi taata, että tulossa on parempaa. Ei keski-ikäinen, eikä aina nuorikaan, välttämättä löydä enää uutta kumppania. Uuden ammatin hankkiminen ei ole ihan yksinkertaista. Varallisuutta ei aina ole tai sitä ei ainakaan enää tule. Ei ero aina tee elämää helpommaksi. Elämä muuttuu, muttei välttämättä paremmaksi.

Luulen, että naisten suurin syy eroamattomuuteen on velvollisuuden tunto. Kuten joku tuossa yllä kirjoittikin: suku ja perhe hajoaa, kaikki jaetaan, mihin lapset sitten menevät, enää ei olisi yhteistä mummolaa papan kanssa jne. Monet naiset eivät ajattele itseään ensimmäiseksi vaan muita ja noita em. muka velvollisuuksiaan.

 

[Ap.]

Sinä, joka elät puutteessa; Jos todella haluat jäädä suhteeseen ja miehesi ei ole valmis edes yrittämään mitään yhteisen seksielämänne parantamiseksi, silloin voit vaikka avoimesti sanoa miehellesi, että haluat hankkia rakastajan. Jos miehesi sinua todella rakastaa, ei hän voi pyytää sinua luopumaan seksuaalisuudestasi.

Ja sitten niille, jotka ovat sitä mieltä, että huonosta suhteesta ei kannata lähteä siksi, koska parempaa miestä ei välttämättä tule: Onko mies elämässä niin välttämätön asia, että on todellakin parempi elää huonossa suhteessa kärsien, kuin ilman sitä suhdetta luoda itse oma onnensa? Onko tervettä ajatella, että ihmisen onni on kiinni jostakin toisesta ihmisestä? Puhumattakaan silloin, kun tuo toinen ihminen, jolta onnea odotetaan, aiheuttaakin enemmän kärsimystä, kuin onnea? Ja sitten vaan roikutaan siinä paskassa kiinni sillä verukkeella, että jos ei sitten kuitenkaan löydy mitään parempaa... Ei tietenkään kukaan automaattisesti ja välttämättä löydä parempaa MIESTÄ, mutta voisiko silti hankkia paremman elämän ja paremman onnen?

Onko mies omaa onnea tärkeämpi? Oletko mielummin onnellinen ilman miestä vai onneton miehen kanssa?

Ja sitten nimimerkille "no", joka sanoi näin:

"Ei tällaisia asioita voi yleistää. On vaarallista sanoa, että lähde, saat parempaa.
Sanotaan, että toista ei voi muuttaa, mutta jos kuitenkin vika on itsessään. Jos kuitenkin on niin pässi, että omasta syystä tilanteet tulehtuvat ja itse sitä ei tajua?
Eli samat virheet toistuvat niin kauan, kuin itse tajuaa tilanteensa."

Sillä, ettei toista voi muuttaa ja muutoksen pitää lähteä itsestä, en tarkoittanut sitä, että vika välttämättä olisi itsessä. Vika voi hyvinkin olla täysin siinä toisessa osapuolessa, mutta toista kun ei voi muuttaa... Ja sillä itsensä muuttamisella tarkoitin sitä, että vaikka vika olisi toisessa, muutos lähtee itsestä sitä kautta, että ymmärtää muuttaa oman elämänsä suunnan pois päin sieltä, missä seura on vahingollista.

Että näin.

 

[n49**]

Jos lapset ovat jo aikuisia ja heillä on omiakin lapsia, kyllä he ymmärtävät jos vanhemmat eroavat. En ymmärrä muutenkaan sitä, että lasten takia roikutaan huonossa suhteessa mutta ekan kerran kuulin, että aikuistenkin lasten takia vielä ollaan pitkin hampain yhdessä. Enkä oikeasti usko, että se on syy.... syy on ihan siellä peilissä, se ettei uskalla lähteä ja se että omaisuus joudutaan jakamaan.

Tiedän 5-kymppisen naisen joka ei eroa myöskään omaisuuden takia, vaikka miehellä on toinen nainen ollut vuosia ja kulkee tämän kanssa ihan avoimesti mm. etelän lomareissuilla, kaikki sen tietää ja nuorin lapsista on sairastunut tämän takia syömishäiriöönkin (nyt jo 18 vee). Siis nainen uhraa jopa lapsensa terveyden sen takia ettei halua taloa pistää jakoon. Ja lapsethan sen kuitenkin perii, jää se sitten kummalle tahansa vanhemmista.

