Miksi on näitä päiviä että en jaksa?

["äitix4"]

Taas aamu alkoi minun vihalla. Vihaan kotiamme, sen sisustusta. Vihaan kaikkea tavaran määrää vaikka ei näitä paljoa ole mutta ovat sellasta paskaa ja krääsää millä ei mulle ole mitään merkitystä.
Haluan talon jossa kaikki on valkoista ja mitään esinetttä ei ole missää.
Vihaan itseäni peilistä. En osaa kokata. En osaa sisustaa. Meil ei tuoksu pull akun kun kotia tullaan, Kun yritän leipoa , tuntuu siltä, että lapset tappaa tosiensa eikä IKINÄ käyttäydy tai anna mun tehdä jotain. EN voi keskittyä.

Vihaan kaikkia ihmisiä tänä aamuna. Vihaan tuota euro sotkua, vihaan maailmanlopun ennustuksia. Vihaan supervirusta mikä kehitytetty.

Olen vain suuri musta möykky juuri nyt joka haluaa käpertyä piiloon. Hukkaan.

Huomenna herään ja kaikki on toisin. Olen silti pahoittanut kaikkien mielen. Olemalla hiljaa päivän tekemättä mitään. Välillä itkien itsekseni. Vihaten kuolemaa jota pelkään ja jota odotan.

Lääkäri menas että ihan normaaleja hormoonin heittelyjä. MInusta kyse on muusta. Ei menen hormooni kierron mukaan. Tulee ajoittain joskus kk tauko joskus kahden kuukauden tauko.
Näinä päivinä mun pitäisi olla kaukana perehestä kun olen todella vihainen ja suustani merimies. Ihan kuin eri ihminen. Katson sivusta omaa toimintaani ja en voi estää. Mietin joskus olenko jotenkin jakautunut? Minussa asuu kaksi persoona? Toinen on täynnä vihaa kaikkea kohtaan ja toinen tyytyy elämäänsä?

Noh, keitän kahvit. Istun alas ja teen sen piparkakkutalon lasten kanssa kun viha väistyy. Ja en tiedä mitä kohtaan vihan tunne edes tänään on.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

:hug:

Kaipaat enemmän hellyyttä. Itseltäsi varsinkin.

Kun minulle tulee tuollainen olo, sulkeudun makkariin, laitan kuulosuojaimet päähäni ja istun hiljaisuudessa ja meditoin. Yleensä se auttaa.

Mikäköhän toimisi sinulla? Lämmin suihku tai kylpy, jonka ylellinen tuoksu pesee ikävät ajatukset ja kurjan olon pois? Hyvä musiikki? Luontoretki?

 

["äitix4"]

Tuo on muuten totta, että itseäni piiskaan oleen superhvyätehokasäiti jakaikki voipa . Mitä merkitystä sillä on? En harrasta mitään, en käy missään yksin KUN en ole silloin superäiti. Joku ihmeen kieroutuma mulla, että en voi olla hyvä jos otan itselleni aikaa. Sit taasen kun käyn jossain kuulen siitä pitemmän aikaa ja minun pitäisi olla siitä todella iloinen seuraavat puolivuotta. Ihmetellään miksi en parantunut vihastani kun pääsin ihan yksin johonki esimerkiksi ruokakauppaan tai johonki harrasteeseen? Ihmettelen sitä itsekin.
Yleensä dabotoin harrastukset ja kurssit mitä aloitan sillä liika kiva on niin syyllistävää jos en olekaa sitten koko ajan hyvällä tuullella. Olen sen iloisuuden velkaa perheelle kun olin pois tunnin kaks.
Onko tämä nyt kiltteyssyndroomaa joka on alkanut ratketa liitoksista? Ja kääntyy toisinpäin demonisyndroomaksi ?
Lopetin facebookin kun en vain jaksa koteja jotka on aina hienoja ja äitejäjotka aina jaksaa tehdä kaikkensa perheen eteen. Tiedän toki , että kaikki on silmänlumetta , ehkäpä. Mun päivitykset oli maailman tylsimpiä joten mtiä ihmettä niitä jakamaan.