Ei niiltä lapsilta katoa mummu eikä vaari mihinkään, päinvastoin, tulee toinen paikka lisää.

 

[ihmettelevä mies]

Olen jo luovuttanut. Katselen vieraita miehiä ja olen tästä sanonut miehellenikin, hän silloin hätääntyy ja sanoo että en saa mennä muiden kanssa. Mustasukkaisuus herää silloin. Mutta muuta ei sitten herääkään!

Oletko kysynyt mieheltäsi, mikä hänen ehdotuksensa olisi ongelmaasi? Mielestäni parisuhteessa oleva mies ei voi noin vain lopettaa seksuaalista kanssakäymistään vaimonsa kanssa ilman, että hän ainakin kertoisi siihen syyn ja mielellään myös ratkaisuehdotuksen.

 

[-liljatar-]

Periaatteessa olen samaa mieltä kuin aloitaja. MUTTA kuka voi taata, että tulossa on parempaa. Ei keski-ikäinen, eikä aina nuorikaan, välttämättä löydä enää uutta kumppania. Uuden ammatin hankkiminen ei ole ihan yksinkertaista. Varallisuutta ei aina ole tai sitä ei ainakaan enää tule. Ei ero aina tee elämää helpommaksi. Elämä muuttuu, muttei välttämättä paremmaksi.

Luulen, että naisten suurin syy eroamattomuuteen on velvollisuuden tunto. Kuten joku tuossa yllä kirjoittikin: suku ja perhe hajoaa, kaikki jaetaan, mihin lapset sitten menevät, enää ei olisi yhteistä mummolaa papan kanssa jne. Monet naiset eivät ajattele itseään ensimmäiseksi vaan muita ja noita em. muka velvollisuuksiaan.

Näinhän se minunkin mielestäni menee. Parisuhteeni erotiikan ja suurimman rakkauden on viina haalistanut. Mies naukkailee jatkuvasti, mutta ei onneksi ole ympäristölle vaarallinen. Miksikö jään? Taloudellinen turvallisuus, unelmakoti ja lapset. Miksi vaihtaisin elämäni taloudelliseen kurjuuteen, lasten kärsimiseen ja muuttoon pois? Ei kiitos. Minulla ei ole hinkua uuteen parisuhteeseen, ei ainakaan vielä. Nautin omasta seurastani ja teen asioita joista pidän, eli osaan tehdä itse itseni onnelliseksi, en siihen toista ihmistä tarvitse. Luultavasti mieheni juo itsensä hautaan, sille en mitään mahda. Mutta tuonkaan jälkeen, tuskin uutta suhdetta haluankaan. Minulla on hyvä näin, saan elää ihan miten itse halauan. Onnen ja rakkauden olen löytänyt ihan itsestäni, en siihen todellakaan muita tarvitse.

 

[no]

Periaatteessa olen samaa mieltä kuin aloitaja. MUTTA kuka voi taata, että tulossa on parempaa. Ei keski-ikäinen, eikä aina nuorikaan, välttämättä löydä enää uutta kumppania. Uuden ammatin hankkiminen ei ole ihan yksinkertaista. Varallisuutta ei aina ole tai sitä ei ainakaan enää tule. Ei ero aina tee elämää helpommaksi. Elämä muuttuu, muttei välttämättä paremmaksi.

Luulen, että naisten suurin syy eroamattomuuteen on velvollisuuden tunto. Kuten joku tuossa yllä kirjoittikin: suku ja perhe hajoaa, kaikki jaetaan, mihin lapset sitten menevät, enää ei olisi yhteistä mummolaa papan kanssa jne. Monet naiset eivät ajattele itseään ensimmäiseksi vaan muita ja noita em. muka velvollisuuksiaan.

Näinhän se minunkin mielestäni menee. Parisuhteeni erotiikan ja suurimman rakkauden on viina haalistanut. Mies naukkailee jatkuvasti, mutta ei onneksi ole ympäristölle vaarallinen. Miksikö jään? Taloudellinen turvallisuus, unelmakoti ja lapset. Miksi vaihtaisin elämäni taloudelliseen kurjuuteen, lasten kärsimiseen ja muuttoon pois? Ei kiitos. Minulla ei ole hinkua uuteen parisuhteeseen, ei ainakaan vielä. Nautin omasta seurastani ja teen asioita joista pidän, eli osaan tehdä itse itseni onnelliseksi, en siihen toista ihmistä tarvitse. Luultavasti mieheni juo itsensä hautaan, sille en mitään mahda. Mutta tuonkaan jälkeen, tuskin uutta suhdetta haluankaan. Minulla on hyvä näin, saan elää ihan miten itse halauan. Onnen ja rakkauden olen löytänyt ihan itsestäni, en siihen todellakaan muita tarvitse.

Tässä on jotakin vanhaa suomalaista sisua, jota ei sitten juuri muualla olekaan. Todella hyvin ajateltu ja tehty, jos tuossa tilanteessa pystyy noin aikuisesti elämään ja säilyttää oman mielenrauhansa, niin vahva olet ja toivon, että kaikki sujuisi hyvin.

 

[Santsumaree]

Aivan, voihan parisuhteessakin elää yksin. Joskus se kumppani on niin samantekevä, ettei hänen kanssaan asuminen haittaa omaa elämää ja tyytyväisyyttä lainkaan. Ongelmia tulee vain, jos pyrkii jotenkin elämään kumppaninsa kautta tai ehdoilla. Tai jos kumppani ei anna toiselle vapautta omiin valintoihin.

On valtavasti ihmisiä, jotka häpeävät myöntää olevansa yksin, myöntää, etteivät "saa" ketään. Surullista. Minusta asia on pikemminkin niin päin, että pitäisi olla ylpeä siitä, ettei suostu ottamaan millaista kumppania hyvänsä, että edes joku olisi. Sitä vasta hävetä pitäisikin. Vanha viisaus pitää paikkansa: mieluummin yksin kuin huonossa seurassa.

Yksi syy lisää siihen listaan, miksi huonosta suhteesta on niin vaikea lähteä, voisi olla se, että mitä kauemmin suhde jatkuu, sitä enemmän tuntee velvollisuutta suojella sitä. Ihmisillä on ihmeellinen tarve säästää kaikkea vanhaa - mitä vanhempaa roinaa sitä arvokkaampaa se tuntuu olevan. Pätee näköjään paitsi mummovainaan kaappikelloon, myös parisuhteeseen. "Kauhistus, miten te nyt voitte erota, kun olette olleet niin kauan yhdessä?" Juuri siksi!

Mutta emme ole yksin täällä maailmassa, eikä monikaan ole niin itsekäs, ettei valinnoissaan ottaisi muita huomioon. Tämä usein hidasta tavalla tai toisella itsekkäiltä tuntuvien päätösten käytäntöönpanoa. Joskus niitä kuitenkin on aivan pakko tehdä, jotta voisi edes jotenkin kunnioittaa itseään.

 

[epäitsekästäkö?]

Moni jää huonoon suhteeseen, vaikka ovat tyytymättömiä, eivätkä ole enää aikoihin rakastaneet kumppaniaan ja he sanovat tekevänsä tämän "uhrauksen" kumppaninsa tähden; jotta ei loukkaisi toista, jotta ei aiheuttaisi sille toiselle surua... Mutta onko se lopultakaan kovin epäitsekäs teko? Onko se hyvä teko sen toisen puolesta? Eikö todellinen rakkauden teko olisi päästää se toinenkin pois suhteesta, jos ei kuitenkaan voi tälle rakkautta tarjota?

 

[olisikin noin yksinkertaista]

Moni jää huonoon suhteeseen, vaikka ovat tyytymättömiä, eivätkä ole enää aikoihin rakastaneet kumppaniaan ja he sanovat tekevänsä tämän "uhrauksen" kumppaninsa tähden; jotta ei loukkaisi toista, jotta ei aiheuttaisi sille toiselle surua... Mutta onko se lopultakaan kovin epäitsekäs teko? Onko se hyvä teko sen toisen puolesta? Eikö todellinen rakkauden teko olisi päästää se toinenkin pois suhteesta, jos ei kuitenkaan voi tälle rakkautta tarjota?

Niin, taikka sitten moni on realisti. Ymmärtää että jokaisessa parisuhteessa on omat sudenkuoppansa. Jokainen ihmissuhde on omalla tavallaan epäonnistunut, ellei asioiden eteen nähdä työtä ja vaivaa.

Vaikka on aika kauhea klisee sanoa "ei se vaihtamalla parane" niin onhan siinä vähän perääkin. (nyt en puhu jostain sekopää kumppanista josta on viisainta erota ettei hajoa itsekin). Yleensä ihminen törmää samoihin ongelmiin aina uudelleen ja uudelleen, suhteesta toiseen. Ja usein ne ongelmat löytyvät sieltä omalta kotipesältä, omasta historiasta ja omista ongelmista jotka vaatisivat työstämistä.

Kerran eräs terapeutti eräässä pariseminaarissa havainnollisti hauskasti(minua se kyllä ei silloin naurattanut lainkaan) parisuhteen seksielämää. Hän käski pariskuntaa menemään rajatulle alueelle joka kuvasi sänkyä. Sitten hän pyysi yleisöstä esiintyjiä mukaan tähän havaintoleikkiin. Joku sai olla miehen äiti, joku isä, joku sai olla vaimon äiti ja toinen isä jne. Sitten hän kutsui isän sinne samaan sänkyyn, myös äidin, molemmilta puolilta. Kutsuipa jonkun sisaruksenkin ja veljenkin. Ja siinä sitten olivat kaikki SAMASSA SÄNGYSSÄ.

Terapeutti halusi havainnollistaa miten ihmisen seksuaalisuus muodostuu monista seikoista jo varhaisessa lapsuudessa ja useista vuorovaikutusmalleista. Ja kun siinä aviovuoteessa ei ollut ainoastaan tämä vihkivalan vannonut pariskunta vaan muutakin sukua, 'ei ihme ettei seksi suju', terapeutin sanoja lainatakseni.

No meni vissiin vähän off topicin, mutta menkööt.

 

[Unhappy End]

Ja totuushan on sekin, että rakkaussuhteet päättyvät aina tavalla tai toisella onnettomasti, kestivät ne minkä aikaa hyvänsä.

 

[nainen 49 v.]

Ja totuushan on sekin, että rakkaussuhteet päättyvät aina tavalla tai toisella onnettomasti, kestivät ne minkä aikaa hyvänsä.

Ainako?

Riippuu suhteesta ja suhteen laadusta.

Itselläni oli n. 10 vuotta sitten, avioeron jälkeen, erittäin upea suhde nuorempaan mieheen. Mies ei edes halunnut sitoutua vaikka itse kuvittelin alkuun että tässä on elämäni mies jonka kanssa haluaisin kokea avio-onneakin. Mutta jatkoimme suhdetta pari vuotta, tietyin ehdoin. Ja kun odotukset olivat molemilla minimissä, suhde toimi loistavasti. En ole koskaan viettänyt niin hauskoja ja luovia ja rikkaita hetkiä kenenkään miehen kanssa, en ennen enkä jälkeen, kuin mitä tämän miehen kanssa sain viettää. Meillä todellakin synkkasi, sekä reaalielämässä että seksielämässä ja muutenkin. Tuntui kuin olisin nuortunut vähintään 10 vuotta!

Vaikka ero tekikin äärimmäisen kipeää, siitä toivuttuani olen muistellut tätä aikaa ja miestä suurella intohimolla ja lämmöllä. Sain elämässäni kokea jotain erilaista ja ihanaa, koen että olen tätä kokemusta rikkaampi. Se muutti minua ihmisenä paljon. Osaan nykyäänkin suhtautua ihmissuhteissa kevyemmin ja silti syvemmin enkä enää takerru kehenkään. Elän vähän kuin hetken kerrallaan ja havainnoin ympäristöäni ja NAUTIN. En enää haikaile parisuhteen perään. Nyt on suhde erääseen mieheen, mutta tämä ei ole samaa tasoa lainkaan kuin tuo aikaisempi. Mutta nautin siltikin! Elämä on ihanaa, kun sen oivaltaa....